Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
27. maaliskuuta 2009
Huomenta
Kiitos dementoitumisen en istunut junassa pitelemässä pudonnutta ajojohtoa, vaan kävi autolla Lappeenrannassa kertomassa nuorille, miksi sananvapaus on perusoikeuksien ydin.
Aivan uskomaton sää. Aika lailla tuntuu vanhoissa luissa 2 x 3 tuntia 15 minuuttia ja siinä välissä kolmen tunnin luento.
On se kohtuutonta, että joutuu korkeassa iässä ansaitsemaan leipäänsä rehellisellä työllä.
Olisi minulla valmiina muutama tekstin suikale, mutta mielestäni keskustelu ja kirjoittaminen on mennyt vähän tiiviiksi viime päivinä, joten tyydyn esittämään muutamia repliikkejä esillä olevista teemoista.
Eilisestä ja Dostojevskin isä Karamazovin murhaajasta: hienoja kommentteja. Mielestäni ydin on tämä: keksittyään rikostarinan ”Rikoksessa ja rangaistuksessa” Dostojevski purkaa keksintönsä ”Karamazovissa”. Murha, josta Dmitri tuomitaan romaanin mukaan väärin, jää epäselväksi. S. Freud –vainaa ja muutama muu on sanonut, että Dostojevski toteutti näin oman isänmurhafantasiansa.
Se ajatus, että ellei Jumalaa ole, kaikki on luvallista, esiintyy romaanissa mainitsemassani jaksossa (luku ”Why Is Such a Man Alive”). Tähänkin on vaikea ottaa kantaa, koska Ivan myöntää todeksi isä Paissyn esittämän version ja Dmitrin version. Hän ei siis itse toista noita sanoja.
Suosittelisin teille, että jättäytyisitte syytä kertomatta töistä ja alkaisitte laiminlyödä velvollisuuksianne ja lukisitte Karamazovin Pevearin ja Volokhonskyn käännöksenä.
Minulla on tässä se ja ”Riivaajaat” (Demons). Saan kohta Tshehovin luetuksi jälleen kerran alusta loppuun ja pelkään, että nämä kaksi Dostojevskia ovat vuorossa. Sääli, rakastan Tshehovia ja inhoan Dostojevskia. Mutta sitä en tiedä, kumpi on suurempi kirjailija. Toinen on Mount Everest ja toinen K 2 (tappajavuori).
Luulen, ettei kenenkään odotettavissa oleva elinikä riitä venäjän oppimiseen niin hyvin, että alkutekstistä saisi ilmi sen, mikä tässä englanninkielisessä versiossa hätkähdyttää. Dostojevski on kirjoittanut kullekin henkilölle tunnistettavan kielen, kun mikäkin Kivi (tai Linna). Kunkin henkilön ajattelun sairaalloisuus liittyy henkilön kielen erikoisuuksiin, jopa sanavalintoihin.
Kommenttien johdosta eri asiasta: Douglass North käsittelee mielestäni kirjassaan juuri kommentin kirjoittajan kaipaamaa kysymystä, liukumista rajoitetun pääsyn (acces) yhteiskunnasta ”avokoodiyhteiskuntaan” (open source). Ydinkäsite on liikkuvuuden eli vaihtuvuuden takaava sananvapaus.
Kun Risto E. J. Penttilä sanoi eilen televisiossa, että joudumme ehkä käymään kauppaa Kiinan kanssa sivuuttaen ihmisoikeusongelman, hän puhui mahdottomia. Ei sellainen valtio käy kauan kauppaa, jossa sananvapaus ei toimi. Siihen Neuvostoliittokin kaatui!
Kommentoija kertokoon, missä päin verkkoa on hänen tarkoittamansa Northin ja muiden kirjoitus, niin vertaan. Aiheeseen palaan.
Kolmanneksi: vuosia miettimäni kysymys, miksi joitakin kirjoja myydään äkkiä 3,5 miljoonaa nidettä Ruotsissa. Olen tutkiskellut vaikeaselkoisia luetteloista ja tietoja kirjojen, levyjen ja elokuvien myynnistä ja väittäisin, että niissä näkyi jo kauan sitten USA:n markkinoilla eräänlainen power law –distribuutio.
Kyllä, tiedän oikein hyvin, että ”long tail”, ”fat tail” ja Barabasin ja kumppaneiden arvailut ovat vanhoja hattuja.
Silti Elvis ja Beatles näyttävät tuottavan levy-yhtiöille ehkä 90 % niiden tuloista. USA:n kirjojen best-seller listalla pari vuotta sitten John Grisham, Dee Brown ja joku kolmas törkymöykky vastasivat kolmisin yli 90 prosentista myydyistä kirjoista.
Olisikko tämä Stieg Larsson –ilmiö riippumaton kirjan sisällöstä? Olisiko tämä Harry Potter –ilmiön selitys – pelkästään nopeutunut ja määrällisesti valtavasti lisääntynyt tietoliikenne?
