Edelleen rehellisyyskohtaus

Viimeksi mainitsemallani ajatuksella, Karjala luontomuseona, on toinenkin haarake.

Olen ollut kiinnostunut sukulaisten vaiheista eikä sotahistoria jätä minua välinpitämättömäksi siksikään, että näen siinä edelleen aukkoja.

Todellisuudessa olen havahtunut huomaamaan, että jätin myös väitöskirjani aineiston hyllyyn miettimättä sen suuremmin, miten ja kenen voimin sitä muokkaisi.

Tuo väitöskirja käsitteli korkeinta oikeutta, mutta näkökulma oli kulttuurinen ja kielellinen. Tietenkään siitä aiheesta ei voisi kirjoittaa olematta juristi, ja väittäisin että tuomioistuinjuristin tausta oli hyvin oleellinen.

Lisäksi kävin läpi todella suuren määrän salaisia eli ”ei-julkisia” asiakirjoja, joista löytämääni en tietenkään voinut käyttää tutkimuksessa. Ei siellä muuten mitään sensaatioita ollut, mutta arvioni tuomarikunnan pahasta tason laskusta 1920-luvulta alkaen sai kyllä paljon tukea.

Halusin selvittää, millaisia juttuja korkein oikeus on todellisuudessa ratkaissut eri aikoina.

Tilastokeskuksen kirjaston korkkaamattomista niteistä päätellen olin ensimmäinen ihminen, joka kukaties milloinkaan oli ottanut tutustuakseen Oikeustilasto-julkaisuihin, joita on jo 1800-luvulta. Itsenäisyyteen asti ne ovat loistavan hienosti painettuja, kolmikielisiä yhteenvetoja, joiden luonne sosiologisena aarrelöytönä valkeni heti.

Koko maasta on tilastoitu yksittäisen rikoksen tarkkuudella kustakin rikoslain kohdasta erikseen käsitellyt asiat, ja lukumäärät on varustettu tiedoin tekijöistä, heidän iästään, kotipaikastaan – jopa varallisuusoloistaan (heikonlaiset, aivan huonot…).

Itsenäisyyden aikana tilastojen taso laskee ja muutamia vuosia ennen talvisotaa niistä ei irtoa enää sen ihmeempää.

Suuri Karjala-kysymykseni koskee riita-asioita, ei siis rikoksia.

Hajonta ja jakautuminen eri lääneihin ja tuomiokuntiin on häkellyttävä. Viipurin läänissä on vekselijuttuja ja velkomuksia asukasta kohti lähes kymmenkertainen määrä verrattuna Vaasan tai Turun ja Porin lääniin. Perintöasioiden käsitteleminen käräjillä poikkeaa hurjasti eri puolilla maata. Ulosottojen määrät vaihtelevat erittäin paljon.

Noita tilastoja – jotka olen keskeisin osin jäljentänyt käsin Excel-taulukoiksi, on tietysti verrattava muun muassa tulotasoa koskeviin ja muihin demografisiin tietoihin.

Vertaamisen jälkeenkin näyttää kuitenkin aivan selvältä, että suhtautuminen rahaan, velkoihin ja viranomaisiin oli Viipurin, Mikkelin ja Kuopion lääneissä totaalisesti erilainen.

Hypoteesi: ns. Vanha Suomi on erillisalue, jossa sosiaaliset ja siis luultavasti psykologiset seikat puuttuvat muusta Suomesta. Joku blogin kirjoittaja voisi vihjaista venäläiseen suhtautumistapaan. En tee sitä, koska en tunne venäläistä suhtautumistapaa eikä minulla ole lähteitä.

Arvaan, siis edelleen hypoteesina, että Karjalan kannaksella lahjoitusmaat poikkesivat perin juurin muusta Karjalasta. Omat sukulaiseni olivat lahjoitusmailta (Kivennapa). Esimerkiksi Vuoksen pohjoispuoli ei ollut niitä.

Termi tarkoittaa 1900-luvulle asti venäläisten poissa olevien aatelisten joissakin tapauksissa erittäin suuria maatiloja, ”hoveja”, joiden toimintaa johti joskus hyvinkin kelvoton vouti.

Lahjoitusmaatalonpojilla, näillä suomalaisilla, ei yleensä ollut esimerkiksi metsiä lainkaan. Tilat olivat pieniä ja elämä epävarmaa.

Tulemme takaisin oikeustilastoihin. Niihin on kirjattu lainhuudot ja kiinnitykset, joten ns. torpparivapautuksen (laki eräiden vuokra-alueiden lunastamisesta jne.) seuraukset voi lukea tilastoista suoraan markkoina! Erikoislaki, joilla puutavarayhtiöiden kiinteistöjen eli siis metsätilojen ostamista rajoitettiin, tuli 20-luvun puolivälissä. Silti ainakin puutavaran hankintakauppa näyttäisi kukoistaneen koko sotien välisen ajan.

Läskelä ja Enso hankkivat selluloosatehtaina puutavaransa omasta maakunnasta, ja lisäksi Suojärven taajaväkinen yhdyskunta (lähellä Salmia) oli sahatavaran keskuksia. Maan suurin vientisatama oli Viipurin edustalla oleva Uuras.

Ja niin monista asioista on selvät numerot, joita kukaan ei ole koskaan viitsinyt edes katsoa!

Tuomiokunnassa auskultoineena tiedän kyllä, etteivät ilmoitetut numerot olleet välttämättä tosia. Olen ollut itsekin ”väärentämässä” niitä. Mutta huomiotta niitä ei voi jättää.