16. lokakuuta 2009

Vahvemman henkiinjäämisestä



Biologien darwinismia ei pidä ottaa aivan todesta, koska niin monella heistä on taipumusta laajentaa luonnonvalinnan havaintoja muun muassa yhteisöjen ja kulttuurin puolelle.

Lajiutumisessa luonnonvalinta on tieteellinen tosiasia – ei totuus. Tieteellinen tosiasia tarkoittaa, että asia kokeiden ja riippumattomien havaintojen mukaan merkittävästi uskottavampi kuin sen kanssa ristiriidassa olevat selitykset.

”Totuus” merkitsisi monissa tieteissä falsifioimisen kiistämistä, ja se taas tarkoittaisi, ettei tiede voisi kehittyä toteamalla aikaisemmin tosiasioina pidettyjä käsityksiä vääriksi ja korvaamalla ne paremmilla.

Sellaisilla aloilla kuin yhteiskuntatieteet käytetään usein muotoilua ”vallitseva kanta”. Historia ei ehkä ole tiede, mutta se ei tee siitä merkityksetöntä. Tieteellisyys on keskeisessä asemassa historiantutkimuksen menetelmissä. ”Epätieteellisyys” on kai auttamatonta, koska historia koskee aina tavalla tai toisella ihmisten ja ihmisryhmien käyttäytymistä, joka puolestaan ei ole jäännöksettömästi selitettävissä.

Minusta näin on hyvä. Tuota ”jakojäännöstä” voi sanoa vapaaksi tahdoksi, ja siitä voi jatkaa sanomalla, että tämä tekee ihmisestä ihmisen. Nämä ovat löysiä puheita, mutta eivät ihan turhia.

Oikeustiede, tai oikeastaan lainoppi, on tieteellistä vain siltä osin, että havaintojen on oltava toistettavia ja johtopäätösten vakuuttavia. Vakuuttelun kohde on kuulijakunta, jonka oletetaan olevan kohtuullisesti selvillä alan perinteistä ja kielenkäytöstä.

Darwinismin vajaaversio joutuu julistamaan ihmisen lainsuojattomaksi. Maailma menisi omaa menoaan eli hyvään suuntaan, ellei ihminen olisi sotkenut asioita. Siksi ihminen on paha ja luonto hyvä.

Minusta tämä ajatusrakenne on samaa tasoa kuin perinteinen rasismi. Se ei perustu oikein mihinkään, ei myöskään luonnonvalintaan.

Lajinvalintaa laajempi ilmiö on lajien keskinäinen kilpailu rajallisista resursseista, kuten energiasta sen eri muodoissa. Lajeja katoaa ja syntyy jatkuvasti. Mikroskooppisten ja sitä pienempien eliöiden maailmassa tämä on erityisen selvää. Virus – josta on tiettävästi vaikea sanoa, onko se elävä eliö vai muu biologinen järjestelmä vailla aineenvaihduntaa – on luonnonvalinnan suuri menestyjä, puhumattakaan arkkibakteereista, joille onnistuu kaikki.

Sekava saarnaileminen ei auta ketään. Ne kuuntelevat, jotka ovat valmiiksi samaa mieltä, ja ne jotka eivät ole, tunkevat vahaa korviinsa.

Saarnailulla on kaksi taka-ajatusta. Toinen on tätä arkista juridiikkaa, jossa aivan liian usein huolellisesti sorvattujen perustelujen takaa kuulee 1800-luvun sosiaalidarwinismin äänen: meillä on oikeus takanamme, koska olemme parempia ihmisiä, edistyneempää lajia, ja meistä riippuu ihmiskunnan tulevaisuus ja hyvinvointi.

Minusta sosiaalidarwinistit ovat useita kertoja onnistuneet työntämään sivilisaation ja tällä hetkellä myös eliökunnan tuhon partaalle.

Jotta jonkinlainen järjellinen mittakaava säilyisi, voisi sanoa, että viime ja edellisvuonna Yhdysvaltain parhaat ja älykkäimmät rahamiehet aiheuttivat mylläkän, joka ilman muuta iskee pahiten heikoimpiin. Edelleen on tapana kohdella kunnioittavasti sellaisia finanssitietäjiä, joiden viisaus supistuu liikevoiton tuottamiseen ja jotka eivät alkuunkaan hyväksy ajatusta, että ihmisyhteisön uskottava selviytyminen mitataan uhanalaisimpien tilasta, ei menestyneimpien.

Toinen pohdinnan aihe on rasismi aidossa muodossaan. En jaksa suhtautua vakavasti outoutta oirelevien kansalaisten kiukunpurkauksiin enkä muoteihin, joilla nyt vastustetaan maahanmuuttoa ja ja vieraita kulttuureja.

Haluaisin ymmärtää jonain päivänä, miten 1800-luvun antisemitismi syntyi, miten helposti se puhkoi kaikki niin sanotun sivilisaation kuoret ja etenkin miten helppo se oli siirtää juutalaisista puolalaisiin, venäläisiin ja omiin saksalaisiin ”elinkelvottomiin” yksilöihin, joiden hengissä pitäminen arvioitiin turhaksi.

Saksalaisilla on ollut täysi syy ohjailla myös kansallisen katumuksen rituaaleja. Miljoona tai kymmenen miljoonaa saksalaista uskoi huhtikuussa 1945 johtajansa väitettä, että sodan olivat aloittaneet juutalaiset ja sitä olivat jatkaneet ennennäkemättömän barbaarisesti toiset, nimittäin kansainvälinen juutalais-bolshevistinen salaliitto.

Minulle 1970-luvun alun punaisten prikaatien viholliskuva on pinnakkaisvedos tuosta ajattelutavasta.

Valitettavasti en ole saanut selville muuta kuin sen, että pohjaltaan kysymys oli erittäin huonosti koulutetun ydinjoukon täysin virheellinen käsitys tieteen, tieteellisen tosiasian ja ennen kaikkea lajivalinnan luonteesta. Siihen he kaatuivatkin. V 2 on esimerkki: uskomattoman hienoa tiedettä ja insinööritaitoa vailla väitettyä sotilaallista merkitystä.

48 kommenttia:

  1. Kun väkisin ohjaa irtoaa aivokuori limbisestä juuresta (metafora, tai en tiedä vaikka pitäisi paikkansa oikeasti myös?) ja tämä kahtiajako on oikea skitsofrenia varmasti, jota vain ryhdyttiin peittämään vuosisatojen aikana toiseen syndroomaan eli siihen aivan normaaliin paradoksi-ajatteluun, joka on siis täysin jokapäiväistä pohtimista. Se ei vaan annettu esiintyä koska voi voi olisi ohjauspyörä mennyt sekavammaksi kun ei voinut ohjata enää omaan darwinistiseen suuntaan.

    Paradoksi-ajattelu on siis luonnollista ja kriittinen ajattelu sitä ,mitä ennen vaadittiin yliopistoilla. Nyt siellä vaaditaan kuin armeijassa sitä, että tekee hiljaa ja tarkasti kuten muut. Muut.

    Muu, ammuu..

    Eli oikea tauti on tuo tunnesokeus jonkinlainen Aleksitymia mutta minä sanoisin sen vain sellaiseksi, että kun vuosisatojen aikana ei olla harjoitettu aistien yhteensovittamista (aistien kuuluu toimia yhdessä kuten korva jalkojen kanssa balanssissa) niin myös asioiden tulkinta jää aivokuorelle. Kuori siis junailee omiaan kun jalat ovat irrotettu päästä.

    Eli biologinen ihminen on kävellyt ajattelematta ja ajatellut kävelemättä.

    Yrittänyt soinnuttaa askeleensa jonkun fiiliksen mukaan ja siksi ihmiset sekoavat niin helvetisti koska opetus on ollut sadismia siltä osin. Varsinkin jos ei ole valmiiksi kriittinen, valmiiksi tietoinen ihmisen oikeasta luonteesta kun se on saanut valtaa ja saa vuosisatojen aikana miettiä miten se hoitaa omat asiansa.

