Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
13. syyskuuta 2009
Maa ja matkailu
Välillä voisi puhua totta, jotta valehteleminen maistuisi taas.
Ellei kirjoita työkseen, ei ehkä huomaa, ettei kirjoittajalla ole poliisia. Hän suoltaa muunnettua totuutta. Se on hänen työnsä.
Tätä raivostuneen yleisön on joskus vaikea ymmärtää.
Perikuvallinenkaan dokumentaristi ei voi olla totuudellinen. Journalismin ohuus on osittain tätä. Kirjoittajat yrittävät laatia ”uutisia” ja ”reportaaseja”, mutta tuloksena on heikonlaista kirjallisuutta. Tällä en väitä, etteikö journalismi voisi olla hyvää ja ettei se olisi sangen tarpeellista. Huomautan vain, että harvapa muistelee menneitä lehtijuttuja tai kantaa niitä, vuosien takaisia, illalla sänkyynsä.
”Risti ja hakaristi” ja ”Kolmannen valtakunnan vieraana” ovat Olavi Paavolaisen tuotannossa merkittävästi parempia kuin ”Synkkä ykinpuhelu”. Edelliset hän kirjoitti diivailusta tunnettuna ”aikalaistodistajana” sekoittaen omat tunteensa esimerkiksi Hitlerin esiintymisistä niin, ettei kukaan tiedä tänäkään päivänä, oliko hän puolesta vai vastaan. Sotamuistelmassaan hän yritti toteuttaa ohjelman, kertoa jälkiviisaan tarinan, ja lukija haistaa heti, että jossain on koira haudattuna tai että lähettyvillä on kokonainen koirien hautausmaa.
Tämäkään ei tarkoita, ettei kirja olisi monin kohdin verraton aikalaistodistus. Lisäksi siinä on tyylillisesti upeita jaksoja, joihin ylistetty ”Aunus harmaasilmä” ei kuitenkaan kuulu. Se on liiaksi itsestään tietoinen.
Kun luin saapuneita kommentteja, järkeilin että nyt voisi päiväksi jättää pelleilyn vähemmälle.
Olen aiheuttanut itselleni paljon harmia, saanut vahingossa vihollisia ja ilmeisesti hyvinkin kyseenalaisen maineen omituisen puhetapani vuoksi.
Tausta on ehkä se, että lapsena ja nuorena puhuin kai ihmisiksi, ainakin siitä päätellen, että osallistui keskinkertaisella menestyksellä runonlausuntaan, joka oli siihen aikaan muotia ns. henkisissä kilpailuissa, ja pidin joskus puheita.
Jossain vaiheessa puheeni meni sellaiseksi, ettei siitä kuulemma tahtonut saada selvää änkyttämisen, rytmittömyyden ja liian vauhdin vuoksi. Vaikutin toisin sanoen kahelilta. En mene sanomaan, ettei vaikutelma olisi ollut oikea.
Hiukan ihmettelen, miten tulin toimineeksi asianajajana. Se on outo ammatinvalinta puhevikaiselle.
Jossain myöhemmässä viassa nuo haitat alkoivat häipyä. Luullakseni puhun ainakin radiossa lähes normaalisti.
Mutta viidakko kostaa. Kirjoittamisen keinot siirtyivät puheeseen, ja siksi kerran toisensa jälkeen käsitin liian myöhään, että mahdoton liioittelu, metaforat, viittaukset sanontoihin ja sananparsiin ja käänteishuumori ovat ilmaisun esteitä.
Niinpä: ”minä en matkaile Neuvostoliitossa” on omituinen tapa sanoa, etten tullut käyneeksi tuon nimisessä valtiossa, vaikka kiinnostusta olisi ollut.
Vuoden 1989 jälkeen en ole lainkaan matkaillut. Olen ollut joitakin kertoja turistikohteessa Teneriffalla, koska sinne sattuu liittymään kauniita ja kipeitä muistoja ja siellä on hyvä ilma. Olen asunut Amerikassa. Olen ollut siellä ja täällä, aina jonkun kanssa tai jonkin asian takia.
Itse asiassa olen arvellut, että nyt voisi jäädä vanhuuseläkkeelle tai olla jäämättä ja ryhtyä käymään kerran viikossa Venäjällä, Virossa, Liettuassa, Puolassa jne.
