Kriitikko voi tuskin tuoda mieluisampia terveisiä lukijalle kuin tämän – Ohto Manninen – Raimo Salokangas, ”Eljas Erkko, vaikenematon valtiomahti” (WSOY 2009, 709 s.) – on kirja, jota ei tarvitse lukea. Tässä säästyy aikaa ja vaivaa.
Kahden johtavan asiantuntijan runsaan osittain ennen näkemättömän aineiston perusteella laatima juhlallisen näköinen elämäkertateos epäonnistuu. Syy on kustantajan. Kustantaja on SanomaWSOY, Erkon yhtiö. Kirja olisi täytynyt kirjoittaa – siis kirjoittaa vielä kerran. Nyt se on kiusallisesti kuin nippu keskinkertaisia pro gradu –tutkimuksia vailla havaittavaa temaattista yhteyttä.
Manninen on kirjoittanut Eljas Erkosta poliitikkona ja Salokangas lehtimiehenä. Esipuheessa tekijät ilmoittavat, mitkä luvut kumpikin on kirjoittanut ja mikä jakso on toisen kirjoittama ja toisen muokkaama. Ratkaisu on onneton.
Silli on hyvää, munat oivallisia, omena, kurkku ja punajuuret moitteettomia, eikä kastikkeessa ole liioin vikaa. Tulos on siis sillisalaatti.
Vaikka kirja lienee tähdätty Talvisodan 70-vuotismuiston ajankohtaan, Erkon roolista syksyn 1939 ulkoministerinä ei tule esiin juuri uutta, ei edes ratkaisujen psykologiasta. Erkko oli oikeassa yhdessä hallituksen enemmistön kanssa, kuten nyt tiedetään, ja Mannerheim ja Paasikivi väärässä. Myönnytyksistä ei olisi ollut apua.
Itsenäisen Suomen kaikkein värikkäimpiin kuuluvasti henkilöstä on syntynyt väritön kirja, joka turmeltuu toistoista ja kerronnallisen linjan puuttumisesta. Ajassa palataan silloin tällöin taaksepäin, ja toisarvoisten puuhien kuvailu peittää todella suuret asiat, kuten iltapäivälehden (Ilta-Sanomat) keksimisen Mäntsälän kapinan ja 1932 olympialaisten yhteydessä eli kysymyksen tiedonvälityksestä laillisuuden puolustajana. Kuten tiedetään, aidosti vaarallisen kapinan laukaisi presidentti Svinhufvud käyttämällä uutta mediaa, radiota. Kapinakenraalin toi Helsinkiin L. Malmberg käyttämällä vanhaa keinoa, konjakkia, jonka hän veloitti valtiolta.
Kuluvan syksyn aikana olen langennut loveen Pekka Herlinin elämäkerran vuoksi ja julistanut Yrjö Jylhän elämäkerran mainioksi. Menneisyydestä Tuomo Polvisen hyvin laaja Paasikivi-elämäkerta on klassikko ja osoitus siitä, että sekä tutkijoita että maallikkoja voi miellyttää temppuilematta. Juhani Suomen Kekkos-kirjat osoittavat, että suurenkin työn ja aineiston tuloksena voi olla uuvuttava teossarja. Yrjö Blomstedtin Ståhlberg-elämäkerta oli hyvä. Relanderista on Jutikkalan toimittamat Presidentin päiväkirjat.
Miettiessäni epäonnistumisen syytä en havaitse kirjoittajissa erityisempää halua puhtaaksi pesemiseen. Päinvastoin Manninen ja Salokangas kertovat kiertelemättä tapauksia, joista käy ilmi, että Erkko oli monien mielestä aika vaivalloinen ihminen: kovaääninen, huonotapainen ja jatkuvasti rähisemässä.