    Pahaa ja samalla hyvää. Minä sanoisin, että varoitan sitä, että tästä nostetaan iso juttu koska se ei tee asiaa paremmaksi. ON siis oikea ajatus tässä darwinismissa myös ja siksi myös armeija on monesti hyvä koulu - jotkut jannut eivät opi muuten mitään ellei ole lievä pakko.

    Pitäisi olla hyvää tarkoittavaa loppupäässä ja ankaraa välissä, nyt on päinvastoin jotenkin.

    Tantat pois kokonaan sieltä välistä. Nyt alkaa vaativa kausi sanoisin ja jonkun pitää motivoida sitä myös.
    Kunnolla ja monenlaisen tiedekunnan kautta.

    ...

    Minulta tärkeintä tähän asti, jos joku ei ole ennen jaksanut lukea.
    En laita omaan kirjaan: take it easy.

    VastaaPoista
  2. punaisten prikaatien viholliskuva on pinnakkaisvedos tuosta ajattelutavasta.


    eivätkö nuo olleet lapsia, jotka kuvittelivat osaavansa rakentaa tuhkasta parempaa kuin vuosituhannet ennen heitä.

    Kuten Lockerbien idiootit. Ei maailma näe kuin tuhon, joka on lähettäjänsä tavoin järjetön.

    VastaaPoista
  3. Onko pogromi vasta 19. vuosisadan ilmiö? Enpä luule. Ehkä kyseessä on samaa sukua oleva ilmiö, jonka vuoksi osa porukkaa ajettiin inkvisition nimessä pohjoiseen. Kuka meistä on laaja sielu? Tiedä en. Navigaation opettaja opetti että 60% maapallon kansalaisista, kun asuvat 60 paralleelin pohjoispuolella, ovat suomalaisia. Mikä taasen ei liity kysymyksenasetteluun.

    VastaaPoista
  4. Anteeksi, tämä liittyy sangen huterasti aiheeseen, kenties hiukan sentään rahamiesten mylläkkään ja uhanalaisten selviytymiseen.

    Olisin kysynyt, voiko esittää ennusteita tai vaikka puhdasta arvausta siitä, millä aikataululla eduskunnasta tullut lakialoite etenee lakivaliokunnassa. Tarkemmin sanoen kiistanalaiseksi noussut kohta on lakiehdotus (Lakialoite 130/2008 vp) ulosottokaaren yhden kohdan muuttamisesta:

    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_130_2008_p.shtml

    Eduskunnassa se on käsitelty 18.11.08 ja lakivaliokuntaan se on tullut 2.12.08. Kiinnostaa kuinka pian tuollaisesta voi odottaa ratkaisua suuntaan tai toiseen. Asia voi koskea pienehköä ryhmää eikä herätä yleistä mielenkiintoa, joten hoputtajat ovat varmaan harvassa.

    VastaaPoista
  5. Ei tuo saksalaisten manipulointi ole sen kummenpaa, kuin että suomalaiset on mantrailtu uskomaan johonkin ihmeelliseen "tietoyhteiskuntaan", joka väräjää mielissä siinä missä "taivasten valtakuntakin".

    VastaaPoista
  6. Ei kai evoluutio-"teoria" sano pohjimmiltaan muuta kuin että "ne jotka lisääntyvät tehokkaammin, lisääntyvät tehokkaammin". Tämä ei edellytä mitään kilpailua siinä mielessä että osallistujilla olisi mitään tarkoitusta voittaa jokin kilpailu, tai jatkaa lajin menestystä, tai mitään muutakaan määriteltyä tarkoitusta.

    Evoluutio siis vain sanoo että niitä, jotka sattuvat jostain syystä säilymään hengissä ja lisääntymään tehokkaasti, voidaan havaita enemmän kuin niitä jotka ovat huonommin menestyviä (syitä voi olla monia, ympäristö ja sattuma mukaanlukien).

    Tämä menee jo toistoksi, toisaalta puhtain tiede, kuten logiikka, nyt on joka tapauksessa tautologiaa, jota taas elämä ei ole.

    Summa summarum, elämän näkeminen kilpailuna on sangen heikko metafora.

    VastaaPoista
  7. erittäin huonosti koulutetun ydinjoukon täysin virheellinen käsitys...

    Massat ovat Kemppisen käsityksen mukaan syypäitä. Ok. Tuomio annettu.

    Mielestäni "huonosti koulutettu ydinjoukko" on kautta historian koostunut opiskelijoista.

    Kiinan kulttuurivallankumous. 68-tapahtumat. Kuuban vallankumous, Chile. Iranin vallankumous. Ranskan vallankumous, Pariisin kommuuni. Oikeastaan lähes kaikki kaaokset maailmanhistoriassa ovat lähtöisin opiskelijoiden kipinästä.
    Vihreä liitto, Tampereen punainen yliopisto. Kaiken maailman kansalaisjärjestöt. Vegaanit, luonnonsuojelijat...

    Toinen porhaltava ydinjoukko ovat valmistuneet lakimiehet. Ahkerasti ovat luoneet apartheid-lakeja kautta vuosisatain lähes kaikissa maissa.
    Darvinismi lakimiesten kohdalta sujuu kuin Saksassa. Ihailivat Hitleriä, säätivät lakeja. Siirtyivät DDR:n puolelle, säätivät lakeja. Ja putkahtivat anus mundin kautta demokratian palvelukseen ja säätivät lakeja.

    Niin. Ja ketkä ohjasivatkaan neuvoillaan näitä mainittuja "Yhdysvaltain parhaita ja arvostetuimpia rahamiehiä"? Ilman lakimiehiä ei näitä porsaanreikiä olisi avattu, eikä hyödynnetty.

    Jos ihmiskunta saisi opiskelijat ja lakimiehet kuriin, olisi maailma hyvä paikka asua.

    VastaaPoista
  8. Ad JarMom: - hyvin nähty ja pitkälle totta, mutta Saksassa 20-luvun veteraanijärjestöt ja 1919 perustettu SA olivat tuota erilaisten taikauskojen ("tikarinisku selkään", "juutalaisten salaliitto") riivaamaa huligaanijoukkoa.

    Pitkien puukkojen yön jälkeen 1935 tulivat opiskelijat eli SS kaikkinen tohtoreineen ja natsien valtaamat opiskelijajärjestöt sekä sitten yhä pakollisempi Hitler Jugend, jonka jäsenistö oli nuorempaa kuin kulttuurivallankumoukselliset. Heitä on kuvattu fanaattisimmiksi.

    VastaaPoista
  9. Ad Anonyymi - olen täysin samaa mieltä. Vahvimman henkiinjääminen on puhdas kehäpäätelmä. Henkiinjäävien henkiinjääminen.

    VastaaPoista
  10. Ad Lauri Gröhn: - vertaisin tietoyhteiskuntauskontoa esimerkiksi gnostilaisuuteen, jonka mukaan ainoastaan harvat ja valitut kykenivät näkemään näkymättömän, toisen todellisuuden.

    Tietoyhteiskuntaihmiset eivät harjoita systemaattista murhaamista.

    VastaaPoista
  11. Ad Varapygmi: - arvaukseni on ennen valtiopäivien päättymistä. Kansanedustajien itsesuojeluvaisto kiirehtii tällaisia sinänsä paljon työtä aiheuttavia lakeja, joiden näkyvyys ei ole suuri. Jos hanke menisi seuraaville valtiopäiville, osa työstä olisi tehtävä uudelleen.

    VastaaPoista
  12. K:
    "Darwinismin vajaaversio .."

    Hienoa JK, minun sana- ja käsitevarastossani kaikille tällaisille löytyy paikka.

    .. Minusta tämä ajatusrakenne on samaa tasoa kuin perinteinen rasismi. Se ei perustu oikein mihinkään, ei myöskään luonnonvalintaan.

    Tässä kontekstissa ei välttämättä tarvita mitään lisää David Humen 1700-luvulla lausumaan, ei uusien eikä vanhojen erittelyä.
    Joku on sanonut, että nyt kapulakieli ja yhdyssanat luistaisivat paremmin, tiedä, että muka akateeminen kaappisellainen olisi uusi keksintö.