Talvipalatsissa voisi käydä 52 kertaa vuodessa ja katsella joka kerta huoneen tai kaksi. Luulen että Tallinnasta järjestyisi asumuskin; voisi samalla yrittää perehtyä kieleen. Siskoni on ollut vuosikymmeniä matkaoppaana näissä maissa ja viettää nytkin osan ajastaan Virossa, joten käytännön apuakaan ei tarvitsisi hakea kaukaa.
En tiedä, miten käy. Tänä syksynä pitäisi käydä Cambridgessaa ja eräissä New Yorkin seudun yliopistoissa, ellei sitten taas Kaliforniassa. On ollut puhetta Münchenistä, joka on minulta jäänyt aina aivan sattumalta väliin, vaikka siellä olisi mm. Pinakoteekkii ja maineikas tekniikan museo. On siellä myös Max Planck –instituutti (Euroopan merkittävin tekijänoikeutta koskeva kirjasto) ja Euroopan patenttivirasto.
Teepä sitten tässä turistimatkoja, kun rakkain harrastukseni on kuitenkin vuoteella torkkuminen.
Ja mistä saattaja? Voimassa oleva ennätys on nuorimmalla veljelläni, joka kerran poimi viiden minuutin aikana seitsemän kertaa lentolippuni, lompakkoni tai vastaavaa irtainta jäljiltäni Dullesin lentokentän aulassa (Washington D.C.). Nuorimmalla pojallani on samanlaisia kokemuksia.
Olet loman tarpeessa, alat pehmetä.
VastaaPoista"Ihminen voi tuntea maailman lähtemättä ulos talostaan. Omien ikkunoiden läpi voi hän nähdä ylhäisen Taon. Mitä kauemmaksi hän menee, sitä vähemmän hänellä on toivoa löytämisestä. Sentähden viisas tietää ja tuntee matkustamatta, nimittää olioita näkemättä ja suorittaa
VastaaPoistakaiken toimimatta." - Tao-te-king: "Kauas katsomisesta" (suom. Pekka Ervast 1906).
Müncheniin. Ja, Haus der Kunstin hakaristiornamentit ovat vielä siellä. Sitä vajavaisesti arvostamaanne Heimat II:ta katsoin ja, ja siksi menin sinne ja katsoin Arcisstrassen musiikkikorkeakoulua niillä silmin mutta sehän olikin entinen Führerbau. Ja minulla oli vielä rumahenki musta takki ja ruskeat housut ja japanilainen kamera. Myöhään sitä tajuaa.
VastaaPoistaHehheh. Apologiasi teki vaikutuksen. Syytetty armahdetaan - toistaiseksi.
VastaaPoistaOnneksi osaat (näin päättelen) lohduttautua myös sillä - luontaista vääräleukaisuuttasi imartelevalla faktalla (ei suinkaan fiktiolla), että valehtelu on parhaimmillaan erittäin luovaa toimintaa.
Tällainen vakuuttuneisuus takaa myös esteettisen tyydytyksen tunteen ilman, että omatunto syyttäisi valehtelijaa ainakaan liian usein narsistiseksi psykopaatiksi.
Jos näin kuitenkin alkaa tapahtua, niin pitää vain ryhtyä valehtekemaan entistä paremmin - jopa niin hyvin, että omatuntokin menee mykäksi pelkästä ihailusta päämiehensä ylivertaisen luovuuden edessä.
Lobotomialeikkausten fordistaja - Walter Freeman esimerkiksi taisi (melkein) onnnistua valehtelemaan omantuntonsa äänen pelkän vikinän asteelle - lukemattomista sian - anteeksi asianajajista nyt puhumattakaan (poikkeuksena toki kapakkaystävämme Jean-Baptiste Clamence).
Raivostuttavaa on haastateltavan sanomisten parantaminen, jotta saadaan aikaan uutinen tai lööppi.
VastaaPoistaViimeisin esimerkki on Halla-Ahon asiassa, kun YLE referoi nettiuutisissa OTT Päivi Tiilikan lausumaa.
Otsikko:
Oikeusoppinut: Vähemmistöjen rankkakin kritiikki sallittua
Ingressi:
Helsingin yliopiston tutkijatohtorin Päivi Tiilikan mukaan oikeuden päätös tulkita somalien arvostelu satiiriksi kertoo siitä, että vähemmistöihin kohdistuva laajakin kritiikki on sallittua.
