Mauno Saari ihmettelee kirjassaan ”Haavikko-niminen mies”, miksi kieltäydyin auttamasta häntä tämän kirjan tekemisessä, vaikka olemme olleet yhteistoiminnassa aikaisemmin.
Vastaus ihmettelyyn on kysymyksessä. Arvioin ettei Saarella ole henkilökohtaisia edellytyksiä suoriutua tehtävästään. Ostettuani torstaina kirjan ja tutkittuani sitä arvioin olleeni oikeassa.
En tarkoita asiavirheitä, joita laskin tänään päässäni toista sataa. En tarkoita oikeudellisesti vääriä arviointeja, joita Heikki Haavikko ainoana perillisenä tiettävästi punnitsee nyt.
Tarkoitan sitä, että Saari on antanut Haavikon vetää itseään huulesta. Hänellä oli tuollaisia draamallisia monologeja ja äkillisiä päähänpistoja, joita Saari on kirjannut todisteina ja totuuksina omien välähdystensä lisäksi.
En olisi varmaan ottanut kirjaan kantaa lainkaan ilman kohta selostamaani tuomariasiaa. Vaimovainajastani kirjassa puhutaan, mutta kaikki olennainen on jo julkaistu Haavikon toimesta yli kymmenen vuotta sitten. Minulle itselleni annettua roolia harmittelen. Olisi ollut hyvä, jos kirjoittaja olisi pysynyt aiheessaan, joka on Haavikko. Mutta hän ei ymmärrä Haavikon tuotantoa, eikä ole ottanut selvää siitäkään, mikä olisi ollut luettavissa toisista kirjoista – myös Haavikon omista.
Kirjassa ja sitä ennen lehdessä on tarina hovioikeudessa käsitellystä jutusta, jossa olisin tiemmä yrittänyt kostaa jotain Haavikolle. Tätä en osannut odottaa.
Oikeusjuttu on selostettu tyypillisesti väärin, ja myös lukijalle välitetty kuva, että ratkaisun muuttuminen korkeimmassa oikeudessa olisi erikoista – ”tyly” – on asiantuntematon. Hovioikeuden ratkaisut muuttuvat usein korkeimmassa oikeudessa. Tässä oikeusjutussa oli kysymys tekijöiden vaatimuksista kirjan alennusmyynnin jälkeen tapahtuneen jäännöskappaleiden hävittämisen (remaindering) yhteydessä. Asiasta on esitetty oikeuskirjallisuudessa toisistaan poikkeavia tulkintoja G. Nyberghin 1930-luvun kirjoituksista ja Saxénin kustannussopimusta koskevasta väitöskirjasta alkaen, eikä se ole edes kovin tärkeä ongelma.
Hovioikeudessa päätöksen tekee kolme tuomaria, ei yksi. Asia koskee siis muitakin kuin minua.
Haavikko todella teki 90-luvulla Eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun asian johdosta. Kantelussa oli kysymys esteellisyydestä, jota oli tietenkin mietitty jaostolla ja presidentin kanssa ennen jutun käsittelyä ja päädytty siihen, etten ollut jäävi.
Oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan Haavikon kantelu oli aiheeton. Asianajaja Matti Norri, joka lienee laatinut sen, pahoitteli asiaa minulle jälkeenpäin ja sanoin rehellisesti, etten ollut tuota episodia muistanutkaan. Nyt kertomaani ei ole kirjassa. Oikeusasiamiehelle olin todennut, että väitetyn vihamiehyyden aiheuttanut ”Prospero” oli ilmestynyt myöhemmin kuin kantelun kohteena ollut oikeusjuttu oli ratkaistu eli että se ei voinut olla ”kostamisen” syy.
Kirjassa lukee, että Haavikon asiassa kysymys oli henkilökohtaisesti kostosta. Jos tuomari tekee väärän tuomion vihamielisyydestä, laki sanoo, se on tuomarin viraltapanon peruste. Syytös on siis erittäin vakava.
Kun kantelu on aikanaan jo todettu perusteettomaksi, täytyisi kai lähettää Saaren kirja oikeuskanslerille sellaisia toimenpiteitä varten, joihin asia antaa kenties aihetta.
Muuta kertaa en ollut Haavikon kanssa tekemisissä välillisesti enkä välittömästi vuoden 1987 jälkeen. Tai itse asiassa soitin hänelle 1994 vaimoni pyynnöstä, koska vaimoni halusi tavata Haavikon ennen kuolemaansa. Haavikko lupasi tulla, mutta ei tullut.
Saaren selostus vihan kierteestä Haavikon ja minun kesken on sekoittaa kirjan entuudestaan sekavaa juonta. Totena en sitä pidä.
Meille oli syntynyt lapsi vuonna 1984. Haavikko kävi kerran katsomassa Ahvensalmella eli kirjassa usein mainitussa kylässä olevaa mökkiäni ja lasta 80-luvulla. Tapaaminen oli sävyisä. Syötiin uusia perunoita ja lohta.
”Prospero”, jonka syntyhistoriasta nyt kerrottuun en luota, oli mielestäni paha kirja. Suutuin siitä. Toisaalta vaimostani Marjasta ei ole uutta kerrottavaa tuon kirjan jälkeen. Siitä mitä Marja kertoi Paavosta, ystävistään Otavassa ja taloon liittyvästä, minä en puhu. Ne ovat yksityisiä asioita.