    Haluaisin ymmärtää jonain päivänä, miten 1800-luvun antisemitismi syntyi, miten helposti se puhkoi kaikki niin sanotun sivilisaation ...

    Sillä oli juurensa Euroopassa jo 1500 ja 1600 -luvuilla, ja dokumentoitui mm. ajan hermolla ratsastaneessa Lutherissa.

    VastaaPoista
  13. Tämä on hyvä blogi ja täällä käydään mielenkiintoista keskustelua. Tosin hyppään yli anonyymit kommentit, aivan periaatteasta. Ja nimimerkki HG:n ihan muuten vaan...

    VastaaPoista
  14. Ja nämä juutalaiset. Antisionismi vai antisemitismi syynä?

    Juutalaisten pakkosiirrot:
    Vuonna 1919 Baijerista häädettiin pois kaikki ulkomaalaissyntyiset juutalaiset. Vuonna 1815 Lübeckista Bremenistä, Franconiasta ja Swabiasta. Vuonna 1866 olivat vuorossa Galatz Romaniassa. 1891 oli vuorossa Moskova.
    Piikki murhaamiselle oli kylvetty huligaanien joukkoon jo ennen SA:ta.

    En millään usko Hitler Jugendia fanaattiseksi järjestöksi. Fanaatikkoja sieltä löytyy saman verran kuin maailman muistakin järjestöistä.

    Linkki:

    http://www.axishistory.com/index.php?id=3002

    "Hitlerjugend: An In-Depth History
    by Arvo L. Vercamer
    with additional material by Marcus Wendel "

    VastaaPoista
  15. Kemppinen: Olet ymmärtänyt evoluutioteorian totaalisen väärin!

    Kysehän on siitä, että meillä on satunnainen kasa erilaisia "yritelmiä" - esimerkiksi lajeja. Sitten ne pärjäävät, jotka parhaiten hyödyntävät ympäristön tarjoamia reunaehtoja.

    Ja kyllä! Tämä todellakin toimii myös yhteiskuntiin, lainsäädäntöön, ideoihin ja jopa juridiikkaan: "parhaiten" toimivat yritelmät jäävät henkiin.

    Mutta tästä _ei_ voi vetää sellaista johtopäätöstä, että voitaisiin sillä antaa moraalinen perusta johonkin toimintaan - kuten Natsit jossain määrin tekivät.

    Kuvaan asiaa esimerkillä.

    Minä olen joskus käyttänyt geneettisiä algoritmeja ongelmanratkaisuun. Idea on se, että tehdään virhefunktio ja kokeillaan satunnaisia yritelmiä minimoida se virhefunktio. Huonot ratkaisut pudotetaan pois ja paremmin toimivista ratkaisuista napataan osia ja yritetään niillä. Tarpeeksi kun polttaa tupakkaa ja aikaa, saa yleensä jonkun kohtuullisesti toimivan ratkaisun...

    Natsien ajatus, jossa arjalainen rotu olisi "paras" ja sen tulisi korvata muut, on tässä kontekstissa mieletön: hehän jo "tietävät" ratkaisun. Mihin tässä mitään evoluutiota sitten enään tarvittaisiin, senkun poistetaan huonommat ratkaisut?

    Ei evoluutiolla ole tässä mitään tekoa enää. Paitsi ehkä siinä mielessä, että natsien systeemi poistui elinkelvottomana :-)

    VastaaPoista
  16. Kemppinen: "Tietoyhteiskuntaihmiset eivät harjoita systemaattista murhaamista."

    Analogioista ei kannata vetää täydellisiä osa-analogioita. Tietoyhteiskuntaihmiset ovat luoneet poliittisten bulvaanien avulla konseksun, jolla murhataan toisinajattelijat noin symbolisesti.

    VastaaPoista
  17. Mikä sai Saksan kansan ja huligaanit olettamaan tuolloin juutalaisten hallitsevan ja olleen syyllisiä johonkin?

    Tässä listausta saksalaisten tuolloin eniten syyllistämistä juutalaisista virkapaikoilla. Noin 980 juutalaista nimeä en jaksanut kirjoittaa, jotka kuuluivat paikallishallintojen yms. ylemmän päällikkötason virkamiehiin.

    Kuusimiehinen ministeriö entisen valtakunnanhallituksen sijaan: Haase ja Landsberg, Kautsky, Cohn ja Herzfeld. Schifferi rahaministeri. Sisäasiain valtiosihteeri Preuss.

    Entäpä Preussi? Hirsch ja Rosenfeld oikeus- ja sisäasiainministereinä. Simon rahaministeriössä. Oikeusministeriö: Futran. Asutushallitus Meyer-Gerhard. Taideosaston päällikkönä Kastenberg. Sotaelatustoimisto Wurm, Maatalousministeriö Stadthagen. Työ- ja sotamiesneuvosto Cohen.

    Berliinin poliisipäällikkö Ernst, Frankfurt am Main Sinzheimer, München Steiner, Essenissä poliisipäällikkönä Lewy. Eisner Baierin presidentti, rahaministeri Jaffe. Baierin kolme ministeriötä Brentanon johtamina.

    Ei ihme juutalaisten syyllistämisen olleen helppoa. Kun lähes kaikkien edellä mainittujen avustajina toimivat myös juutalaiset.

    VastaaPoista
  18. Jukka Kemppinen kirjoitti...
    - vertaisin tietoyhteiskuntauskontoa esimerkiksi gnostilaisuuteen, jonka mukaan ainoastaan harvat ja valitut kykenivät näkemään näkymättömän, toisen todellisuuden.
    Tjaa, miten valitut? ja mitä se taas edellyttää yksilöltä? Antaumuksellisuutta. Se on tie.
    Kykyjä syntyy systemaattisen työskentelyn ja harjaantumisen, vuosikymmeniä, elämiä kestävän linjan tuloksena.
    Ottaen vielä huomion tämän ajan: vastassa on materialismi sekä teoreettinen, kirkollisen että silkka krääsä ja turhuus. Onnistujaa voisi kai verrata vaikkapa raakatempauksen klaaraajaan.
    Tietoyhteiskuntaguruilu taas ei vaadi juuri muuta kuin että panee päähänsä foliohatun, ja ilmoittaa, jotta ”tavoitteena on merkittävä elämä”, ja katso, vn kutsuu.

    VastaaPoista
  19. Blogi-isännälle jälleen kiitos, jos myös pahoittelut pikkuasioilla vaivaamisesta.

    VastaaPoista
  20. Lajien kamppailussa eloonjäämisestä käytetään myös käsitettä ekologin lokero.

    Jos sellaista ei enää ole, laji kuolee sukupuuttoon. Kyse ei siis todellakaan ole vahvimman vaan sopeutuvimman eloonjäämisestä.

    Selittäisikö tämä myös ihmisluonteeseen kuuluvan rasismin: me koemme, että vieraat tulijat uhkaavat syrjäyttää meidät ekologisesta lokerostamme - eli lintukodostamme?

    Kyse olisi siis samantapaisesta, mutta laajemmasta, käsitteestä kuin reviiri.

    Ja ne ihmiset, jotka mielestään eivät ole rasismin saastuttamia, kuten moni täällä, eivät kai vain yksinkertaisesti koe omaa reviiriään ja ekologista lokeroaan uhatuksi.

    Valtio maksaa toimeentulon? Mutta auta armias, jos tuloja aletaankin leikata... kyllä silloin mökä nousee.

    Luin muuten eilen nettilehdestä, että yhden pakolaisen ruokkiminen pakolaisleirillä maksaa 9,2 e/kk. Olen kuullut tv:stä, että yhden pakolaisen ylläpito Suomessa maksaa 57 000 e/v.

    Matematiikka on niin rasistista, että se pitäisi kieltää.

    VastaaPoista
  21. George Orwellin heiton mukaan kommunismi ja katolinen kirkkokristillisyys muistutt(a/i)vat toisiaan siinä, että vain opinkäyneet voivat olla puhdasoppisia.

    Ja ketkäs puhdasoppisempia ovat kuin käännynnäiset - oppiakäyvien eli opiskelijoiden tieto onkin puhtainta samasta syystä kuin kelmien omatunto on puhdas - se on käyttämätön.

