Puolijohteista

Kun keskiolut tosiaan tuli yleisempään myyntiin 1.1.1969, oli alettava säästää Alkosta kulkeutuneita pakkaustarvikkeita. ”Fagerholmin nahka” oli siihen aikaan vielä harvinainen muovikassi, joka kieltämättä kokoon taitettuna muistutti esimerkiksi pääjohtaja, puhemies K.A. Fagerholmin selkänahan pienoismallia.

Työmiehen selkänahan nylkeminen oli tavallista puhetta, ja vaikkei Fagerholm ollut työskennellyt työmiehenä, vaan kohonnut parturista erittäin merkittäväksi poliitikoksi, siinä oli nimitys paikallaan.

Aaltopahvista taiteltava kuuden pullo kotelo, nykyisen mäyräkoiran edeltäjä, oli sitten puolestaan ”Työmiehen transistori”.

Neljäkymmentä vuotta sitten, 1.4.1969 tapahtui lähes yhtä suuri yhteiskunnallinen mullistus, kun lauantai muuttui valtion virastoissa vapaapäiväksi. Muutos toteutettiin kautta linjan 1965-1970.

Aikaisemmin lauantaina oli tehty töitä yleensä kahteen iltapäivällä.

Sitä en paha kyllä muista, milloin kouluissa lakattiin käymässä lauantaisin.

Nyt pääministeri patistelee kuluttamaan eli ostamaan tavaroita liian kalliilla. Tuo ”kuluttaminen” on vaikea sana. Periaatteessa se tarkoittaa kaikkea ostelemista, mutta koska myyskentely ei kannata, ellei ylijäämää kerry, se tarkoittaa käytännössä kalliilla ostamista.

Pelkään että kauppiaat ovat itse kaivaneet kuoppaansa syvemmäksi osoittamalla joulun alla ja nyt joulun mentyä, miten halvalla tavaroita voi myydä. Itse he väittävät, että alennukseen menee tavaraa alle omakustannushintojen, mutta kuka uskoo?

Ei esimerkiksi kameroilla, joiden hinnat näyttävät pudonneen parissa viikossa puoleen, ole todellista omakustannushinta. Kauppiaan kate riippuu siitä, kuinka paljon ja mihin aikaan on ostanut tavaran.

Mieleeni on jäänyt, että kun Saksan Demokraattisen Tasavallan teollisuudesta yritettiin pelastaa edes osa, täysin käyttökelpoinen Practica ei kelvannut kenellekään, ja kun tuolle peiliheijastuskameralle laskettiin läntien tavan mukainen tuotantokustannushinta, se nousi samoihin lukemiin kuin tavallisen Mercedes-auton myyntihinta lännessä.

Historiankirjoituksessa, ajoittain taloushistoriassakin, unohdetaan tämän tästä, että kun reaalisosialismissa ei todellakaan ollut markkinoita eli kysynnän sääntelemää tarjontaa, reaalisosialisteilla ei liioin ollut kustannuslaskentaa eikä käsitystä hyödykkeiden hinnoittelusta.

Virheelliseksi osoittautuneen käsityksen mukaan valtio eli kommunistinen puolue arveli kykenevänsä sanelemaan hinnat – esimerkiksi pitämään elintarvikkeiden hinnat mikroskooppisina.

Epäilisin, että viisipäiväinen työviikko oli siinä kuin keskiolutkin osa suurta siirtymää sisäruokintatalouteen. Porsaat vaelsivat sankoin joukoin purtilolle. Vallitseva tapa oli ostaa ainakin päivittäistavarat ”kirjalle” eli tiliin eli velaksi. Niin minä ainakin tein 1970-luvulla. Ruokaostokset maksettiin kauppaa kerran tai kahdesti kuukaudessa.

Järjestelmä on kuulemma edelleen periaatteessa olemassa, mutta en ole nähnyt yksityishenkilöiden käyttävän sitä.

Toinen sikatalouden muoto oli Shellin tai Esson luottokortti. Minulla oli.

Sellaiseen turhuuteen kuin autoon ei pankki antanut lainaa. Asuntolainaakin sai rukoilla sydän syrjällään, ja etukäteen säästettyä olisi täytynyt löytyä 30 prosenttia asunnon hinnasta.

Ainakin ensimmäisen autoni ostin vähittäismaksulla. Tämän keksinnön nimeksi vakiintui sitten osamaksu, ja yleensä väitetään, että uranuurtajia olivat Singerin ompelukoneen myyjät – siinä oli tehtaantytöilläkin mahdollisuus, etenkin kun saattoi saada lisätienestiä.

Väitöskirjatasolla on väitetty, että Suomen kodit mullistuivat, kun sohvakalustojen osamaksumyynti yleistyi.

Mutta se auto… Tehtiin osamaksusopimus takaisinottoehtoineen kauppiaan kanssa ja maksuajan kullekin kuukaudelle vakuusvekseli eli siis käytännössä melkoinen pino.

Kukaties juuri tämä hävitti kansan keskuudesta jumalanpelon ja uskon hyviin tapoihin. Vekseli oli ollut aiheesta hyvin pelätty paperi. 1960-luvulla valtavasti laajennut autokauppa muutti kaiken.

Itse asiassa myyjä ei niillä vekseleillä tehnyt mitään. Otaksuisin että niitä käytettiin lähinnä pelotteina. Vakuusvekselin protestoiminen ei paljon auttanut, mutta kyllä Kauppalehteä luettiin silloin sydän syrjällään eri syystä kuin nyt. Siellä oli se protestilista!