Viilattuja pilkkuja

Julkistamista ja kappaleen valmistamista koskevat kirjoitukseni tulkittiin väärinkin. Siitä vain. Tänään oli sitten lehdessä juttu, joka koski kappaleen valmistamista. Espoolaiselta 32-vuotiaalta vaaditaan 3,6 miljoonaa euroa ”korvaushyvitystä” eli rahaa musiikin jakelusta vertaisverkossa. Puhe on luultavasti ns. torrentista, jonka nimi oli DC++.

Turun hovioikeus on jo huiminut korvauksia Finreactorin jutussa 420 000 euroa ja kulut 142 000.

Käsitykseni mukaan – ja perusteluja olen nyt selostanut yksityiskohtaisesti – tämä näyttää olevan luvatonta kappaleen valmistamista, eli toiminta voi todella johtaa korvauksiin. Miljoona tai miljoonat ei ole enää aivan epätodennäköinen tulos.

Tunnen syytettyjä edustaneet juristit. Nimenomaan jo ratkaistussa asiassa he ovat olleet kovasti eri mieltä siitä, kuka on tekijä eli vastuullinen, kun rahaa kerätään vain pyytämällä lahjoituksia ja toiminta on eräässä mielessä vaihtokauppaa.

Toisten tekemän musiikin ja tietokoneohjelmien sekä elokuvien lataaminen onnistuu kun antaa omiakin kopioitaan ladattaviksi.

Nyt puhutaan osittain perättömiäkin sananvapaudesta, mutta juuri kukaan ei kiivaile tiedon hankkimisen vapaudesta. Siitä kun ei ole pykälää, vaikka asia käy selvästi ilmi Suomen Perustuslaista.

Sananvapaudessa on se puoli, että kaikilla ei tahdo olla muuta sanottavaa kuin erilaisia mielipiteitä. On hienoja poikkeuksia, kuten tämän blogin kommentit… Sanoisinko suurimmalta osin.

Tekijänoikeuslakia on muutettu jatkuvasti oikeudenomistajien asemaa korostavaan suuntaan. Väitetään että mediajättiläisten lobbaus on todella kovaa ja asiantuntevaa.

Käyttäjien asiaa ei aja paljon kukaan.

Nyt vaadittu 3,6 miljoonaa ihmiseltä, joka ei ole asialla ansiotarkoituksessa eli rahaa hankkiakseen, on jotain niin mieletöntä, ettei kukaan huomaa ihmetellä sitä. Tuolla rahalla saisi erittäin leuhkan talon ja tontin Espoon Westendistä.

Maksettavaksi tuomittuna se tuhoaa ihmisen tulevaisuuden. Ennen vahingonkorvausoikeuden kirjoissa varoitettiin ”ruineeraavista” eli tuhoavista korvauksista.

Saksan GEMA, Teoston vastine, oli siis Joseph Goebbelsin perustama ja tukema organisaatio vuodelta 1933. (Saman niminen, aika avuton järjestö oli toiminut useiden toisten rinnalla, mutta Goebbels pani täytäntöön ne ideat, joiden turvin tekijänoikeuden edunvalvonta toimii edelleen.)

Tämä ei ole Hitler-kortti, vaan Goebbels-kortti.

Sanan ”piratismi” merkitystä on muutettu vaivihkaa. Ennen se tarkoitti etenkin tuoteväärennöksiä – ala-arvoisia teepaitoja, joihin oli luvattomasti liitetty himoittu merkki, esimerkiksi Lacoste. Piratismi oli järjestäytynyttä, lainvastaista eduntavoittelua.

Napsterista alkaen eri tuomioistuinten tekijänoikeutta loukkaavaksi katsoma tiedostojen jakaminen on ollut hyvin selvästi nuorison toimintaa, jossa raha ei liiku.

Teollisuus lyö pöytään väitteet myynnin vähentymisestä, ja pahimmillaan uskottelee, että kaikki luvattomasti teoksia ladanneet olisivat ostaneet rahalla nuo kappaleet, ohjelmat ja elokuvat.

Väite on järjenvastainen. Tuomioistuimet ovat sen hyväksyneet.

Kappaleen valmistaminen, levittäminen… Kenen edun mukaista on muokata pykälät niin mutkikkaiksi, että alan professori ymmärtää niitä hammasta purren ja itku silmässä, mutta muut juuri eivät.

Päivän sanomalehdessä tekijöitä edustanut juristi kuvioluisteli kevyesti toimittajan kysymysten ympäri puhumalla asian vierestä.

Ratkaisuja olisi, jos olisi ratkaisijoita. Yksi perinteinen keino on televisiolupa, tuleva mediamaksu. Radiotoiminta tarkoittaa erittäin suurimittaista teosten levittämistä tilanteessa, jossa yleisöltä ei voi kerätä korvauksia ainakaan käytön suhteessa. Siksi jo ennen sotia turvauduttiin joko mainostuloihin tai tyypiltään julkisoikeudelliseen maksuun, ”verottamiseen”.

Kasetti- ja kopiointikorvaukset hoidettiin mitenkuten. Kyllä tämän asian voisi hoitaa keräämällä asianomaisilta ”veroa” ja osoittamalla tuottoa tekijöille. Samalla tavalla säännellään perinteisesti tupakkaa ja alkoholia (valmistevero). Vaikka ne kerää tuottaja (maahantuoja), ne rahoittaa kuluttaja.