    Darwinia on juuri juhlittu lujasti, muistanemme kaikki edes sen perusteella, ettei evoluutio"teorian" idis tyhjentynyt kehääm menestyjien menestymisestä vaan väitteeseen siitä, kuinka tuollainen jatkuva pyörä uurtaa jälkensä eliökuntaan kuin kärryt Pompeijin katukiviin: ei ole, kuten saatettiin luulla, että lajeja oli ziljoona ja niistä on jokin osa jäljellä, vaan että lajeja syntyy ja muuntuu kaiken aikaa.

    Kemppinen tuntui kummastelevan, miksi ihailua liike-elämässä liikenee jo ja vain tuloksentekemisestä. Sikäli kuin liike-elämässä ihailua ansaitaan (kysyttäessä vaihtaisivat sen milloin tahansa rahaan, huonollakin kurssilla), olisi erikoista että se pidemmällä aikavälillä voisi perustua mihinkään muuhun. "Hän teki tappiota, mutta selitti sen niin kauniisti"/"Hän ei tehnyt mitään, mutta peitti sen taiten"/"Hän sekoitti organisaatiot, mutta teki sen humalassa ja aina humaanisti" tms ei vain kuulosta toimivalta. Päivän termi "pinnakkaisvedos" voisi toimia tässä siten, että Nokian eilisen osavuosikatsauksen maailman medioissa ja netin blogeissa saama pääosin epäonnistunut käsittely osoittaa, mistä kanaurea näissä piireissä tulee, eli miten sille viimeiselle riville ajatusten harppi hakeutuu tökkimään yhtä lailla totta kuin sekaannustakin.

    VastaaPoista
  22. HIENO SIVALLUS...

    JarMom kirjoitti taas hienosti ja raflaavasti. Lakimiehet ja opiskelijat kuriin! Kannattais yrittaa eduskuntaan!

    VastaaPoista
  23. IHMISYHTEISON SELVIYTYMINEN

    Taitaapi olla Jukka K:n ikioma teoria tai viritys, etta tuo selviytyminen olisi jotenkin tekemisissa huonompiosaisten kanssa.

    Tulevasta ei kai voi tietaa ihan varmaa, mutta menneisyys ehka todistaa, etta ihmiskunnan selviytyminen on tainnut riippua naista ylapaan yksiloista. Nuo atomiaseilla otetut riskin esim. aivat kaiketi olleet huonompiosaisten juttuja.

    Jos Jukka K tarkoittaa selviytymista taivasten valtakuntaan, niin silloin voi ajatus toimiakin!

    VastaaPoista
  24. JarMom:

    "Massat ovat Kemppisen käsityksen mukaan syypäitä. Ok. Tuomio annettu.

    Mielestäni "huonosti koulutettu ydinjoukko" on kautta historian koostunut opiskelijoista."

    Niin, vallankumoukset eivät koskaan ole olleet massojen puuhaa vaan eliitin.

    Vaikka jätettäisiin syrjään vallankumouksen dramatiikka, massat ovat maata ja eliitti siemenen kylväjä. Jos jossain näkyy paljon tyhjää maata, sopii odottaa sinne pian jotain kasvavan.

    Kun ruhtinaiden Eurooppa katosi ruhtinaiden I maailmansotaan, Euroopassa oli paljon tyhjää maata, johon siemenet oli jo kylvetty.


    T.

    VastaaPoista
  25. http://www.youtube.com/watch?v=QfDoQwIAaXg

    Kyllä kai sen 1800-luvun antisemitismin synty Saksassa(kin) juontuu niihin aikaisempiin vuosisatoihin, eivät kai saksalaiset - tai Hitler - sitä aatetta keksineet.

    Hitler käytti antisemitismiä hyväkseen, tyydyttäessään sellaisten saksalaisten emotionaalisia tarpeita, jotka olivat pettyneet Weimarin tasavallan johtajiin ja sen 30-luvun talouslaman seuraamuksiin, lupaamalla vahvaa johtajuutta ja uutta kansallista suuruutta - eli koetun, tai ainakin sellaiseksi uskotun nöyryytyksen loppumista.

    Juutalaisvastaisuus sen sijaan oli normi monellakin tavalla ja monelle jo ennen Hitlerin syntymistä, eikä vain Saksassa. Siinä mielessä Hitler oli pelkästään aikansa lapsi.

    Nationalismi sen sijaan on aina saanut pääasiallisen käyttövoimansa valtatasapainon muutoksista - ei tuon kaltaisista sosiaalisista konflikteista.

    Ian Kershaw yritti löytää syitä Hitlerin antisemitismiin tämän lapsuudesta ja nuoruudesta. Kodista ja sitten kodittomuudesta, eli niistä Wienin yömajoista ja miestenmajoista missä Hitler ehti asua useampiakin vuosia. Kershaw'n mukaan Wienin kaduilla myytiin juutalaisvastaista kirjallisuutta, sekä lehtiä (jaaha, olipa yllättävä tieto). Ja sitten Kershaw mietti muitakin kanavia tuon antisemitistisen "tunteen" syntyyn (kirjallisuus ei siihen ilmeisesti riitä) Hitlerin kohdalla - katkeruutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä, kouluttamattomuutta ja sitä ankaraa isää (ja ainakin minä tulkitsin, että sekin kaikki tuntui Kershaw'ista kovin vähältä Hitlerin vihaan nähden). Mielestäni selviä (varmoja) syitä hän ei kyennyt löytämään.

    Löytyykö niitä sitten ns "tavallisten" saksalaisten kohdalla?

    Itsestäänselvyyksiä on kovin helppo tuoda esille, samoin kuin faktojakin. Entä jos lähdemme liikkeelle siitä että Hitlerillä - kuten muillakin saksalaisilla - oli sielu?

    Terroristit - kaikkialla - ovat aina julistaneet, että kansalaisvapaudet ovat pelkkää kulissia, jonka takana seisoo autoritaarinen, ja melkeinpä fasistinen valtiokoneisto. Siinä suhteessa he eivät juurikaan eroa natseista - käyttävät vain erilaista fraseologiaa.

    Toisaalla "kategorinen imperatiivi" ja toisaalla " moraalin myrkystä vapaa hyve" - ja sinä välissä saksalaisen porvariston nousu. Se siis 1800-luvulla.

    Kunniakaanonia edustivat sitten myöhemmin mm Hitler, Andreas Baader, Gudrun Ensslin sekä Ulrike Meinhofin muun muassa.

    Tiede ei pysty täyttämään enkelien jättämää aukkoa jo pelkästään senkään takia, että se tarjoaa niiden tilalle pelkästään selityksiä - ja siitäkin huolimatta, että useimmille tieteen edustajille on ollut koko ajan selvää, että kaikenlainen korkeampi ajattelu edellyttää ennen kaikkea vahvaa tahtomista, ja että tuollaista tahtotilaa ei voi syntyä ilman selittämättömämpiä syvempiä tunteita.

    Se että alussa oli teko, merkitsee sananmukaisesti, että pitää tietää se mitä ei tiedä.

    http://www.youtube.com/watch?v=CIhyQPixAsc

    VastaaPoista
  26. Muutama kommentti terminologiasta. Luonnonvalinta on jossain määrin problemaattinen, ellei peräti harhaanjohtava termi.

    Luonto ei valitse. Luonnolla ei ole pyrkimystä. Luonnolla ei ole tahtoa.

    Annettaessa luonnolle tahto tahi pyrkimys mennään aina pahasti metsään (sic?).

    Darwinismista puhuttaessa tarkoitetaan epätieteellisissä yhteyksissä yleensä spencerismiä (joka siis on sitä alkuperäistä sosiaalidarwinismia). Survival of the fittest. Nature red in tooth and claw. Spencerismi oli Herbert Spencerin yritys siirtää evoluutioteorian opit yhteiskunnalliselle tasolle, oikeuttaa sosiaaliset erot viktoriaanisessa Englannissa: nopeat syövät hitaat, vahvin jää eloon. Näin luonnossa, näin myös yhteiskunnassa. Siksi toiset ovat rikkaita, toiset köyhiä.