Leipätekstissä sitten lukee näin:
- "En pidä käräjäoikeuden päätöstä minään ennakkopäätöksenä. Jos käräjäoikeuden kanta jää voimaan, saalii se mielestäni melko laajan etnisiin ja rodullisiin vähemmistöihin kohdistuvan arvostelun."
Haloo?? , kirjoittaa raivostunut yleisö!
MURMANSKISTA VILNAAN
VastaaPoistaKannatan lampimasti Jukka K:n ajatuksia alkaa matkustella... Silla varauksella, etta saamme paivittain Jukka K:n blogikommentit kustakin kaupungista tai kylasta valokuvan kera.
Jukka K:n kyvyilla moni syntinen paasisi taten paivittain kulttuurimatkalla ja taatusti olisi faktaa ja juttuja sotkettuna mielenkiintoisella tavalla.
Olen par'aikaa Vilnius (Vilna tai Vilno keskusteluosapuolesta riippuen) nimsessa kaupungissa ja taas kerran katselin tuota KGB:n valtavan suurta 'konttuuria". Koko eka kerros on tehty 0,5 x 1,0 m kivista ja joka kiveen on kirjoitettu liettualainen nimi seka elinvuodet. Nimia on satoja! Kuollut jarjestaan 1945 tai 1946. Ilmeisesti noina vuosina 1945/1946 KGB jututti ison maaran liettualaisia!
Voin vain kuvitella millaisen aamusaarnan Jukka K. tastakin saisi.
Siispa matkaan...
Noin kymmenisen vuotta sitten työnsin Tallinnassa nokkani sananmukaisesti kidutuksen historian löyhkään.
VastaaPoistaMuistaakseni Kidutusvälinenäyttely oli vierailulla Pietarista.
Googlamalla selvisi, että sama tai vastaavanlainen onkin alkuperältään italialainen.
Natsien ja KGB:n menetelmät olivat suoraan inkvisition oppikirjoista. Jo silloin totuus saattoi vaatia ihmistä perustelemaan oma olemassaolonsa (Camus).
Outo tutkija, tuo JK. Tutkii kymmenittäin Kannaksen karttoja, muttei ole kertaakaan käynyt paikan päällä isiensä mailla.
VastaaPoistaItse ole niinkään kiinnostunut historiasta, kartoista tai taistelupaikoista vaan matkustelusta ja nähtävyyksistä. Männä kesänäkin tuli taas käytä Vuoksenrannassa, Antreassa ja Viipurissa. Tallinnassa käyn kerran pari kuukaudessa, pari viikkoa sitten olin Tartossa ja Setumaalla muun muassa.
Berliinissä olin elokuussa MM-kisojen aikana viikon verran; sieltä kirjoitin pari kolme blogia. Syksymmällä voisi lähteä Turkkiin tai Egyptiin ja tammikuussa tietenkin Thaimaahan.
OT: Kiitos luovutetun Karjalan karttakuvista. Kirjahyllyni karttakirjat on rajattu ikövästi ja muuten niin mainio Google Earth ei tunnista alueen suomalaisia paikannimia.
VastaaPoistaTässähän olisikin loistava idea, siis Kemppinen
VastaaPoistaradioreportterina. Matkaseuraksi voisi valitusta kohteesta ja näkökulmasta riippuen ottaa esimerkiksi dosentti Juhani Forsbergin (Saksa, lähi-idän raamatunhistorialliset kohteet) tai Aulis Aarnion (jolla muistelmiensa mukaan on Saksan lisäksi luottamustoimiensa vuoksi ollut eksoottisiakin kohteita).
Esimerkkejä kultivoituneista radiomatkoista on riittämiin, Silvennoinen Schweitzeria tapaamassa, Erkki Toivanen iltakävelyillä, Jorma Kallenaution historialliset retket, Hannu Taanila Lutherin jäljillä (oppaana mm. jo mainittu Forsberg) tai nyt juuri Yle Ykkösen Risto Nordell musiikillisella purjehduksella Itämeren lounaisrannikon punatiilisissä kirkoissa (ohjelma Riston valinta, jaksot viikon kuultavissa netissä). Ja siihen vielä päälle osmosoininvaaramainen päivittäisblogi, niin johan olisi kuulijan juhlaa.
