Sua kohti

Nyt on meneillään kaksi keskustelua, joissa on kysymys samasta asiasta, vaikka keskustelijat eivät näy huomaavan sitä.

Yle ei saisi hoiperrella julkisen palvelun puolelta kilpailemaan kunniallisten liikemiesten kanssa, heidän jotka haluavat vain rahaa. He sanovat noudattavansa ansaintalogiikkaa, ja rykäisevät kuivakiskoisesti.

Yliopistot eivät saisi harjoittaa yksityistä toimintaa, jollaiseksi katsotaan asiansa osaavien henkilöiden käyttäminen johtotehtävissä, raskauttavassa tapauksessa hallituksen jäseninä.

Perustuslaki on vaarassa. Lyökää rumpua. Antakaa sireenin soida. Viekää kukkia ja kynttilöitä Aleksanterin patsaalle. Se sijaitsee Yliopiston ja Valtioneuvoston välissä.

Yhä sakeneva joukko maan terävimpiä ajattelijoita, joihin luetaan jostain syystä jopa oikeustieteen professoreita, on ottanut kantaa asioissa.

Se taisi olla nuoren tasavallan alkuvuosia, kun juristiprofessorit lausuivat vakavan epäilyn hankkeesta ostaa valtiolle Imatran Voima Oy:n osakkeita. Arveltiin, ettei valtio voi omistaa yksityisoikeudellisen yrityksen papereita. Koska Tanner ja Hakkila pitivät hanketta hyvänä, se oli epäilemättä sosialistinen. Valtion tykkitehtaasta ja Suojeluskuntain Asekorjaamosta ei tietenkään pitänyt puhua tuossa yhteydessä.

Rahamedian puolesta puhuu siihen toimeen halukas ja esteetön Mikael Pentikäinen, pohjoisen poika. Hän on nimennyt laajapohjaisen ja yksimielisen paperin Ylen rahoituksesta ”Pasilan tilaustyöksi”. Ehkä hän viittaa Pasilan konepajaan, ehkä Poliisitaloon.

Väki varjelee korkeakoululaitoksen valkeutta, jota ei saa päästä saastuttamaan valtion raha eikä varsinkaan veljeily elinkeinoelämän kanssa, sillä korkeakouluopetuksella ei saa olla kosketuksia elävään elämään.

Esimerkiksi metsäteollisuutemme kohtalot osoittavat, miten suoraan kuljetaan, kun teollisuus menee metsään ja tutkimus- ja kehitystoiminta lyödään laimin.

Sama väki edellyttää, että Ylen pitäisi näivettyä rauhassa, koska se sama valtion raha, josta professoritkin kyllä saavat palkkansa, ei saa häiritä kilpailulla tosimiesten liiketoimia mediassa.

Joku yksinkertainen, kuten tämän kirjoittaja, saattaisi nähdä tässä epäjohdonmukaisuutta, koska tyhmempi, kuten tämän kirjoittaja, saattaisi pyrkiä panemaan opetustoiminnan ja yleisradiotoiminnan samalle viivalle.

Ylen täytyisi lähettää vain sellaisia ohjelmia, joita kukaan ei halua kuunnella eikä katsella. Viihdyttämiseen se ei saisi sortua. Viihdyttämiseen on luettava ainakin areenan julmuus, teatterin saastaisuus ja atleettien hyödyttömät temput.

On tehty valitus kilpailurikoksesta. Kuin konsulttitoimisto valittaisi yliopistosta, joka jakaa tähdellistä tietoa ilmaiseksi.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sasi on jo ansainnut näköispatsaan. Taannoin hänen puheenjohdollaan päätettiin, että sananvapauteen kajoaminen ei loukkaa sananvapautta (Lex Nokia). Nyt Sasilla on kädessään oikeustieteen professoreiden paperi, jonka mukaan yliopistojen itsehallintoa koskevia säännöksiä ei voi muuttaa lailla, vaikka perustuslaissa sanotaan, että yliopistoilla on itsehallinto sen mukaan kuin laissa säädetään.

Se on ymmärrettävää, että professorit haluavat edelleen päättää, ostetaanko rehtorin autoon talvirenkaat, ja jos ostetaan, kitka vai nasta. Siitä äänestetään, eikö olisi kuitenkin parempi, jos rehtori ajaisi kesärenkailla pahki patsaaseen.

Mutta monesta kurkusta kohoava väite, ettei korkeakoulujen hallintoa voi ensinkään muuttaa noudattamatta professorikunnan määräyksiä, on kohtalokas.

Elämme kovia aikoja. Tutkimus- ja kehitystoiminta on jäänyt jälkeen kilpailijamaista, eikä yliopisto-opetus pane rallattelemaan. Hallinto, jota professorit niin kovasti haluavat, näyttäisi jo vieneen ajan opetukselta ja tutkimukselta.

Televisiossa sanotaan hauskasti, että taloudellisessa kriisissä on tai ei ole saatu pohjakosketusta. Pohjakosketus tarkoittaa juuttumista karille ja useimmiten pikaista haaksirikkoa. Mutta pohjakosketusta silti odotellaan. Olisikohan tuo käännösvirhe termistä ”ground zero”, joka Hiroshimassa tarkoitti pommin kosketuspistettä maanpintaan?

Kun yliopistolain uudistus on menossa myttyyn, Keisarillinen Aleksanterin yliopisto muuttanee nimensä Titanic-opistoksi, jossa luotseina toimivat oikeustieteen professorit. Sääli opiskelijoita.

”Isä, missä sinä olit, kun Suomen ylempi opetus tuhottiin?”

”Olin allekirjoittamassa esteettömänä asiantuntijalausuntoja professorien asemasta?”

”Ettekö te yhtään ajatelleet opiskelijoita ja työpaikkoja?”

”Emme. Sellainen korina ei kuulu konsistoriin.”

Ei ole luultavaa, että jos yliopistoja yritetään uudestaan kohentaa, käytettävissä olisi rahaa. Taloudellinen kehitys ei näetsen vaikuta edulliselta.