Pienempi kirjoitus sananvapaudesta

Kommenteissa vilahtelee aika äärimmäisiä ajatuksia sananvapaudesta. Siksi kysyn, onko joku sitä mieltä, että kirjallisia tappouhkauksia lähettävä tai pikkulapsia netissä seksiin houkutteleva henkilö olisi sananvapauden suojaama?

Olisiko paikallaan, että kirjoittaja ja operaattori kieltäytyisivät kajoamasta tekstiin, jossa annetaan selvästi hengenvaaralliset ohjeet maadoitetun sähkölaitteen asentamisesta?

Olisiko pyramidihuijauksesta kiinni jäänyt vapautettava siksi, että 500 prosentin voittoja lupaillut teksti oli sananvapauden käyttämistä?

Olisiko mielestänne oikein, että puolustusasianajaja julkaisisi ennen oikeudenkäyntiä sensaatiolehdessä kirjoituksen ”Päämieheni valehtelee – hän on roisto, vaikka kiistää syytteen”?

Sotilas ei saa julkaista vihollismaan sotilastiedustelun bulletiinissa selostusta omien joukkojen pesäkkeistä ja puolustuslaitteista. Kysymys ei ole sananvapaudesta vaan maanpetoksesta.

Eivät nämä esimerkit ole lapsellisia. Kun sananvapaudesta lukee vain tietosanakirjojen kuvauksia, arkijärki voi unohtua. Lynkkauksen ja hengenriiston aiheuttava huuto ”Tappakaa se” on juuri sellaista puhetta, jota laki periaatteessa suojaa.

Itsessään Yhdysvalloissa, jossa sananvapauteen kaiketi suhtauduttiin vakavimmin, Korkein oikeus selosti jo 1800-luvulla, ettei sellainen ihminen voi vetäytyä sananvapauden suojaa, joka ilkeyttään huutaa täydessä teatterissa, että tuli on irti.

Yhdysvalloissa ja luullakseni Suomessa saa sanoa julkisesti ja kirjoittaa, että lakimiehet olisi hirtettävä. Sekin taitaa mahtua sananvapauden piiriin, että Kemppinen olisi hirtettävä.

Amerikkalainen ”testi” ”clear and imminent danger” on meilläkin eri tavoin käytössä. Puhe tai kirjoitus on yllytystä tai osallisuutta rikokseen, jos se aiheuttaa kiistattoman ja välittömän vaaran rikoksen tekemisestä.

Rikoslaissa kautta aikain säännellyt petos ja väärennys ovat tyypillisesti rikoksia, joihin käytetään kynää tai kieltä, ei nyrkkiä eikä pyssyä. Niitä ei mainita sananvapausväittelyissä, koska ne ovat niin selviä.

”Hate speech” eli Suomessa mm. kiihotus kansanryhmää vastaan herättää tunteita ja vastaväitteitä. Nykypatriootit unohtavat, että minun elinaikanani kiihotus romaneja (ennen mustalaisia) ja saamelaisia (ennen lappalaisia) vastaan oli suosittua ja sitä harjoitettiin virallisestikin.

He unohtavat, että Ruotsissa kiihotus suomalaisia vastaan oli suosittua. Humalainen väkivaltamies oli lehdissä ”taas suomalainen”, ja vielä toisen maailmansodan jälkeen suomalaisten sijoittamista rodullisesti ja siis älyllisesti alempina toisarvoisiin työtehtäviin perusteltiin vakavasti ja akateemisesti.

Yhdysvalloilla oli vain yksi kokonaan mustaihoisista koostunut lento-osasto toisessa maailmansodassa. Sotilaslääkäritkin epäilivät, että mutkikkaan koulutuksen antaminen afroamerikkalaisilla aiheuttaisi heille kivuliasta aivojen turvotusta. (Se mustien osasto muuten kunnostautui sitten suuresti.)

Sananvapaus on oletettua monimutkaisempi kysymys silloin, kun kysymyksessä ovat rikoslaissa rangaistaviksi määrätyt teot, tai kun tarkoituksena on selvästi ryhtyä toimiin, jotka vaikuttavat dramaattisesti kansanryhmän kohtaloihin.

Etäiset sukulaiseni ovat kertoneet, että 1930-luvun Neuvostoliitossa passiin merkitty kansallisuus ”suomalainen” merkitsi teloittamista nykyisen Levashovon lentokentän paikalla. Kirjalliset lähteet vahvistavat.

Tarvittaessa tätä näkemystä sananvapaudesta voi perustella suuremmalla pahalla ja pienemmällä pahalla.

Liukkaalla ja ohuella jäällä ollaan silloin, kun sananvapautta rajoitetaan esimerkiksi työnantajan väitettyjen yrityssalaisuuksien pyhittämiseksi. Jos esimerkiksi islamin pilkkaaminen arvioitaisiin rangaistavaksi teoksi, päätös merkitsisi lähetystoiminnan kieltämistä – ellei nykyisin ainakin ennen lähetyssaarnaajat yrittivät vakuuttaa ihmisille, että heidän edustamansa uskonto on toisia parempi, ja tätähän voi pitää halventamisena.

Mutta tämä kirjoitus ei ole kannanotto alkavaksi mainittuun oikeudenkäyntiin. Kunhan korostan, etteivät hyvät ja korrektit mielipiteet tarvitse viranomaissuojaa. Sananvapaus koskee myös tyhmiä, takapajuisia ja monelle vastenmielisiä kannanottoja. Juuri se on koko sääntelyn syvä tarkoitus.

Mielipiteiden vapaa kilpailu.