Sitten on tapahtunut kovin paljon, isoja asioita. En usko edes ajatelleeni ihminen Haavikkoa 2000-luvulla ennen kuin hänen veljensä soitti minulle ja sanoi, että Paavo haluaisi tavata ja puhua ”menneisyydessä tapahtuneista vääryyksistä”.
Kuolevan miehen viesti oli hieno ele, ja lupasin tulla heti. Tapaaminen ei koskaan toteutunut, koska Haavikko oli sanonut haluavansa varata sen hetkeen, jolloin hän olisi kohtuullisissa voimissa.
Kemppinen: "Arvioin ettei Saarella ole henkilökohtaisia edellytyksiä suoriutua tehtävästään. Ostettuani torstaina kirjan ja tutkittuani sitä arvioin olleeni oikeassa."
VastaaPoistaPäinvastoin: hyvin suoritui. Tänään hain kirjan ja ahmin yhdeltä istumalta, niin vetävää tekstiä se oli. Ei hesarin toimittajakaan sitä näköjään pahana pitänyt:
"Tulos on elämäkerrallisena muotokuvanakin enimmäkseen loistava, mutta loppua kohden myös tuskastuttava", Hannu Marttila kirjoittaa arviossaan perjantain Helsingin Sanomissa.
Edelleen hän jatkaa: "Haavikko-niminen mies on tavattoman eloisaa henkilö- ja kulttuurihistoriaa, ja se kertoo yhtä ja toista aiemmin kertomatta jäänyttäkin."
Hienosti toimittaja kiteyttää vielä koko kirjan arvon:
"Kirjan julkaisemiseen liittyi tärkeitä symbolisia arvoja Haavikon oman tahdon täyttämisestä julkaisunvapauden puolustamiseen kaikkein ahtaimpia tekijänoikeuden tulkintoja vastaan."
Amen!
Mielenkiintoista on huomata, että kaikki se, mikä on Kemppisen mielestä huonoa kirjassa, on Saaren syytä. Aloittelevalla teologilla tai psykoanalyytikolla saattaisi tässä kohdin herätä epäilys jonkin sortin uhriajattelusta, olisikohan jokunen Haavikon “synneistä” ulkoistettu Saarelle?
Yhdessä kohdin kirjoitat: "Hänellä [Haavikolla] oli tuollaisia draamallisia monologeja ja äkillisiä päähänpistoja, joita Saari on kirjannut todisteina ja totuuksina omien välähdystensä lisäksi."
Ja hetken päästä toteat: "...soitti minulle ja sanoi, että Paavo haluaisi tavata ja puhua ”menneisyydessä tapahtuneista vääryyksistä”." Ja tämä on siis mielestäsi "hieno ele".
Ja mikähän tekee tästä jälkimmäisestä mitään muuta kuin "äkillisen päähänpiston." Ja totuutena taidat sen kuitenkin tulkita?
Taisi kuolevalla miehellä olla hienoja eleitä Saartakin kohtaan, ainakin kirjan perusteella, ja miksei kirjan kuvienkin epäsuoran todistuksen perusteella: päästi Saaren lähelle. Ja jos hienot eleet sinua ja Saarta kohtaan yhdistyivät Haavikossa - ilman ristiriitaa - niin ehkäpä sinun pitäisi antaa olla ja hyväksyä kirja, joka on kovasti Haavikon näköinen, kovasti rehellinen - kirjaimellisesti.
"Mutta hän ei ymmärrä Haavikon tuotantoa, eikä ole ottanut selvää siitäkään, mikä olisi ollut luettavissa toisista kirjoista – myös Haavikon omista."
VastaaPoistaHyvä huomio.
En tiedä teenkö oikeutta, mutta itseäni on aina vituttanut journalismi, jossa muka mennään toisen ihmisen nahkoihin ja patsastellaan sieltä sitten itse, kuten Mauno Saari ilmeisesti tekee. Pahoittelen, jos olen väärässä.
Haavikossa - meille, jotka eivät häntä tunteneet - ei ole muuta oleellista kuin se mitä hän on itse kirjoittanut. Sen taakse kurkkiminen on sivistymättömyyttä.
minulta sinulle
VastaaPoistatavallisen ainutkertaisuus silloin kun elämä on melkein ohi
vasta kun elämä on ohi
käsi kädessä käytännön löytöretkellä
herätä näkemään väheneminen
kiinnostuksen väheneminen
ja kaikki ne jotka säälittä raatelevat muita kaltaisiaan
niitä joiden sanat karvaasta kokemuksesta
vain eri tavalla etsivät valoa ja avaruutta
ymmärtämättömyyden ja ymmärtämisen välinen ero
vähän ennen ymmärtämisen ojaa
sitä kirjoittamatonta
sitä kaivettua
sitä joka oli varmaa
kuin timantti, kuin tiikeri
tämä oleva
kova
muuttumaton ero, olemuksen kuori
ankkurina kauluksennappi
luovuttamattomasti
nyt
ja vielä
ja vielä kerran
ja kaikki se mikä on peräisin maasta
paitsi varjo ja luonnonlaki
kaikki korkealle kavunnut
kaikki ikävä, kun kaikki löyhkä ja lemu on haihtunut
on edelleen luotavissa
jakamattomasti ja jaettuna
kuten ateria
kuten odotus
kuten osattomuus
Amen-merkkiselle anonyymille: Olisi ollut hieno ele olla hiljaa.