Paasikiven ja Erkon molemminpuolisen vihamielisyyden lisäksi Erkko onnistui laittautumaan vihoihin puoluetoveriensa Rytin ja Ståhlbergin kanssa eikä arvostanut Kivimäkeä. Mannerheimin kanssa hän oli puheväleissä, mutta ei juuri muuta. Paasikiven aikaansaama määräys vain vs. asiainhoitajaksi Tukholmaan Talvisodan ajaksi ja jatkosodan alun toiminta luutnantin (!) arvoisena everstin tehtävissä sotavankileirien hallinnollisena johtajana oli selvää simputusta. Luutnantiksi hän oli kohonnut 1918 Vöyrin sotakoulun käyneenä vapaussoturina. Kapteenin ruusuke tuskin kohensi saajan mieltä, koska sotavankien hallinnointi nälkätalvena 1941-1942 oli maan ikävin virka.
Kirjoittajat selvittävät, että Erkko protestoi kiivaasti vankien kohtelun johdosta. Tulos oli kuitenkin se, että hyökkäyssodan aikainen sotavankien valtava kuolleisuus on Suomen suuri häpeä. Syy ei ollut sotien jälkeistenkään arvioijien mielestä Erkon; hänestä ei sorvattu sotarikollista.
Erkko oli sekä venäläisvastainen että kommunismin kiivas vihollinen. Perusasenne juontui isän Eero Erkon karkotuksesta ja perustuslaillisesta kodinperinnöstä.
Kekkonen, johon Erkon suhteet katkesivat lopullisesti 1962 Honka-liiton johdosta, lienee ollut hyvillään Erkon hiipumisesta – hän kuoli 1965 – koska Helsingin Sanomat ei peitellyt neuvostovastaisuuttaan eikä innostustaan Yhdysvalloista.
Vaikka syyt olisivat olleet henkilökohtaisia, suomalaisen rähmällään olon historiassa Erkon lehdistö oli poikkeus. Ei se ollut vain Kari Suomalainen, joka sai mennä pitkälle pilkanteossaan.
Salokangas osoittaa, että Valitut Palat, Aku Ankka ja Kansa taisteli – miehet kertovat olivat tietoisen poliittisia valintoja, mutta häneltä jää tähdentämättä, miten valtava näiden julkaisujen vaikutus suomalaisiin oli. Aku Ankan levikki on lehdistömme historiassa ainutlaatuinen. Valitut Palat pysyi monia vuosikymmeniä yli 200 000 tilauskannassa, ja Kansa taisteli oli puolestaan aidosti revanssihenkinen ja siksi sangen suosittu.
Valituista Paloista en itse perusta. Aku Ankkaa luin näytenumerosta 1951 alkaen, ja Kansa taisteli –lehdestä minulla on kaikki numerot - melkoinen kokoelma. Suhdettani lehteen kuvaisin kriittiseksi. HS:n lukija olen ollut noin 60 vuotta.
Kirjan luettuani jään odottamaan, että Eljas Erkosta kirjoitettaisiin elämäkerta. Elämäkerrassa selvitettäisiin ihmisen vaikutusta ympäristöönsä ja ympäristön vaikutusta ihmiseen.
Onko tutkittu kansalaissodan jälkeisten punavankileirien ja sotavankileirien välisiä yhteyksiä aatteellisella ja henkilötasolla? Talvella 1941-42 elintarvikkeita oli niukalti, kuten oli ollut myös vuonna 1918, muttei kuitenkaan niin niukalti, että olisi tarvinnut joukkoluonteisesti nälkään kuolla. Olivatko reilussa parissakymmenessä vuodessa ehtineet naamat vaihtua, vai oliko neuvostovankien kohtelusta osavastuussa sellainen väki, joka oli ehtinyt tottua siihen, että punikin ja ryssän luonnollinen osa on kuihtua luurangoksi ja käpertyä kuolemaan, mikäli se on onnistunut kiväärinpiipun välttämään?
VastaaPoistaMeinaatko ihan tosissasi, että Aku Ankan suunnaton suosio Suomessa perustuisi sen välittämään kuvaan vapaasta amerikkalaisesta yhteiskunnasta?
