Päivällä menen K-Rautaan tai kilpailevaan yritykseen. Kysyn löytyisikö lierihattuun kiinnitettävä suikale leopardin nahkaa, kuten Viidakko-Jimillä. Jäljitelmä, aitoa muovia, olisi mieleen.
Paljastamatta vallitsevia jännitteitä hävisin äänin 2 – muna keskustelun paremmasta oikeudesta kiinteään omaisuuteen (saannonmoite). Muuan hiiri, joka osoittautui kyllä arvaukseni mukaan myyräksi, oli näet käynyt joulun aikaan taloksi ja ottanut koko perheensä mukaan. Se eli kuin kotonaan, ja tätä moitittiin.
Siinä vaiheessa kun kinkkuun ilmaantui yöllä pienten, mutta terävien etuhampaiden jälkiä, asia oli otettava esittelylistalle. Äitini mielipide ja menestys alalla vaikutti ratkaisevasti.
Kun olin vielä selvittänyt metsästyslain ja luonnonsuojelulain asiaan vaikuttava säännökset, yritin viedä asian liittokohtaisiin neuvotteluihin. Mutta uudenaikaiset, giljotiinityyppiset loukut hankittiin. Tunnelma sopi mainiosti James Ellroyn maalaileviin näkyihin, joiden yhteydessä on puhuttu Danten Helvetin tietyistä piireistä.
Kaksi minuuttia levolle käymisen ja valojen sammuttamisen jälkeen loukku rämähti, ja minulla oli käsissäni pieni vainaja. Mietin puoli yötä kaiken katoavuutta.
Nyt olen pitänyt muistohetken, jonka musiikiksi valitsin koraalin (nro 5) kantaatista BWV 60. Kromaattinen kulku on merkillinen. Vielä Alban Berg otti sen viulukonserttoonsa valituksen ääneksi.
En arvosta sanomalehden lukupiiriä enkä asiantuntijaraatia. Olen edelleen sitä mieltä, etteivät lehdet ole tehneet johtopäätöksiä maailman muuttumisesta. Piireissä, raadeissa ja arvosteluissa lukijaa ei kiinnosta, miten läkähdyttävän fiksu kirjoittaja on, vaan kohde. Onko tuossa mitään minulle?
En varmaan osaa itse kirjoittaa noin, koska arvosteltavan ihmisen kehuminen tai haukkuminen on liikaa verissä. Mutta älkää tehkö niin kuin minä teen.
Suhtaudun onnellisesti Kuluttaja-lehteen, vaikka se on testeissään harmillisen kotikutoinen, ja Suureen Amerikkalaiseen Esikuvaan, Consumer Report, mainoksettomaan, verkostakin löytyvään julkaisuun. Luin posket hehkuen höyrysilitysraudoista, koska ryykääminen kuuluu rooteliini. Black & Deckerin 20 dollarin höyryrauta rökitti sata dollaria kalliimmat kilpailijansa.
En osaa arvioida iltapäivälehden testien luotettavuutta, mutta olen syvästi tietoinen siitä, että ”makutesteissä”, joissa on mukana myös ammattilaisia, halpistuotteet (Eldorado, Pirkka) arvioidaan merkillisen usein paremmiksi kuin Stockmannin ihmeet. Erikoisen varottavia tuotteita näyttävät olevan talouspaperit…
Miksi kirjoja ja äänitteitä ei testata? Miksi Martta-liitto ei sisällytä romaanien lukemista ja konserttojen kuuntelemista koulutusohjelmaansa?
Ennen oli aika kalliit setit klassisesta musiikista ja jazzista, saksalaiset. Viisi tai kuusi LP-levyä oli täynnä näytteitä ja varmaan satasivuisessa oheiskirjassa asioita ymmärtävät henkilöt selittivät, miten musiikki menee ja minkä vuoksi jotain tiettyä Mozartin divertimenton osaa sanotaan ihmeellisen hienoksi.