Kun vakaumukseni on, ettei tilastomatematiikka – joka minustakin on abstraktinen peli – voi tuottaa viisasten kiveä maailman selittämiseksi, laimentaisin kysymykseni tähän muotoon: entä jos Talibin vihamielisyys kellokäyrää eli Gaussin käyrää kohtaan on perusteltu?
Tuli mieleen, kun eilen näytettiin televisiossa Suomessa polskuttelevaa Mustaa Joutsenta. Amerikkalaisillahan on sellainen, siis Musta Joutsen, nyt presidenttinäkin.
Kääntäjien vaistoista ja kyvyistä: olen lukenut, että Raskolnikovin kulkua vuokraemännän viimeiselle tervehdykselle kirjailija kuvasi adrenaliinihyökyisen tarkasti alussa ja lopussa välinpitämättömän sumeasti. Tekstissä ei mainita sitä, mutta esitetty reitti olisi väistämättä kulkenut tunnetun hupikadun kautta ja samoin väistämättä Raskolnikov olisi käynyt olusella matkansa varrella. Mitään tästä ei tietenkään tekstissä mainita, mutta käy ilmeiseksi kerronnan muutoksen kautta.
VastaaPoistaKäykö ilmeiseksi? Voiko käännetyn kirjallisuuden lukija ikinä päästä tällaisiin oivalluksiin, vaikka tuntisikin kaupunkien salakujat tarpeeksi hyvin? Vaistoaako kääntäjä muutokset, vaikka ei tietäisikään katuverkoston merkitystä tarinan kannalta?
Minä en tiedä.
VastaaPoistaMutta jotenkin Penttilästä on henkinyt minulle aina sellainen tuntu, ikään kun hän toivoisi että voitaisiin valita kauppakumppaneiksi sellaisia maita, joissa sanan vapautta ei ole.
Sananvapautta sivuten
VastaaPoistahttp://www.doredo.net/index.php?option=com_content&view=article&id=58:verkkomedia-ja-yhteisoellisyyden-ydinase&catid=34:yhteisoellinen-media&Itemid=53
Ja toinen huomio mobiilista sananvapaudesta
VastaaPoistahttp://www.uusi.ihmiskunta.org/index.php?option=com_content&task=view&id=1945
Kysymys. Onko amerikkalainen avoin talousjärjestelmä monipuolisine sopimusjärjestelmineen ja finanssi-innovaatioineen tärkeimmän taloudellisen instituutionsa, oligarkkisen Wall Streetin, vanki?
VastaaPoistahttp://www.theatlantic.com/doc/200905/imf-advice
tai hieman samanhenkisesti
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2009/03/25/AR2009032502226.html
T.
K:
VastaaPoista"Kun Risto E. J. Penttilä sanoi eilen televisiossa, että joudumme ehkä käymään kauppaa Kiinan kanssa sivuuttaen ihmisoikeusongelman, hän puhui mahdottomia. Ei sellainen valtio käy kauan kauppaa, jossa sananvapaus ei toimi. Siihen Neuvostoliittokin kaatui!"
Aivan totta. Kiinalainen järjestelmä rajoittaa niitä mahdollisuuksia, jotka olisi mahdollista saavuttaa. Toistaiseksi - lähtökohtien vaatimattomuuden takia - rajoja ei ole vielä saavutettu.
Suomalainen talouselämä tuskin nyrpistää nenäänsä: idänkauppa on idänkauppaa.
Suomen valtiokin pyytelee lainaa kiinalaisilta. Ollaan pian kiinalaisten salkussa.
T.
Ihmisten kyky ymmärtää yhtään mitään on kiinni siitä, mitä viimeksi on sanottu (kuten Knase-ankka Aku Ankassa, joka luki ja luki ja muisti aina vain sen mitä viimeiseksi oli lukenut ja otti maailman kaikki vastaukset siitä.
VastaaPoistaSe on metafoora meidän maailmastamme. Ihmiset ovat typeriä ja sokeita ja h-moilasina kun kertoo miten he itse aiheuttavat pahaa ja silti sitä sitten etsivät. Kuten Fritzlin naapuritkin: siveysoppi silmissään.
Niin ihmisestä tehdään roisto vaikka on uhri. Jokainen toope soittaa omalla kuvitelmallaan mm sosiaaliviranomaisille ja noitavaino alkaa ja sitä ei sitten voi mitenkään lopettaa ja kuulee kuten eilinen maailman toopein idiootti: isännöitsijä on saanut lähteä kaikista taloista; kait sekin jotain kertoo.
Sanoo tämä paskanpuhuja. Joka on sitä juuri levittänyt koska haki itse valtaa omassa taloyhtiössä potkimalla ensin isännöitsijän pois leikkimällä laupiasta samariittiä joihinkin muihin nähden. Ja sitten piti ylläpitää sitä oikeassa olemista ja puhua, puhua, puhua ja levittää sitä paskaa kunnes kaikki muutkin taloyhtiöt uskoivat, ja reppana hyvä ja luotettava isännöitsijä sai mennä.