VastaaPoistaHannuHoo
Mites tällainen vuodatus liittyy tunnisteeseen 'intellektuellit'? 'jatkosota' tai 'populaarikulttuuri' tuntuisivat äkikseltään paremmilta.
VastaaPoistaTuo ensimmäinen anonyymi on aika pikalukuinen, koska oli ostanut kirjan tänään perjantaina, ja tuo teksti putkahti esiin heti aamulla, ennen kauppojen aukeamista. No joo.
VastaaPoistaKauppalehden arvostelussa ei kustu hunajaa, joten tuolla lehtiarvostelupuolella on hajontaa.
Itse taidan suhtautua "kohuun" samoin kuin valtaosa suomalaisita: Tuumin että "sou wat" ja napsautan television auki. Sieltä tulee joku kiehtova madonsyöntikilpailu...
Ei tästä sopasta ulkopuolinen ota selvää kuka on oikeassa vai onko kukaan. Jotenkin osuvalta tuntuu tämä näkemys:
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Haavikon+haaskalla/1135249865075
En väitä että Kemppinen on rahojen perässä, lienee sotkettu mukaan toisen osapuolen toimesta.
En ole lukenut Prosperota enkä (vielä) Saaren kirjaakaan. Mutta jos se, mitä aavistelen Haavikon ja JK:n vaimon osalta, pitää paikkaansa, niin Kemppisen olisi kyllä pitänyt ehdottomasti jäävätä itsensä tuomarina hovioikeudessa. Olisi kannattanut ainakin, vaikkei pitänytkään itseään jäävinä.
VastaaPoistaEi se oikeusasiamiehen kanta ole mitään Jumalan sanaa varsinkaan tällaisessa tapauksessa, jossa itse pääasia on jo ratkaistu KKO:ssa toisin kuin HO:ssa.
Kemppisen mukaan KKO muuttaa usein hovioikeuden tuomioita.
Ei pidä paikkaansa. KKO myöntää nykyisin riita-asioissa valitusluvankin ainoastaan 7-8 prosentissa valituksista, ja valitusluvan saaneissa jutuissa suurin osa hovioikeuden tuomioista taitaa pysyä; en ole kyllä vm. asiaa tarkistanut.
Huolestuttava ilmiö. Kaikkialla journalistit ja kirjanrustaajat näkevät vain ja ainoastaan kelmimäisiä ja kostonhimoisia poliitikkoja, virkamiehiä ja lainoppineita. Kuka palauttaisi uskon lakiin, oikeuteen sekä pyrkimykseen parempaan maailmaan?
VastaaPoistaMaailma on tämmöinen. Ja joku on niin suuri runoilija, ettei mahdu edes hautaansa.
VastaaPoistaKuka oli Paavo Haavikko?
VastaaPoistaYritin perehtyä herran yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kirjoituksiin, kun niitä vähän väliä julkaistiin arvovaltaisissa laajalevikkisissä aikakauslehdissä ja sanomalehdissä.
Haavikko kulki selvästikin salaviisaan titteli kaiverrettuna otsaan. Teksti oli usein kärkevää, pessimististä, täynnä inhoa ja ...epäselvyyttä.
Paavo Haavikko todella oli henkilö, jolla oli vakavia ilmaisuvaikeuksia. Hänellä oli varmasti mielipiteitä, perusteltuja ja analyyttisen loogisiakin sellaisia, mutta hyvänen aika: mies oli lahjaton juuri siinä mistä häntä eniten ylistetään.
Teinkin jo lukioiässä sen johtopäätöksen, että suuret runoilijat, ainakin modernistit, ovat kielellisen l a h j a t t o m u u d e n ja oppivelvollisuuden tulosta.
Haavikossa menetimme selvästi yhden hyvän insinöörin.
Nyt olen lukenut vähän Saaren kirjaa ja alkanut ymmärtää, mistä on kysymys.
VastaaPoistaTodella outo ja täysin muista piittaamaton tyyppi tuo Paavo Haavikko! Kuvitteli kai tosissaan olevansa joku "nero" ja oman aikansa Kekkonen kulttuurin saralla, jolle kukaan ei rohjennut sanoa vastaan tai tehdä mitään.
Turpiin sille olisi pitänyt antaa ensimmäisiksi!
Kemppisen olisi pitänyt haastaa Paavo kaksitaisteluun! Runoudessa tai kirjoittamisessa yleensäkään hän(kään) ei Haavikolle pärjännyt, mutta olisihan muitakin keinoja ollut olemassa.
Ensimmäiselle anonyymille voi olla aidosti kateellinen: esim. Suomalainen kirjakauppa aukeaa klo 9 ja yhdeltä istumalta hän sai ahmittua kirjan ja lähetettyä kommentin jo aamulla.
VastaaPoistaGuerilla marketing once again?
tähän hauskaan lukunopeuskeskusteluun sellainen huomio ett kirja oli jo eilen (torstaina) ainaskin Hesan akateemisessa myynnissä, itekkin ehdin sitä siellä jo eilen selailla
VastaaPoistaSyvästi vastenmielinen juttu, coming and going.
VastaaPoistaMinulle opetettiin yliopistossa että kirjailijasta - tai muusta juuri kuolleesta luovasta ihmisestä- ei kenenkään pitäisi yrittää kirjoittaa elämänkertaa ennen kuin tarpeeksi aikaa on kulunut, että ihminen ja hänen tuotantonsa olisivat asettuneet aikaansa, ilman suuruuden tai pienuuden aikalaismääreitä.