VastaaPoistaKyllä muuten 50- ja 60-luvuilla muissakin lehdissä kerrottiin totuuksia, ei vain erkkolaisissa. Jopa Demarissa, josta imin nuorena Simpan näkemykset - ja jotka näin jälkiviisauden valossa osoittautuivat ihan kelvollisiksi, ei lainkaan niin taantumuksellisiksi kuten sitten heti 70-luvulla opetettiin.
Nykyään ei enää muisteta, että rähmällään olo vielä 60-luvun lopussakin oli hyvin suhteellista. Asevelisosialistit eivät menneet rähmälleen ikinä (muutamia johtajia lukuunottamatta).
JA TÄNÄÄN TEEMME HIMMELIN!
VastaaPoistaEttä tämän saimme nähdä, kun pääministerin selkään iski erektio. Nyt sitten syödään samalta lautaselta sovinnossa. Edellinen näytös samasta teemasta esitettiin 28 ja puoli vuotta sitten,jolloin parlamentarismia olan takaa puolustettiin. Asialla oli silloinkin pääministeri.
Pevskutavavvaa, on kovaa kun vallankumous syö lapasensa, se hieman häiritsee hengitystä.
Nyt on syytä tuplata puoluetuki ja kansanedustajain palkat, jotta poliitikot käsittävät, miten tärkeitä veronmaksajat ovat.
Lehdet luki Kunnaksen Ilkka
Isän vanhemmat olivat puhtaasti kotimaahan rajautuneita oikeistolaisia, luin lapsuuskesinä heidän mökillään Ollia, Uuden Suomen vuosikirjoja ja Topeliuksen romaaneja (yllättävän harva tuntee nykyään Tähtien turvatteja). Äidin vanhemmat taas edustivat kansainvälisyyteen suuntautunutta ylempää porvaristoa, kesäpaikankin kirjoista suurin osa oli vieraskielisiä. Vanhat Valitut Palat olivat suuri ihailun kohde, melkein kuin ukin iso Amerikan rauta. Vasta myöhemmin tajusin, miten huonosti letukka sopi Suomen ilmastoon ja teille, ja kuinka hassua höttöä ja kevyttä sulavuutta Reader's Digest edusti. Opiskelijana etehdyin tilaamaan Time-lehden, meni pari numeroa tajuta sen olevan lähes vain Valittujen Palojen valkokaulusversio tai kuin matkaradion stereomankkaversio. The Economist on jo miltei hifitasoa.
VastaaPoistaOnhan Relanderistakin opus Sakari Virkkusen presidenttisarjassa. Sarjassahan kustakin presidentistä on piirretty kuivan asiallinen viivapiirros ja väritetty se sitten vetisimmän akvarellityylin mukaan. Enkä tarkoita vain kansikuvia.
Vai että luutnantti everstin tehtävissä. Mikäs siinä, kun on ministeritausta. Everstiluutnantit ovat vastaavasti usein minitehtävissä.
Saanko seuraavan kerran, kun joku alkaa väittää HS:n olevan vasemmistoon kallellaan, lainata tätä tekstiä vapaasti?
VastaaPoistaErkko oli oikeassa yhdessä hallituksen enemmistön kanssa, kuten nyt tiedetään, ja Mannerheim ja Paasikivi väärässä. Myönnytyksistä ei olisi ollut apua.
VastaaPoistaTämä on suurinta historiaan kohdistuvaa vääristelyä, mitä vuosiin olen lukenut älykkäältä kirjoittajalta.
Mikä ihmeen hallitus oli mistä syystä yksimielinen?
Ryti sai Cajanderilta tietää Steinin vierailusta ja neuvottelutarjouksesta maaliskuussa 1939.
Ryti ja Cajander olivat kävelyllä, jolloin Ryti lähti siitä, ettei suurvallan tarjousta saa kevyesti ohittaa vaan neuvotteluihin olisi ryhdyttävä.
Cajander totesi, että näin asia todella on, mutta lähestyvien eduskuntavaalien alla hallitus ei halua ryhtyä keskustelemaan suomalaisen maan luovuttamisesta.