Antti Korpelainen,
VastaaPoistaPäivi Tiilikka on tyypillinen ns. kympin tyttö, joka tunnollisesti, mutta ajattelematta suorittaa annetut tehtävät. Näihin kuuluu mm. peruskoulutuksen läpi käynti -> valmistuminen yliopistosta. Kun Tiilikkaa kuuntelee, niin tältä vaikutelmalta ei voi välttyä. Konemaista tautologiaa ja ulkoa opittua fraseologiaa. Suorastaan luokaton oli Tiilikan osuus, kuunnelkaa itse Areena
Heikossa kantimissa on Suomen oikeusoppi, kun tohtoriksi pääsee papukaijana.
Mitä Jyrki Virolainen, Tiilikka ja moni muu oikeusoppinut ei näytä ymmärtävän, on maailman muuttuminen. Ei internetiin laitettua tekstiä saa sieltä pois vaikka kuinka oikeus tai lottoarvonta määrää ne poistettavaksi.
Kyllä kansa tietää
Bloginpitäjän kirjoitustyyli (puhetyylistä en tiedä) on todellakin merkillisen savolainen ottaen huomioon, että hän on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Tätä olen miettinyt useasti lukiessani.
VastaaPoistaToisaalta, pohjalaisten "tunnettu" suorapuheisuus on myytti. Sanoo syntyjään härmäläinen.
Ikävä sanoa, tai ehkä se on jopa lohdullista, mutta kyllä kaikille löytyy saattaja. Minne saattaa, onkin sitten eri asia.
VastaaPoistasp reistailee jälleen:
VastaaPoistaloppuosa meilistä, jonka lähetin mm Jukalle:
-
4. Sitten siihen vielä sen, että moraalia on vain kun on jako kahteen me ja he.
Moraalia ei ole kuten auringolla ei ole paloa ellei ole varjoa. Se vähenee
automaattisesti kun kello on yhteinen ja vielä manipuloitu tietojärjestelmässä
ja sen takia kansa huutaa moraalia takaisin.
Ei ole juutalaisten eikä islamin virhe eikä kristittyjen mutta kristityt
maksavat pian viulut koska ovat eniten empiirisiä ja uskovat hyvään ja toisiin.
Pitää osata ajatella kuten islam, että tajuaa, että voi hyväksikäyttää muiden
hyvää tarkoitusta ja silti minä olen sanonut, että hyvä ihminen on
Wittgensteinin mukaan myös looginen eli omaa hyvän eettisen portin läpi siihen
mihin minäkin tulin: loppuun asti nähty juttu.
Moraali siis juutalaisilla on se, että pyhä on ihminen, maallisuus ja elämä ja
islaminuskoisille se on henki, ajattelun raikkaus ja sillä lailla myös kuolema
eli ikuinen elämä (sartre: ei-oleminen ja oleminen). Koska heillä on pyhyys
erilainen on se myös sitä, mitä heitä estää tekemästä jotain ja mikä ei estä.
Nyt on ikävä kyllä entisiä juutalaisia ja entisiä islamilaisia jotka tekevät
mitä vaan ja niille ei ole mitään pyhää ja ne vasta ikäviä ovatkin koska myyvät
toiselle leirille sen minkä omasta ns. leiristä tajuavat ja se kulkee
tietoverkkoja hyödyntäen miksi ketään ei voi ns. kiinnni saada. Heikentää
maapallon kaikenkaikkista edistystä ja tässä voittaa vain massa, eli
kiinalaiset ja kenties aasialaiset naiset (heidät myydään länteen tällä lailla
jos ei huomata mitä mm minä tässä olen yrittänyt selittää).
5. Jos voisin saada vanhanaikaisen kirjoituskoneen (Remington) niin
monivuotinen piina olisi poissa mutta uskon, että Bengt Holmström ymmärtää tästä
mitä ajan takaa myös matemaattisesti. Miten koulutusohjelma sen jälkeen tehdään,
on enemmän minun gebiittini.
Logiikka on siis sitä, että pitää nähdä alueet
ontologisina olioina, massoina ja laskea painoarvo ja tehokkuus niistä ja nähdä
miten eri kielet ovat osaksi valoa (=painoa) mutta antaa se tapahtua myös eikä
pitää kiinni henkseleitä USA:sta ja Sveitsistä missä on pankkiiriklusterit
sillä housut puttoo joka tapauksessa pian.
Kiitos
Yst.terv.
pakinoi
painavasti
valaisevasti (?)
