Tolkienista puhuttaessa olen väärässä. Tiedän etukäteen että se on hyvä. Yksi torjunnan syy voi olla sama kuin todella hienoissa teoksissa usein. En ihan uskalla, koska aavistan, että pää menee sekaisin ja arkielämä häiriintyy.
En kuuntele mielelläni Mahleria, koska hän on niin hieno ja niin viiltävä. Vähän samanlainen tunne kuin kämppäkaverilla olisi puukko hampaissa ja oudon palava katse.
Sellaista ilmiötä nimitetään kai perseveraatioksi, että jokin asia, lause tai sävelmä ei lähde päästä niin millään. Päätalo kuvaa tunteitaan ennen itsemurhayritystään ja joutumistaan hullujenhuoneelle grammarina, joka soitti hänen päässään yhtä ja samaa iskelmää, Lasihelmeä.
Läheisistä ja tärkeistä kirjoista ja elokuvista ajattelen vakavissani, että elämänvaihe määrää ehkä paljon.
Olin kyllä valmiiksi ihastunut Salmelaisen ikivanhaan laitokseen kansansaduista ja Joel Lehtosen satuversioista, mutta rikkumattoman sijan ne saavuttivat, koska luin niitä vanhemmille lapsille, kun he olivat pieniä.
Kaikkein vahvimmat tunteet liittyvät satuihin, jotka luin itse pienenä ja sitten lapsille, Laura Sointeen Satuja. Ne ovat suorastaan kaameita kauhujuttuja, mutta täysin unohtumattomia.
Hukkasaaren salaisuus. Mutakalan kultahammas. ”Tut amo Palda…”
Luulen että useimmat eivät ole näistä kuulleetkaan ja ne jotka ovat, eivät halua kuulla sanaakaan lisää.
Kun televisio esitti nyt ”Hiroshima, rakastettuni” ja ”Viimeiseen hengenvetoon”, en millään muotoa halunnut katsoa niitä, koska muisto yli 40 vuoden takaa oli niin vahva
JK: ” Tolkienista puhuttaessa olen väärässä.”
VastaaPoistaNäin on ja kamalaa on myös verrata Lewisin Narniaa ja Tolkienin fantasiamaailmaa keskenään. J.R.R. itse asiassa kirjoitti melkein kansalliseepoksen Britannialle; keksi luomilleen tarukansoilleen omat kielet ja jopa oman historian sukutauluineen ja –historioineen.
Lewisin tarumaailma on seitinohut ja kirjojen henkilöt yhtä epäuskottavia ja läpinäkyviä kuin näyttelijät Kauniissa ja rohkeissa.
Tolkienin päätyöhän oli Silmarillion, jonka ideat alkoivat hahmottua Tolkienin maatessa kenttäsairaalassa lähellä Sommen tulihelvettiä. Silmarillion on tavallaan kansalliseepos, joka alkaa Kalevalan tavoin maailman luomisella.
Kalevalassa Pohjola ja Kalevala taistelivat onnen tuojasta Sammosta. Silmarillionissa kaikkien haluavat Silmarileja, taikajalokiviä, joihin oli varastoitu ”jumalten puitten valo”. Ja kuten elämässä yleensä käy, suurimmat/himotuimmat unelmat toteutuessaan muuttuvat yksilölle suruksi ja kiroukseksi.Onneksi Sampo hajosi ja kolme Silmarilia katosivat; yksi mereen, toinen maahan ja kolmas taivaalle tähdeksi.
Syksyllä 1914 Tolkien kirjoitti ensimmäisen proosatekstinsä, jonka nimi oli The Story of Kullervo. Eli suomalaisina voidaan ylpeillä tästäkin.
Kullervon hahmon Tolkien siirsi suoraan omaan fantasiamaailmaan; Turin Turambar; Keskimaan Kullervo, nai oman siskonsa ja kuolee oman kätensä kautta syöksyen miekkaan Kullervon tavoin. Sanat ovat oikeastaan suoraan Kalevalasta:
Then he drew forth his sword, and said:
"Hail Gurthang, iron of death, thou alone now remainst!