    Evoluution kanssa tällaisella ajattelulla on harvinaisen vähän tekemistä.

    Tietyllä tavalla evoluutio on tautologia: henkiinjäävimmät jäävät henkiin. Mutta evoluution idea on toinen ja omalla tavallaan nerokkaan yksinkertainen. Tapsa P:n käyttämä ekologinen lokero on avaintermi. Saman populaation eri yksilöillä on hieman eri ominaisuuksia. Ne joiden ominaisuudet ovat optimaalisimmat kykenevät hankkimaan enemmän ravintoa kuin lajitoverinsa. Täten ne kykenevät ruokkimaan jälkikasvunsa paremmin. Jolloin jälkikasvulla on paremmat mahdollisuudet selvitä aikuisuuteen kuin toisten yksilöiden jälkikasvulla. Jolloin parhaiden ominaisuuksien haltijan jälkikasvua on seuraavassa sukupolvessa enemmän. Ja sukupolvi sukupolvelta nämä optimaalisimmat ominaisuudet eli geenit lisääntyvät populaatiossa (siinä spesifisessä ekologisessa lokerossa).

    Lisäämällä soppaan geneettiset mutaatiot saadaan lajien haarautuminen ja muuttuminen uusiksi lajeiksi.

    Melko epädramaattista ja näkymätöntä touhua siis. Evoluutio-oppien ymppääminen yhteiskunnallisiin ympyröihin on alun alkujaankin tuhoon tuomittua. Siksi sitä harrastavatkin vain ne jotka eivät oikein evoluutiosta mitään ymmärrä.

    VastaaPoista
  27. JarMom:
    "Jos ihmiskunta saisi opiskelijat ja lakimiehet kuriin, olisi maailma hyvä paikka asua."

    Näin juuri. Historian verisimmmät aatteet ja armottomimmat diktatuurit on rakennettu yltiöpäisen ja innokkaan nuorison harteille. Nuorten idealistien unelmat uudesta uljaasta maailmasta ovat päättyneet useimmiten raunioihin, verenvuodatukseen ja kärsimykseen.

    Siksi ei suinkaan ole syytä pelätä vanhan ja kyynisen professorin kärjistyksiä maahanmuutosta ja uskonnoista. Yleensä vanhat miehet kertovat asian niin kuin se on.

    VastaaPoista
  28. Ad Rienzi: - röyhkeimpiä saneeraajia arvostetaan yleisesti. "Paskantaa vaikka johtokunnan pöydälle."

    = = =

    Ekologiset lokerot (niche) käsitetään kai lajien välisiksi.

    VastaaPoista
  29. Saneeraukset ovat tuttuja, arvostuksesta todettua en tunnista, mutta makuasioistahan... Erikseen ovat turn-around-sankarit, joita varsinkin pääomasijoittajien yhteydessä arvostetaan kovasti - tekevät näet tulosta.

    VastaaPoista
  30. Hyvä ajatuksenherättäjä taas, vaikka juristin ajatukset muiden taskuissa viipyivätkin.

    Olen eri mieltä siitä, "ettei saarnaileminen auta ketään". Näin puhui kynisisti cyneceumin, ei lyceonin tai academian oppilas. Tyypit eivät vain ole koskaan kuulleet kunnon parannussaarnaa!

    Aivan totta: Aikamme kaipaa NIMENOMAAN niitä, jotka ottavat fundamentalistin teloitus-leiman otsaansa ja saarnaavat niin että kuulijan korvat punottavat myötähäpeästä ja suuttumuksesta! Niin teki Jeesus raksamies. Niin teki Stefanus. Niin teki Paavali. Niin tekivät kaikki Raamatun koleerikot, jotka jotakin todella saivat aikaan. Niin tekivät myös flegmaattiset aabrahammit, melankoliset moosekset ja sangviiniset pietarit. Miksi? Koska rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Raamatun pyhät eivät rakastaneet Kadotukseen saakka, vaan varoittivat ja pelastivat kuin tulesta temmaten. Ei ole herätystä ilman synnintuntoa! Ei ole yhteiskunnallistakaan parannusta ilman synnintuntoa ja John Banjoneita. Cromwellit vaan kaivetaan vuosienkin takaa sopimuksista huolimatta ylös haudoistaan ja asetetaan mätänemistilassaan naureskeltaviksi. Vaikka omana aikanaan herätyskristillisyyttä suojelevat ruhtinaat olisivat saavuttaneet arvojen ja maallikkouden voitonkin tittelipönäkästä virkajuntasta.

    Nämä penseät kahdellatiellä hyppelehtijät synkretistit vain sekoittavat valoa ja pimeyttä eivätkä erota niitä toisistaan. "Kunpa olisit edes kylmä tai palava. Mutta nyt olet penseä, haalea, sekoitettu. Sellainen ällöttää ja sellainen oksennuttaa." Mikä pahinta, haaleassa vedessä myös taudinaiheuttajat kasvavat nopeimmin. Sanovat mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi, kuten profeetat omaakin aikaansa valittivat.

    Hekumenia on päivän sana. Elämys. Miten tulee kääntää Hyvän ja pahan tiedon puu? Hyvän ja pahan kokemuksen puu. Raamatullinen, pelastava usko, on aina ollut tiedonetsinnän kanssa sopusoinnussa. Sille vastakkainen on ollut elämysten etsintä ja narkkis. Totuudenrakkaus on hyveistä ylin.

    Luonnonvalinnalla ei evoluutiota myyty. Se myytiin rekapitulaatiolla, spontaanilla ja jatkuvalla alkusynnyllä mudasta merten pohjissa, toivotuilla hirviöillä mutationismissa, sekä kvantitatiivis-eugenistisella biometrialla. Luonnonvalintaa pidettiin aivan liian tehottomana kun rahvas aivopestiin. Kilpailudogmi on kuolleena syntynyt: Yhteiskuntaan sovellettuna se mädättää ja tuhoaa. Luonnontieteellisestikin se on huono malli. Lampaat elävät, megafauna tuhoutuu. Googlaa "gigantismi" ja klikkaa kotisivuilleni ko. esseehen. ALTRUISMI on luonnon avain. Itsensä uhraaminen lauman puolesta. Palveleminen. Niin luonto on tehokkain. Niin solukko on tehokkain. Niin yhteiskunta on tehokkain. Niin seurakunta on tehokkain. Sen mallin Luonnon Insinööri inkarnaatiossaan solutasolle meille antoi. Raksamies luopui vaihe vaiheella kaikesta omistamastaan ympäristön hyväksi. Se on tehokkain tapa monistaa itsensä.

    Saarnaaja:
    9:11 Taas minä tulin näkemään auringon alla, että ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo kohtaa kaikkia.

    Pauli Ojala
    pihallenaurettu luonnontieteilijä

    VastaaPoista
  31. ad buji

    olet jättänyt käsittämättä olennaisen. anonyymi on yhtä hedelmällinen ja tunnistettava kuin esim buji. toisin kemppinen, joka mustapartaisena professori tuhatkaunona on kaikille varsin tuttu. anonyymi on mies pimeästä... kuka tahansa. ei sillä ole lisäarvoa, että mainitsee olevansa joku jaakko jaakkola...

    VastaaPoista
  32. "Paskantaa vaikka johtokunnan pöydälle."

    näin on. mutta se on vasta kehityksen alkua. kova luu saa sen näyttämään herkulta, jonka johtokunta ilolla syö. :)

    VastaaPoista
  33. kai niinkin, että läpi päässeet professorin siedettäviä. nimellä voi saada takaisin kohteliaisuuksia. jos reaktion saa anonyyminä, se osoittaa ajatuksen, ei nimen kiinnostavuutta.

    VastaaPoista
  34. "Historian verisimmmät aatteet ja armottomimmat diktatuurit on rakennettu yltiöpäisen ja innokkaan nuorison harteille. Nuorten idealistien unelmat uudesta uljaasta maailmasta ovat päättyneet useimmiten raunioihin, verenvuodatukseen ja kärsimykseen."

    Vastaavasti idealismin ja nuoruuden puutetta voidaan nyt sitten ihailla tässä vaalirahoituskriisissä ja yleisemmin kabinettipäätöksissä.