Helsinki
Kyllä kansa tietää:
VastaaPoistaMielestäni Tiilikka on ihan asiallinen tutkija. Hän antaa mielestäni täyspäisiä js harkittuja lausuntoja, niin kuin tuo mainitsemanikin osoittaa. Sitä vaan toimittaja muokkasi niin että se meni otsikossa aivan päälaelleen. Otsikko on ihan muuta mitä Tiilikka sitten tekstin mukaan sanoi.
Ostin justiinsa Tiilikan kirjan Journalistin sananvapaus ja lainasin kesälomalla kirjastosta hänen teoksensa lehtiartikkelin aiheuttamasta kärsimyksestä ja sekin oli hyvää tekstiä.
Kyllä kansa tietää -niminen nimimerkki -varmaankin pers. - on tyypillinen puskajussi eli nimimerkin suojasta pari kolme riviä tekstiä saitille kun saitille töräyttelevä kulttuurihemmo, joita tämä Kemppisen saittikin on näköjään tulvillaan.
VastaaPoistaHänkin osallistuu "keskusteluun" omalla kuolemattomalla perusteellaan: "maailma on muuttunut."
Kansa tietää -nimimerkki osoittaa "sanomallaan", että vaikka maailma muuttuu, ihminen ei välttämättä ole muuttunut miksikään. "Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan," kysyttiin laulussa; vastaus: ihminen ei muutu.
Minua on muuten turha nimitellä "oikeusoppineeksi;" olen vain lainoppinut eli kirjanoppinut.
Oletko ollut Wienissä? Katsot sellaisen ajan, jolloin on hyviä konsertteja, varaat erilaisia paikkoja eri saleista (vaihteen vuoksi vaikka katsomosta "Orkester" Musikvereinin Kultaisesta salista), oopperasta, Volkstheaterista jne, käyt museoissa, ajelet metrolla ja raitiovaunulla, käyt puistoissa jne.
VastaaPoistaKirjoitat sitten blogia meille ja kerrot lisää vinkkejä, etenkin hyvistä kohtuuhintaisista ruokapaikoista. Jos satut asustamaan Hotel Erzherzog Rainerissa, pyydä pääkadun puoleinen huone, viereisen Punaisen ristin konttorin ilmainen Wlan toimii auttavasti.
VIROLAISEN VERKOT YMS
VastaaPoistaNo nyt kun Jyrki Virolainen on ilmoittautunut ruokkimaan meita syntisia, niin pyytaisin (ehdottaisin), etta saisimme syvallisempaa fakta & juttu materiaalia esimerkiksi Vuoksenrannasta. Se verkkohomma oli todella mielenkiintoionen ja nosti kaikkien virolaisten arvoa paljon!
Sitten kun Vuoksenranta olisi valmiiksi kasitelty, Virolainen voisi siirty Vuosalmelle, Vuokselaan, Ayrapaahan, Noksuan kannakselle jne jne.
Aivan erityista syvyytta vaatimaton persoonani kaipaisi
vuosille 1940 ja 1944. Milta nama
virolaisten maisemat nayttivat silloin kun 'verta siella punnittiin'.
Kiitan jo etukateen!
Joakin - Kemppinenhän ei muistaakseni olekaan geeneiltään pohjalainen, vaan karjalainen jne.
VastaaPoistaTuo JK:n huomio kirjoittamisesta on osuva. Tiedän sen siitä, että olen itse ammattivalehtelija. Siis mainosmies.
Paavolaisen natsikirjaa lukiessa täytyy muistaa, että se on kirjoitettu 1936. Siihen nähden se on niin selvänäköinen, että ihmetyttää. Hänhän kertoo siinä olleensa todistajana, kun lausuttiin seuraavan suursodan syntysanat. Siis 1936.
Tiedettiinkö silloin todella ihan yleisesti, että sota tulee?
Kyllä hän minusta oli selvästi Hitleriä vastaan. Ottaen huomioon, ettei voinut tietää kumpi diktaattoreista maan perii. Eikö asiantuntijat veikanneet yleisesti Saksan puolesta?
Kuten olen kertonutkin, luen Maon elämäkertaa, ja olen suorastaan järkyttynyt siitä kyynisyydestä, jolla Kiinan kansantasavalta rakennettiin. Pol Pot teki sen sitten samalla tavalla, mutta valehteli huonommin.
Mao olikin runoilija. Suuri runoilija, maailman paras.