But what lord or loyalty dost thou know, save
the hand that wieldeth thee? From no blood wilt thou shrink!
Wilt thou take Turin Turambar? Wilt thou slay me swiftly?"
And from the blade rang a cold voice in answer:
"Yea, I will drink thy blood, that I may forget the blood
of Beleg my master, and the blood of Brandir slain unjustly.
I will slay thee swiftly."
The Turin set the hilts upon the ground, and cast himself
upon the point of Gurthang, and the black blade took his life.
Luen nyt vähänkö myöhästyneenä Stieg Larssonia, ja havaitsen hänessä Guillouta potenssiin kaksi sekä paljon muutakin, vaikkapa "tavallisen kansalaisen haluja ja tarpeita" -- Lisbeth on jokanaisen Batman ja lottovoitto kertaa jotakin.
VastaaPoistaMe haluamme kuulla tällaisia satuja. Niitä meille toimitetaan. Ja hyvin toimitetaankin.
En loppujen lopuksi pidä Stieg Larssonista. Hän osoittaa myös minulle miksi lankesin hänen kirjoittamaansa ansaan. Mutta taitava hän on kuin fan, ja mieleni alkaa tehdä Reimersholmin akvaviittiä.
Mietin hissukseni mikä ero on Dashiell Hammetilla ja Stieg Larssonilla. Onko.
...he kuulivat vain yhden räjähdyksen ja sankarin osan he saivat myös sen...(Raatikainen).
VastaaPoistajuoksuhaudat pitäisi nykyisin kaivaa peruskallioon. 50 m syvyyteen.
Tolkienin kirjat sopivat erinomaisesti ääneen luettaviksi. Olen kuullut ne, kun mieheni luki niitä ääneen lapsillemme meidän Kanadassa asuessamme. Suomi ei unohtunut.
VastaaPoistaKävimme läpi yleensäkin tärkeimmät lastenkirjat, eri kansojen sadut, Seitsemän veljestä jne lukemalla niitä ääneen lapsillemme vuosien varrella. Siinä sai itse uuden lapsuuden ja tutustui myös sellaisiin kirjoihin, joita ei ollut itse lukenut lapsena.
Kun lopetimme tämän tavan, vanhin lapsistamme oli jo yliopistossa ja opiskeli siellä mm kirjallisuutta. Hänen mielestään traditiota ei olisi saanut katkaista.
Kaikista lapsista on tullut innokkaita kaunokirjallisuuden ystäviä.
Lapsethan haluavat kuulla joitakin kirjoja uudestaan ja uudestaan. Aikuinen -ja lapsikin - oppii ne vähitellen ulkoa.
Eräs suuri kirjallinen elämys oli se, kun mieheni esitti meille Nyyti-kirjan
Kyproksella sijaitsevan Kourionin amfiteatterin raunioilla. Lapset olivat silloin 6-11 -vuotiaita.
Laura Sointeen Satuja olivat kauhujen kauhu.
VastaaPoistaEi ehkä niin intelligenttiä, mutta aikanaan pidin Kahdeksaa surmanluotia mestariteoksena. Nyt ahistuin enkä pystynyt katsomaan.
VastaaPoistaInhosin teininä Mahleria ja Richard Straussia, minusta teoksensa olivat motivoimatonta rytinää kuin väkivaltaelokuvissa ja ansaitsematonta keetokliimaksia kuin laskettelu hiihtohissein. Vasta kun sain krooniseksi jääneen Wagner-tartunnan, joka musiikki on kuin kuulokäytävän sisäistä huumetta, osasin koukata oikealla asenteella aluksi mainittuihin herroihin. Mahler Ja, Straussin laulut Jawohl, mutta Alppisinfonia, Also sprach ja muu sisällyksetön haahuilu Absolut nicht.