Lisäksi Erkko oli sotarikollinen. Alaisuudessaan kuoli suhteellisesti yhtä lukuisasti neuvostovankeja, kuin mitä saksalaisissa keskitysleireissä. Myös Erkon puolustus asiasta oli lähes täysin samaa mitä keskitysleirien komendantit esittivät Saksassa, joutuen kuitenkin teloitettavaksi.
Erkot ovat aiheuttaneet isänmaallemme suurinta mahdollista vahinkoa vuosikymmenten ajan.
Kirjassa ei puututa Erkon pakolaishallitukseen ja kuinka Erkko lupasi tähän hankkia rahat Kekkosen avustuksella. Tuolloin muualla tuollaiset isänmaan petturit olisi oikopäätä teloitettu, mutta ei Suomessa ei.
Em. liittyy myös todellinen syy Kekkosen ja Erkon välirikkoon.
Kirja on pelkästään vanhenevan ja pian kuolevan Aatos Erkon viimeinen yritys puhdistaa vääristellen sukunsa huonoa nimeä.
Ikinä ei tule niin myöhään tai niin väsyneenä kotiin, ettei Kemppisen päivän sanaa jaksaisi lukea.
VastaaPoistaAD JarMom: - muuta en kommentoi, mutta Cajanderin hallituksen Mannerheimin (Suomi kestää korkeintaan kolme päivää) mielipiteestä poikkeava jäykkyys, jota Erkko lietsoi, osoittautui onneksi. Tiedämme nyt (paperit useissa kirjoissa, mm. Rentola) että alueluvoutuksia olisivat seuranneet syksyllä 1939 heti uudet aluevaatimukset ja maan miehityksen aloittaminen.
VastaaPoistaTiedämme kaikki, että Erkon ja Cajanderin ja myös Tannerin torjuva kanta perustui outoon uskoon, että Stalin bluffaa eikä katso maineensa kestävän sotatoimiin ryhtymistä.
Ad TapsP: - Aku Ankasta - tuota en tietenkään väittänyt. Aku menestyi järkyttävän hienon tasonsa vuoksi (Carl Barks) ja oli myös käsittämättömän hyvin suomennettu.
VastaaPoistaVäitin, että AA oli luomassa sinänsä paikkansa pitävää mielikuvaa Amerikasta mahdollisuuksien maana, jossa ihmset (vaikka eivät kaikki) ajavat omilla autoillaan runsautta notkuviin kauppoihin jne. vaikutti meihin syvästi.
Samaa väitetään Voice of America -radiosta ja amerikkalaisesta viihdemusiikista. Samaa olen valmis väittämään Hollywoodista.
Tämä lännen viehätys ja sitten pettymys toteutuivaat Itä-Eujroopassa 1989. Listaa on helpo jatkaa: neukut ja sukkahousut, derkut ja farkut...
Ad Rienzi: - juuri noin se meni. Meillä Sinua vähän vanhemmilla myös partioliike viesti jotain englantilaista ja vanhemmillemme Rotary (ja hieman iäkkäämmille erilaiest MRA-variantit) olivat totista totta.
VastaaPoistaAmerikkalaisen naivismin tartuntaa olisi hauska tutkia edemmäskin. Olen miettinyt sitä paljon etenkin ranskalaista yhteydessä, heidän suhteensa kun oli täsmälleen päinvastainen eli mikään amerikkalainen dollaria lukuun ottamatta ei kelvannut ennen kui nelokuvaihmiset löysit brittläislähtöisen Hitchcockin ja sitten film noirin (jota amerikkalaiset eivät ymmärtäneet käsitteenä) ja sellaiest taiteilijat kuin Ford ja Hawks, jotka olivat aluksi aidosti hämmästyneitä siitä, että joku pitä heitä muina kuin liikemiehinä.
Kemppinen:
VastaaPoistaMe emme tiedä mitä mahdollisten alueluovutusten jälkeen olisi tapahtunut ja millainen kompromissi olisi saatu aikaan. Me emme todella tiedä edes aavistellen. Ei kenelläkään ole asiasta faktaa, ennen kuin Neuvostoliiton aikaiset arkistot tosiaan avautuvat.