Ja eilen sitten tämä virus itse aina äänessä sanomassa; kyllä se nyt jotain kertoo.
Kertoo, että puhuja itse on typerä kuin Knase itse. Jotenkin sairastunut omaan narsismiinsa kuten moni muu.
..
Joseph Friztlkin näytti naapureilta säädylliseltä mieheltä ja siksi myös lapset pysyivät ns. piilossa koska toinen vaara oli nuo typerät sadistit joiden elämä kiersi muita vahtien.
Piti odottaa niin monta vuotta ja synnyttää riittävän monta insestilasta, että alkoi saada toisenlaista huomiota; jos olisi tullut heti ulos olisivat vain joutuneet väärään valoon; saaneet siis yhteiskunnan paheksunnan ja sitä mitä minä olen saanut pian 12 vuotta todeta: lynkkauksen ja vääristyneen maailman kokonaisuudessaan ja ulos ei ole tulemista sillä uskottavuus on viety.
Kaikki vätykset siis pelaavat ensin omaa pelkoaan vaikka se näyttäytyy jälkeenpäin uskomattomalta; situaatiossa ihmisen pienikin murhe on yhtä suuri kuin toisen elämä. Voi voi, ryppy tulee johonkin pieneen asiaan ja sitä estetään ja sen takia toisten uskottavuus jää kellariin.
Hyvä tapaus tuo Fritzl vaikka itken sen menetetyn elämän minkä ymmärrän näillä lapsilla olleen. Miten monta sukupolvea sekin tulee heijastumaan?
Elämä menee sitten omalla tautologialla ja se mikä oli jonkun v-mäisen naapurin pieni hetken ilo heittää ilmaan oli toisten kokonaiset elämänkokoiset tappiot ja elämän surkastuminen.
Miksi nämä sadistit saavat kaiken huomion, miksi ei voi kukaan tajuta kun kuulee eettisiä ihmisiä, että he sitä myös ovat? Siksi, että ne jotka ovat tuollaisia pinta-liitäjiä ja vaarallisia legosotialaita saavat sitä kunnioitusta mitä eettinen ei ikinä saa.
Eettisyyttä siis kaivataan, luoja varjelkoon sitä, joka sitä ON.
Ei luoja vaan Luoja.
PoistaEn oikein ole Kemppisen kanssa samaa mieltä sananvapaudesta. Ei Kemppinenkään luennoillaan uskalla esimerkinomaisesti mainita sanaakaan, tai herättää keskustelua, revisionismista. Niistä keskitysleireistä.
VastaaPoistaJa onko Kemppinen todella hyväksymässä täydellisen, vai epätäydellisen sananvapauden Kiinaan, seurauksista piittaamatta?
Siellä junassa voi dementoitua ja demonisoitua avokoodeineen, joka on parempi termi avoinkoodista.
Ja jos Sukarin Titanicista puhutaan se löytyy jo yksi yhteen:
www.titanicbranson.com/
ja on siellä se Musta Joutsenkin.
Ei tuota laivamatkaakaan laskettu työajaksi. Vai kuinka monta professoria Titanicilla matkusti :)
Kysymykseen miksi jotain kirjaa myydään äkkiä miljoonia kappaleita löytyy erinomainen verrokki amerikkalaisesta ostos-tv:stä. Eli miksi jotain turhanpäiväistä ja huonolaatuista tuotetta myydään äkkiä miljoonia kappaleita, vaikka kaikki tietävät...
Aiheesta on lukuisia tutkimuksia ja graduja ja muita selvityksiä, joista totuus löytyy.
Dostojevskit löytyvät Gutenbergistä eBookeina.
VastaaPoistaMatkustan usein Jyväskylän ja Tampereen väliä junassa. Kätevää pistää n 180 grammaa painava kirjasto taskuunsa matkalukemiseksi.
Testasin toimivuuden eilen lukemalla ostokseni mukana demona tulleet pätkät Bill Clintonin muistelmia.
Imuroitavaa löytyy netistä kirjoista lehtiin ja erillisartikkeleihin.
Olisi kiva tietää miten paljon tuo Elvis/Beatles-efekti on a) levy-yhtiöiden ja b) median tekemisistä ja etenkin tekemättä jättämisistä johtuvaa?
VastaaPoistaNimittäin a) laittaa paukkuja juuri noihin artisteihin, vaikka ne menestyisivät joka tapauksessa, ja muut saavat siitä kärsiä. Vastaavasti b) hehkuttaa noita, vaikka yleisöä varmasti palvelisi enemmän keskittyminen vähemmän suosittuihin (etenkin kun kaikki muut joka tapauksessa hehkuttavat noita).
Tehdään nopeasti ja halvalla. Tulos sen mukaista.
Ad Sakari: - Yhteinen harrastus. Gutenberg on aivan mainio klassikoissa. Olen niin nirso, että muutan käsin ASCII-tekstit Wordiksi ja sitten pdf:ksi.