VastaaPoistaOn niin vaikea selittää nuoremmille - ehkä itsellekin miksi nuo "godardit" ym. Ranskan uuden aallon elokuvat vaikuttivat aikanaan niin voimallisesti. Ja vaikuttavat edelleen! Jopa pätkinä You tubesta!
VastaaPoistaIkäkö? Aikakausiko? Ihminen taitaa kantaa omanaan 17-22 vuosien kokemuksiaan elokuvasta, kirjallisuudesta, runoudesta, muodista ja elämästä ylipäätään. Siis jumittuuko siihen ikään?
Tyttären ja vävyn kanssa katsottiin oikein elokuvateatterissa yhdessä joku vuosi sitten "Pierrot le fou", ja nuoriso oli suunnilleen saman ikäistä kuin itse silloin. Luulin, että ainakin tämän filmin meno, melske, kahellus, ampumiset ym. puhuisi nyky nuorille. Vaan eivät tainneet ymmärtää.
"Mikä tässä nyt on niin hyvää", kysyivät. En osannut kertoa. Hirosimaa eivät TV:stä olleet jaksaneet katsoa kuin jonkun matkaa ...
"Pierrot le fou" on kaaosta joka katsomalla, mutta samalla runon totta. Ja sille syvältä kosketukselle ei minulla ole sanoja.
Ei ole televisiota. Niin mielelläni näkisin nuo uuden aallon elokuvat. Vaikka saattaisihan muistot tärveltyä. Pelkää ehkä, ettei itse enää välitä ampumisista ja kaaoksesta. Ehkä toteisi rakkaat muistonsa perin kehnoiksi.
Vaan kun alkaa olla iässä, jossa paljon on jo unhon hämärissä, niin laulun pätkätkin tuo vahvoja muistoja esiin.
"Ma ligne de chance ..." filminpätkän kera ....
Ja se toinen laulunpätkä jaksossamissä Anna Karina ja Belmondo ovat oman tosin vaatimattoman, opiskelijakämppäni oloisessa tilassa emalikattiloineen ja postikorttikuvineen - siniturkoosi aamutakkikin samanlainen kuin itsellä. Ja siinä kaikessa tutunoloisuudessa se saksilla(?) tapettu mies toisen sängyn päällä.
Uuskatsomisilla ehkä ymmärtäisi itsestään, nuoruudestaan ja siitä ajasta enemmän.
Ja onhan oma mielenkiintonsa myös nykyisen kokemuksen ja ajan kautta tutkailla elokuvia. Samoin kuin lukiessa uudestaan ennen lukemaansa voi nähdä uusin tavoin. Ehkä toteaa että silloin oli silloin ja nyt on nyt.
Kummasti jaksaa katsoa noita heikkoja videopätkiä ja kasvokuvia yhä uudestaan ja uudestaan.
Ad K:
VastaaPoistaSamoin, Jean-Luc Godardeita en enää katso, vaikka hienojahan ne ovat. Sitä miljöötä ei enää ole. Mutta ennen muuta elämä on lyhyt yhden ja saman jauhamiseen.
Katsokoot nuoret.
Ja taas esim. nyt ne François Truffaut’n yleensä viittä tähteä niittävät elokuvat vaikuttavat niin auttamattoman hölmöiltä, että ne jäävät jo siksi.
Komediaa kai, ei ole alaani.
Hauskuutta siinä koomisuudessa, kun egoististen, poukkoilevien ihmisten elämä pyörii vain seksuaalisuuden ympärillä, voi nähdä, kuka näkee
Ad Rienzi: - ilkeä vihje - otapa ja kuuntele Mahlerin 1. sinfonia ja etenkin Lieder eines Fahrenden Gesellen. Ei rytisse mutta päässä kihisee.
VastaaPoistaR. Straussista olisi aika pitkälle samaa mieltä kuin kapellimestari P. Klemperer - B-luokan nero.
