Niemöller

Amartya Senin ”The Idea of Justice” on ajankohtainen mutta ei uusi muistutus John Rawlsin filosofian riittämättömyydestä.

Edes ihmisoikeuksien julistus ei riitä, ellei oikeutetuilla ole valinnan varaa. Oikeudenmukaisen järjestelmän pohtiminen jättää auki kysymyksen, mitä tehdään odotettaessa vastauksen löytymistä.

Senin uusi, suomennettu kirja ”Identiteetti ja väkivalta”, hylkää sen ajatuksen, että ihmiset voisi luokitella riittävän selvästi uskonnon tai kulttuurin perusteella. Luokitteluyritykset luovat edellytykset mielettömälle väkivallalle.

Tuo luokittelupyrkimys on keskeinen asia. Opiskelijoille ja muille nuorille on jatkuvasti jankutettava, että luokittelu ovat mielivaltaisia. Ennen sopiva esimerkki oli Linnén suurtyö, kasvien luokittelu. Nyt sitä ei enää opeteta kouluissa. Linné keksi hienon keinon erottaa kasveja toisistaan mm. heteitten ja emien perusteella, mutta systeemiä nimitetään teennäisjärjestelmäksi, koska putkilokasveissakaan se ei kerro mitään luokiteltujen ominaisuuksista. Eläimissä sukulaisuus voi olla hiukan helpompi asia – kyky saada yhteisiä jälkeläisiä.

Kehittäessään ”rodun” käsitettä Linné sijoitti ”ihmisen rotuun” muun muassa Patagonian jättiläiset, susilapset, alppikääpiöt ja yksikiveksiset hottentotit.

Postimerkkejä voi luokitella koon, värin tai esimerkiksi arvon mukaan.

Maailman luokittelu saavutti tietenkin ennennäkemättömän huipun Saksassa 1930-luvulla ja sodan aikana. Tällä hetkellä pidäkkeinä ovat eräät lait, joiden on määrä suojata yksityisyyttä ja henkilökohtaisia tietoja ja siten jarruttaa luokittelua eli rekisteröimistä.

Luultavasti olemme saavuttamassa silti uudelleen vuoden 1943 tason. Yksi tekijä on valtiovalta, jonka hyvyydellä ei ole mitään rajoja. Edistäessään yksinomaan hyviä asioita se on valmis kaventamaan ihmisen valinnan mahdollisuuksia aste asteelta. Sekä liikennekäyttäytymisemme että sukupuolielämämme on paalutettu ja punnittu, puhumattakaan ravinnosta ja asumisesta.

Vuoroon samaan suuntaan, vuoroon vastakkaiseen, vetää media, jossa ihmissyönti on yhä tavallisempaa. Se näyttää toisin sanoen olevan tuottavaa. Luotettuun Propagandaministeriön tapaan uhrit luokitellaan ensin arvottomiksi tai kukaties kansanvihollisiksi. Sitten heidät syödään.

Pastori Martin Niemöller oli erikoinen henkilö. Hän oli sukellusveneen kapteeni ensimmäisessä maailmansodassa, yksi menestyneimpiä upotettua tonnistoa ajatellen, ja ansioistaan paljon palkittu. Hän luki papiksi. Hän oli Hitlerin kannattaja ja puolueen jäsen vielä 1933. Jo ennen sotaa hän kuitenkin hankki itsensä vankilaan, ja vietti suuren osan sota-ajasta Dachaussa, jossa papeilla oli erikoinen osasto – ei välttämättä parempi kuin muilla. Ehkä Niemöller oli myös liian kuuluisa häivytettäväksi.

Tuossa ympäristössä hän kuitenkin muutti uskonnollisia vakaumuksiaan ja katsoi, ettei kirkon tehtävä ole palvella kansaa vaan ylittää rajoja.

Sodan jälkeen hän arvosteli m6yös amerikkalaisia ja väitti muun muassa, että Nürnbergin oikeudenkäynti supisti vastuun valheellisesti. Hän eli vanhaksi ja tuli kuuluisaksi.

Niemöllerin rukous on hyvin ajankohtainen.

Ensin haettiin kommunistit. Vaikenin, sillä en ole kommunisti.
Sitten haettiin sosialistit. Vaikenin, sillä en ole sosialisti.
Sitten haettiin luottamusmiehet. Vaikenin sillä en kuulu ammattiyhdistykseen.
Sitten haettiin juutalaiset. Vaikenin sillä en ole juutalainen.
Sitten haettiin minut, eikä ollut enää ketään puhumaan puolestani.

Sanoisin vertauskuvallisesti, että Niemöller oli sukellusveneen kapteeni myös keskitysleirissä ja rauhan raivotessa Euroopassa.

Asiayhteys Amartya Seniin on ilmeinen, mutta toistan sen: on oltava oikeudenmukainen oikeaan aikaan ja luotava ihmisille mahdollisuuksia oikeudenmukaisuuteen. Muu ei auta.

Liian usein oikeudenmukaisuus herää väärään aikaan tai väärässä paikassa. Kun joku on jo luetteloitu rikolliseksi tai toisuskoiseksi tai väärän väriseksi, silloin on myöhäistä.

Eikä oikeuden aatelislinnojen rakentaminen ilmaan auta niitä, joiden jalat ovat jo polvia myöten maassa.