Historia olisi selvää vasta vuosikymmenten päästä.
Siihen asti olen samaa mieltä kuin Ida: tärkeintä on se, mitä ihminen on luonut/kirjoittanut - eivät sivuseikat kuten elämäntavat tai ihmissuhteet.
Saattavathan ne vaikuttaa, mutta yhtä hyvin vaikuttavat kirvesmiehen elämässä.
Sanoakseni sen Hemingwayn Nobel-puheen sanoin:
VastaaPoista"Writing, at its best, is a lonely life. Organizations for writers palliate the writer's loneliness but I doubt if they improve his writing. He grows in public stature as he sheds his loneliness and often his work deteriorates. For he does his work alone and if he is a good enough writer he must face eternity, or the lack of it, each day."
Eli eiköhän siinä ole luovan kirjailijan määritelmä, jotakuinkin kuulostaa oikealta ainakin, vaikka Hemingway ei ollutkaan kirjallisuuden proffa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos Akateemisen Anonyymi. Kateus siis turhaa jälleen kerran. Kyllähän sitä nyt yhden kirjan illassa lukee kun sille päälle sattuu. Tosin tämä puheena oleva taitaa jäädä lukematta.
VastaaPoistaEn ole lukenut M.Saaren po. kirjaa, seurannut vain useilla kirjallisilla niityillä käytäviä keskusteluja jotka alkavat kuulostamaan siltä, kuin sade pieksäisi löysää lehmänpaskaa liejuisella navettapolulla.
VastaaPoistaSiksipä repäisen tähän itsensä Paavo Haavikon "Aikalaishulluuden ..." (1993) jaksosta "Alaston sali" jakeen 23:
"Lukematta koko kirjaa voi nähdä että tulossa on merkittävä, avartava, huomattava tietokirja, non-fiction.
Joka sitä moittisi, puhuisi jo omassa asiassa, taikka asiassa.
Pyrkyryys, touhukkuus, pelisilmä ja iva sitä kaikkea kohtaan mitä ei käsitä, tekevät teoksesta tutunomaisen suomaista tavaraa.
Ja sitä mikä jää ymmärryksen ulkopuolelle kyllä riittää, sen pahempi laadukkaalle ajattelulle.
Kirjassa väitetään että presidenttiin iski dementia. Jos muistan oikein. Se on paha tauti joka tarttuu helposti.
Ei se mitään, jos presidenttiin vain olisi dementia iskenyt. Mutta kun se iski koko maahan ja sen tajuiseen olemiseen."
Moi Jukka,
VastaaPoistatästähän saisi hyvän näytelmän tai 3 osaisen minisarjan televisioon.
Oikea ylemmän keskiluokan BB. Voisi mennä myös kansallisen näyttämöllä.
Oopperaksikin olisi libreton ainekset kasassa.
Kiitos muuten ansiokkaasta kansan- ja kollegojen sivistämisestä, että jaksat kirjoittaa
t. Heikki L.
Antti: "Ensimmäiselle anonyymille voi olla aidosti kateellinen: esim. Suomalainen kirjakauppa aukeaa klo 9 ja yhdeltä istumalta hän sai ahmittua kirjan ja lähetettyä kommentin jo aamulla."
VastaaPoistaEnsimmäinen anonyymi... hää on niin pikalukuinen, että hänen on pakko olla Paavo Väyrynen.
Arvostamani blogifilosofi Rauno R lausui laittamattomasti: miksi lukea uusia kirjoja, kun vanhat ovat parempia?
Kirjoitusoppaiden vanha ohje on poistaa kirjoituksista kaikki ne kohdat, joista erityisesti pitää, koska niissä sokeat pisteet todennäköisimmin ovat.
VastaaPoistaHyvä varokeino on sekin, että vaikenee, kun toistuvasti ilmenee, että muut ymmärtävät asiat aivan toisin, omasta mielestä siis väärin.
Mitään varmoja keinoja mainitut ohjeet eivät ole, mutta jonkinlainen perusteluvelvollisuus niiden sivuuttamisesta älykkäälle mielelle tulee, siis syy perustella asia itselleen.
Nyt näyttäisi, että tänä vuonna Uudenmaankatu kympissä on ehkä sivuutettu ensimmäinen ja Bulevardi yhdeksäntoista tuo toinen ohje. En ole asiassa objektiivinen, mutta pakko sanoa, että vaikka osaan vaivatta löytää hyviä perusteita jälkimmäiselle, en yhtään edelliselle.
[Molempia alussa kuvaamiani ohjeita noudattaen deletoin esikatseluvaiheessa tästä kommentista loput eli spekulatiivisemmat osuudet.]
Toinen pölkkypää ja toinen kaiken tietävä. Mutta kumpi on kumpi?
VastaaPoistaKun minulle 9kk sitten kerrottiin että vaimollani on suhde työkaverinsa kanssa, alkoi elämässäni uusi vaihe. Tai ainakin edellinen vaihe loppui.
VastaaPoistaAnkeuttajat imevät sielun - jotain sen kaltaista.
Minusta Saaren kirja oli varsin hyvä, ja Haavikkoa adekvaatisti kuvaava. Mies kirjoitti tahallaan epäselvästi ja ironisesti, ja Saari kyllä yleensä ymmärtää tämän, myös omalla kohdallaan.
