Tiettekö työ tiedettä?

Markku Jokisipilä osoittaa usealla blogikirjoituksella, mihin tästä mediasta on. Aihepiiri taitaa ola hyvinkin lähellä omaa eilistä kirjoitustani, jota joku voisi sanoa mediakritiikiksi.

Ilahduin kovasti suomalaisten väitettyä väkivaltaisuutta koskevasta kirjoituksesta viittauksin sanomalehdessä asiasta kirjoittaneeseen kollegaan, joka on professori Pertti Töttö. Tiedän miehen. Hän on julkaissut etenkin kvantitatiivisista tutkimuksista ja on yhteiskuntatieteiden tutkimusmetodien professori.

Töttö ja häntä siteeraava Jokisipilä näyttävät olevan sitä mieltä, ettei tavattoman suosittu käsitys suomalaisten luonnottomasta, suorastaan itä-eurooppalaisesta väkivaltaisuudesta perustu ainakaan todellisuuteen.

Paras löytämäni kirja aiheesta on Janne Kivivuoren ”Rikollisuuden syyt” (2008). En ole vaivautunut katsomaan matrikkelista, oliko hänen vanhemmillaan omituinen huumorintaju vain huonot hoksottimet. Nimi tuo muillekin kuin minulle mieleen erään romaanihenkilön.

Jäin miettimään päivällä lehteen painettuja numeroita eri lehtien lukijamääristä. Puhe ei ollut levikistä. Kuinka moni mahtoi huomata sen? Levikki on lukijan käsiin päätyneitä lehden kappaleita. Lukijamäärä on jotain muuta.

Tämän blogin lukija huomautti asiallisesti, että Kemppinen on ruvennut lukemaan kovasti lehtiä. Yritän järjestää kulkuni nykyisin niin, että syön päivällä kotona. Vanhan ajan lounashetki rouvan kanssa olisi houkutteleva ajatus, ja hovimestari samoin. Menemättä asioihin, jotka eivät kuulu muille, sanon vain, että ihmisillä on erilaisia rajoituksia, joskus esimerkiksi terveydellisiä.

Pienten jalkojen kopina parketilla – hanki sinäkin kääpiö hovimestariksi!
Sanoi muistaakseni Groucho.

Luen siis päivällä syödessäni uutiset ja talouden; kulttuuri saattaa jäädä väliin.

Eli: media tarjoaa huomattavan usein erilaista moskaa ”mielipidetutkimuksina”. Nyt en puhu Hesarista. Kyselytutkimus, sen perusteena tavallisimmin oleva satunnaisotanta ja sen käsittelyn edellyttämät testit ovat luotettavia ja suuritöisiä.

Muun muassa Töttö on kirjoittanut asiasta. Ellei puhuta mielipiteistä vaan esimerkiksi Internet-yhteyksistä tai sodassa kuolleista, erilaisten regressioanalyysien tulokset voivat osoittautua hyvin mielenkiintoiseksi. Niiden tekeminen on hyvin vaativaa – vaikka käytössä olisi SPSS tai vastaava sopeutettu tietokoneohjelma.

Esimerkkejä myös enimmäkseen kauniista graafeista löytyy runsaasti Tilastokeskuksen sivuilta. Vaikka ne ovat hyviä, olen tehnyt itse kuolinsyytilastoja ja graafeja ja erilaisia väestöpyramideja.

Kuolinsyyt jaettuna ikäkausiin ja sukupuoliin sisältää tietoa, joka ei yleensä näy mediassa. Sekään ei taida kuulua joka miehen tietoihin, että liikennekuolemat ja vahingoittuneiden määrät ovat pudonneet kolmannekseen vuoden 1973 tasosta – absoluuttisina määrinä.

Suurta syntiä tekevät muut kuin yhteiskuntatieteilijät – usein juristit ja historiantutkijat.

Jokisipilä perusteli ilman tilastoja sangen vakuuttavasti, että puheet huippu-urheilun kansanterveyttä edistävistä vaikutuksista ovat roskaa, ja että olympia-alalla vilisee vääriä yleistyksiä. Huipulla urheilu on sirkusta, joka vaatii erittäin epätodennäköistä perimää ja hirvittävästi työtä. Asian lienevät oivaltaneet Neuvostoliitto ja DDR sekä luultavasti talviurheilussa Norja.

Urheiuiussa ei kruunata sääntöjä, vaan poikkeuksia.