VastaaPoistaRajoitus - tekijänoikeus. Esim. venäläisistä klassikoista on vain USA:n vanhan lain mukaan tekijänoikeudesta vapaita käännöksiä, kuten Dostojevskista Garnett.
Siinä ei ole vikaa. Tässä tapauksessa uusi käännös vain on parempi.
(USA:n tekijänoikeuslain vuoksi Gurenbergista löytyy mm. Sillanpää, Hurskas kurjuus. - Vanhan lain mukaan suoja kesti max 28 + 28 vuotta ensi julkaisemisesta.
Syistä joita en aivan ymmärrä, ranskalaisissa klassikoissa on Gutenbergissa puutteita, mutta olen löytänyt vaihtoehtoisia paikkoja ja koonnut mm. Balzacin koko tuotannon sähköisessä muodossa.
Järkeilyt näytöltä tai paperilta lukemisen eroista ovat enimmältään höpeöröitä - oppimisesta se on kiinni. Minun hommissani joutuu lukemaan väitöskirjojen ja muiden opinnäytteiden versioita jatkuvasti näytöltä.
Hei Jukka
VastaaPoistaKäyttämäni eBookin lukulaite ei poikkea paperilta lukemisessa. On samaa tekniikkaa kuin Kindlessä. Ei välky ja syö sähköä vain sivua kääntäessä. Auringon valo ei vaikuta. Yhdellä latauksella lupaavat 8000 sivun vaihtoa. Tosin sivun koko riippuu käytetyn fontin koosta, jonka tietenkin voi vaihtaa näkökykynsä mukaiseksi. Näytön leveys on sopiva sellaiselle lukutekniikalle, jossa katsoo rivin kerrallaan. Jotkut nopeimmat lukijat kuten sinäkin ilmeisesti varmaankin koko sivun.
Oma ennustukseni on, että tekniikkaa kehittyy niin, että sivukoko vastaa aikalauslehden kokoa ja sivun reunassa on aurinkokennoa sopivalta leveydeltä.
Luulenpa, että keksijämiljonäärimme GS ei suotta ostanut UPM:ltä vastaavanlaisella tekiniikalla tehtyjen mm. kaupan hintalappujen tekotekniikkaa.
"Sananvapaus on perusoikeuksien ydin" totesi Kemppinen viimeisimmän bloginsa alussa. Sananvapaudelle tämä 27.3. 2009
VastaaPoistaon todellinen murheen päivä. "Tapaus Halla-ahon" ratkaisu osoitti, että voimme heittää hyvästit sananvapaudelle. Toiset uskonnot ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Toisia uskontoja saa kärkevästi arvostella, toisia ei. Mikäli oikeuden päätös ei käänny ylemmissä oikeusasteissa, on länsi todellakin uppoamassa. Olen järkyttynyt...
Nyymiölle:
VastaaPoistaHalla-aho on mielenkiintoinen koetinkivi älynlähjoiltaan vähäiselle Kalskeelle, jota Valtakunnan apulaispsykopaatiksikin voisi nimittää?
Kyseisessä päätöksessään Kalske soveltaa poliittista lahjontaa lakimiehille tyypilliseen tapaan.
Vaikka en ole kaikista asioista samaa mieltä Halla-ahon kanssa, annan hänelle seuraavissa äänestyksissä elämäni ensimmäisen äänen.
Sananvapaudesta puhuminen yleensä, ja lakiteknisesti erikseen, on täydellistä saivartelua ja suurelta osin valhetta. On valitettavaa, että lakimiehiä valitaan noinkin arvokkaaseen virkaan kuin missä Kalske on. Kaipa joskus jonkun muistelmista saamme lukea kuka käskytti Kalskea tähän päätökseen.
Jos Kalske olisi tehnyt toisenlaisen päätöksen, olisi etenemisensä uraputkessa stopannut välittömästi.
Onko lakimiehillä koskaan selkärankaa tehdä omatunnoltaan itsenäisiä päätöksiä? Ei ole, koska maailmanhistoria tämän niin oikeaksi todistaa.
Sattumoisin parina edellispäivänä FST:n tekstisivuilla kasvatettiin kärsimättömyyttä Perussuomalaisten puoluetta kohtaan.
VastaaPoistaOdotettiin kiihkeästi puolueen päätöstä allekirjoittaa rkp:n rasisminvastainen aloite Eu-vaaleissa. Halla-ahon mahdollista ehdokkuutta arveltiin viivästymisen syyksi.
Jotakin samanlaista puhtauden vaatimusta esiintyi aikanaan Alpo Rusin tapauksessa.
Silloin haluttiin estää Rusin pääsy ehdolle eduskuntavaaleihin, nyt torpataan Halla-ahoa.
North, Wallis ja Weingastin paperi A Conceptual Framework for Interpreting Recorded Human History on vuodelta 2006 ja löytyy esimerkiksi osoitteesta http://cniss.wustl.edu/publications/weingast.pdf .
