Satiiri

Muuan henkilö, joka lähtee juristitohtorille harvinaisella tavalla tutkimustehtäviin MIT:n ja Harvardin maastoon. Hiljan hän julkaisi kirjoituksen satiirista ja sen ohella parodiasta tekijänoikeuden kannalta.

Aihe on arvokas – satiiri ja parodia sallitaan, mutta ei ole helppo selvittää eikä selittää, mitä nämä sanat tarkoittavat.

Kirjoittaja kävi tutkimassa, siihen toimeen kehotettuna, vanhat ”Lapualaisooppera”-oikeusjutun paperit. Siinä korkein oikeus selkeästi vahvisti, että toisen kirjoittajan sanojen käyttäminen ja väänteleminen ei riko tekijänoikeutta, jos näin on tehty asianomaisten lähteen saattamiseksi arvostelulle alttiiksi.

Satiiri on siis muun muassa sitä, että ihminen nolataan hänen omilla sanoillaan. Parodia on käänteishuumoria. Asia sanotaan päinvastoin kuin tarkoitetaan.

Suomen sanomalehdissä kerrottiin, miten amerikkalaiset kiihkouskovaiset vaativat toimenpiteitä Berkeleyn yliopiston Lawrence Labsin DNA:ta kuvaavan veistoksen poistamiseksi, koska Jumala ei salli esityksiä sellaisesta, mitä ei ole tarkoitettu ihmisen nähtäväksi, ja lisäksi isät ja äidit ovat pahemmanpuoleisessa kusessa, kun lapsille pitäisi selittää jotain perinnöllisyydestä, mitä raamattu ei tunne, kuten ei muuten kirkkorakennuksiakaan.

No. Uutinen oli satiiria. Sellaista Clairmontin seudun pikkukoulua, joka tarinassa mainitaan, ei ole olemassa. (Tunnen paikkakuntaa itsekin jonkin verran.)

Katselin päivällä YouTubesta ”Droopyja”, jotka minulla on kyllä vanhastaan ollut DVD:llä ja sitä ennen nauhalla. Parempia piirrettyjä ei varmaan ole tehty.

Kun mielessäni oli tämä satiiri, tulin vasta nyt ajatelleeksi, että Droopy-pätkissä kaiken muun ihanuuden lisäksi pannaan aika raskaasti alta lipan elokuvan kuorruttamia pyhiä arvoja, kuten villin lännen ”lakeja”, sankarin palvontaa ja ties mitä.

Vastaan yhteen arvaamaani kommenttikysymykseen heti: satiiri pelastaa useimmiten kunnianloukkaustuomiolta, mutta juristien pitää ymmärtää, ettei pelkkä keljuilu ole satiiria.

Tämän lajityypin, jota on harjoitettu ainakin neljä tuhatta vuotta, tekee arvokkaaksi pohjalla piilossa oleva suuttumus. Vallitsevat olot – ehkä esimerkiksi poliittinen korruptio – teilataan ylistämällä tai kiittelemällä sitä, mikä todellisuudessa halutaan tuomita.

Shkaespearen Marcus Antonius toistelee Caesarin hautauspuheessaan, että Brutus on kunniallinen mies. Kun hän sanoo tämän neljännen tai viidennen kerran, kuulija ymmärtää, mitä mieltä Antonius on Brutuksen kunniallisuudesta.

Satiirin luonteeseen kuuluu, että joku loukkaantuu aina.

Myös parodia jää usein ymmärtämättä. Iskelmämusiikissa esimerkiksi suomalaisesta tangosta on yritetty vääntää parodiaa (”tuonen käki jossain kukkui…), mutta täydestä ovat menneet kaikki.

Hyvä satiiri oli Simo Salmisen esittämä ”Rotestilaulu”.

Okei – tämä ei taida olla suomalaisten ominta alaa. Englannissa on kuuluisat televisiosarjat ja niitä ennen radiojutut. Ranskassa on vanhastaan hallittu äärimmäinen törkeys.

Maan myydyimpiä poliisisarjoja on ”San-Antonio”. Pöydälläni näkyy olevan nide, jossa käsitellään aina ajankohtaista ongelmaa, poliisin perhehuolia. Kirjan nimi on ”isi, maksa minulle huora”, ja kansikuvassa pyylevä poliisi muhoilee onnellisena pojalleen.

Sain ilokseni haltuuni kokoomateoksen ranskalaisesta lehdestä, jota tilasin 70-luvulla: Harakiri, joka mainosti itseään kannessa tähdentämällä, että tämä lehti on tyhmä ja ilkeä. Luonnehdinta oli oikea.

Satiiri kohdistui usein pappeihin, poliitikkoihin, upseereihin, opettajiin ja kommunisteihin.

Värivalokuva ruhjoutuneesta peukalosta ja teksti ”P. Joosefin peukalo valokuvattuna tuokio sen jälkeen kun seitsemänvuotias pikku Jeesus oli murjaissut ensimmäisen vertauksensa isän verstaassa.”

Mieleeni jäi myös ”Jumalan seikkailut” –sarjan kuparipiirros, tuttu ”Ristiltäotto”, ja sen kuvateksti: ”Jeesusta tuodaan Kaanaan häistä.”