Ei ole sattunut silmään vastaavaa. Kuitenkin romaani, runo, sinfonia ja konsertti, puhumattakaan visuaalisista taiteista, vaativat saman verran treenaamista kuin sähly, vesijuoksu tai murtomaahiihto. (Viimeksi mainittu karvastelee mielessä. Vaikka olen hiihtänyt kansakouluun talvikaudet ja tehnyt pitki hiihtovaelluksia, en koskaan oppinut sitä maksimaalista liu’uttamista, joka on selvää humalaisimmallekin Kittilässä, tai takametsien pojille intissä.)
Niin sanottu taide on ehtymättömän mielihyvän lähde ja lisäksi kirjastojen ja radion ansiosta täysin ilmaista tai hyvin halpaa. Mutta ehkä epäonnistuneen opetusperinteen takia kovin moni ihminen suhtautuu taideteoksiin niin kuin kuluttajatuotteisiin marketissa eli menee nokka pystyssä mainosten mukaan ja paiskaa tuotteen hiirien ja myyrien ruuaksi, ellei se satu heti miellyttämään.
Rippikoulussa puhuttiin totta! Kestävä mielihyvä edellyttää aikamoista vaivannäköä. Musiikin kuuntelemisen opettelu ei ole alkuunkaan yhtä vaikeaa kuin soitto-opinnot. Kafkaa ei ala käsittää kylmiltään. Ja kaava on yksinkertainen: mitä hienompi teos, sitä suurempi ilo.
Kertokaa, kun olette löytäneet Mozartin pienen g-molli-sinfonian (nro 25). Siitä ei elämä enää valostu!
Lehtien kirjoittajilla on suuri valta..
VastaaPoistaEttä näin hassua taas, Kemppi-setä!
VastaaPoistaMeillä maalla, tällaisena talvena, kauan sitten, lapset ruokkivat perunalastuilla kahta hiirtä, Hetekan alle. Näytin niille valoa, paska homma, vaan eihän siihen parhaita pannakaan.
Aamulla uivat hengettöminä, rinta rinnan, puolitäydessä/puolityhjässä laskiämpärissä, siis hiiret. Oli tullut valaistuista lastuista kuolettava jano. Sen syvyinen se - ämpäri! Öitä!
pekka s-to.
Yhdessä alkuvuosien vuokra-asunnossa oli muurahaisia.Ne marssivat iltaisin jonossa makuuhuoneen seinänviertä pitkin.Laitoin joskus sokeripalan kulkureitille, mutta eivät korviaan lotkauttaneet.
VastaaPoistaSitten heräsin yhtenä yönä siihen, että täysikuu valaisi eteisen lattiaan pyöreän kiekon. Menin katsomaan.Kiekon molemmilta sivuilta vaelsi muurahaisvirta kohti keskustaa, joka oli reunoja myöten kansoitettu.Bileet?
Sen jälkeen suhteeni eläinkuntaan on ollut hiukan hämmentynyt.
AI ETTA TUSKAA JA VAIVAA...
VastaaPoistaSanooko Jukka, etta taideteos, joka heti miellyttaa tai saa valtaansa, ei olekaan mitaan. Pitaako olla tuskaa ja pitkaan opettelua, ennen kuin on oikein hienoa??
Puppua kaiketi!
Surrealismi käy sinultakin Kemppinen. Martat jäävät minulta pois, kokeilinhan kerran ja koska en ole juurikaan käytännöllinen (sinne he minut olisivat asettaneet kuten joku laittoi Stubbin ulkoministeriin: olisin ollut lättviktarekoska h i a n o t olivat valmiiksi buukanneet kaikki älylliset paikat itselleen niin muut menköön siivoamaan...höröttivät vielä perään. Ja uusi konsulttifirma, josta eilisen KL:ssa kirjoitettiin myy kuulemma tuotteita niin, että joka viikko tulee uusi asiakas. Onkohan pojilla filsofian kompetenssi: Kas kun minun artikkeliakaan ei edes julkaistu ja koski se sitä, mitä nämä jannut myyvät oikein konsulttifirman nimenä.
VastaaPoistaJoillakin ei ole paikka elämässä: on vain kuten hiiiret sängyn alla mutta chipsit pitäisi kelvata.