Ad Virolaisten verkot ym. - En ole sanonut, että Vuoksenrannassa (Antreassa) v. 1914 tehty verkkolöytö olisi mitenkään "virolaisten" ansiota tai että kyseessä olisi virolaisten verkko. Korpilahden kylässä, jossa löytö tehtiin, oli paljon Virolaisia; Antti Virolainen oli minunkin isäni ja isoisäni nimi.
VastaaPoistaEn ole mielestäni ilmoittautunut ruokkimaan ketään syntisiä tai muitakaan tällä saitilla tai muuallakaan, kerroinpa vain joitakin "lisiä" Kemppisen mainittua muutama kuukausi sitten po. verkkolöydöstä.
Löytö osoittaa vain sen, että noilla seuduilla on eletty ja kalastettu jo "ammoisina" aikoina.
Vuoksenrannan Virolaisista on ilmestynyt muutama vuosi sitten Ari Virolaisen toimittama n. 1 000 sivun mittainen kirja. Siitä syntiset saavat tietoa asiasta ja yleensä suvun vaiheista.
"Kyllä kansa tietää -niminen nimimerkki -varmaankin pers. - on tyypillinen puskajussi eli nimimerkin suojasta pari kolme riviä tekstiä saitille kun saitille töräyttelevä kulttuurihemmo, joita tämä Kemppisen saittikin on näköjään tulvillaan."
VastaaPoistaOliskos paikalla antaa sakot, Jyrki?
Lisäksi sana "tulvillaan" on aika vahva, koska Jyrkin mielestä "vääränlaisia mielipiteitä maahanmuuton rikkaudesta" esittää näppituntumalla 5-10 % Kemppisen kommentoijista.
On myönnettävä, että erilaisten lippujen heiluttelu ja niiden alla marssiminen ei liene korrektia, koska se tapahtuu täällä kemppiskansakoulussa, joka on piriste ankeaan blogitarjontaan.
Tietenkin Kemppisen blogi käsittelee asioita taivaasta helvettiin. Ajan henki ja yhteiskuntamme virtaukset ja mielipiteet näkyvät myös Kemppisen lootassa ja sen kommenteissa; ja se ei ole välttämättä huono asia.
Vaikka J.Virolainen niin väittääkin.
Ja päivän asiaan on sanottava se, että Kemppisen artikulaatio oli selkeää ja täsmällistä siinä hänen radio-ohjelmassa. Joskus kyllä kaksimielisyydet häiritsivät; mutta ei niin hirveän häiritsevästi.
"Harvapa muistelee menneitä lehtijuttuja tai kantaa niitä, vuosien takaisia, illalla sänkyynsä".
VastaaPoistaMiksei kantaisi, jos lehtijuttu on myöhemmin laitettu kansien väliin, vaikkapa Topelius, Tsehov, Twain, Malaparte. Myöhempiäkin, ihan tuoreitakin esimerkkejä löytyy, en viitsi luetella.
///Ei julkaistavaksi:
VastaaPoistaLaitoin juuri anonyymin kommentin, jossa mainitsin Topeliuksen jne. Tekstini ei ollut vielä valmis, kun painoin ympyrää Anonyymi. Yllättäen kommenttikentän teksti katosi ja ylös ilmaantui, että "Kommenttisi on tallennettu" jne. Omituista, tieodksi vaan. Mutta olkoon lisäilemättä, jos sait tekstin ja kelpaa julkistettavaksi. Scripta manet, ehkä.///
Kyllä Tiilkka tietää ja myös osaa - kommentaattorin vinkistä aikaistin viime viikon Enbuske-jakson kuunteluni ja Tiilikka selvisi minusta hienosti roolissaan eli oikeuslähteisiin perustuvalla polulla. Olen kauan sitten ollut hänen kanssaan hieman tekemisissä, ja tunnustan hänet auliisti valitsemalleen tielle eli tutkimukselle paljon itseäni paremmin sopivaksi, mm. juuri malttinsa vuoksi.
VastaaPoistaPaitsi substanssin osalta, kuulija saattoi oudoksua ilmaisutapaa, sillä Tiilkka pitäytyi suurimmaksi osaksi ns. kansliauskottavassa tyylissä, jota me juristit kovasti ihailemme - siis kykyyn ilmaista suullisesti painokelpoisenoloista tekstiä. Se ei ainakaan Helsingin yliopistossa ole juristitohtorille vika vaan ominaisuus.