VastaaPoistaTässä pieni omakohtainen muistelus. Haavikko reagoi näköjään erittäin herkästi arvosteluun. Niinpä kun kerran ärtyneenä jonkun Haavikon erittäin epäselvän kommentin jälkeen kirjoitin jossakin että Haavikko voisi lopettaa kirjoittamisen kun ei ole mitään sanottavaa, niin tämä ilmeisesti suututti Haavikon pahan kerran(siihen palataan tekstissä pariin kertaan jos oikein ymmärsin). Sain sen jälkeen Haavikolta grafiikan lehtiä (hän omia piirroksiaan) joissa ei ollut sanan sanaa tekstiä. Ihmettelin tuolloin tätä, mutta nyt vihdoin ymmärsin. Se oli vastaus toivomukseen että ei pidä kirjoittaa kun ei ole sanottavaa.
Minusta kirja on, paitsi tarinaa Haavikosta, myös näyttö Mauno Saaren omahyväisestä itsekehunnasta. Tunnen miehen, hän patsasteli mielellään Haavikon kyljessä, yhtenä tavoitteenaan saada tehdä hänestä kirja. Saari tiesi, että kirja möisi, vaikka Saari retostelee vierastavansa kaupallisuutta. Mies kehuskelee olevansa ainoa, luotettava ja hyvä Haavikon ystävä. Ei kukaan oikea ystävä kirjoita ystävästään niinkuin Saari teki. Minusta Saari kavalsi Paavo Haavikon luottamuksen, kirjoitti intiimiä yksityissuojan alaisia tietoja julkisuuteen. Saari puolustautuu sanoen, että siten kirjasta tuli rehellinen, höpö höpö, kohukirja siitä tuli. Tosi ystävä pitäisi ko. tiedot ominaan. Kirjasta löyhkää Saaren halu paljastaa kohutietoja, paljastelu kääntyi häntä itseään vastaan. Kelmi mikä kelmi.
VastaaPoistaMauno Saaren vaimo Pirkko Turpeinen-Saari on kirjoittanut blogissaan 14.10.2009
VastaaPoistasubjektina olemisen oikeudesta
seuraavasti, hiukan lyhentäen;
"Vallankäyttäjät estävät kohteeltaan subjektina olon oikeuden. Vallankäyttö perustuu vallankäyttäjän kyvyttömyyteen eläytyä kohteensa asemaan. Vallankäyttö on käyttäjänsä turvallisuudentunteen ehto eikä siten ole poistettavissa.
Pieni joukko ihmisiä selviää vallankäytön kulttuurissamme jollakin tavoin puikkelehtimalla, piiloutumalla, suojautumalla tai onnekkaasti löytämällä riittävästi aidosti rakastavia kanssaihmisiä siten, että omat tunteet ja ajatukset voivat säilyä aitoina ja syvinä.
Tuntevan aidon ihmisen elämä väkivaltakulttuurin, mielipiteen vapauden puutteen, mediavallan ja vallankäyttöä normaalina pitävien ihmisten keskellä saattaa muuttua vaihtoehdottomaksi painajaiseksi.
Vaihtoehdottomassa painajaisessa ihminen reagoi mielen hajoamisella tai ajautumalla itsemurhaan. Psyykkinen hätä on Suomessa torjuttu, kielletty ja maton alle lakaistu ilmiö koska yhä kovemmat arvot valtaavat tilaa lainsäädännössä, televisio-ohjelmissa ja iltapäivälehtiä myyvissä lööpeissä. Valhe muuttuu yhtä arvokkaaksi kuin totuus.
Empatian-, eläytymisen puute ja kovuus valtaavat alaa yhteiskunnassamme. Subjektina oleminen edellyttäisi jokaisen tunteiden tunnistamista ja siihen perustuvaa vuorovaikutusta."
Nappiin kirjoitettu. Tarkoittaakohan Turpeinen-Saari vallankäyttäjänä itseään, miestään vai molempia yhdessä?
Luin Tarkkailijan 23.10. kommentin ja pohdin hetken. Tarkkailija on löytänyt Turpeisen blogi-kirjoituksesta asian ytimen. Vallankäyttäjän psykologisia aseita ovat syyllistäminen ja projisointi. Kirjoituksesta löytyy monta paljastavaa kohtaa juuri siitä, miten Turpeinen-Saari ja miehensä Saari ovat kohdelleet Paavo Haavikkoa ja Heikki Haavikkoa. Turpeinen-Saari kirjoittaa yleisesti vallankäytöstä, mutta juuri näin hän ja miehensä ovat käyttäytyneet. Kirjoitus on oiva osoitus ovelasta yrityksestä kääntää katseet pois heidän omasta vallankäytöstään. Arvostelemalla vallankäyttöä Turpeinen-Saari projisoi sen muka pois heistä.
VastaaPoistaViittaan kirjan loppuosaan ja julkisuuteen antamiin lausuntoihinsa ja kysyn; Antoivatko he Paavo Haavikolle mahdollisuuden olla subjekti, entä antavatko he sen oikeuden Heikki Haavikolle?
