Syy

Uskontoja ja uskomusjärjestelmiä pitää väkevästi yllä ihmisten syyllisyyden tarve.

Totalitaaristen järjestelmien nerokkuus on tuon syyllisyyden ruokkiminen ja ylläpitäminen.

Oikeudellinen ja varsinainen eettinen syyllisyys-käsite liittyy kohteeseen. Olet syyllistynyt varkauteen, jumalauta! Kohtelet anteeksiantamattoman törkeästi iäkästä äitiäsi.

Ja sitten on syy yhteys, joka ei ole tyypiltään ”ken söi kesävoin”, tai jos paremmin ymmärrätte, ”tämä on talo, jonka rakensi Matti…” Hienostellen voi sanoa, että ”conditio sine qua non” ei riitä – välttämätön ehto ei ole riittävä ehto. Pyssyn löytäminen vaatekomerosta on välttämätön ehto, mutta sillä ei ole paljon tekemistä aseella sitten tehdyn murhan kanssa. Lumen kertyminen ja paakkuuntuminen pysäköintialueelle on kaatumistapaturman välttämätön ehto, mutta vahingonkorvausvastuu edellyttää, että kiinteistön tai pysäköintialueen haltijalla oli mahdollisuus kolata ja hiekoittaa. Jos lunta on tullut kaiken aikaa ja ajankohta on kummallinen, korvausvastuuta ei ehkä ole.

Syyn on oltava normaalin elämänkokemuksen – odotushorisontin – sisään mahtuva. Jos joku ”humoristi” oli käynyt salaa levittämässä kuivalta ja jäättömältä näyttävälle asfaltille perunajauhoa tai tanssilattian liukastusainetta, alueen haltija ei ehkä ole vastuussa.

Tätä sanotaan syy-yhteyden adekvaattisuudeksi.

Talonmiehen perusvirvoke ainakin Turussa kuuluu olevan jallu-cola. Vastaavasti ”talonmiehen vapaapäivä” on jallu ilman kolaa. Tämä tuli mieleen lumentulosta.

Alkuun kirjoitettu sisältää korkeintaan peruskurssitason asioita. Samaan pinkkaan niputtaisin esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja terrorismin. Ilmastonmuutos, joka on vaikea tieteellinen kysymys ja toistaiseksi epäselvä, on jo tullut tavaksi esittää ihmisten, etenkin amerikkalaisten, pahuuden seuraukseksi, ja pelastus eli vapahdus voi tapahtua ainoastaan sydämen muutoksen kautta.

Kasihuonekaasujen määrä ja kasaantuminen on tietenkin niin huolestuttava, että niitä on ryhdyttävä rajoittamaan jyrkästi, kansainvälisesti, tehokkaimmin tavoin. Kokemuksen mukaan syyllistäminen johtaa tuloksiin sangen huonosti. Rinnakkainen esimerkki on lähellä, vesien ja ilman pilaantuminen, ja puhdistuksesta saadut monin paikoin hyvät kokemukset.

Sofi Oksasta ei tarvitse sietää eikä hänen mielipiteisiinsä ole pakko yhtyä. Minusta hän esiintyy aivan harvinaisen hyvin ja puhuu hyvin painavaa asiaa. Tastulan ohjelmassa hän puhu naisista, virolaisista ja syyllisyydestä ja lisäsi, että vallan vaihtuessa opportunistit tulevat esiin.

Tuossa keskustelussa tarkoitettiin sotilaallisia valloituksia ja poliittisia mullistuksia. Eräät muutokset ovat synnyltään ja taustaltaan melkein yhtä epäselviä kuin ilmastonmuutos. Sellainen oli Suomen 1970-luvun alun nuorison stalinismi, joka oli yhtä ainutlaatuinen käyttäytymismalli kansainvälisesti kuin sankarivainajien kuljettaminen kotiseudulle.

Ympäristötietoisuus ei ole erikoisen salaperäinen asia. Suomessa ja ehkä muuallakin se seurasi poliittista kiihkoilua eli siis vasemmistoliikkeitä. Monin osin ja monin paikoin se on jo muuttunut fundamentalismista (”ydinenergia on paha asia”) toimintamalleiksi, jotka voi hyväksyä tai hylätä.

En tiedä, mikä teki ilmastonmuutoksesta niin ison puheenaiheen, mutta epäilen, että se liittyi vuoden 2001 terroritekoihin. Luulen että on olemassa ilmiö, jonka nimi voisi olla kollektiivinen neuroosi ja joka lisää ihmisten syyllisyyden tarvetta.

Uusi uho vertautuu vallan vaihtumiseen, ja kuten Sofi Oksanen sanoi, silloin esiin astuu suuri määrä vääriä profeettoja, jotka perustuvat kiireesti jonkinlaisen uuden papiston. Jotkut näistä uusista ylipapeista saattavat olla hyvinkin vilpittömiä, kuten luultavasti Al Gore. Osa ei ole lainkaan vilpittömiä. Esimerkkinä voisi olla sodan jälkeisinä vuosikymmeninä raivonnut rauhanliike, jonka eurooppalainen versio tiedetään nyt osaksi Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa, ja ainakin suomalainen osa Neuvostoliiton rahoittamaksi.

Tunsin maalla yhdetkin veljekset, jotka saivat piiskaa joka lauantai iltapäivällä. Heidän isänsä oli sitä mieltä, että elleivät pojat olleet tehneet mitään erikoisempaa pahaa, heillä on kuitenkin jotain suunnitteilla. Pojat puolestaan suhtautuivat asiaan niin kuin Suomen kansa ja länsimaat. Jokin hellittämätön ja muuttumaton perussyyllisyys pani pitämään rangaistuksia oikeutettuina, vaikka niitä ei annettu mistään tietystä, käsitettävästä syystä.

Kun olen miettinyt ja katsellut kommunisteja, joiden aate ja siis elämänsisältö sortui mahdollisimman näkyvästi ja rumasti, olen ollut näkevinäni, että toiset ovat aidosti hissukseen ja toiset taas kaikin puolin valmiina seuraavaan hurjapäiseen oppiin, ajatusrakennelmaan, uskontoon tai järjestelmään, jonka varjolla voisi ruveta kähimään itselleen puhevaltaa, muuta valtaa ja mielellään lisäksi käteistä rahaa.

Se ei ole vaikeaa, koska yleisö – me muut – olemme taipuvaisia pitämään totena kaikkea, mikä esitetään vakuuttavasti ja riittävän kovalla äänellä.

(Kuvassa eilinen kirjasto eri puolelta. Näkökulmalla on vaikutusta.)