Muistan omasta kokemuspiiristäni kuvaavan esimerkin, mllaista tyyliä on arvostettu. Eräässä sangen merkittävässä ja hyvin laajassa jutussa erään suuren asianaojtoimiston toimitusjohtaja, jotka aina olivat ja edelleenkin lähes poikkeuksetta ovat ansioituneita asianajajia itsekin, kuulusteli kantajan asimiehenä todistajaa riita-asiassa. Puheenjohtaja oli inkvisitoriseen tyyliin urautunut vanhan polven jyrä, joka ei nähnyt syytä olla pitäytymättä kansliatyylissä pöytäkirjan lisäksi myös varsinaisessa prosessoinnissa:
Asianajaja: Vaikuttaakos tuo kädessänne oleva paperi tutulta?
Puheenjohtaja: Kantajan asiamies ilmeisesti tarkoittaa kysyä, onko asiakirjassa zxc-13 esitetty asia tai peräti myös kyseinen asiakirja sellaisenaankin vastaajan kutsumalle todistajalle entuudestaan tunnettu?
Asianajaja: Herra puheenjohtaja, juuri tuota tarkoitin, vaikka en sitä osannutkaan noin ilmaista.
[Häpeäkseni on todettava, ettei memorialisti ilmettään riittävästi hallinnut.]
Ovatkohan kaikki Virolaiset tosikkoja? Jos ovat, on onpa tylsä kirja se tuhannen sivun juttu.
VastaaPoistaViisaampi Vanhanen on julkaissut mielenkiintoisen kirja Vuoksenrannasta. Joskus evoluutio ottaa askeleita taaksepäin, nuoremmasta tulee yksinkertaisempi.
VastaaPoistaKarjala, sua ikävöin : vuoksenrantalaisten muistojen kirja / toimittanut Tatu Vanhanen [Asikkala] : Vuoksenrannan pitäjäseura, 1996
Ulkoasu 647 s. ; 21 cm
Järjestelmänumero 9529074638
ISBN 952-90-7463-8 (sid.)
Asiasana
muistelmat
karjalaiset
kotiseutukuvaukset
luovutetut alueet
historia
paikallishistoriat
Karjala
Vuoksenranta
Muu tekijä Vanhanen, Tatu.
Vuoksenrannan pitäjäseura
En minä ole tietääkseni milloinkaan väittänyt, että asioiden käsittely "taivaasta helvettiin" olisi jotenkin huono saati sitten "tuomittava" asia Kemppisen saitilla tai muuallakaan. Kaikkia asioita saa toki käsitellä, siitä vaan!
VastaaPoistaNim. Catulux on erehtynyt tässä täysin. Outo "hyökkäys" tämä C:n vuodatus.
Maahanmuuton rikkaudesta tai köyhyydestä esitettyihin mielipiteisiin en ole puuttunut täällä millään tavalla enkä koskaan
En ole puuttunut JK:n radio-ohjelmaankaan. Mutta kun tuo ohjelma nyt tuli puheeksi, niin ihmettelin silloin - kun siis tuo ohjelma vielä tuli - että miksi nuo keskustelut oli viety kuppilaan, jossa taustalla kuului kuppien ja muiden astioiden kilinää.
Minusta yhdelläkään JL:n radio-ohjelmalla tai keskusteluilla, joita satuin kuulemaan, ei ollut mitään tekemistä ao. kahvilan tai yleensä kahvilakulttuurin kanssa.
Samanlainen kuppien kilinä, joka "soi" ohjelman taustaäänenä, olisi varmaan saatu aikaan studiossa tehostein, keskustelut olisi siis aivan hyvin - ohjelman tason siitä mitenkään kärsimättä - voitu käydä studiossa..
Blogger catulux sanoi...
VastaaPoistaLisäksi sana "tulvillaan" on aika vahva, koska Jyrkin mielestä "vääränlaisia mielipiteitä maahanmuuton rikkaudesta" esittää näppituntumalla 5-10 % Kemppisen kommentoijista.
Ja joka kerta vaikutus keskusteluilmapiiriin on sama kuin ruokapöydässä avatun hapansilakkapurkin.
Ad Omnia: - lahjoitusmaat - J. Paaskoski on väitellyt kymmenisen vuotta sitten aiheesta. Kannaksella lahjoitusmaapitäjät olivat Kivennapa ja Muolaa sekä eräät niistä muodostetut kunnat.