Kyllä tässä nyt on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Haavikko oli vanhus jota hänen poikansa kohteli ilmeisen huonosti hänen viimeisinä aikoinaan. Ja jota hän tuntui suorastaan pelkäävän. Vierailujen rahoittaminen ei takuulla ollut Haavikon edun ja hyvinvoinnin mukaista. Syy sille miksi Heikki H ei hyväksy Saaren kirjaa on myös ilmeinen: siinähän annetaan ymmärtää melko suoraan että Haavikon testamentti oli avuttomalta mieheltä pakottamalla saatu. Hyvä ettei Kemppinen ollut testamentin todistajana! Minusta kyllä se tosiseikka että Heikki Haavikko otti juuri Kemppisen "asianajajakseen" on paljon puhuvaa kun ottaa huomioon että miehiä ei nyt ainakaan ystäviksi voi kutsua.
VastaaPoistaMihin ihmeeseen perustuu väite Heikistä Paavon huonona hoitajana? Törkeää. Tietysti isän ja pojan välit aina ovat erilaiset kuin miehen ja mielistävän kaverin.
VastaaPoistaJa monettako kertaa on todettava se esimerkiksi käräjäoikeuden aineistoon hyvin dokumentoitu seikka, että Heikki Haavikon asianajajana oli Markku Fredman. Niin, samasta lähteestä voi puhkaista Otavan sumutusyrityksen ennakkosensuurista, mitä käräjäoikeus sanoi sen osalta, oliko se isokin osa asiaa?
Huhhuh, mitä väitteitä. Täysin perusteettomia. 1. Anonyymilta (26.10.) on todellakin mennyt puurot ja vellit sekaisin.
VastaaPoistaKuten 2. anonyymi kirjoittaa:
Miten ihmeessä hän voi väittää Heikin hoitaneen huonosti isäänsä?
Entä mihin perustuu väite että Paavo pelkäsi poikaansa? Entä testamentti, mistä kohtaa kirjaa ko. anonyymi on lukenut, että se oli avuttomalta mieheltä pakottamalla saatu. Paavo oli sen allekirjoittaessaan todistettavasti ok. Todiste löytyy kirjastakin; Saari olisi aivan varmasti revitellyt ja rääpinyt siitäkin, jos Paavo ei olisi ollut.
Kun ihminen on vanhus ja sairas, on vierailujen rauhoittaminen takuulla ollut Haavikon edun ja hyvinvoinnin mukaista.
Näkyy etteivät kommentoija ole lukeneet kirjaa. Siinä on tämä kuuluisa "sairaskertomus" eli ulkopuolisen lääkärin tekemä arvio sen perusteella mitä Saari on kertonut Haavikon viimeisistä ajoista. Haavikon tilasta ja hoitopaikoista ja hoidon kestosta ei liene kiistaa. Sen perusteella Haavikko ei saanut läheskään parasta mahdollista hoitoa. Ja omainen joka estää vierailut henkilöltä joka itse haluaa niitä, ei selvästikään ajattele isänsä etua.
VastaaPoistaKemppisen rooli käy myös ilmi kirjasta eikä hän ole sitä kiistänyt.
Haavikko siirrettiin 17.7.2008 Laaksosta hoitokotiin. Seuraavana päivänä hän allekirjoitti testamentin ja seuraavana päivänä hänet tavannut vaimo totesi hänet hyvin heikkokuntoiseksi. 20.7 hän saa aivoinfarktin.
"Pelko" liittyy siihen että Haavikko kertoo ettei voi mitään kun poika toimii niin kuin toimii, ei siis uskalla vastustaa. Mutta tämä on siis Saaren tulkinta.
Joka tapauksessa on takuuvarmaa, että jos minä vanhana ihmisenä haluan tavata jotain ystävääni joka poikani mielestä on tunkeileva, niin hyvä hoito edellyttää että pojan mielipidettä ei oteta huomioon, oltiin arvostelukyvystäni mitä mieltä tahansa. Ja Haavikko ei ollut missään vaiheessa holhouksen alainen.
Minä paheksuin Heikin moitimista. Olen lukenut kirjan ja tunnen Haavikot.
VastaaPoistaUlkopuolisen lääkärin tekemä arvio on kyseenalainen. Se perustuu yksisilmäiseen näkemykseen, joka kallistuu puolueellisesti miehensä hyväksi. Ko. lääkäri on rikkonut lääkärin vaitiolovelvollisuuden kertomalla "diagnooseistaan" miehelleen ja julkisuuteen.
VastaaPoistaJulkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan Paavo Haavikko oli toivonut ja allekirjoittanut paperin, jossa hän kielsi Mauno Saarta ja hänen vaimoaan tulemasta tapaamaan häntä.
Koska P.H. kielsi, ei ole yhtä ainoatakaan selitystä eikä syytä tunkea sinne ja yrittää mennä tapaamaan. Jokaisen pitäisi se ymmärtää.
Saari voi väittää mitä tahansa, hän on tunnetusti röyhkeä.
Lääkäri ei ollut Saaren vaimo vaan ihan ulkopuolinen henkilö jonka arviot vaikuttivat varsin järkeviltä. Haavikon allekirjoittamat muiden hänelle kirjoittamat paperit (kuten testamentti) kertovat juuri siitä että hän ei enää kyennyt/uskaltanut sanomaan pojalleen vastaan. Eikä muista kuin testamentista ole ulkopuolisten todistajien vakuutuksia allekirjoitusten oikeellisuudesta.
VastaaPoistaMinä en tuntenut Haavikkoa enkä ole mitenkään osallinen. Mitä nyt en pitänyt miestä kovin kaksisena ajattelijana. Mutta uskon toki että hän oli hyvä runoilija ja ahne rahan perään.
Minusta olisi tarpeellista avata tänne väylä "Pirkko Turpeinen-Saari, arvostelu."
