Remes

Ilkka Remes on tämän hetken merkittävin poliittinen vaikuttaja Suomessa.

Arvostelijat ja tutkijat eivät oikeastaan noteeraa paljon myytyjä viihdekirjoja. Sehän oli hyvin kauan Kalle Päätalon kohtalo, vaikka hän suurten kirjallisten ansioiden lisäksi esitteli sen Suomen, jonka alustavaan hahmottamiseen olisi tarvittu kymmenen sosiologia ja kaksikymmentä historioitsijaa.

Ilkka Remes on minulle kirjailijana hyvin vastenmielistä tyyppiä. Toisaalta odotan aplodeja siitä, että olen nyt saanut hänestä jotain selvää lukemalla. Toisaalta – oli korkea aika. Yksi Remes, vuoden myydyimpänä kirjailijana, on tärkeämpi kuin kymmenen korkeakirjailijaa.

Vastenmielisyyden kaksi syytä ovat samoja kuin Dan Brownin ja John Grishamin vieroksuntani. Heidän kirjansa voisivat olla – ja ehkä ovat – hyvin pätevän mainostoimiston kirjoittamia. Kirjoista puuttuvat syvyys, lämpö ja huumori eli siis kaikki. Taitavaa kaupallista laskelmointia en sinänsä pidä pahana. Huonoa kirjoittamista en liioin paheksu. Kävin laskemassa Suomalaisen kirjakaupan Lippulaivan myymälästä, jossa minua kohdellaan kauniisti. Suomen kielellä oli tarjolla noin 42:n todella hyvin kirjoittavan henkilön tuotteita, mikä on mielestäni tavattoman paljon.

Remestä lukiessa aika ei mene hukkaan, koska hän osaa toimintakertomuksen rakentamisen, vaikka henkilöt näyttävät olevan järjestään varjokuvamaisia eli pahvista leikattuja. Hän on perehtynyt taloudellisiin, teknisiin ja poliittisiin asioihin niin hyvin, että sinänsä runsaita asiavirheitä joutuu erikseen poimimaan.

Toisin kuin Remeksen henkilöhahmoilla meillä lukijoilla on sekä luonne – useimmiten huono luonne – että mielialoja. Itse vaivun nykyisin vetelyyteen ja sitten itsesääliin jo kymmenen tunnin yhtäjaksoisen työn jälkeen. Juuri silloin ns. huonompi kirjallisuus, kuten Remes, on arvossaan.

Luullakseni Remes ei ole vieraan vallan agentti, vaan taitava henkilö, joka ennakoi lukijoiden tuntoja. Hän opettaa sadoille tuhansille lukijoilleen, että Venäjä on erittäin paha, julma ja kavala paikka, josta ei tule koskaan koitumaan Suomelle hyvää. Hän opettaa, että Nato ja tosi amerikkalaisuus ovat meille välttämättömiä. Hän opettaa, että poliitikot ovat niljakkaita lurjuksia. Hän opettaa, että virkamiesjohto on epäluotettavaa ja nahjustelevaa väkeä, joka tekee parhaansa aidosti sankarillisten alaistensa toiminnan estämiseksi. Lisäksi hän opettaa, että suomalaiset ovat hyviä ja ainakin ihonväriltään epäilyttävät ulkomaalaist pahoja.

Käyttääkseni saksalaista 1930-luvun termiä Remeksen maailmankatsomus (Weltanschauung) on kotimainen versio Teksasin kivääriseurasta.

Ihmiset äänestävät lompakollaan, ja luulen, että Remeksen ihailijoita on yhtä tiheästi Hakaniemessä kuin Senaatintorin ympäristössä. Meitä yliopistoihmisiä ei kannata ottaa huomioon. Olemme näkevinämme asioiden aidon monimutkaisuuden (tarkoitan kompleksisuutta), ja vietämme elämämme sitä tikulla tonkien, kunnes ruumisarkkuliikkeen auto ajaa pihaan.

Väitän siis, että hyvin merkittävä osa suomalaisista on tuota mieltä, ja että Remes vahvistaa näitä tuntoja. Hyvin pieni osa suomalaisista on samaa mieltä kuin Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja, mutta kumpikaan ei herätä normaalia kovempaa jupinaa, koska vallan hantaakissa on niin monta kelmiäkin – ja näitä pehmopiipertäjiä ei kai pidetä kelmeinä, koska juuri sitä he eivät ole, vaan eräänlaisia pelastusarmeijalaisia. Toinen soittaa kitaraa, toinen lyö rumpua.

Suomalaisten kouliminen Vänrikki Stoolin tarinoilla onnistui hyvin. Nämä perättömät ja naurettavat tarinat vaikuttivat syvästi sotasukupolviimme. Heidät on nyt korvannut Remes, jota ei lueta kouluissa, ja Vares, jonka piiloviesti on sama: ei kannata uskoa herroja, ei varsinkaan lääkäreitä eikä pappeja – jätkä se on joka porskuttaa.

Ikävä rinnastaa, kun Mäki on niin paljon parempi kirjoittaja. Tosin parhaakseen luulemani ”Keltainen leski”, josta tehtiin se elokuvakin, on Vares-kirjoista huonoin – samaa lajityyppiä kuin Remes, mutta huonosti toteutettu.

Remeksessä on ”Vänrikki Stoolia” nimimerkki. Oilli Remes kaatui 1942 Mannerheim-ristin ritarina. Kirjailija Remeksen oikea sukunimi on Pykälä.