VastaaPoistaKirjoittajat ovat tärkeällä asialla yrittäessään politiikan ja talouden yhteisellä rakenteella selvittää, miten yhteiskunnat ovat kehittyneet; miksi jotkut yhteisöt ovat vaurastuneet ja toiset eivät. Mutta ainakaan tässä paperissa ei aivan päästä sellaiseen teoreettiseen perustaan, joka tarjoaisi ohjeita mm. siihen, miten maailmantalous selviää niistä ongelmista, joihin nykyiset ’avoimen pääsyn’ yhteiskunnat ovat sen johtaneet.
Skeptisyyteni johtuu osittain siitä, etteivät he ole löytäneet keskeiselle kilpailun käsitteelle ristiriidatonta sisältöä. Heidän mukaansa luonnollisissa ’rajoitetun pääsyn’ valtioissa kilpailu on väkivaltaista ja siksi haitallista kun taas ’avoimen pääsyn’ yhteiskunnissa kilpailu ei ole väkivaltaista vaan taloudelle edullista, Schumpeterin luovaa tuhoa tukevaa. Milloin ja miksi kilpailun haitallisuus vaihtuu edullisuudeksi? Ja missä määrin väkivallaton nykytalous on edullisen kilpailun taloutta ja onko sillä tekemistä luonnon ylikuormittumisen ja rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvenemisen kanssa?
Selventävää on tarkastella kilpailua kilpailupaineen käsitteen kautta. Logiikka on se, että mitä suurempi palkinto on voitettavissa ja tappio hävittävissä, sitä kovempi on kilpailupaine ja sitä enemmän panostetaan yhteisiä voimavaroja vain hyvään sijoittumiseen, tuottamattomaan talouteen. Sodat ovat sijoittumistaisteluja kilpailuissa, joissa palkinnot ovat valtakuntien suuruiset ja kulut sen mukaiset. Globaali nykytalous on myös pitkälti sijoittumiskilpailua ja myös sillä on suuret tuottamattomat kulut.
Avain kilpailukulujen vähentämiseen on sijoittumisesta johtuvien, hierarkiaan ja vallankäyttöön perustuvien palkintojen pienentäminen.
Joissakin kansallisissa politiikkakilpailuissa tämä on onnistuttu tekemään sopimalla demokraattisista säännöistä, jotka rajoittavat sen palkinnon suuruutta, joka muodostuu ylempien vallasta rajoittaa alempien pääsyä valtaan. Palkintoa pienennetään säännöillä, jotka vähentävät niitä erioikeuksista muodostuvia portaita, joita pitkin valtaan noustaan. Tämä ilmaistaan periaatteella yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, mikä vaatii yleisen ja yhtäläisen sananvapauden, mikä puolestaan vaatii myös yleisen ja yhtäläisen pääsyn vallankäyttöä koskeviin tietoihin. Tieto on valtaa, mutta vain salattuna.
Tällä samalla logiikalla voidaan tarkastella taloutta. Moni seikka puhuu nykyisin sen puolesta, että maailmantaloudessa vallitseva kilpailu on liian painostavaa ja kuluttavaa. Silloin palkintoja on pienennettävä ja siirryttävä ’demokraattiseen’ talouteen, jossa rajoitetaan tuottajien/yritysten/myyjien valtaa asettaa eri kuluttajille/yrityksille/ostajille erilaisia pääsyjä tuotteilleen. Se voidaan ilmaista periaatteella yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus, mikä vaatii yleisen ja yhtäläisen (mm. yksinoikeuksia sisältämättömän) hinnoittelun, mikä puolestaan vaatii yleisen ja yhtäläisen pääsyn hintoja koskeviin tietoihin.
Siinä se teoria pähkinänkuoressa, josta voidaan johtaa tarve heikentää mm. henkisen työn yksinoikeusjärjestelmiä ja pankkisalaisuuksia. Eikä vain vähän vaan paljon.
Olisiko Northin ja kumppaneiden kirjassa edetty tässä suhteessa pidemmälle kuin kyseisessä paperissa, josta ei juuri ole apua nykyisen maailmantalouden ongelmiin?
Kun tuo anonyymi aloitti niin jatketaan sitten.
VastaaPoistaHS:n toimittaja Tomi Ervamaa pohtii Saudi-Arabian ja Suomen koulujen opetussuunnitelmallisia eroja:
"Terroristit hyökkäsivät Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001. Lentokoneita kaapanneista 19 miehestä 15 oli syntyjään saudiarabialaisia.
Amerikkalaiset vähän hermostuivat. Sanoivat saudeille, että katsokaa nyt, mitä lapsillenne opetatte - kouluissanne lietsotaan vihaa.
Saudi-Arabian hallitus lupasi, että koulukirjat uudistetaan ja vastedes opetetaan kansojen, kulttuurien ja uskontojen välistä yhteisymmärrystä, solidaarisuutta sekä empatiaa.