Minä katsoin ties kuinka monennen kerran Viimeiseen hengenvetoon.
VastaaPoistaTuli katsotuksi se miltei hengittämättä. Siinä on intensiteettiä, mitä ei tämän ajan elokuvissa ole.
Tämä aika on jotenkin hajonnutta.
Meillä isäntä luki poijalle The Lord of the Rings, englanniksi, ja näytteli sen niin hyvin että pojan, n. 5 v., silmät tuijottivat lautasina ja oikeasti, jos hiukset nousisivat pystyyn päässä, ne olisivat nousseet, sillä pikkukiharapäällä.
Tässä on tietysti kyse ikäkaudesta osin, mutta myös siitä ilmeisestä tosiasiasta että me suuret ikäluokat olimme todella suuria.
Käsittääkseni Suomessa vv.1945-48 syntyneitä oli suhteellisesti eniten Euroopassa.
Poika on edelleen Tolkienin maailman asukas.
Viimeiseen hengenvetoon ei hengästyttänyt. Säälittävää tietysti. Pariisia katselin kuin vanhaa postikorttia- viehättyen, mutta vieraana. Ja loppukohtaus, anteeksi, mutta sehän oli aivan korni...Sinänsä aina ja kaikkialla leijaileva tupakansavu näyttää hienolta mustavalkoisessa filmissä. Tupakoinnin muista merkityksistä muodostuu kulttuurihistoriallista cumulusta, joka kantaa aikansa...
VastaaPoistaHassua, minäkin muistelin sitä Ma ligne de chance -laulua jokunen päivä sitten. Youtubesta sekin löytyi. Liekö pontimena lehtiuutinen, jonka mukaan Anna Karina vierailee toukokuussa Helsingissä.
VastaaPoista"Mikä tässä nyt on niin hyvää, kysyivät." Enää ei ole muodissa höyläämättömät elokuvat, joista voi saada tikkuja silmiinsä.
Hullu Pierrot on eräs kauneimmista elokuvista. Sanojen, kuvien, ajatusten, musiikin, tanssin, runouden ja ties minkä hurmaava sillisalaatti.
Maksaisin sievoisesti, jos joku kääntäisi kampea toiseen suuntaan sen verran, että voisin nähdä elokuvan teatterissa tuoreeltaan.
"Läheisistä ja tärkeistä kirjoista ja elokuvista ajattelen vakavissani, että elämänvaihe määrää ehkä paljon."
VastaaPoistaNäinkin on ja usein palatessa nuorempana luettuihin kirjoihin, jotka vaikuttivat suuresti; huomaakin usein suuresti pettyneensä. Itse koin kyseisen tunteen kun palasin Orwellin 1984 kirjaan tuossa hiihtolomalla. Hyvän alun jälkeen kirja kuoleutui käsiin, kun mukaan asteli Julia ja oletettu suuri rakkaus. Kuvaus oli jotenkin niin kökköä ja kankeaa, että lukiessa melkein vaivautui ja nolostui kirjailijan puolesta.
Leevi siis lauloi oikein:
"Jos etsit kadonnutta aikaa, jotain josta jouduit luopumaan.
Liian usein huomaat, ei se totta ollutkaan."
Elokuvista sen verran, että yritin urheasti katsoa Hirosima-rakastettuni pätkää. Mutta karmea jazzin tyyppinen mökä taustalla, imelän ylisyvällinen ja onneton dialogi; yleensä koko elokuvan alleviivaava (!)paatos rauhasta etc. 60-luvun tyyliin,
karkottivat ainakin minut tehokkaasti teeveen äärestä.
Polanski on kestänyt aikaa huomattavasti paremmin. Inho ja Veitsi vedessä (?) olivat tehokkaita ja imaisivat mukaansa. Inhon matkalippu psykoosiin oli suorastaan veret seisauttava kokemus.....