    VastaaPoista
  35. Catulux:

    Siksi ei suinkaan ole syytä pelätä vanhan ja kyynisen professorin kärjistyksiä maahanmuutosta ja uskonnoista. Yleensä vanhat miehet kertovat asian niin kuin se on.

    Tuossa olet tavallaan hyvinkin oikeassa.

    Olen joskus ollut havaitsevani sukuympyrän vaikutuksen jaettavaan hiljaiseen tietoon.
    Jaettava tieto on yleensä aivan toisenlaista, kun jakajalla on vanhempansa elossa ja liuta lapsenlapsia, kuin verrattuna jakajaan jolla ei näitä ole.

    VastaaPoista
  36. Vastoin yleistä luulemusta Hitler uskoi nykyisten ns. kreationistien tavoin luotuihin lajeihin..

    "Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa puitteissa,..
    (Taisteluni (Mein Kampf), vol ii, kappale xi)
    ..ja Darwinismin kirjoja kiellettiin:
    Die Bücherei 2:6 (1935), p. 279
    Kiellettyjä kirjoja koskeva käsky nro 6.:
    "6. Schriften weltanschaulichen und lebenskundlichen Charakters, deren Inhalt die falsche naturwissenschaftliche Aufklärung eines primitiven Darwinismus und Monismus ist (Häckel)."

    Isä Stalin hylkäsi myös Darwinin ja liputti Lamarckismin puolesta.

    E-Afrikassa apartheidin aikaan evoluutio-opetus oli kouluissa kielletty ja kun USA:n etelävaltioissa evoluutio-opetusta on aina kammottu mutta rasismi voinut hyvin (vielä 80-luvullakin, sanoi Kristiina Kouros), niin voi päätellä että kenties..

    Darwinin opin opetuskielto on merkittävä suvaitsemattomuuden ja rasismin indikaattori.

    VastaaPoista
  37. Kari säveltää taas. Vai että oli Hitler ns. kreationistien tavoin kreationisti? Ja Staalin super-evolutionisminsa kanssa samaan sarjaan.

    Mielenkiintoista nähdä, mitä Juristi-isäntämme tähän sanoo.

    Pauli Ojala
    PS. Vaikka juristit haudanryöstäjien ammattikuntaa muistuttaakin, on professori Kemppisen kohdalla lieventävänä asianhaarana kuitenkin mainittava ne Isaac Singerin käännökset.

    VastaaPoista
  38. (Huom lukijat! Olemme todistamsssa vahvimman argumentin eli meemin eloonjäämistä ;)


    Hitler uskoi kreationistiseen luotujen lajien "kinds" oppiin:

    "Mistä me olemme oikeutettuja uskomaan, että aikojen alusta saakka ihminen ei olisi ollut sitä mitä hän on nykyään ? Vilkaisu luontoon kertoo meille, että kasvien ja eläinten valtakunnassa tapahtuu muutoksia ja kehitystä.
    Mutta missään lajien [kinds] sisällä ei näyttäydy sellaista kehitystä kuin äkillinen hyppy, kuten ihmiselle täytyisi olla oletetusti tapahtuneen, jos hän olisi kehittynyt apinamaisesta tilasta siihen mitä hän on nykyään.
    (Hitlerin Pöytäpuheesta, suom. K.A.T.)

    Hitler believed in the creationist theory of "kinds":

    "From where do we get the right to believe, that from the very beginning Man was not what he is today? Looking at Nature tells us, that in the realm of
    plants and animals changes and developments happen. But nowhere inside a kind shows such a development as the breadth of the jump , as Man must supposedly
    have made, if he has developed from an ape-like state to what he is today. "
    (Hitler's Table Talk)

    Hitlerin puhe on täysin sopusoinnussa nykyistenkin Darwinin-kieltäjä-kreationistien kanssa: pienet muutokset(mikroevoluutio, muutokset lajin sisällä) kyllä hyväksytään mutta isot muutokset (makroevoluutio lajista toiseksi lajiksi kuten "ihminen apinasta") kielletään.

    Ja enhän minä säveltänyt vaan suomensin ;)

    VastaaPoista
  39. Täälläkin takavuosina sivuttiin tutkimusta tms, jonka mukaan nuorten miesten määrä johtaa automaattisesti sotiin ja yhteiskunnallisiin mullistuksiin.

    Kun heidän määränsä ylittää jonkin raja-arvon, kuohunta alkaa - "siemenenä" voi olla mikä tahansa aate, jumala tai johtaja.

    Siinä mielessä opiskelijoiden syyttämisessä on kyllä pohjaa.

    Kiinalaiset ovat viisaita, kun keksivät yhden lapsen politiikan. Se pitää yhteiskunnan vakaana ja valta pysyy eliitillä.

    Mistä nurkasta se muuten lipsuu, koska yhtälöhän on mahdotan: 30 vuodessa 1-lapsen politiikan tuloksena kiinalaisten määrä on kasvanut satoja miljoonia!?

    VastaaPoista
  40. "Biologien darwinismia ei pidä ottaa aivan todesta, koska niin monella heistä on taipumusta laajentaa luonnonvalinnan havaintoja muun muassa yhteisöjen ja kulttuurin puolelle."

    Tuollaiset yleistykset eivät oikeasti kaipaisi kommenttia. Siispä perään tarkennuksia: Kenellä biologilla on taipumus laajentaa luonnonvalinnan havaintoja yhteisöjen puolelle? Ja miten he sen tekevät? Ja miksi se on väärin?

    Luonnonvalinnan suosimat psykologiset ominaisuudet (puhekyky, sukulaisten suosiminen yms. yms.) varmasti vaikuttavat siihen, millaisia yhteisöt/kulttuurit ovat. Vai onko Kemppinen eri mieltä?

    VastaaPoista
  41. Tervehdys,

    Kemppisen juttu on darwinismin osalta siksi sekava, että en ryhdy sitä kommentoimaan. Eilinen nimimerkki "Anonyymi" asettelee Jukkaa hieman ruotuun.

    "Lajinvalinnan" pyöritteln asemesta olisin itse pitäytynyt vaatimattomasti luonnonvalinnan käsitteessä.

    Joka tapauksessa kirjoittaja asettaa itselleen haasteen yrittämällä jatkossa mmärtää miksi juutalaiset Saksassa joutuivat enenevästi silmätikuiksi.

    Jokainen joka on käynyt Berliinin juutalaismuseossa, saa tuta siitä että juutalaisia on aina vainottu Saksassa ja heille on asetettu tiukkoja elämisen rajoituksia.

    Ehdotan Kemppiselle hypoteesiksi sitä, että 1800-luvulla Saksan juutalaiset lopettivat omalta osaltaan eristäytymisstrategiansa ja rhtyivät osallistumaan yhteikunnalliseen toimintaa mm. koulutukseen.

    PS. On mielenkiintoista että Melvin Konner jutussan "The Tangled Wing. Biological constraints on the Human Spirit" arvioi Saksa njuutalaiset erityisen lahjakkaiksi ihmisiksi. Olen itse leikitellyt ajatuksella siitä, että luonnonvalinta (ei lajinvalinta) on saattanut vaikuttaa siihen että vain poukkeuksellisen lahjakkaat ihmiset saattoivat jatkaa sukua silloisissa olosuhteissa).

    VastaaPoista
  42. Se on totta, että Saksan maalla Shooa oli vain jäävuoren huippu. Lainaan tekstiäni:
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Valitsen_siis_olen.htm

    Natsivallan ensimmäisinä vuosina sadat korkeakouluopettajat, 4000 asianajajaa, 3000 lääkäriä, 2000 virkamiestä ja 2000 näyttelijää ja muusikkoa menettivät työpaikkansa juutalaisuutensa vuoksi.

    Yksistään 14:llä vuosisadalla hävitettiin Saksassa noin kolme ja puolisataa juutalaisseurakuntaa, joitten ihmiset murhattiin, poltettiin, kuristettiin tai haudattiin elävinä.[24] Saksanjuutalaisten avioliittorajoitukset osuvat yksiin romantiikan aikakauden kanssa. Madagaskarille tai vastaavalle eristetylle saarelle karkottamista on esitetty tiettävästi ensi kerran jo 1200-luvulla.