Vaikka kuinka kävisin mm. Rentolan viitteitä läpi, ei sieltä avaudu sellaista kohtaa, etteikö Stalin olisi voinut jättää Suomen "hankintaa" myöhemmäksi ajankohdaksi, jolloin valloituksen ajattelu ehkä olisi ollut liian myöhäistä. Eli siinä tapauksessa jos Suomi olisi luovuttanut ne Mannerheimin mainitsemat muutamat pienet saaret kompromissiehdotukseen.
No, jos Stalin olisi sitten kesällä hyökännyt Suomeen, olisimme sen sodan tietenkin hävinneet. Ei suomalaisista vastusta olisi ollut. Talvisodan tuloksen ratkaisivat ainoastaan pakkanen, pimeys ja hanget.
En usko Stalinin tyhmän olleen. Kyllä kundi oli ovelasti laadituttanut suunnitelmat I, II ja III Suomen varalle. Nyt Erkon painostuksen takia otti käyttöön suunnitelman III.
Tuo Rentola on taistolais-käännynnäinen, joten hän vieläkin valikoi lähteensä entisen aatteensa mukaan. Ei pöljä karvoistaan pääse.
Kemppiselle: Kyllä minullekin nuo tuttuja: ukki oli lääninsä partiojohdossa, minultakin lippukunta vei kolon kalenterista koko kouluajan; ja rotary olin minäkin kolmannessa polvessa, mutta isien lailla en PHF-merkkejä saa (heidän aktiiviaikanaan niitä tuli vain suuremmista ansioista, nythän ne ovat tuollaista Kalevala Korun kultasarjan hintaa ja yleisyyttä).
VastaaPoistaAku Ankka ja maailmankuva: muistan miten huonona vitsinä pidin kun tarinoissa silloin tällöin tuotiin esiin jonkun äveriään hahmon tausta: hän ansaitsi miljoonansa rautalankahenkareilla, tuo toinen pesuaineella. Havahduin vasta muutama vuosi taas yhden yrityskaupan pyörteissä siihen, että tuohan on ollut meilläkin arkea jo pitkään. En sano että siinä olisi jotain huonoa, sehän olisi todella naivistista. Mutta niin se vaan on, että oppimattomana, kuten lapsena, sitä osasi kuvitella vain konkreettisia töitä, kuten lumenajoa tai rakentamista - vastaavasti modernia liike-elämää ymmärtämätömät, kuten melkein kaikki Suomessa 1970-luvulla maailmaa Aleksin ja Snelmanninkadun ulkopuolelta katselleet, kuvittelevat varallisuuden ansaitsemisen olevan jotain hyvin korkealentoista ja tavoittamatonta, kuten kaukaa perittyä tai Aarresaarelta seikkailtua.
Saanko seuraavan kerran, kun joku alkaa väittää HS:n olevan vasemmistoon kallellaan, lainata tätä tekstiä vapaasti?"
VastaaPoistaEt saa. Ja tällä kiellolla vältyt nolaamasta itseäsi. Se, mitä Helsingin Sanomat on joskus ollut, ei ole tae siitä mitä se on nykyisin. Toimittajien taso on laskenut huomattavasti ja samalla on havaittavissa punavihreää aatetta, joka selvästi on peräisin Tampereeen yhteiskunnallisen korkeakoulun eli komukkaopiston journalistilinjalta. Toimittajien sivistystaso on nykyään hyvin matala ja liekö tuo peruskoulun tai suolan puutteen ansiota, mutta jopa lehden vanha kaarti on pannut asian merkille. Ei taida pelastaa keltaistumiselta enää edes kuuluisa ja pätevä toimittajakoulu.
Olen ollut jo pitemmän aikaa sitä mieltä että herrat Paasikivi ja Mannerheim poissaolevina olisi syytä raahata kansantuomioi-istuimen eteen vastaamaan syytöksiin siitä että he olivat liian myönnytyshenkisiä talvisodan alla. Mannerheim ei näyttänyt tuntevan sitä kansaa eikä varsinkaan sen kansan armeijaa jota hänet oli laitettu johtomaan. Oli onni että armeija puolestaan ei tuntenut pohjimmiltaan kuinka epävarma ja taipuvainen pessimismiin heidän marsalkkansa olikaan.