VastaaPoistaHän kirjoittaa blogissaan kärkkäitä mielipiteitä mm. "Valheiden markkinat", muttei julkaise kommentteja. Hän ehkä jukaisee kommentit, jotka hivelevät hänen narsistista luonnettaan. Arvostelua hän ei näytä kestävän.
Tänään 30.10. hän arvostelee jälleen kerran Heikki Haavikko-P.Haavikko-M.Saari - kolmiodraamaa, voisimmeko kirjoittaa hänen kirjoituksistaan kommenttimme tänne. Hänellähän on osuutensa M. Saaren kirjassa.
Kommentti Pirkko-Turpeinen Saari blogikirjoitukseen 30.10.09.
VastaaPoistaYstäväni ihmisoikeudet
Varmasti alallaan taitava toimittaja Mauno Saari on sokean innokkuudella kuvannut todellisuutta, joka hänen mielestään on ollut ainoa oikea. Turpeiselle on tarjottu norsun häntä ja hän on sokeasti uskonut tietävänsä millainen elefantti on.
Turpeisen blogi on farisealaista liturgiaa.
Turpeinen ei ollut tutustunut Mauno Saaren elämään, mutta hän uskoi tuntevansa suhteen Mauno Saareen ja ystävääni, mutta sen sisältö ei tavoittanut häntä, ts. hän ei halunnut tavoittaa. Todellisuuden kieltäminen teki Turpeisesta sokean ja se muodostui tärkeämmäksi kuin todellisuus itse. Turpeinen tulkitsi Saaren ja ystäväni elämää ja Turpeinen pyrki kuumeisesti tekemään itsensä korvaamattomaksi hämärin motiivein. Turpeinen ei tunnu tunnistavan ihmisen kärsimystä kun sitä hänelle kuvataan. Tarinassa kärsijä on ollut ystäväni, Mauno Saaren avopuoliso silloin kun Turpeinen tunki heidän elämäänsä.
Ystäväni oli Turpeisen pyrkimysten tiellä. Hän oli Turpeiselle esine, jonka tarpeet ja mielipiteet voi ja sai ohittaa. Kaikissa vaiheissa elokuusta 2003 Turpeinen säilytti innokkuutensa, halunsa ja voimansa deletoida ystäväni. Ystävälläni oli tahto, kunnes hän lopulta itse kertoi Mauno Saarelle, että se oli murrettu ja ystäväni lähti. Hän halusi kauas ja nopeasti, pois raa’asta elämästä. Hän joutui Turpeinen-Saaren mielivaltaisen käytöksen uhriksi lähes päivittäin. Ystäväni halusi turvakseen minut, jota Saari ei suonut hänen tarvitsevan.
Tulisiko kenellekään kirjasivistyneelle, psykiatriaan erikoistuneelle, julkisesti itseään hyväksi ihmiseksi ja kaikin tavoin itseään erinomaiseksi kehuvalle naiselle mieleen tupata juuri yhteen muuttaneen avoparin elämään? Tulisiko mieleen poistaa avovaimo sairaalloisen päähänpinttymän tieltä ja haluta itse vängällä ja voimalla tilalle? Ei varmaankaan. Miksi sitten Turpeinen teki niin? Siksi, että hän on Saaren tavoin röyhkeä narsisti, jonka oma etu menee kaiken muun edelle. Hän revittelee mielellään julkisesti, kuinka erinomainen ihminen hän on ja hänen tarkoitusperänsä puhtaat, pyyteettömät ja viattomat. Hän kerskuu P. Haavikon pitäneen häntä enkelinä. P. Haavikko ei vain enää ole vastaamassa hänen suuhunsa laitettuihin väitteisiin.
Ystäväni tajuntaan tungettiin jatkuvasti aivopesua, jonka Saari ja Turpeinen yhteistuumin suunnittelivat. Vähättelyä, alistamista, mitätöintiä, öisiä salaisia puheluita ja yhteydenottoja, salatapaamisia, pettämisiä, julmuutta. Ne muodostuivat kahden narsistin kiusaksi, jopa kidutukseksi. Jokainen tunteva, ajatteleva ja oivaltava ihminen käsittää mitä seuraa siitä, kun joutuu kahden narsistin tililinjalle.
Ystäväni pelasti Mauno Saaren kahdesti. Kun edellinen vaimo oli hylännyt ja kun ystäväni teki lähtöä suhteesta. Saari aneli ja ystäväni auttoi. Pyyteettömästi, koska ystäväni välittää oikeasti ihmisistä. Kun Saari ei pystynyt kirjoittamaan, ystäväni kirjoitti ja kuunteli, otti vastaan ja tulkitsi. Turpeinen ei taida tietääkään, mitä kaikkea ystäväni on heidän salarakkautensa vuoksi saanut kokea ja kestää.
jatkuu...
Jatkuu...
VastaaPoistaTurpeisen ja Saaren salarakkaussuhde ja sen aikaansaama röyhkeä ajojahti katkaisi julmalla tavalla kaiken sen mitä oli rakennettu. Ystäväni avoliiton ja työsuhteen loppukuukaudet olivat kärsimysnäytelmä, jonka vertaista en ole kuullut enkä nähnyt. P.Turpeinen-M.Saari akseli vyöryi ihmisen yli ja jätti raadon tielle.