VastaaPoistaLeino:
KARJALAN KANNAS.
Uudenkirkon ja Kivennavan asukkaille omistettu.
Karjalan kannas on vartiopaikka,
Karjalan kannas on kaunein paikka
seisoa, kaatua, suuttua, surra,
vaan ei vierahan kakkua purra,
ei olla pajarin poikien orja,
vaan olla vapaa, suora ja sorja,
uskoa oikeuden voittavan voimaan,
toivoa tuomion torvia soimaan,
Karjalan kannas on teidän,
Karjalan kannas on meidän!
Maa meill' on yksi ja yks meillä veri,
heillä on kansa ja esivalta eri,
yks meill' on Suomi ja sama meillä rotu,
emme me uusihin isänmaihin totu,
muistamme maammojen kultaista kieltä,
haastamme harmaiden taattojen mieltä,
poljemme peltoa perkkaamaamme
suojassa lain sekä Suurruhtinaamme,
emme me rajan yli ryntää,
tahdomme kylvää ja kyntää.
Karjalan kannas on vaikein paikka,
Karjalan kannas on kunniapaikka
taistella Europan silmien alla,
vastata sortohon vapautumalla,
kilpenä torjua, kalpana estää,
Uusikirkko seisoo, Kivennapa kestää,
Metsäpirtti auttaa, Rautu on rautaa,
vielä ei kaiveta Karjalan hautaa,
Karjalan kannas on teidän,
Karjalan kannas on meidän!
Ad Anonyymi - lehtikirjailijoista - huomautuksesi on paikallaan. Jatkokertomus (Topelius) oli historiallisen romaanin esiaste, ja novelleja julkaistiin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten.
VastaaPoistaHiuksia halkoen näm olivat "avustuksia", joita tekivät muut kuin "reportterit" tai "kirjeenvaihtajat". Väitteeni ei tietenkään pidä paikkaansa, koska mm. Santeri Ivalo ja Artturi Leinonen olivat tunnettuja lehtimiehiä ja historiallisten romaanien kirjoittajia.
Mutta sanomalehti painotuotteena ei ole tarkoitettu säilymään eikä ainakaan sängyssä hyvä, paitsi vauvoilla.
Epatoille tiedoksi.
VastaaPoistaKaikki täällä julkaistu sopii tänne ja on soveliast täällä julkaista, sillä tämä on ennakkomoderoitu ja Kemppisen blogi.
Jos Kemppinen katsoo täällä soveliaaksi julkaista jotakin, niin näin on.
Se on ns. isännän ääni.
Kaikki Virolaiset tosikkoja? Eivät varmasti.
VastaaPoistaOma "näyttöni" asiasta ovat esim. muutamat blogikirjoitukset, jotka löytyvät tunnisteella "pakina".
Ks. mm. blogejani "Luokkakokouksessa," "Pitäisikö paaterointikin ohjeistaa" sekä "Anteeksi, tää on ihan mun moka."
Mielestäni en kyllä hyökkäillyt ketään vastaan; kunhan hieman kärjistelin.
VastaaPoistaYritin tuoda esiin sen, kuinka jokainen "negatiivinen" mielipide maahanmuutosta aiheuttaa monikulttuurisuus-uskovaisissa taistele tai pakene-vastareaktion.
Logiikka joutaa romukoppaan ja tunne alkaa viedä mieltä ja miestä.
ja keskustelua. Ja ilmassa tuoksuu hapansilakka.
Ja sen jälkeen kaivetaan esille I(di.)- ja R-kortit.
Mutta ollaan ystäviä ja syödään taas kunnolla pullaa näissä hautajaisissa. Keskustelumme eivät suuresti vaikuttane maapallon liikkeeseen tai sitten galaktisen vuoden pituuteen.
Höpö, höpö. C-lux. Saat kyllä syödä sitä häpysilakkaa ihan yksiksesi minun puolestani.
VastaaPoistaMiksi matkustella ja nähdä vaivaa kun on jo valmiiksi takaisin. Jos nimittäin aikoo palata. Jos matkustaa jäädäkseen niin sitten.
VastaaPoista"Mutta ollaan ystäviä ja syödään taas kunnolla pullaa näissä hautajaisissa. Keskustelumme eivät suuresti vaikuttane maapallon liikkeeseen tai sitten galaktisen vuoden pituuteen."
VastaaPoistaVielä on aikaa catullusharjoituksiin.