Juristi ajaa

Politiikka on pohjaltaan pakkovaltaa ja pakkovalta väkivaltaa. Mutta tyhmät diktaattorit eivät elä vanhoiksi. Ihmisten mieleen vaikuttaminen tulee halvemmaksi kuin teloituskomennuskunnat.

Vaikka jälkimmäisiäkin käytettiin, Stalin oli käsittänyt tämän, ja hitleriläisten päällekarkaus tarjosi hänelle tilaisuuden kaivaa tunkiosta kierrätyskäyttöön isänmaallisuuden, joka on hiukan eri asia kuin nationalismi, ja aivan eri asia kuin maailmanvallankumous.

Isänmaallisuus vaikuttaa tunteisiin. Järkeen vaikuttaminen eli siis dogmikokoelma on siihen verrattuna tuloksiltaan surkean epävarmaa.

Poliittisen vallan vaihtoehdot ovat väkivalta, raha ja luottamus. Väkivalta on käyttäjälle kallista. Ajatelkaapa lyijyn tuhlausta Katynin metsässä! Raha on kaksisuuntaista. Sitä voi vain ottaa tai antaa eli saada tai menettää. Luottamus voi olla ilmaista, kun se on taitoa muuttaa mieliä, vaikuttaa ajatuksiin.

Yhteiskunnallinen vallankäyttö on taistelua säännöistä. Saako kauniita naisia lyödä? Entä rumia?

Esimerkiksi tekijänoikeudessa säännöistä päättävät toistaiseksi ne, joilla on paljon rahaa ja vähän järkeä. Tekijänoikeuskiistoja käydään eilispäivän ongelmista, vaikka huominen on joka tapauksessa erilainen ja aivan varmasti ongelmallinen.

Tyhmät suuryhtiöt ja niiden tyhmät rengit, kuten edunvalvontajärjestöt, riippuvat edelleen teoskappaleiden valmistamisen ja levittämisen käsitteissä, vaikka pääministerin tätikin tietää, että rahanarvoisen tiedon saaminen – esimerkiksi sikainfuenssarokotteista – ei kohta enää edellytä lehden tilaamista eikä musiikin kuuntelu ”kappaleen valmistamista”.

Teoksia käytetään ja tietoja haetaan suoraan verkosta, ja jo olemassa oleva ”pilvilaskenta” on tekemässä tavaroista (levyistä, levykkeistä, ohjelmista) palveluja. (”Pilvi” on melkein sama asia kuin tietoverkko, mutta sanalla vihjataan konfiguroituun tai konfiguroituvaan ja skaalautuvaan verkon osaan.)

Kiinteät kulut laskevat. Muuttuvat kulut nousevat. Välineiden eli laitteiden hinta laskee. Siinä on valtamedian seppelenauhaan sopiva runo surumarssia vailla valmis.

Monet viisaat ihmiset ovat nyt toistelleet, että tekijänoikeus ja siis myös patenttioikeus on jo pantava remonttiin. Itse en ole viisas mies enkä edes aliupseeri, joten uskallan sanoa, ettei remontti enää auta. Tupajumit ovat tehneet tehtävänsä. Järjestelmä eli siis sääntövalikoima menee uusiksi, jos jatkossakin halutaan taata toisaalta tietojen saanti monille ja kohtuullinen korvaus tietojen ja elämysten tuottajille eli siis tekijöille (keksijöille).

Perinteeseen takertuneet häviävät tämän ottelun, koska ”Stalinin logiikka” toimii edelleen. Ihmisten mieli muuttuu ja heitä viehättää valinnanvara, kaikki kaunis turhuus ja tilaisuus päästä halvalla rikkaaksi. Horisontaalinen kommunikaatio toimii luottamuksen varassa.

Kun järki ja tunne ajautuvat törmäyskurssille, tunne voittaa aina. Tietenkin niin sanottu länsimainen kulttuuri on etevä tapa naamioida tunteenomaiset ja usein myös pöljät ratkaisut järkeviksi valinnoiksi. Esimerkkejä riittää. Mikä tahansa tieteellinen tavaratalo menisi nopeasti konkurssiin. Jopa kauppiaan on herätettävä luottamusta ja turvauduttava sanan monessa mielessä halpahintaisiin keinoihin.

Olen kirjoittanut jo 1980-luvulla (Oikeus kulttuuri-ilmiönä) legitimiteettikriisistä ja kärjistänyt useissa Hesarin kolumneissa, että hyvä tuomari on valtion vihollinen.

Yritän kirjoittaa tästä toista lähemmin ja laajemmin. Perinteinen suomalainen eli siis saksalainen käsitys on, että tuomari on autonkuljettaja, jonka tehtävänä on annetun (laillisen) käskyn mukaan ajaa sääntöjä noudattaen määrättyyn paikkaan tarkoitusta kysymättä ja kuormaa katsomatta.

Juuri näin asia on perinteisesti ymmärretty. Jos ratkaisu (keikka) vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta, tuomari sanoo, että lakia on noudatettava. Se on yhtä viisas lause kuin ”Befehl ist Befehl”. Vuonna 1945 saksalaiset tuomarit ja sotilaat toistelivat näitä aforismeja ahkerasti.

Tekijänoikeus ei ole pyhä arvo eikä yhteiskunnan tukipylväs - sellainen kuin laillisuusperiaate, oikeudenmukainen oikeudenkäynti tai sananvapaus. Tekijänoikeus on tulonjakoa eli käytännön poliittinen kysymys.

Tätä nykyä tekijänoikeus on kuin 1980-luvun talousgurujen märkä uni, neoliberalistinen viidakko, jossa raha luulee jylläävänsä.

Ensimmäinen tehtävä järjestelmää uudistettaessa on saada suuryhtiöt käsittämään, että ne repivät rahansa, jos pitävät edelleen kiinni ”oikeuksistaan” eli jauhavat käsin, vaikka mylly on keksitty. Vesi- ja tuulimylly muuten oli kynnyskeksintö keskiajalla. Tuulimylly oli Alankomaiden taloudellisen nousen välttämätön ehto, energia kuivatusten vaatimaan pumppaamiseen. Kaikki miehet pumppuihin. Ja naiset.