Amerikkalaiset viestimet ovat nyt lueskelleet saudiarabialaisia koulukirjoja luvatun uudistuksen jälkeen.
Luettavissa on omaperäinen näkemys siitä, miten rakennetaan henkisiä siltoja tässä globalisaation mullistamassa ja riitojen repimässä maapallopahaisessamme.
"Juutalaiset, sapatin kansa, ovat apinoita. Jeesuksen seurakunnan pakanat, kristityt, ovat sikoja", opetetaan saudiarabialaisille kahdeksasluokkalaisille.
Apinoiden ja sikojen kanssa ei tietenkään veljeillä. "Todellinen usko merkitsee - - että vihaat pakanoita, mutta et kohtele heitä epäoikeudenmukaisesti", kerrotaan neljäsluokkalaisille.
No, tuohan on kohtuullista. Ei kotieläimiäkään saa rääkätä.
Juutalaiset ovat saaneet saudiopettajien mukaan paljon aikaan, muun muassa seuraavaa:
He osallistuivat Ranskan vallankumouksen suunnitteluun ja junailivat ensimmäisen maailmansodan. He hajottivat Ottomaanien valtakunnan. He toivat kommunismin Venäjälle.
Nykyisin he kyllästävät yhteiskuntia alkoholilla, pornolla, prostituutiolla, perverssillä taiteella ja kirjallisuudella, ylipäätään kaikenlaisilla paheiden iljetyksillä.
Katsotaanpa, mitä Suomen lapsille opetetaan esimerkiksi islamista.
Yltiöasiallista. Kuivaa. Lällyä verrattuna saudikirjallisuuteen.
Mitä sanoo lukiolaisille tarkoitettu Uskontojen virta esimerkiksi islamilaisen lain sharian kovimmista tulkinnoista?
"Joissakin islamilaisissa maissa - - on käytössä sharian mukaisia ankaria rangaistuksia, kuten kuolemantuomioita tai varkaiden ruumiinjäsenien amputointia. Näitä rangaistuksia vastaan on esitetty kritiikkiä, sillä tuomiot voivat olla ihmisoikeuksien vastaisia."
"On esitetty kritiikkiä"? Voivat olla ihmisoikeuksien vastaisia?
Majakka-sarjan teos Maailman uskonnot kertoo, että "heti ensimmäisellä vuosisadalla syntymänsä jälkeen islam alkoi voimakkaasti levitä syntypiirinsä Arabian lähialueille".
"Alkoi levitä?" No varmasti alkoi, kun levitettiin, miekalla ja pakolla, sotajoukkojen voimin. "
(T.Ervamaa, HS 2006)
Tää korutont on kertomaa, mutta se on suorastaan siunauksellista, että hirveät uskonrauhanrikkojat, kansankiihottajat ja sananvapauden väärinkäyttäjät meillä Suomessa pannaan ajoissa kuriin.
Kyllä muista uskontoja ja niiden pyhiä instituutioita pitää ehdottomasti kunnioittaa!
Rajansa kaikella.
Pikakommentti.
VastaaPoistaEVA:n skenaariot ovat peräisin amerikkalaisesta näkökulmasta. Esittäjät tietäen asia on tuskin mikään yllätys.
Tarkemmassa tarkastelussa on kysymys amerikkalaisesta UNELMASTA ja kolmesta amerikkalaisesta PAINAJAISESTA.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa (UNELMA AMERIKASSA) mikään ei muutu. Amerikka johtaa ja uusi kupla puhalletaan paikattuun ilmapalloon. Muusta maailmasta ei ole haastajaksi tai edes oman tien kulkijaksi, koska taito ja johtajuus puuttuvat.
Toisessa vaihtoehdossa (PAINAJAINEN ITÄ-AASIASSA) tapahtuu epätodennäköinen: Kiina, Japani ja Korea löytävät toisensa. Koreat yhdistyvät hintana tästä. Amerikkalaisia ei enää tarvita, kun Itä-Aasian merkittävimmät tekijät sysäävät historian painolastin syrjemmälle. Amerikan intressinä on estää Itä-Aasian integraatio, koska kapitalismi saisi - ei yksinomaan kiinalaisia - vaan aasialaisia piirteitä.
Kolmannessa vaihtoehdossa (PAINAJAINEN EUROOPASSA) toisensa löytävät EU ja Venäjä. Syntyy nykyistä syvempi yhteistyö. Venäjä kypsyy Solzhenitsynin esittämään suuntaan, liittyy WTO:hon ja amerikkalaisten sponsoroimat alueelliset kiistat sovitaan EU:n meklaroimina. Amerikka vetää joukkonsa pois Saksasta. Turkin EU-jäsenyysprojekti saa uuden tarkoituksen.