Löydetty. Kiva aamuhetki Amadeuksen parissa.
VastaaPoistaHyvä tuntuu houkuttelevan hiiriäkin yhtälailla kuin ihmisiä. Samoin kuin suloinen, ihana ja ihmeellinen. Kun janoinen hiiri (?) lähtee juomaan niin se ei ajattele veden lähteen kauneutta. (Voihan epäterveelliseksi tiedetty ruokakin olla kaunista katseltavaa ja hyvän makuista).
VastaaPoistaSiis kerrassaan kaunista. Kuten kurja huone kurjan kaupungin kurjassa kaupunginosassa. Jos sängyllä makaa vihreäsilmäinen blondi suuret kiinteät rinnat paljaina. (Oikealta sivukujalta voi löytää mitä vain). Pitää vain osata tehdä oikeita kysymyksiä, kuten; minkä takia kannattaa kuolla. Tai vielä täsmällisemmin; minkä takia kannattaa tappaa, kuolla ja joutua helvettiin. Siis tappamistakin voi sanoa hyväksi silloin kun se vastaa tappajaksi tunnustautuvan periaatteita.
....... jos hän on hyvä taiteilija, hän voi näyttämällä maalaamansa puusepän kuvaa kauempaa hämätä lapsia ja arvostelukyvyttömiä ihmisiä, niin että he luulevat sitä todelliseksi puusepäksi...... Koskeeko tämä vain näköön vetoavaa jäljittelyä vai myös sitä, joka vetoaa kuuloon ja jota me nimitämme runoudeksi? Todennäköisesti sitäkin. - Platon Valtio
Helvetti saattaa monelle merkitä sitä, ettei herätessään tiedä miksi on täällä. Jotkut pääsevät siitä murhaamalla jonkun itseään sielukkaamman ihmisen.
Vihkiytymisen puhdasta valoa. Tai Platonin mukaan (Faidros) ......kun itse olimme puhtaita eikä meitä vielä painanut tämä ruumiiksi sanottu hautakivi, jota me raahaamme mukanamme kuin kuoriainen kuortaan....
The word hero was transformative; the most vicious killer pig of his era grew a halo and angel's wings. Scotty winked at me. I faltered at winking back and stuck out my hand. Scotty hugged me instead. - Blood's A Rover
Hei Kemppinen, oli taas kiva lukea. :-)
VastaaPoistaMusiikista: Schubertin jousikvintetto 956 ei sekään hassumpi ole. Tai Lennonin Imagine ja sen sävelkulku ... tai youtubesta Carosonen Pianofortissimo Stefano Bollanin soittamana ...
Tuulisin terveisin Firenzestä,
Enneli
Pientä on Kemppisen riista.
VastaaPoistaMeillä ikkunan alla rusakot napsivat kaiken syötävän. Uudet vatunvarret saavat rusakon suussa samaa kyytiä kuin tukit kenttäsirkkelissä. Heti-kaikki-mulle, vaikka ensi kesänä niistä minä saisin paljon muhkeamman sadon. Paha juttu.
En ole metsästäjä, eikä minulla ole tuliaseita käytössä. Tuskimpa niitä saisi käyttää 30m lähempänä naapurin ikkunoita?
Olisiko jänislanka ratkaisu? Ei varmaan, koska naapurit pahottaisivat mielensä kun Heidän puput rimpuilisivat meidän omenapuussa.
Entäpä sitten hyvä verkkoloukku? Jos saisin rusakon siihen houkuteltua, miten sen sitten ottaisin hengiltä?
Kun en kuulu mihinkään metsästysseuraan, pitäisikö rusakko kaasuttaa vai hukuttaa?
Mitä laki tähän sanoo?
Pienen g-molli sinfonian viimeinen osa on kovin kaavamainen. Teoksen alkupuoli on innoittuneempi. Itselläni on vanha lp-kokoelma, josta löytyy 45 Mozartin sinfoniaa... jostain syystä Mozartin pianokonsertot ovat verevämpiä kuin kovin samankaltaiset sinfoniat.
