Salaiset kartat

Luovutetun Karjalan topografikartat julkaistiin noin kymmenen vuotta CD-levyinä erittäin hyvin skannattuina. Levyjä saa varmaan vieläkin. Ne eivät herättäneet minkäänlaista huomiota.

Nyt on julkaistu kolmas kokoelma, painettuna, nimellä Kielletyt kartat 3. Vuorossa on luovuttamattoman Karjalan karttoja. Olen tutkinut niitä suurennuslasin kanssa. Painotyö on, kuten aikaisemmissakin saman sarjan niteissä, korkeintaan välttävää.

Kirjan nimi lienee ajateltu myyväksi. Se on lisäksi tosi. Koko Karjalaa koskevat kartat oli luovutettava valvontakomissiolle 1945, ja näin tehtiin. Piilotettuja karttoja oli aika vaikea löytää. Minulla oli Ihantalan karttalehti jo 80-luvulla. Sain sen eräältä suosijaltani, joka oli ottanut sen eräältä hiukan kuolleelta aliluutnantilta, joka oli saanut sen ehkä ainakin tekijänoikeutta loukaten punalippuisen divisioonansa esikuntaelimistä.

Ikuinen kiitos ja maine kuuluu kuitenkin jollekulle siitä, että niteet on varustettu aakkosellisella paikannimihakemistolla koordinaattiviittein. Tämä uusin nide on muun ohella hupinumero, koska jatkosodan aikana tehdyissä kartoissa käytetään silloin keksittyjä suomalaiskansallisia nimiä. Joistakin paikoista oli kolmet nimet – Lotjana Polna, Lotinanpelto ja sitten Pedonlinna. Vosnesenja oli kai puheessa Syvärinniska, koska nimi on vaikea.

Nyt on tilaisuus selvittää, missä ukki pyöri, kun ei ollut kotona. Karttalehdet eivät näytä läheskään koko sitä aluetta, jota suomalaiset miehittivät, ja loppuu ylös ennen Kiestinkiä, mutta on tässä sellaisia legendaarisia paikkoja kuin Jandeba, on Karhumäki, Poventsa ja Sungun niemi. Jopa Uikujärvi löytyy.

Kartat – samoin kuin kynät ja kellot – aiheuttavat voimakasta addiktiota. Tiettävästi Pekka Puska aikoo kieltää ne, ja kaupoissa vielä olevia karttoja saa vastedes myydä vain kansi alaspäin käännettynä.

En ole koskaan ennen nähnyt Rukajärven seudun karttoja 1 : 20 000. Seutu on täsmälleen sellaista, missä ei missään tapauksessa haluaisi oleskella. On kovasti korkeuskäyriä ja avosoita välissä.

Nyt näin myös ensi kertaa Aunuksenkaupungin ja Laatokan rannan Tuulosjoelta etelään. Viimeksi mainittu vaikuttaa kovin ihmeelliseltä seudulta dyyneineen. Vahinko ettei Laaatokan ympäristöstä ole vieläkään parempaa dokumenttikuvaa. Se televisio-ohjelma, joka on pyörinyt useita kertoja, sisältää kovin lyhyitä katkelmia.

Vanhan Suomen puolella on kaksi paikkaa, jotka näkisin mielelläni, mutta en aio luopua päätöksestäni olla matkustelematta Neuvostoliitossa. Lunkula ja Mantsi ovat tiettävästi todella näkemisen arvoisia. Impilahti nähtynä Laatokalta on luultavasti jotain, minkä kaltaista Suomessa ei näe.

Mitä vielä tulee painotuotteisiin, Keskisuomalainen –lehden lista sadasta kirjasta, jotka täytyisi lukea ennen kuolemaansa, oli kuin olikin kiinnostava. Sinuhe oli siis ensimmäinen ja kivi ja Linna kärjessä. Mutta sitten sivutaan aiheitamme: Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa ja Dostojevskin Rikos ja rangaistus myös kymmenen kärjessä joukossa.

Siitä on mieleni iloinen, että Jukka Vuorinen, Juoppohullun päiväkirja on listalla korkealla. Satuin näkemään televisio-ohjelman Jukka Vuorisesta ahtautumassa Aleksis Kiven kuolinmökkiin. Harvinaista: miellyttävän oloinen henkilö ja miellyttäviä kirjoja.

Jäin miettimään, ovatko äänestäjät listanneet kirjoja, joita toisten pitäisi lukea, vai sellaisia, joiden lukematta jäämisestä heillä on huono omatunto. Ainakin Dostojevski tuntuisi kuuluvan lähinnä jälkimmäiseen ryhmään. Saint-Exuperyn Pikku Prinssi on kuuluisa ja ”rakastettu” mutta en ole sattunut tapaamaan ketään, joka olisi aidosti rakastanut sitä.

Se minua loukkaa henkilökohtaisesti, että listalta puuttuu Babar, joka kuitenkin ranskalaisen kulttuurin ja kolonialismin edustajana on omaa, ylhäistä luokkaansa.

Tekisinkö omat listani esimerkiksi kirjoista, joiden lukemista kadun – Keskisuomalaisen luettelossa on mm. Hessen Lasihelmipeli, johon hairahduin, kun olin pitänyt poikasena ”Arosudesta” niin kovasti.

Toinen mahdollinen lista olisi kirjoista, joita en lue, vaikka kuinka kuolisin. Olen esimerkiksi lukenut hitusen Tolkienia ja Harry Potteria niin että käsitän toisten kiintymyksen, mutta itse olen niiden kanssa kuin piispa bordellissa. En tiedä, mihin silmäni laittaisin, enkä muista, mitä tuollaisille kuuluu tehdä.