    Judenschmerz tarkoittaa ”juutalaistuskaa”. Sana merkitsee yksinäisyyden tunnetta, joka valtaa ihmisen ei-kenenkään -maassa. Tällaista tunnetta poteva ihminen on jättänyt omansa taakseen, mutta huomaa ettei ole tervetullut uuteenkaan joukkoon. ”Was der Jude ist einerlei, in der Rasse liegt die Schweinerlei.” (Mitä juutalainen uskoo, on saman tekevää. Sikamaisuus piilee rodussa.)



    Juutalaiset ovat joutuneet kirkon ja liike-elämän kilpailijoidensa kanssa kahden tulen väliin. Juutalaisen murhaaminen tuotti syntien anteeksiannon ja juutalaisten taloista löytyi kultaa. Kansan syvissä riveissä kulki usko, että joka käännytti juutalaisen, saavutti varmuudella paikan paratiisissa. Tapahtui usein, että paatunut synnin harjoittaja tarttui juutalaislapseen ja kastoi hänet katuojassa, pelastaen näin itsensä. Merkillistä on, että kirkko vaati tällaisen kasteen hyväksymistä. Lapsi otettiin pois vanhemmiltaan ja sijoitettiin samuelinkouluun. Protestantit epäilivät juutalaisten salaa auttavan katolilaisia ja katolilaiset totesivat, että kirottu uskonpuhdistus oli loppujen lopuksi juutalaisten syytä.

    Jerusalemin suutari on vanha piirileikki, joka tunnetaan jo 1700-luvun Saksasta kirjallisena. Siinä leikkijät kiertävät musiikin soidessa kehää ja ryntäävät musiikin loputtua etsimään tuolia, joita on yksi osallistujia vähemmän. Kuolemantapauksen jälkeen oli tapana kutsua juutalainen paikalle pehmittämään ja puhdistamaan vainajan makuupatja. Kuljettaessa mannereuroopan kaupungista toiseen matkustajien oli maksettava siltojen tms. käyttämisestä tierahaa ja juutalaisille oli määrätty erikoistaksat. Kaupunkeihin saavuttuaan karjalle ja juutalaisille oli tapana pitää omaa porttiaan.

    Kun ottaa huomioon, että toisen maailmansodan aikana surmansa saaneista juutalaisista 1,8 miljoonaa oli alle 12-vuotiaita, paljastuu jäävuoren huippu kaikessa kylmyydessään.

    Kiusallinen tosiasia lisäksi on, että sodan jo jauhaessa ruokahampaallaan, kieltäytyi liittoutuneiden päämaja ilmaherruutensa aikana hartaista pyynnöistä huolimatta pommittamasta kuolemantehtaita tai edes niiden rautatieyhteyksiä. Auschwitzin lähistöllä sijaitsevia tehtaita ja jalostamoja kuitenkin pommitettiin niiden sotilaallisen merkityksen johdosta. Rooseveltin valtiovarainministeri Henry Morgenthau huudahti eräänä katkerana hetkenä: ”Brittiläisen kylmäkiskoisuuden ja diplomaattisen kaksikielisyyden pirullinen ja jäätävän kylmä yhdistelmä johtaa juutalaisen kansan kuolemantuomioon.”[27]



    Mitä tulee kysymykseen liittoutuneiden tiedoista lopullisen ratkaisun yksityiskohdista, niin sattui sellaistakin ettei Englannin tiedustelulaitos paljastanut ulkominiteriölle kaikkea tietämäänsä pelätessään paljastavansa taitonsa viholliselle. Itseriittoisuudessaan tiedustelulaitos ei tuonut esiin kaikkea itärintaman teloituksiin liittynyttä aineistoa edes Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä.

    Pauli Ojala

    VastaaPoista
  43. Vuonna 1787 keisarien ajan Saksassa juutalaiset velvoitettiin ottamaan yleisiä saksalaisia sukunimiä. Oli kaupunkeja, joissa aliupseerit osoittivat nimenannossa valtaansa vähemmän hienotunteisesti. Juutalaiset saatettiin lähettää menemään sellaisten nimien kanssa kuin Eselkopf (aasinpää), Ochsenschwantz (häränhäntä), Temperaturwechsel (lämpötilanvaihtelu), Stinker (haiseva), Bettelarm (rutiköyhä), Lumpe (riepu), Pulverbestandteil (pulveriaines) ja Maschinendraht (konelanka). Muut maat seurasivat perässä, esimerkiksi Ranska 1808, Baden 1809. juutalaiset itse suosivat kotikuntiensa paikannimiä, koska maanpaossa elävä kansa riippui kiinni niissä paikoissa jotka tarjosivat vieraanvaraisuutta.

    Ranska aloitti juutalaisten laajat ja perusteelliset karkoitukset vuonna 1182 ja teki siitä juhlavan perinteen vuosina 1248-1249, 1306, 1311 ja 1394. Alueellisista karkotuksista tunnetuimmat ottivat paikkansa Bretagnessa 1239 sekä Anjoussa ja Mainessa 1289. (Lopullinen paluu Ranskaan sallittiin vasta vallankumousvuonna 1789.)

    Karkotuksiin turvauduttiin toistuvasti, koska niiden toteutus ontui usein ja hallintoalueen taloudella koituneiden tappioiden vuoksi karkotuskäskyt pian kumottiin. Edelleen suuri osa Saksaa karkoitti juutalaisiansa vuosina 1192 sekä 1248, osa Italiaa 1290, Unkari 1349 ja 1360. Vuonna 1298 Itävallassa, Baijerissa ja frankkien maassa 100 000 juutalaista pääsi hengestään. Kahdeksan vuotta myöhemmin (1306) saman verran juutalaisia karkotettiin Ranskasta hengenmenetyksen uhalla. On väitetty, että vuosina 1648-1658 Puolassa olisi eliminoitu lähes puoli miljoonaa juutalaista.

    Englanti karkoitti kerralla kaikki noin 16 000 juutalaistansa vuonna 1290 (paluu sallittiin vasta 1650), Krakova 1407 ja 1494, Provence 1501, Liettua 1495, Portugali vuonna 1497 ja Espanja vuonna 1492. Yleensä muuttajat saivat ottaa irtaimen omaisuutensa mukanaan, mutta saataville muutot panivat monessa tapauksessa pisteen. Esimerkiksi Englannin kuningas Edward I (o):n velat juutalaisille velkojille raukesivat näppärästi. Muun muassa Englannin vuoden 1290 ja Ranskan 1306 karkotukset tapahtuivat juuri silloin, kun valtiot olivat edenneet kehityksessään vaiheeseen, jossa tulivat toimeen ilman juutalaisia ja pystyivät organisoimaan näiden karkotuksen. Valtioiden toimeentulo ilman juutalaisia edellytti oman kansallisen keskiluokan syntymistä. William Shakespearen (1564-1616) näytelmän Venetsian kauppias tunnoton liikemies Shylock lienee maailmankirjallisuuden tunnetuin juutalainen henkilöhahmo. Mitä ennakkoluuloihin ja stereotypioihin tulee, niin mahdollisesti Shakespeare ei siis itse ollut koskaan tuntenut, mahdollisesti edes nähnyt juutalaista. Käännynnäisiä Englannissa tosin saattoi asua. Nimestä Shylock muodostui englannin kieleen koronkiskurin synonyymi.

    Ristiretkeläiset tappoivat juutalaisia kaikkialla tekosyyllä, että he ovat Jumalan surmaajia. Touko-heinäkuussa 1096 surmattiin 12.000 juutalaista Reininmaalla. Marraskuun ensimmäisenä 1290 karkotettiin kaikki juutalaiset Englannista hirttämisen uhalla. Vasta 370 vuotta myöhemmin myönnettiin heille lupa palata takaisin. Vuoden 1298 keväästä syksyyn sai 1000.000 juutalaista surmansa Ranskassa, Baijerissa ja Itävallassa.