VastaaPoistahttp://actuspurunen.blogspot.com/2008/10/sensualismia-nietzschen-tapaan.html
VastaaPoistaRäsäsen blogin keskeltä poimittiin taas kultajyviäni pois. Nyt kerroin, että biologinen extentio on se, missä ovat loistavia (painoarvo on lisätty biologisesti, ei mentaalisesti) ja se plokattiin taas pois. Näitä perusteluja oli kaksi kappaletta ja on vain napattu: oliko taas idea roistoille käyttää omiin asioihin, taisi olla.
VastaaPoistaKun ne ovat samat ihmiset, jotka tekevät tätä hirveää tekniikkaa kuin riistävät ihmisiltä elämän saman tekniikan avulla: både-och ja nyt on populan määrä kasvatettu ja sepäs otti pannuun.
Ottakaa kissa/kissoja! Meillä kissat tekevät töitä kuten ihmisetkin (tosin työnkuva on heillä hieman toinen, saavat paremmalla omallatunnolla pitemmät päivätorkut). Tyydytys tulee ja palkkakin juoksee. (minä ja kissat ruokapalkalla)
VastaaPoistaValveutunut metsästäjä tappaa vain sen verran kuin itse syö.
VastaaPoistaHei Kemppinen! Katsopa, kun tuolla juuri vankilasta vapautunut nuorison edustaja kirjoittaa virka-aseman väärinkäyttöön ja tuomioistuinten toimintaan liittyviä juttuja. Onko tuossa mitään tolkkua?
VastaaPoistahttp://jalkijupinaa.blogspot.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Pienen g-molli sinfonian viimeinen osa on kovin kaavamainen. "
VastaaPoistaSe
soi just Kepun kaavamaisessa puoluetoimistossa Pienen g:n käryttyä kokahommista. Ei taas olekaan muuten ollut mitään. Tänään.
Kuuntelen Mozartin sinfonioita ja muutakin ison orkesterin musiikkia siten, että otan jonkun keskirekisterin äänen korvaani. Esimerkiksi sellon tai fagotin. Myös ylempää soivat puupuhaltimet käyvät. Tärkeintä on että äänet ovat pitkiä ja sivuosassa. Kun sitä aikansa seuraa ja teemat viuhuvat ympärillä, niin tuntuu kuin tulisi imaistuksi orkesterin tai jopa koko sinfonian sisälle. Varsinkin konsertoissa se onnistuu hyvin, kun solisti ei vaihdu soittimelta toiselle.
VastaaPoistaHesari julkaisi jokin vuosi sitten Alastalon salissa -kommenttisarjaa. Se oli hyvä.
VastaaPoistaDeryck Cooke on tehnyt Soltin levytyksen avulla Wagnerin Ringistä suppean, mutta kelpo opaslevyn (Decca).
Olemme kehuneet Harmonia Mundin Herrewege-CD-ROMin Mattespassiosta täällä ruvelle. Hyvää yritystä on saman joukkueen Bachin Magnificat-levyllä. Kymmenen vuotta sitten oli For Dummies -sarjassa useita romppuja, jopa Sibeliuksesta. Toteutus vain oli kurja.
Ad Antti Kortelainen: - menit, mokoma, paljastamaan salaisuuden. Noin se toimii Mozartia ja Sibeliusta kuunnellessa. Mozartilla klarinetti, Sibeliuksella oboe / englannintorvi. Herroilla oli tapa uskoa näille soittimille keskeinen tehtävä, jota ei heti hoksaa.
VastaaPoistaAd Omnia: - Mozartin pieni g - Kaupasta saatavista levytyksistä ainoa luvallinen on Harnoncourt. Koopman ei tässä aivan onnistu. Finaali on kaikkea muuta kuin tavanomainen.
VastaaPoistaSpotify hemmottelee tarjoamalla kenelle tahansa peruspilarit Mozartiin ja juuri tähän sinfoniaan. Klemperer 50-luvulta on hieno, mutta mielisairaus tunkee hiukan läpi. Voi olla että pökerryttävä tempo on vähän liikaa.
Mutta siellä on itse Sergiu Celibidache - yksi kaikkien aikojen suurimmista.
