Isänmaan kauppiaat

Kauppa- ja teollisuusministeriötä ei enää ole.

Kauppaa ja teollisuutta on, mutta niiden tulevaisuuden näkymissä ei ole kehumista.

Ryti ei kelpuuttanut Kekkosta Talvisodan hallitukseen. Juho Niukkasen hän kelpuutti, tosin puolustusministeriksi, jollaiselle ei hänen ja Mannerheimin välissä jäänyt senttiäkään liikkumavaraa. Niukkanen oli paitsi maalaisliittolainen tappelupukari, enintä osaa Karjalan kannasta hallinneen puolueen paikallinen kiho. En oikein usko, että puoluetoveri Kyösti Kallio, tasavallan presidentti, olisi kuulunut hänet ihailijoihinsa.

Tarkoitukseni on herjata poliitikkoja ja sanoa, että heistä liian monen vakaumus on kaupan.

Oikeastaan olen käyskentelemässä läpi Ranskan vastenmielistä historiaa 1930-luvulla. Maailmassa oli kaksi todella merkittävää kansakuntaa, hyvin koulutettu Saksa ja hyvin sivistynyt Ranska. Mitä sitten tapahtui, sen kaikki tietävät. Mutta päädyin palauttamaan mieleeni 30-luvun skandaaleja, joita oli paljon ja joista tulee mieleen Ruotsin ”vapauden aika” 1700-luvulla, jolloin jokainen itseään kunnioittava valtiopäivämies piti asianaan ottaa vastaan lahjuksia kaikilta johtavilta valtioilta ja jokaista sopimusta seurasi salainen vastasopimus.

Ihmiset eivät jätä yhdistämättä alkaneita ja jatkuvia taloudellisia vastoinkäymisiä poliitikkoihinsa, eikä ihmisiltä jää huomaamatta, että politiikka ja media on samaa ilmiöryhmää. Ne tarvitsevat toisiaan kovin ja maksavat palveluista, vaikka eivät välttämättä rahalla.

Kun alettiin käydä ”arvokeskusteluja”, oli jo syytä pelätä pahinta. Tuolla sanalla on kohtalokkaan erilaisia tulkintoja. Jokin voi olla arvokas, koska siitä saa paljon rahaa. Jos itse sanon, että kotini on minulle arvokas, tarkoitan ettei sitä voi arvioida rahana. Talon voisi, mutta en ole myymässä.

Jossain kirjoitettiin tänään oikeudesta arvokkaaseen kuolemaan. Käsitin että puhe oli sairaalojen ja hoitokotien kustannuksesta, mutta ei se ollutkaan niin. Ajatus oli, että ihminen kuolee omia aikojaan, liikoja vikisemättä.

Kun olen itse seurannut ja nähnyt aika paljonkin kuolemantapauksia – syöpäosastolla – en tosin ymmärrä, mikä siinä voisi ylimalkaan olla arvokasta. Olen muuten kuullut mukana olleen kertomuksen Portinhoikan takana Ihantalassa olleesta haavoittuneiden keräilypaikasta. Siinä tilanteessa ei voinut puhua joukkosidontapaikasta, koska mitään apua ei ollut tarjolla. Tätä tai edes mainintaa paikasta ei esiinny sotamuistelmissa eikä sotahistorioissa.

Sitäkin mainintaa saa hakea suurennuslasin kanssa, miten Karoliinien kuolonmarssi Norjasta pakkasmyrskyssä johti siihen, ettei laaksosta Ruotsin puolelta tahtonut mistään löytyä riittävästi tiinuja ja tynnyreitä amputoitujen ruumiinjäsenten kuoppiin kuljetukseen; noin puolet 5 800 miehestä olivat menehtyneet tunturiin.

Historiantutkijat saattoivat ottaa oppia ensimmäisestä maailmansodasta ja ryhtyivät joukolla vetäytymään arvoarvostelmista. Se oli ajatuksellinen virhe, koska arvoja ei voi erottaa tosiasioista.

Suomessa saarnattiin, että voiton tavoittelu on elinkeinotoiminnan tarkoitus ja siis arvo, ja poliitikot uskoivat.

Nyt ei tavoitella voittoa, vaan avannon reunaa.

Avannosta pääseminen ei ole helppoa. Eikä ole näkyvissä urheilijapoikaa, joka voisi auttaa toveriaan…