    VastaaPoista
  44. Otsikko on evoluution kannalta hieman harhaanjohtava, koska kyse ei ole vahvimman eloonjäämisestä vaan soveltuvimman. Tämä johtaa tulkintaongelmiin. Soveltuvin ei ole ihmisen päätettävissä, sillä meillä ei ole keinoja ennustaa sitä, minkälaiseksi ympäristö tulee muuttumaan ja minkälaiset yksilöt siinä tulevat selvitymään. Vahvuudesta puhuminen viittaa siihen, että joku voisi tietää mikä ominaisuus on valikoitumisen kannalta tulevaisuudessa hyvä.

    On toisen tason tarkastelua, pohtia sitä, miten oppiminen ja kulttuuriset tekijät tähän voisivat vaikuttaa. Jollain tavalla tuossakin tarkastelussa on kaltevaa pintaa eri suuntiin. Joko joutuu hyväksymään kulttuurirelativismia, joka äärimuodoissaan tarkoittaisi sitä, ettei ole väliä, mitä kulttuureissa arvostetaan (esim. ihmisoikeuksia). Tai toinen vaihtoehto olisi katsoa toisten kulttuurien olevan kehityksessään pitemmällä, jolloin altistuu syytöksille jonkinlaisesta rasismista.

    VastaaPoista
  45. Tervehdys,

    mielestäni nimimerkki J lähtee tämänpäiväisessä jutussaan aivan liian aikaisin, ikään kuin luovuttaen, pohtimaan Jukan alustuksen pohjalta kulttuurien arvostustapoja; mutta tietty aivan hyvin.

    Mietitäänpä hetken vielä miten Jukka aloittaa tekstinsä:
    "Biologien darwinismia ei pidä ottaa aivan todesta, koska niin monella heistä on taipumusta laajentaa luonnonvalinnan havaintoja muun muassa yhteisöjen ja kulttuurin puolelle."

    Jo 1900-luvun alkupuolella joukko biologiasta kiinnostuneia tilastotieteilijöitä kuten Ronald Fisher hajoitti jonkin havaittavan piirteen vaihtelun (älykkyyden, sano) alkulähteeksi yhtäältä perimän ja toisaalta kulttuurin.

    Myös diabetes johtuu yhtäältä perimästä, johon luonnovalinta vaikuttaa suoraan, ja toisaalta kulttuurista (vierailuista Macillä ja alkoholin parissa etc.).

    Entäpä homosksualismi. Aivan älykkään tuntuinen filosofi ja genren jäsen ei hyväksy julkisessa debatissa perimän merkitystä!

    Ne yhteiskuntatieteilijät, filosofit ja lakitieteilijät, jotka pitävät ihmismieltä tabula rasana, voivat ehkä ajatella näin. Kulttuuri muovaisi täysin ihmisen. Vaikka en ole biologi, niin kuvittelisin että heillä voi olla paljonkin sanottavaa yhteiskunalisessa tutkimuksessa; ainakin tämän debatin perusteella.

    VastaaPoista
  46. "Haluaisin ymmärtää jonain päivänä, miten 1800-luvun antisemitismi syntyi" Taisi olla niin että juutalaiset omistivat pankit. Esimerkiksi Rothschild family-artikkeli Engl. Wikipediassa. Natsiprogandasta on jäänyt mieleen juutalaisten esittäminen kaupustelijoina kadulla myymässä jotain - eiköhän tässä viitata rahan ahneuteen eikä kaupusteluun.

    VastaaPoista
  47. Juutalaisten kaupustelusta

    Usein unohdetaan, että juutalaisten - nykytermein sanottuna - elinkeinonharjoittamista rajoitettiin varsin pitkään todella voimakkaasti; kaupustelu oli ainoita realistisia vaihtoehtoja pitkään myös Suomessa.

    VastaaPoista
  48. "Taisi olla niin että juutalaiset omistivat pankit. Esimerkiksi Rothschild family-artikkeli Engl. Wikipediassa."
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nollaveri.html
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Business_on_business_mutta_Mooses_on_Mooses.htm
    Sana "kauppias" VT:n hepreassa merkitsee samaa kuin "kanaanilainen", eikä Deuterenomiumissa ole yhtään kauppaoikeudellista säännöstä. Kreikkalais-hellenistisessä maailmassa oli kyllä erittäinkin kaupallinen mielenlaatu, mutta sitä mielenlaatua paheksuttiin israelilaisten keskuudessa makkabealaiskapinan ajoista aina Jeesus juutalaiseen saakka. Kehottaessaan: "Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne. Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä teille mtiataan." Jeesus ei tarkoittanut kauppaa, vaan maanläheisempää ja rehellisempää vaihtokauppaa. Eipä siis ihme, että teoksessaan "Apionia vastaan" juutalainen historioitsija Flavius Josefus kirjoittaa: "Me emme pidä kaupan harjoittamisesta; hedelmällisen maan asukkaina me harjoitamme mieluummin maanviljelystä."

    Euroopassa oma lukunsa ovat ammattirajoitukset, juutalaismerkit, vaatemääräykset tai pilkkarahat. Kun esimerkiksi tulipalo tuhosi vuonna 1711 Frankfurtissa vain juutalaiskorttelin, lyötiin tapauksen kunniaksi juhlaraha. Monesti paikalliset viranomaiset määräsivät juutalaisille halveksuvat sukunimet jotka saattoi vaihtaa vain rahalla – jota vanhan myytin mukaan juutalaisilla aina oli piiloissaan.

    Rahan hinta nousikin keskiajalla tähtiin. Vielä jokunen vuosisata sitten rahan lainaaminen miellettiin koronkiskonnaksi ja häpeälliseksi toiminnaksi. Rahan käsittelyyn liittyvät ammatit oli monissa maissa kokonaan kielletty kristityiltä, joten verojen, velkojen ja vuokrien kantamiseen oli luonnollista värvätä sosiaalista stigmaa muutenkin kantavia juutalaisia. Liikemiehen oli 1700-luvulla kyettävä arvioimaan lukuisia valuuttajärjestelmiä, koska Eurooppa oli jakautunut lukemattomiin pikkuvaltioihin, joista moni euro-ajasta poiketen ylpeili omalla rahallaan. Kun teollistumisen ja kapitalismin aika koitti, oli juutalaisilla näin etulyöntiasema. Eivät juutalaiset itselleen keränneet, vaan ruhtinaille. Juutalaisilta itseltään oli kielletty Euroopassa niin maanomistus, feodaalilaitos kuin kiltalaitoskin.

    Esimerkiksi valtioiden pankkiiriksi kutsutun suvun historia alkoi nuoren Mayer Rothschildin perehtyneisyydestä numismatiikkaan. Rahat eivät kuitenkaan olleet Rothscildin omia. Poika oli päässyt Hessen-Kasselin vaaliruhtinas Vilhelmin, Euroopan rikkaimman miehen, apulaiseksi. Varsinainen menestys alkoi Mayerin viiden pojan luotettavasta viestinvälityksestä Euroopan eri maiden pörssien välillä ennen lennätintä. Kaikkiaan Mayerilla ja Gudelella oli 20 lasta. Emansipaation nopeudesta kertoo jotakin seuraava tosiseikka: jälkeläiset saivat tulla tervehtimään 96-vuotiaaksi elänyttä ja itsepäistä kantaäitiään vielä kotitekoisen “punaisen kyltin” alle Frankfurtin ghettoon.

    Siirtyminen rahanhypistelyyn sattui otolliseen aikaan, juuri teollisuusyhteiskunnan ja kapitalismin kynnyksellä. Juutalaisten salaliitot ja rahamaailman herruus ovat kuitenkin suuria myyttejä vailla perusteita. Yhdysvaltain neljänsadan rikkaimman perheen joukossa on vähemmän kuin 10 % juutalaisia. Juutalaisten on täytynyt nousta huipulle lähinnä tarkalla vainulla ja työllä, koska heille onnistuminen on diskriminaation takia ollut tavallistakin vaikeampaa.

    Oikeastaan juutalaiset eivät ole edes rakentavimmillaan saippuana, hamppuna, maanravinteena tai hauleilla ja muttereilla täytettyinä.

    VastaaPoista