Äkkisyvä - runoja

Tämä runo on Annalle


Myöhäistä yösi ja aikaista aamu.
Taivas on halki kautta maailman.
Kaksi tai kolme ihmistä kiertää.
Maapallo nukkuu.


Etäinen tähti on muinainen murhe,
autio paikka, jossa jokin vanha
viiltävä muisto, kaukainen tunne
vieläkin palaa.

Autio yö on ihmisen tiellä
kuin musta kangas tai punainen murhe
lopulla vuotta, talvista unta.
Nimetön sykkii.

Kulkijaa jälki kuusien alta
lammikon jäälle peittyy kohta umpeen.
Valo on mennyt. Kylmillä mailla
väsymys kulkee.

Mänty on suuri ja kuusi on kolkko.
Pimeys syö kuin käärme maailmaa.
Vuosi on mennyt ja talveksi tullut.
Taivas on kiinni.





Menneisyys kääntyy kuvissa kohti,
pimeys poistuu ja taivas parahtaa.
Talvi on tässä ja joulu on lapsi,
suunnaton tähti.


Maapallo sykkii. Valo on suuri.
Syntyvän lapsen silmässä on yön
mustaama aukko, ja taivas on auki
reunoihin asti.

Lapsi on tulta, ilmaa ja vettä,
toivoa sinne missä syntyy maa.
Silmien pohjalla syntyvä tähti,
aurinko, nauraa.


Laulakaa Herrasta, tästäkin kerrasta nyt kiitoksenne.

Sielujen lepo on syvä ja suunnaton, ylistä maa
Luojaa kuin tähteä. On hetki lähteä päin kuolemaa.

Siion on suunnaton. Sielun ravinto on kuin hunajaa.
Jumalan hallitus on linna, vallitus, taivas ja maa

yhteistä untamme. Nyt valtakuntamme on kultainen.
Jerusalem uskalla nähdä, ja tuskalla tavoitat sen.

Siellä et tuomitse, et enää rankaise, saat huomenen.
Toisin on taivaassa kuin täällä kai, maassa rikkomusten.

Elämän melskeisen keskellä unohda en, että se tie
kuoleman tuomisen ja taivaan huomisen reittiä vie.

Poissa on ahdinko. Lepäänkö, vahdinko, unohdan sen
kun katson taivasta, kun pääsen vaivasta kilvoituksen.


Hora novisissima, tempora pessima sunt, vigilemus.
Ecce minaciter imminet arbiter ille supremus:
Imminet, imminet, ut mala terminet, aequa coronet,
Recta remuneret, anxia liberet, aethera donet,
Auferat aspera duraque pondera mentis onustae,
Sobria muniat, improba puniat, utraque juste.
Urbis Syon aurea, patria lactea, cive decora,
Omne cor obruis, omnibus obstruis et cor et ora.
Nescio, nescio quae jubilatio, lux tibi qualis,
Quam socialia gaudia, gloria quam specialis.
Laude studens ea tollere, mens mea victa fatiscit:
O bona gloria, vincor, in omnia laus tua vicit.
Sunt ibi pascua mitibus afflua, praesita sanctis;
Regis ibi tronus, agminis et sonus est epulantis.
Gens duce splendida, concio candida vestibus albis;
Sunt sine fletibus in Syon aedibus, aedibus almis.
Sunt sine crimine, sunt sine turbine, sunt sine lite
In Syon acribus aeditoribus Israelitae.
Pax ibi florida, pascua vivida, viva medulla;
nulla modestia, nulla tragoedia, lacrima nulla.
O sacra potio, sacra refectio, pax animarum;
O pius, o bonus, o placidus sonus, hymnus earum.
Sufficiens cibus est Deus omnibus ipse redemptis;
Plena refectio, propria visio cunctipotentis:
Ejus habent saris, his tamen est sitis ejus anhela,
Absque doloribus, absque laboribus, absque querela.
Bernard Clunyläinen (floruit 1140)

Tämä suomennos on Laurille

Hylkää entiset seudut ja etsi uusia rantoja. Silloin saat nähdä meret ja maat, maailman.
Purtesi taakse jäävät pohjoisen ilkeät viimat, lännen nouseva tuuli ja helteen levoton rauha.
Suuri on mies, joka oudon rannan hiekalle astuu, vierasta pelkäämätön, korkeamielinen mies.
Linque tuas sedes alienaque litora quare,
o iuvenes, maior rerum tibi nascitur ordo.
Ne succumbe malis; te noverit ultimus Hister,
te Boreas gelidus, securaque regne Canopi;
quique re nascetur Phoebum caruntque cadentem;
maior in aetemas fit qui descendavit harenas.
Titus Petronius Arbiter (k. 66 jKr.)

Ranta ja meri kauniimmat kuin elämä! Onni on astua maihin tänään ja tässä.
Päivä on korkea. Tälle paikalle ennen houkuttelin merenneitoja loiskuttamalla vettä.
Tuossa on lähteikkö. Tuonne tuo tuuli levää. Täällä asuvat muistot ja sanaton hellyys.
Olen elänyt. Muuttuva onni ei pysty riistämään sitä, minkä aika ehti jo antaa.

O litus vita mihi dulcius, o mare! Felix
Cui licet ad terras ire subinde meas!
O formosa dies! Hoc quondam rure solebam
Naiadas alterna sollicitare manu!
Hic fontis locus est, illic sinus egerit algas.
Haec statis est tacitis fide cupidinibus.
Pervixi; neque enim fortuna
malignior unquam eripiet nobis
quod prior hora dedit.