9. tammikuuta 2010

Westö I



Älä käy yöhön yksin. Gå inte ensam ut i natten. Do not go gentle into that good night.

Romaanin nimi on ainoa vaikeasti kirjoitettu kohta koko kirjassa, ja se on siis Dylan Thomasin (1914-1953).

Suomennos ja ruotsinnos eivät käännä kuin puoli merkitystä ja toisen puolen väärin. Thomas kirjoitti: ”Älä mene tappelematta hyvään yöhön, vanhuuden pitäisi palaa ja raivota päivän päättyessä…”

Älä mene taistelutta sanomaan hyväksi yötä,
vanha saa palaa, raivota päivää päättyvää;
kiroa, kiroa valon kuolemaa.

Viimeisillään viisaat vanhat tietävät, että pimeys
on oikein, koska heidän sanansa ei lyönyt tulta, silti
älä mene taistelutta sanomaan hyväksi yötä.

Hyvät miehet, viimeiset lipuvat huutaen, miten
kirkkaina hennot teot olisivat tanssineet vihreässä,
raivoa, raivoa valon kuolemaa.

Villit miehet osasivat laulaa pakoon auringon ja
oppivat, liian myöhään, sen surun,
älä mene taistelutta sanomaa hyväksi yötä.

Vakavat miehet liki kuolemaa näkevät sokaistuen
sokeat silmät lentävät tähtinä iloiten,
raivoa, raivoa valon kuolemaa.

Ja sinä, isäni, surullisen korkealla,
kiroa minut, siunaa hurjin kyynelein,
älä mene taistelutta sanomaan hyväksi yötä.
(suom. JK)

Romaanin on arveltu keskittyvän erikoisesti musiikkiin, rokkiin. Ajatus taitaa olla aivan väärä. Teoksen aihe on halu. Halun kerrotaan kohdistuvan naisiin, viinaan, musiikkiin, hajuihin, muistoihin. Romaanin lopulla asia mainitaan painokkaasti, halun (begär) ja rakkauden ongelmainen suhde.

Halu on samanlainen ilmiö kuin ahdistus. Sillä ei ole kohdetta. Se ei tyydy. Jos se muuttuu himoksi / peloksi, se voikin tyydyttyä, sanoivat psykoanalyytikot.

Musiikki kuuluu tämän romaanin dekkarimaiseen ainekseen. Westö on leikannut perinteisen kehitysromaanin tunnelmia heittämällä mukaan perinteisen etsinnän, sen joka näkyy myös teosten nimissä Graalin maljan etsinnästä Proustin kadonneen ajan etsintään. Tässä ollaan kadonnutta isää etsimässä, aivan konkreettisesti. Epäselvä, mahdollisesti kuninkaallinen syntyperä oli kirjallisuuden romantiikan keskeisiä aiheita.

Westö menee nyt kirjallisuuden raskaaseen sarjaan. Mann ja Hesse, Proust ja Gide, Moravia, Faulkner, Musil ja Döblin ovat kirjoittaneet merkittävästi samoista asioista.

Halun vastakohta on pelko. Jos näiden kahden tasapaino järkkyy tai jos toinenkin painaa liikaa, seurauksena on mielenhäiriö, usein mielisairaus. Niin tässäkin, ja useilla. Patologia raivoaa. Ensimmäiset kolme päähenkilöä: psykopaatti (Jouni), Lapinlahden sairaalan pitkäaikainen hoidokki (Adriana), syntymäsäikky Ariel.

Aihe on tavattoman kunnianhimoinen. Suomalaisessa ja ruotsalaisessa romaanissa ei ole nähty vastaavaa onnistumista pitkiin aikoihin. Minulle tuli mieleen omituisesti Hannu Salaman ”Minä, Olli ja Orvokki” (1967), jota olen pitänyt suomalaisen romaanin päätepisteenä - sen jälkeen on ollut lupa katsoa, tuleeko enää mitä vallan uutta. On toki tullut, esimerkiksi Antti Tuurin dokumentaarisesti tarkoin pohjustettu lajityyppi, mutta se on epäromaani, koska se määrittelee ja tunnustaa itse rajansa. Tämä Westön valloitus on romaani maailmassa, ja maailma on aina tietymätön, kaoottinen, sumea.