Catulux,
VastaaPoistaLewisin Narnia-kirjat ja Tolkienin kirjat ovat eri kirjallisuudenlajia.
Narnia-kirjat on tarkoitettu 8-12 -lapsille, mutta Lewisin tarumaailmassa on aineksia antiikin mytologista, keskiajasta ja renessanssista sekä pohjoisesta mytologiasta.
Ja ks. esim
http://narniassa.vuodatus.net/blog/category/Narnia-kirjojen+teemat
Bloginne on edelleen viihdyttävää luettavaa. Oletteko ajatelleet tomittaa Keksintöjä jotka muuttivat kulttuuria - kulttuureja jotka muuttivat keksintöjä -luentosarjan opintosuoritusmerkinnät lähitulevaisuudessa?
VastaaPoista"18 §
Opintosuoritusten tulokset on julkistettava ja toimitettava rehtorinviraston ylläpitämään opiskelijatietojärjestelmään kahden viikon kuluessa suorituksesta. Tiedekunta tai laitos voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tulosten julkistamisen määräajasta. Määräajan pidentämisestä ja sen kestosta on ilmoitettava kuulustelutilaisuudessa. "
http://www.utu.fi/faktat/hallinto/johtosaannot/tutkintojohtosaanto.html
Kemppiselle: Kommenttin sisälsi kehitystarinan. Nykyisin Mahler kuuluu kirjoissani kokonaan kyllä-kategoriaan, ensimmäisten joukossa nuo mainitsemanne.
VastaaPoistaAnna Amnellille: Eivät Narniat minusta huonoja ole, perustelin vain niiden marginaalisuutta Lewisin kokonaisarvioinnissa(ni) sekä vertautumattomuutta Tolkieniin; sanoitte hyvin, että ovat eri kirjallisuudenlajeista.
AA:
VastaaPoista"Lewisin Narnia-kirjat ja Tolkienin kirjat ovat eri kirjallisuudenlajia.
Narnia-kirjat on tarkoitettu 8-12 -lapsille, mutta Lewisin tarumaailmassa on aineksia antiikin mytologista, keskiajasta ja renessanssista sekä pohjoisesta mytologiasta."
Jos lajittelemaan ruvetaan niin eikös molemmat lueta fantasiakirjallisuuteen? Kirjojen miljööt ,Keskimaa ja Narnia, omaavat samanlaisia piirteitä; keskiaika yhdistää molempia.
Ja Narnian kohderyhmä lienee tuo 8-12-vuotiaat; mutta toisaalta (pikkasen kärjistäen) kaikki sadut sopivat 0-100-vuotiaille.
Tietenkin on myönnettävä, että Narnia on sadunomaisempi ja Tolkienin kerronta liikkuu huomattavasti tummemmissa sävyissä.
B.F. Skinnerin kirja (1971) mikä ihmistä ohjaa kertoo minulle, ettei maailmamme ole ollenkaan tästä kirjasta tullut kauniimmaksi vai taisikin käydä niin, että sinisilmäisille syötettiin yksi maailma ja roistot piti tätä kirjaa ohjekirjanaan? Nämä asiat ovat nimittäin täysin meneillään yhteiskunnassamme; vaikka koulupedagogiikka sanoo muuta. Miten se sitten on mahdollista? Olisiko se siksi, että kaikki ne, jotka elävät prosessien reunoissa, ulkopuolella, yläpuolella taikka alapuolella mutta eivät sitä eteenpäin viemisen tehtävissä ovat satuolentoja niille, joiden elämä on tätä mitä Skinner kirjoittaa:
VastaaPoista"Toisten hyväksi" suoritettava tarkoituksenmukainen kontrolli muuttuu tehokkaammaksi kun sitä harjoittavat uskonnolliset, hallinnolliset, taloudelliset tai kasvatukselliset järjestöt. ja hän viittaa ryhmäpaineisiin ja niiden tehokkuuteen....