VastaaPoistaPaasiki on eräs historiamme ylihypetetyimmistä poliitikoista. Paasikivi vaihtoi tiettävästi neljä kertaa 1900-luvun aikana ulkopoliittista linjaansa - silti ulkopolitiikan klaanin pääkykloopit nostavat hänet suorastaan esikuvakseen. Ryti saattoi olla oikeassa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syyttäessään Paasikiveä hallituksen rauhanpyrkimysten suoranaisesta sabotoinnista keväällä 1944 koska Paasikivi tavallaan rohkaisi Stalinia kokeilemaan sotilaallista ratkaisua.
Mannerheim puolestaan pessimistisesti uskoi talvisodan alla että suomalaiset taistelevat vain kolme päivää. Epäilemättä tällaiset viestit rohkaisivat Stalinia.
Mutta jotain selväjärkisyyttä Paasikivessäkin oli. Totesihan hän talvisodan ensimmäisten viikkojen jälkeen että "näyttää siltä ettemme me johda kansaa vaan kansa johtaa meitä". Ehkä se kertoo jotain olleellista koko talvisodasta, Suomen kansasta ja kansan poliittisista johtajista.
Tässä suhteessa olisi oikein ja kohtuullista että kaataisimme (kuvitteellisesti) sekä Paasikiven että Mannerheimin patsaat.
Ad Rienzi: - hattu päästä! Olen samaa mieltä. "Tähtien turvatit" (Stjärnornas kungabarn) on Topeliuksen hienon tuotannon huippu. Avasi sen mistä tahansa, tarina etenee kuin hirvi peitteisessä maastossa.
VastaaPoistaJa sitä ei tosiaan moni tunne. Schade.
Kemppinen: "Toimittajien taso on laskenut huomattavasti ja samalla on havaittavissa punavihreää aatetta, joka selvästi on peräisin Tampereeen yhteiskunnallisen korkeakoulun eli komukkaopiston journalistilinjalta. Toimittajien sivistystaso on nykyään hyvin matala ja liekö tuo peruskoulun tai suolan puutteen ansiota, mutta jopa lehden vanha kaarti on pannut asian merkille. Ei taida pelastaa keltaistumiselta enää edes kuuluisa ja pätevä toimittajakoulu."
VastaaPoistaUseita moitteita yhdessä, jotka huolimattomasti luettuna menevät "Komukkaopiston" piikkin. Sillehän ei kai voi mitään, että punavihreys on tätä aikaa ja toimittajaopiskelijoitten yhteiskuntaluokkaa. Näkisinpä mieluusti, että oikeistoperhe kannustaisi perijäänsä kauppakorkean sijasta ajattelijaksi ja kirjoittajaksi.
Ajattelu on hyvää ajanvietettä. Siihen toivon voivani luottaa, että värillisyydet tasaantuvat, kun opitaan kuuntelemaan ja keskustelemaan. Arvot kun kuitenkin ovat liki samat, jopa puolueohjelmista voi niin ymmärtää.
Hesarin Pekka Pekkala on lehden stipendillä opiskelemassa Ameriikassa asti, mutta blogissaan harjoittamansa lähteen väärinymmärtäminen on tarkoitushakuista populismia. Tarkoitan nyt YLE:n arvoista kirjoittamista. Tylsä on puukkonsa. Ja siksi myös saamansa kynä.
Tähtien turvatit, vanha suosikkini jota kukaan muu ei ole lukenut! Kirjavinkeistä se sentään löytyy:
VastaaPoistawwww.kirjavinkit.fi/arvostelut/tahtien-turvatit-planeternas-skyddslingar-stjarnornas-kungabarn/
Ad Omnia: - HS:n suunasta ja toimittajien tasosta - sitaatti ei ole minun tekstiäni vaan kommentista. Käsitystäni asiasta en nyt tässä esittele.