Yrittävätkö aikalaisemme panna paremmaksi Waltarille? Jos Westö siirtyy jatkossa pois lukijan muistin alueelta, näin sitten on. Jo nyt tämän romanin samoin kuin Westön edellisen ja ”Leijat Helsingin yllä” lukeminen ajattelematta nuoren Waltarin 30-luvun Helsinki-romaaneja on vaikeaa (kulttiromaani ”Suuri illusioni” ja Helsinki-trilogia, jonka kirjoittaja itse parturoi 1942 ottaen otsikoksi ”Isästä poikaan”).

Olen ollut nyt yhteydessä Westön kanssa. Sanoin hänelle, että eräät romaanin hedelmöittyneet jaksot ovat outoja lukea, koska muistan paikat, muistan tapahtumat, olen asunut samoissa taloissa, olen ollut samoissa bileissä. Puhun tässä romaanissa kerrotuista asioista, joiden tapahtumavuosina Westö itse oli alle kouluikäinen. Eräin kohdin yhteensattumat ovat melkein kiusallisia. Olen itse katsellut Alppikadun uuden kerrostalon ikkunasta Castréninkadun puutalojen rappiota ja repimistä. Olen pelännyt niillä kaduilla, joiden kuningas Joni oli – Neljännellä linjalla kesällä 1956 sedän asunnossa. Romaanin päähenkilöistä kolme on ikäisiäni. Neljännen kesäpaikka on Ruovedellä ja kertojan muistin käynnistää sisävesilaiva ”SS Jäminki”. Kuuntelin itse 1960-luvun Ruovedellä Jämingin talon tuntumassa Pohjola- ja Tarjanne –laivojen ulvahduksia vuolteessa.

7 kommenttia:

  1. Ehkäpä ihminen pyrkii tiedostamattaankin etsimään henkisten kykyjensä kokonaisuutta, eikä osia siitä (eikä varsinkaan sellaista riemua joka yksinomaan pelottaisi häntä).

    Pilviä tarkkailemalla saattaa mieleen tulla sekin, että siellä pilvien päällä on kokonaan toisenlainen ulottuvuus, missä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja missä kaikki minkä se valaisee, näyttää kuuluvan yhteen. Siellä ei siis tunneta epäröintiä, eikä katumusta, eikä katoavia muistoja. Kaikki oli kirkasta ja selvää ja sillä kaikella on selvä pyrkimys, halu, tulla joksikin, siis siitäkin huolimatta, että se tietää palaavansa takaisin maahan.Sukupuolisuuden kanssa on toisin, juuri kukaan ei tiedä tarkkaan mitä haluaa ja mitä joutuu siitä maksamaan. Estetiikka tarvitaan yleensä vain siksi, että se saa naimisen näyttämään vaarattomalta ajanvietteeltä, mitä se ei kuitenkaan ole.

    http://www.youtube.com/watch?v=kLDPSOKRG_8

    Ihmisen on vaikeaa olla oman kohtalonsa kaltainen, koska sellaiseen asenteeseen sisältyy aina enemmän tunnetta, kuin mitä kohtalo ikinä pystyy tarjoamaan. Ja jos muita vaihtoehtoja ei ole, ihmisen täytyy vain tyytyä osaansa, vaikka se olisi kuinka naurettava, siis vaikka halulle olisikin löydettävä se tarkoituksensa.

    http://www.youtube.com/watch?v=KYDW1bIwIV4&feature=related

    (Wikipedia)
    Nebraska on amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Bruce Springsteenin kuudes albumi. Se julkaistiin vuonna 1982. Albumi sisältää mm. Atlantic City -kappaleen, joka on yksi Springsteenin suurimmista hiteistä.
    Kaikki albumin kappaleet ovat demoäänityksiä, jotka Springsteen soitti itse akustisen kitaran kanssa New Jerseyn asuntonsa makuuhuoneessa. Kappaleita yritettiin tehdä studiossa, mutta kun niihin ei saatu oikeaa tunnelmaa, laitettiin alkuperäiset demo-versiot levylle.

    Muuten Dylan Thomas kirjoitti myös...