..ja vaikka Popper (The Open Society and its Enemies) yrittää sanoa, että on mahdotonta johtaa sääntöä tai päätöstä ilmaiseva lause lauseesta, joka ilmaisee tosiasian; tämä on vain toinen tapa sanoa että on mahdotonta johtaa sääntöjä tai päätöksiä tosiasioista.
---
Elämme dogmaattisessa unessa kokonaan: kuka sen meille teki tai kuka sen toimeenpani? Tolkien?
Ja irti ei voi rimpuilla koska fakta kirjoitetaan heti fiktioksi ja jos joku muistaa jonkun faktan se sepitetään vain jonkun filmin skriptiksi. Kun ihminen yrittää kertoa pahan unensa jota joutuu kohtaamaan maan päällä muut nauravat ja pitävät sitä hyvänä joke'na. Nauravat ja jatkavat karnevalismiaan.
Mutta ihmiset tappavat itsensä koska heille elämä ON sitä mitä yrittivät viestiä ja toiset vain söi pullaa.
Ei paljon kohtaa enää toisten elämät toisia ja tulkintana on yleensä mielisairaala: väärä poliittinen mielipide johtaa nykyään mielisairaalaan tai ainakin saa hullun paperit.
Fantasia on kuollut; siksi. Ei tajuta enää mitään ja siksi kaikki on satua. Opitaan ulkoa ja muistetaan mutta kyky nähdä, laskea yhteen ja oivaltaa on mennyttä aikaa. Skinner kirjoitti, ettei ole varaa vapauteen ja sen USA:n konservatiivit ovat aika hyvin ajaneet perille asti kieltämällä kriittisyyttä.
Ne, kriittiset, joutuivat häpeänpaaluun ja sitten heitä ajettiin takaa ryhmäpaineilla jne. Mutta ovatko
republikaanit nyt sitten tyytyväisiä? Mikä jäi
kaavailematta? Minä tiedän, uskon sadussani, että tiedän.
Ihminen: fantasian merkitys.
Se mikä erottaa meidät elukoista.
Molemmilla on elämä, mutta miksi meistä piti
tehdä elukoita? Eikö Jumala sanonut päinvastoin?
Viimeiseen hengenvetoon on toki sujuvampi ja vetävämpi elokuva kuin Hiroshima. Mutta Hengenvedon elokuvatyyppi on myös kovin paljon monistetumpi, elokuvateollista arkkityyppiä nykyään.
VastaaPoistaVaikka Hiroshima on kovin verkkainen ja tavoittelee tarpeettomasti jotain "henkistymistä", siinä on kuitenkin muutama uudempi näkökulma:
hävinneet, sodan peittelemätön dokumentointi ja kertomus naisen silmin.
Vanhan elokuvan katsominen on kuin hautajaisista. Haluanko muistaa vainajan elävänä vai katsoa häntä arkussa lepäämässä?
T.
Viimeiseen hengenvetoon on tyhmin elokuva, mikä maailmassa on tehty. Nuorena tämä kriitikoiden kuolaama käsikirjoittamaton tajunnanvirtakotielokuva oli käsittämätön kyhäelmä, tänä päivänä se on epäkiinnostava pöllöily.
VastaaPoistaOlen lukenut kymmeniltä tahoilta, miksi ko. raina on kuulemma hyvä. En huomaa kankaalla enkä ruudulla näistä ylikehutuista piirteistä ensimmäistäkään. Näen kuinka Belmondo on ampuvinaan, Luoja tietää miksi. Näen kuinka Seberg kaupustelee lehtiä keskellä katua, mikä herättää kysymyksen aikooko hän tehdä itsemurhan hyppäämällä auton alle? No ei, sehän olisi liian loogista. Kesken kaiken nähdään bongorummutusta jolla ei ole tarkoitusta. Näen näyttelijöiden ilmeitä, joilla ei ole mitään tekemistä tarinan kanssa. Näen takaa-ajoja, joita ei tekijätkään eivät ota tosissaan.
