Prejudikaatti

Olin kuuntelemassa, kun opiskelijoille kerrottiin prejudikaateista ja argumentaatiosta.

Tuli mieleen hakea oikeustieteelliseen. Ilmeisesti en kuitenkaan selviytyisi sisäänpääsykokeesta.

Olimme samaa mieltä siitä, että jotain menetettiin, kun ”Kivimäki-Ylöstalosta” lakattiin ottamasta uusia painoksia. Puhe on siviilioikeuden yleisistä opeista.

Mediassa en ole nähnyt ensimmäistäkään mainintaa kelpoisuudesta tai toimivallasta vaalirahoitusta ja säätiöitä koskevassa jupakassa. Vaikka jokin menettely – rahojen jakaminen – ei olisi rangaistava teko, se voi olla lainvastainen ja johtaa vahingonkorvaukseen siksikin, että säätiön hallitus on ylittänyt toimivaltansa, vaikka on pysynyt kelpoisuutensa rajoissa.

Kelpoisuus (kompetenssi) on ollut hiljan esillä mm. holhoojan (edunvalvojan) ja päämiehen suhteessa. Erimielisyystapauksessa edunvalvojalla on useissa tapauksissa oikeus ratkaista asia päämiehen tahdon vastaisesti. (KKO 2005:2).

Kirjoitan näin mutkikkaasta asiasta, koska kokemukseni mukaan edes jatko-opiskelijat eivät välttämättä osaa tätä.

Prejudikaatti on suomeksi ennakkopäätös, joka on huono sana. Parempi olisi ennakkotapaus, jota myös käytetään. Vielä parempi olisi esimerkkiratkaisu, jota ei käytetä. Ja englanniksi prejudikaatti on ”precedent”.

Tämän kirjoituksen asia: Olavi Heinonen sanoi esityksessään, että tuomioistuimen vastuu on ennen kaikkea perusteluvastuuta.

Kirjoitin sen heti muistiin. En muista, että kukaan olisi puristanut asiaa näin tiiviiksi.

Korkein oikeus on ollut jo kauan prejudikaattituomioistuin, joka ei siis rupea muuttamaan hovioikeuden päätöstä pelkästään siksi, että se on väärä. Se antaa valitusluvan vain, jos ratkaisulla arvioidaan olevan merkitystä muissa samankaltaisissa tapauksissa.

Älkää tehkö hätäisiä johtopäätöksiä. Säännöstä on eräitä poikkeuksia, mutta esimerkiksi viime vuonna KKO antoi 119 julkaistua ratkaisua. Määrä ei ole suuri.

Tuomioistuin ei joudu vastuuseen virheellisestä ratkaisusta. Virheeseen käytetään muutoksenhakua. Tuomari ei saa eikä ole koskaan saanut virkasyytettä asiallisesti virheelliseksi osoittautuvasta ratkaisusta.

Voi kuulostaa kovalta, mutta on osa tuomarien riippumattomuutta. Väärin tuominneita tuomareita pantiin viralta viimeksi Saksassa sotien välisenä aikana. En puhu nyt Neuvostoliitosta / Venäjästä enkä monista muistakaan maista.

Tuomareita on pantu viralta, jos he hortoilevat humalassa tai muuta vastaavaa. Vaikka se on erittäin moitittavaa, sopimaton käyttäytyminen – esimerkiksi asianosaisen pilkkaaminen – ei ole tietääkseni johtanut syyte- tai kurinpitotoimiin.

Tuomioistuimen vastuu on perusteluvastuuta. Lause tarkoittaa, että perustelun on oltava riittävä ja vakuuttava. Siitä, kenet se vakuuttaa, kirjoitetaan jatkuvasti laajasti. Jutun hävinnyt asianosainen esimerkiksi on hyvin usein sitä mieltä, että lopputulos oli väärä ja perustelu aivan kelvoton.

Joskus on sanottu, että jos sanomalehtiä (internetiä) lukeva kiinnostunut yleisö ei ilman alan koulutusta ymmärrä perustelua, se ei ole riittävä.

”A oli maantiellä ajanut suurella nopeudella takaa Y:n ohjaamaa autoa 18 kilometrin matkan, yrittänyt ohittaa sitä ja useaan kertaan tahallaan törmännyt siihen. Viimeisestä törmäyksestä Y:n ohjaama auto oli suistunut tieltä metsään. Tieltä suistumisen seurauksena autossa ollut X oli saanut surmansa. Korkeimman oikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla A:n katsottiin tahallaan surmanneen X:n. (Ään.)” (KKO 2004:120). En sano että perustelu on oikea tai erinomainen. Sanon että se on ymmärrettävä. Katsokaa Finlexistä. Hakusanat ”tahallisuus”, ”tappo”.

Näin hankin itselleni tilaisuuden tähdentää erästä asiaa. Mielestäni Jyrki Virolaisen blogi on mainio teko asiantuntemuksen takia. Olen tätä mieltä, vaikka en itse kuuna päivänä kirjoittaisi samaan sävyyn enkä edes samoista asioista. Se ei minua häiritse, ettei hän ehkä tiedä tai välitä siitä, että olen väitellyt tohtoriksi historiasta ja oikeasti tenttinyt kymmeniä niteitä yleistä, talous- ja sosiaalihistoriaa ja tietysti kulttuurihistoriaa ja sitten opettanut niitä dosenttina. Se ei tee minusta todellista historioitsijaa, mutta en ole maallikkokaan.

Itse kirjoitan, kuten tänään, aivan alkeista, koska luulen, ettei se ole pahitteeksi. En ole Jumalan ruoska enkä oikeustaistelija enkä yleensä tiedä, miten asiat ovat. Kirjoitan selvittääkseni, mitä mieltä itse olen jostain ilmiöstä ja lukeakseni, miten toiset suhtautuvat siihen.