Hänellähän oli sellainen päähänpinttymä, että hän ei pitänyt levyttämisestä. Miellyttävän paljon niitä äänitteitä kuitenkin on, ja C:n klassinen supersaavutus on tietenkin Brahms-sarja.
Ihmeellisten yhteensattumien vuoksi kuulin Celibidache livenä 60-luvulla. Suomalaiset kapellimestarit olivat totisia ja muutamat murahtivat, että ei voi puhua edes Karajanista, Bähmistä eikä Furtwängleristä.
Jos vaihtaa stereon tilaääneen (DD5.1), tekniset puitteet suuren orkesterin seuraamiseen ja analysointiin ovat toiset; eri malliin siinä "teemat viuhuvat ympärillä".
VastaaPoistaei kuitenkaan sovi kaikkeen,
itse pidän että esim. nocturnot, nick cave & warren wllis yms, soivat stereona tai monona, minkä tietysti näissä yön hiljaisissa mun analogiset soittoformaatitkin jo sanelevat.
Antin mainitsema keino on välttämätön polyfoniassa, varsinkin vokaalisessa. Desprez'n tai Tallisin kirkkomusiikissa sanottu keinohorisontti on ainoa tapa pysyä pinnalla. Tosin hyvillä kuoroilla äänien sekaan hukkuminenkin on autuasta. Äänivirrassa keinumalla tullaan vanhurskaaksi ja rakenteiden ymmärtämisellä pelastutaan.
VastaaPoistaAd Rienzi: - Herreweghe - tunnen mielestäni hyvin herran tuotannon, joka ulottuu siis nykyisin laajalti yli ja ali Bachin.
VastaaPoistaPidin ehkä itsekin häntä ykkösenä, mutta Gardinerin kirkkoäänitysten tanssillisuus ja ilo miellyttävät vielä enemmän. Pahimmillaan Herreweghen barokki on puhkuvan urkupositiivin koskettimien kolinaa - vaikka toteutus on aina viimeistelty.
Herreweghe on koulutukseltaan lääkäri, psykiatri.
Sen kuulee.
Musiikin osalta olen Herreweghestä samaa mieltä, parasta niissä mainituissa levyissä on niiden hieno CD-ROM-sisältö, joita siis olemme kehuneet. Koopman voisi olla Herreweghen potilas , senkin eli rajattoman innostuksen, kuulee (tämä siis on kehua, ei loukkaamista); pidän häntä tuon suunnan barokkimiehistä selvästi parempana, vaikka ei ole omien eikä käytössään olevien resurssien taidoilla mitattuna samaa luokkaa.
VastaaPoistaYksi autionsaarenlevyistäni kuitenkin on Herrewegheä: mikään toinen versio Bachin mestarimotetista Jesu meine Freude ei kolahda kuin tällä levyllä oleva esitys:
The Motets, BWVs 225-230 Collegium Vocale
Orchestra & Choir, La Chapelle Royale, Philippe Herreweghe, HARMONIA MUNDI HMC 901231. Valitettavasti sitä ei ole Spotifyissa, mutta se on kyllä ladattavissa monesta paikkaa, ja julkaistu uudelleen CD:lläkin.
Muuten, Hilliard Ensemblen versiot moteteista ovat tukkoisia kuin jäätynyt vesiputki. Gardinerin johtamat taas kuin avovesi, paine puuttuu. Sama vaivaa hänen kantaattilevytyksiäänkin, mutta nämä milleniumin live-versiot ovat eri maata (niissä levyissähän on kannessa loisteliait kuvia sodan jalkaan jääneistä afgaaneista, tuli jotenkin mieleen tästä suurriistan metsästys -teemasta...)
Mozart = viulu ja alttoviulu.
VastaaPoistaMuu on näihin sekoitettua "tietokonemaista" avaruuden höpinää.
Kuluttajan(kin) avustajana en malta olla kysymättä tarkennusta testien harmittavaan kotikutoisuuteen. Ainahan sitä paremmin tekee, jos ilmaiset neuvot saa.
VastaaPoista