VastaaPoistaVielä on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä, mutta olen ollut havaitsevinani ulkoasultaan muuttuneessa lehdessä sävyltään terävöitynyttä kirjoittalua. Joku voisi suoraan sanoa parannusta.
Kuten pääkirjoitus tänään "HUSin budjetti on huijausta", ja perustelu perässä.
Toimittajan täytyy tietysti osata kirjoittaa, mutta toimittajankin on vaikea olla täysin neutraali, varsinkin, jos omaa kirjoittamastaan asiasta mielipiteen.
VastaaPoistaUutisten kuluttajana itseäni häiritsee se, että moni asioista keskusteleva ihminen kulkee laput silmillä, ja kieltäytyy ottamasta uutisia uutisina, jos lähde, kuten HS, Yle, Kauppalehti, yksittäinen toimittaja, ei ole poliittisella kentällä samalla reunalla kuin lukija / kuulija.
Olen Aamulehdessä urani alkanut mutta amerikkalaisessa Baltimore Sunissa elämäntyöni tehnyt Suomen kansalainen (en edes kaksois). En ole nähnyt kirjaa, joten rajoitun vain pariin kommenttiin.
VastaaPoistaHS on historiallisesti ottaen merkittävä lehti ja yhtiö, jonka siteet Yhdysvaltoihin alkoivat Eero Erkon poistuttua Suomesta ennen bobrikovilaista karkoitusta ja perustettua Amerikan Kaiun Hancockissa. Hänen poikansa Eljas Erkko jatkoi amerikkalaisystävällistä linjaa ja toimi ulkoministerinä Suomen yrittäessä irrottautua jatkosodasta. Oli selvä että hänellä tiedettiin olevan paljon yksityiskanavia vaikutusvaltaisiin liittolaispiireihin. Tuona aikana lehti oli hyvin tärkeä mm. sen takia että sillä oli Berliinin kirjeenvaihtajana Eero Petäjäniemi, joka ei hännystellyt saksalaisia, sekä Arvo Ääri Tukholmassa. En tiedä onko heidän kirjoitteluaan ja siihen kohdistuneita paineita tutkittu. Mutta on mielenkiintoista että jatkosodan irrottautumisvaiheessa sekä HS että US alkoivat jakaa amerikkalaisen AP:n uutisia nimenomaan Tukholmassa toimineen Bullin uutistoimiston kautta ja että US:n Tukholman kirjeenvaihtaja Esa Arra oli Yhdysvaltain tiedotustoimiston palveluksessa. (Hän meni myöhemmin Amerikan Äänen suomenkieliselle osastolle ja lopulta toimi Yleisradion New Yorkin kirjeenvaihtajana).
Aatos Erkko, joka sittemmin on ollut mm. Rupert Murdochin News Corp.:n johtokunnassa, sai lehdistökoulutuksensa Columbian yliopistossa New Yorkissa. Hän ei ollut ainoa Erkon suvun sodanjälkeinen jäsen, jolla oli tiiviit ammatti-, sijoitus- ja henkilökohtaiset suhteet Yhdysvaltoihin.
Minulla ei ole ollut mitään yhteyttä HS:ään, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kun Teo Mertanen 1970-luvulla kävi Baltimoressa tutustumassa Sunin tietokonejärjestelmään, hän otti puheeksi minun palkkaamiseni HS:ään. Hän oli hyvin avomielinen siitä että lehti tarvitsi luotettavia journalisteja taistolaisten myyräntyön estämiseksi. Asia raukesi siihen että Sun ei myöntänyt minulle virkavapaata kokeilun toteuttamiseksi. Niin jatkoin Sunissa toimien myöhemmin sen kirjeenvaihtajana sekä Etelä-Amerikassa että Neuvostoliitossa.
Tekee mieli kysyä kirjoittajalta mitä hän ajattelee Paasikiven lausahduksesta "Erkon sota" - tarkoittaen Talvisotaa.
VastaaPoista