Neljännessä vaihtoehdossa (PAINAJAINEN ETU-AASIASSA) tapahtuu vallankumous Saudi-Arabiassa. Tämä skenaarion ehkäiseminen on aina ollut kaikkein vähiten verhottua amerikkalaisessa politiikassa. Kaikki poliittinen ja sotilaallinen toiminta Iranissa, Irakissa, Afganistanissa ja Pakistanissa on tähdännyt vallankumouksen ehkäisemiseen viimeisten 30 vuoden ajan. Rahoittajana on toiminut huomattavassa määrin Saudi-Arabia, kuinkas muuten. Vallankumouksellisten voitto voisi merkitä, että maailman ainoa valtio, joka ydinasetta voisi käyttää, käyttäisi. Se valtio ei ole Yhdysvallat.
Mikä sitten ajaisi läntistä taloutta eteenpäin amerikkalaisissa painajaisissa?
Koska väkirikkaiden kehittyvien maiden painoarvo kasvaa, katseet pitää kääntää luonnonvaroja säästäviin teknologioihin: vaihtoehtoisiin energialähteisiin ja nanotekniikkaan. Amerikkalaisille ei enää voi varata 25% maailman öljystä poltettavaksi.
Suomesta tulee avaruusvaltio, kun KONE julkistaa avaruushissinsä.
T.
Jos joku nuorempi haluaa tietää millaista älyllistä vyörytystä taistolaiset harjoittivat 70-luvulla, niin kuunnelkoon dosentti Bäckmania.
VastaaPoistaHänen retoriikallaan todistaisi helposti, että Neuvostoliitto oli rauhaa rakastava kansojen onnela, jonka kimppuun valkosuomalaiset fasistit Hitlerin kätyreinä hyökkäsivät.
Kun kertoo Bäckmanin tuhannella ja päälle toimittajat, ymmärtää millaista oli keskustelu silloin.
Neuvostovastaisuus oli yhtä paha argumentti kuin rasismi nyt - onneksi eivät ihan ehtineet tehdä siitä rangaistavaa, vaikka yrittivät kovasti. Mutta yhteiskunta kyllä rankaisi. Siihen nähden Halla-aho pääsee vähällä.
Tunnustaisi ja menisi vankilaan. Aika kaipaa marttyyreja.
No nyt olen minäkin Stieg Larssonit lukenut. En oikein tiedä, miksi niitä pitäisi erityisesti moitiskella tai ylenkatsoa.
VastaaPoistaMinusta ne olivat sujuvasti eteneviä ja ennen kaikkea viihdyttäviä. Mieleen tuli jollakin tasolla lapsena luetut Blytonin "dekkarit". Tässäkin oli samanhenkinen "hyvisten" porukka kelmejä vastassa, vähän väliä oli mukavia kahvitaukoja, bageleiden ja pitsojen syöntiä ja muuta hauskaa. Ja hieman "aikuisviihdettä" ripoteltuna sinne tänne erityisesti mieslukijoita silmällä pitäen. Ja jännitystä riitti.
Kritiikkiä on tullut siitä, että sellaiset henkilöhahmot ja ihmeteot läppäreillä ja muilla tietsikoilla ovat epäuskottavia tai mahdottomia. Varmaan ovatkin, mutta mitä siitä! Mielikuvitusta saa käytää apuna. Oikeassa korkeakirjallisuudessa, vaikkapa jossakin "maagisessa realismissa" mahdottomuuksia vasta tapahtuu, scifistä tietysti puhumattakaan.
Osku, 54v
Tämä paradoksi, että "kaikki on kyllä tuon jo tiennyt" menettää
VastaaPoistavoimansa heti kun palkkaamme johtajia, sillä siinä kohtaan teemme
satakahdeksankymmentä prosenttia väärinpäin eli juuri väärään suuntaan;
Valitsemme aina ne, joiden
kyky (tietoisuus ja tieto eivät ole sama kompetenssi) vie asioita suoraan
toiseen suuntaan.
Haemme stabiileja ja saamme stabiiliteettia! Mutta vaihtoehto on sitäkin pelottavampi, koska ns. hyviä, osaavia ja labiileja on hyvin vähän.
Valitsemme ne, joiden habitus/sanat luovat turvallisuutta
mutta joiden turvallisuus-symboliikka perustuu juuri siihen, että ovat
vain ns. lukeneet asioista eivätkä ikinä mitenkään internalisoineet
mitään.
Kun ihminen ei ole oman elämänsä aikana prosessoinut mitään ns.
oikeaa muutosta eikä tarvinnut edes ajatella muidenkaan muutosta oman
henkilökemiansa (sisäisten prosessien) avulla - tämä ihminen menee aina
ja pääsääntöisesti puihin siinä kohtaan kun tilanne, situaatio, sanoisi
ja pyytäisi menemään toisin. Nämä stabiilit luovat tilanteita olemalla sitä,
mitä juuri ei saisi mutta se ei näy lyhyellä tähtäimellä. Pitävät asiat
status quo.