    In prosperous Abadan, everything is different. Everything. A community lives at the end of a pipe-line. People are there because oil is. Oil is first. Oil is all. People, exiled, come a long way afterwards in this dusty sun-fry.
On the blue, boiled water the dhows sail out of the Bible.
The elegant Arabs, as far above oil as eagles are, keep their ways and their dates.
The vast tribes move, with the heat of the sun, from their winter grounds to the high green palaces.
In the ruins of Persepolis, all is immemorial vanity.
Hyenas crack their abominable jokes all night.
Engineers curse their dehydrated ale in the income-classed clubs.
The rich are rich. Oil’s oily. The poor are waiting.

    VastaaPoista
  2. 90-luvun alussa otin kopion tästä Marja-Leena Mikkolan suomentamista Dylan Thomasin runosta.

    "Älä sovinnolla astu siihen hyvään yöhön, raivoa valon sammumista vastaan raivoa."
    Anteekssi jos sinne päin, en nähnyt laatikossa heti kohta sitä paperia.
    Siihen saumaan - ensimmäinen näyttely raskaan
    elämänvaiheen jälkeen - Dylan Thomas vapautti
    fokusoinnin ikeestä ja antoi pyhiinvaeltajien vaeltaa miljoonien virtana.
    Koska äsken kirjoitin nimeni vetoomukseen Oikeutta Gatajeveille
    http://www.adressit.com/gatajev
    - muistin samalla Atman elokuvan ja sen että Jamana Lal kuului pyhiinvaeltajien yhteisöön, ei elokuvan työryhmään muuta kuin satunnaisesti. Ja siksikö hänelle ei voinut jakaa oikeutta jakamalla palkintorahoja. Mistään palkinnosta ei riitä jaettavaksi hänen yhteisölleen.

    Dylan Thomas ei jeesustele, ei jätä avaraa lahden poukamaa varjoon ja nosta ...

    VastaaPoista
  3. Uskaltaisiko tuota yrittää lukea? Kun se edellinen Westö oli niin kamalan huono.

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä Sinun kanssasi siitä, mikä on Westön romaanin aihe. Siitä olen vahvasti eri mieltä, että ei olisi nähty vastaavaa onnistumista pitkiin aikoihin. Minusta romaani on keskentekoinen. Rakennustelineet näkyvät.

    Mutta te molemmat Westön kanssa puhutte paljon kuvista. Sinulla oli niitä muistin huoneita täällä joskus, lapsuutesi talosta, mielestä - missä nyt sitten sijaitsevatkin. Westöllä muistin kuvat ovat jotensakin vangitsevia. Sivulla 359 (suomennoksessa) on kohta, jossa minä kertoo:

    Muutama Evan kuva syöpyi päähäni. Olen aina ollut sellainen ja olen vieläkin: mieleeni painuu kuvia, mitä erilaisimpia, eroottisia, traagisia, huvittavia, pelottavia, houkuttelevia, etovia. Vuosien saatossa kuvia on ollut paljon, ne säilyvät sisimmässäni muuttumattoman voimakkaina ja pakottavina. Olen näiden kuvien vanki, juuri ne ovat tehneet minusta taiteilijan. Tai sitten olen päättänyt säilyttää kuvat nimenomaan voidakseni tehdä niistä taidetta.

    Kustannustoimittajana olisin leikannut tuon selostepalan pois, mutta noita rivejä lukiessani Sinä tulit mieleeni. Sinä tosin et olisi ilmaissut asiaa noin kökösti.

    VastaaPoista
  5. Kemppisen käännös on hieno, mutta villanellan mittamuotoa se ei seuraa, ei varmaan ole tarkoituskaan. R

    VastaaPoista
  6. Ad Anonyymi: - korvani sanoo, että Thomas tähdentää sanojan rytmi ja vokaaleja.

    Hänen omaa hienoa lausuntaansa löytyy verkosta.
    http://www.poets.org/audio.php/prmAlpha/T

    VastaaPoista
  7. Hi I am so dеlіghted I fоund
    your weblog, I really founԁ you by еrror, whіle I ωаs loоκing on Βing foг something elsе, Nоnetheless I
    am hеre now anԁ woulԁ just lіkе tο say many thanks for a incгedіblе post and a all round enjoyablе blog (I also loνe
    thе theme/desіgn), I don't have time to go through it all at the minute but I have saved it and also added your RSS feeds, so when I have time I will be back to read more, Please do keep up the superb work.

    Feel free to surf to my weblog Pay Day Loans
    Also visit my website ; Online Payday Loan

    VastaaPoista