Weekend oli kyllä kiinnostava. Siitä on tullut aikansa historiallinen todistuskappale.
Tunnistin Kemppisen kuvaileman olon "en ihan uskalla, koska aavistan, että pää menee sekaisin ja arkielämä häiriintyy" toisesta yhteydestä.
VastaaPoistaVierailin kerran ns. uskomushoitajan, sellaisen energiaparantajan luona. Jännitti mennä. En minä sitä poppamiestä pelännyt, vaan pelkäsin että hoito oikeasti toimii ja sitten liikutellaan niitä syviä palikoita itsen sisällä.
Oliko syytä pelätä? Kyllä oli. Arkielämä siitä häiriintyi, miellyttävällä tavalla.
Ad Anonyymi: - luentosarjan merkinnät saa laitoksen kansliasta, kuten ilmoitin luennolla.
VastaaPoistaJL:
VastaaPoista"Viimeiseen hengenvetoon on tyhmin elokuva, mikä maailmassa on tehty. Nuorena tämä kriitikoiden kuolaama käsikirjoittamaton tajunnanvirtakotielokuva oli käsittämätön kyhäelmä, tänä päivänä se on epäkiinnostava pöllöily."
Viimeiseen hengenvetoon on minustakin ajoittain esikuva elokuvalle Pulp Fiction (aka Viimeiseen henkeenvetoon).
T.
Catulux, kirjoitit
VastaaPoista"Kirjojen miljööt ,Keskimaa ja Narnia, omaavat samanlaisia piirteitä; keskiaika yhdistää molempia."
Juuri näin on, siksi kai monet meistä pitävät sekä Narniasta että Keskimaasta. Ne ovat kumpikin tavallaan ihannoitua keskiaikaa, vaikka synkkiä varjojakin on.
Lapsena luetaan Narnia-kirjoja, ja niistä siirrytään Tolkienin luomaan maailmaan. Harry Pottereitten kirjoittajankin lapsuuden lempilukemista olivat Narnia-kirjat. Myös Merlin (klassinen elokuva varsinkin) on vaikuttanut Pottereihin.
Suomessa ei ole perinnettä erottaa musta ja valkoinen magia toisistaan. Se erohan tulee esille kaikissa edellä mainituissa.
On kysymys hyvän ja pahan ikuisesta taistelusta, joka on keskeistä kaikille noille kolmelle kirjasarjalle. Lapset ja nuoret istuvat kuin kirkossa katsoessaan kirjoista tehtyjä elokuviakin.
Ehkä tästä syystä nuorin ikäluokka on erilaista kuin muut suomalaiset, he ovat Narnian ja Keskimaan lapsia, kasvaneet Harry Potterin kanssa.
Vaan oletkos Anna koskaan lukenut yhtä vaikuttavaa repliikkiä kuolemantuomiota vastaan? JOs olen depressiivisessä tilassa ja ottanut viinilasin, niin aina lukiessa tätä viini nousee silmiin.
VastaaPoistaVaikka onhan tämä tuhannesti jo lainattu:
"Se [klonkku] ansaitsee kuoleman.
Gandalf: Ansaitsee! Epäilemättä. Monet niistä jotka elävät, ansaitsevat kuoleman. Ja jotkut jotka kuolevat ansaitsevat elämän. Pystytkä sinä antamaan sen heille? Älä sitten ole niin innokas jakamaan kuolemantuomioita. Eivät edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti."
Catulux:
VastaaPoista...Ja jotkut jotka kuolevat ansaitsevat elämän. Pystytkä sinä antamaan sen heille? Älä sitten ole niin innokas jakamaan kuolemantuomioita. Eivät edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti."
Mit ihmet. Abortoiduistako viini kihahtaa silmiisi? Hyvin lainattu. Paavillisesti lainattu... tapauksessa...