Turvallisuushakuiset johtajat ovat siis ne, joiden takia emme noudata
sitä mitä tässäkin puhumme koska muutosjohtajuus vaatisi myös sen, että
tilanteissa (Merleau-Ponty)
tietää, ettei saa enää tehdä ns. turvallisuushakuisesti. Samalla paradoksi
on juuri ikävä, pelottava ja jopa vaarallinen toiseeen suuntaan; kun ei
tiedä mitä ei tiedä. Kun ei osata tehdä laskelmia muuta kuin intuition
avulla ja kuinka sellaista sitten puoltaa kriittiselle massalle, jotka
ampuvat alas kun heidän elämäänsä menee muuttamaan. Ihmiset yleensä ovat
aina sitä mieltä, että kaikkien muiden olisi muututtava mutta auta armias
jos minun pesää/työpaikkaani/autoani jne kosketaan.
Ja siinä on kriittinen massa samalla petaamassa omaa tulevaisuuttaan. Se
ei silti onnistu niinkään vaan ainoa järjevä muutos on se, että ruvetaan
mittaamaan laatua (elämää) toisella oravannahalla; ei siis toisella
teoreettisella mittausteorialla (Keynes ei ole vastaus Friedmanille jne)
vaan toisella arvonmittauksella. Tästä kirjoitin jo 7 vuotta sitten ministeri
E Liikaselle, joka ei muutakuin liikuttunut siitä, että joku filosofiaa
lukeva kirjoittaa hänelle. Sain siis säälipisteitä minäkin; en kannustusta.
Koska minäkin uskon, että isot Herrat eivät ole oikein tajunneet itsekään
missä tilassa elämä on ja miten jokainen vuosi vie mm kriminaliteettia
varsin kovalla vauhdilla eteenpäin koska tavallinen kansalainen ei juuri
toisella tavalla pian ketään elätä. Missä sitten ollaan? Terrorismi ei
ole enää riittävä sana kun järjestelmä lähes ohjautuu terrorismilla.
Raha on mittari kuten metri, kilogramma tai desibeli. Siitä ei olisi pitänyt
tehdä brandia eikä tuotetta - pankit ovat ensimmäiset jotka rikkoivat
sen alkuperäisen trading-merkityksen. Tästä on pakko alkaa: muuten ihmiset
voivat mielestäni jatkaa kuten ennenkin; jossainhan on pakko asua, jossain
on pakko tuottaa hyödykkeitä jne ja ne eivät yksin ole mitenkään kenelle
vaaraksi: Vaara on hysteria.
Sen takia emme saa sitä lietsoakaan. Minä ainakin ns. näen tietä ulos kunhan
nämä Herrat lukevat aapiskukkoaan ensin.
Ystävällisesti,
rakentavasti
"alkemistin" neuvoin
ck
- mutta minun tekstit mm eivät ole kelvannut nostamaan minuakaan vaan minulle
nauretaan: tämä on sen takia vielä kiusaamisenakin tullut uudeksi prosessiksi,
jota osaan myös tänä päivänä opettamalla oivalluttaa. Mitä ei siis ole
joutunutkaan kokemaan; sen sijaan teesit ja antiteesit menevät muiden
taidenäytöksiin, muiden väitöksiin, ja muiden kirjoihin. Minä jään koko ajan
lattiatasolle koska se, mitä minä osaan ja mitä minä edustan ei ole ollut kuin
'narrin' puhetta. Voimanäytös alkaa siis jo tässä vaiheessa; minua lyövät jopa
omnipotentit naiset ensimmäisenä alas haukkumalla ja nimeämällä. Tästä pitää
alkaa jos muutosta aikoo saada. Miehet ovat sen tajunneet ja ymmärtävät naisten
keskuudessa vallitsevaa kateutta.
...joka on
vastaus kirjeelle:
> Parhaat kiitokseni sinulle xxxx,raportistasi se vahvistaa kaiken sen, mitä
> me olemme jo pitkälle
> toistakymmentä vuotta yrittäneet nuorille listalla kirjoittaneille
> kertoa,sekä varoitella,yltiöpäisestä
> uskosta tekniikan,ja globalismin (lue uusliberalismin kaikkivoipaisuuteen).
>
> Kerran kauan sitten sanoit "tulette yllätymään siitä mitä lähiaikoina
> tulee,jonkun myön tapahtumaan",
> mitään reaktiota ei ,silloin syntynyt,olen siitä saakka odottanut jonkun
> myöntävän erehtyneensä.
> ihmisen voittoon luonnosta.
> Terveisin:zzzzzzz
>
JarMom sanoi...
VastaaPoistaEn oikein ole Kemppisen kanssa samaa mieltä sananvapaudesta. Ei Kemppinenkään luennoillaan uskalla esimerkinomaisesti mainita sanaakaan, tai herättää keskustelua, revisionismista. Niistä keskitysleireistä.
Viittaatko desantti Bäckmanin alkuviikosta Venäjältä tilaaman kaukopartion tekemään strategiseen iskuun, kohteena Sanomatalo, tehtävänä kyyditysten, kenties gulaginkin, kiistäminen?
Kiitokset torstain luennosta. Oli Parhaimpia luentoja, jolla olen ollut.
VastaaPoista