Ei parisuhteen hajoaminen toki mikään outo asia ole, mutta miksei Turpeinen käyttänyt silloin niitä ylen pyhiä keinoja, joita hän nyt kärkkäästi mainostaa käyttäneensä Paavo Haavikon ystävänä? Esim. tahdikkuutta? Ystäväni karmea kohtelu olisi voitu estää olemalla käyttämättä sadistisia keinoja. Ystäväni olisi vähemmälläkin luovuttanut, mutteivät Turpeinen-Saari antaneet vaihtoehtoja.
Mauno Saaren hallitsematon raivokohtaus ja aiheuttamansa katastrofi Porvoossa helmikuussa 2004 sai ystäväni kauhistumaan ja että on viisasta häipyä nopeasti. Edellisenä päivänä Saari oli kaksin käsin ystäväni käsistä pitelemällä pyytänyt, ettei hän hylkäisi miestä, joka silloin ehdotti ystävälleni kihlausta ja kosi.
Syksyllä 2006 Apu-lehden haastattelussa, minkä yhteydessä olleessa Egyptissä otetussa kuvassa pariskunta poseerasi bikineissä, Turpeinen tokaisi itseoikeutetusti, että he alkoivat seurustella v. 2003, koska molemmat olivat silloin vapaita. Samoin Turpeinen kirjoitti blogissaan 3.10. otsikolla Paavo Haavikko ja minä, että ”Paavo Haavikko tutustui ajatuksiini v. 2003 jo ennen kuin olimme tavanneet. Hän oli tulevan aviomieheni suosituksesta lukenut kirjani …”Turpeinen tunnustaa pitäneensä M. Saarta jo v. 2003 tulevana aviomiehenään, no, niin hän kuulemma käyttäytyikin. Molemmat lausunnot osoittavat naisen olevan mytomaanikko, joka kävelee kylmästi toisten ihmisten olemassaolon ja oikeuksien yli.
Voiko suhdettaan ihmisoikeuksiin paremmin paljastaa? Turpeinen kalastelee hyväksyntää omalle ja miehensä toiminnalle ja mitätöi Heikki Haavikon toiveet, näkemykset, oikeudet ja pojan huolen isästään. Millä oikeudella Turpeinen mitätöi Heikki Haavikon ihmisyyden ja ihmisoikeudet? Kaksinaamaista. Fiksu ihminen kurkistaisi menneisyyteensä ja miettisi tovin. Turpeisen olisi hyvä muistaa oma ja miehensä Mauno Saaren härski ja epäinhimillinen käytös ystävääni kohtaan, kun salarakkaussuhde alkoi kipunoida elokuussa 2003.
Turpeinen ihmettelee blogissaan 27.10. otsikolla ”Valheiden markkinat” narsistien selviytymistä vahingonteoistaan rangaistuksitta. Hän vaatii rangaistuksia mm. niille teoille mitä hän ja miehensä aiheuttivat ystävälleni. Mutta narsisti pystyy näköjään kirjoittamaan narsistin tuhoisasta käytöksestä syyllistymättä itse. Tai ehkä juuri siksi. En voi kuin todeta, että ko. blogikirjoitus todistaa kaiken sen minkä ystäväni on minulle kertonut ko. pariskunnasta. Narsistinen vahingonteko on erittäin tuhoisaa, mutta jotkut pääsevät luikahtamaan vastuusta. Normaalia ihmistä vainoaa omatunto, mutta narsistilla tätä kolkuttelijaa ei ole. Kirjoittaja projisoi syyllisyyden itsestään vaatimalla narsisteille rangaistuksia.
Turpeinen yrittää mielistellä lukijoita vetoamalla ylimmäisen ystävän kaltaiseen suhteeseensa Paavo Haavikkoon. Turpeinen väittää ymmärtävänsä ihmisoikeuksien syvällisyyttä. Jos ymmärtäisi, hän olisi kunnioittanut ystäväni ihmisoikeuksia ja melko törkeän Heikki Haavikon mollaamisen sijaan kunnioittaisi hänenkin. Turpeinen selittelee tekemisiään ja keksi nyt huutaa apua edesmenneen Paavo Haavikon ihmisoikeuksien puolesta ja on tehnyt niiden puolustamisesta hyveen, mutta hänen hurskastelunsa on irvokasta ja halveksittavaa.
Viittaan ylläolevaan kaksiosaiseen kirjoitukseeni ja totean saaneeni luvan ko. ystävältäni sen julkistamiseen.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirjoitus. Se valotti taustoja. Minulle aukeni nyt Haavikko-kirjan loppuosa uudelleen. Hyvin kyseenalainen tapa ko. kaksikolla tunkeutua ihmisten elämään.
VastaaPoistaMuistan, kun luin Uusimaasta n. v. 2005 Mauno Saaren kolumnin "Salarakkaista", jossa hän irvi salarakkaita ja niitä pitäviä. Hän sivalsi ja halveksi moista pahuutta harrastavia.
Kolumni jäi mieleeni, koska se oli minusta korni.
Pukki kaalimaan vartijana.
Kun lukee tuota Saaren blogia, huomaa kyllä, että kaikki ei ole kohdillaan. Nimittäin Saarella.
VastaaPoistaSuhtautumiseni kirjaan on muuttunut.
Kirjan luettuani ihmettelin, miksi Saari vie Haavikolle aina suuria määriä alkoholia mukana haastatteluihinsa. Oliko Haavikko-niminen vanhus oikeustoimikelpoinen humalassakin.
VastaaPoista