15. tammikuuta 2009

Halli haukkuu



Kun kirjoittaa kollegasta, on joskus perusteltua tähdentää, onko kysymyksessä kaveri ja siten mainostaminen. TKK:n tietotekniikkaosaston professori Tapio eli Tassu Takala esiintyi runsas viikko sitten lehdessä asiassa ja tavalla, jota haluan kehua.

Ammatillinen ja ihmissuhteemme ei ole symmetrisesti vastavuoroinen, koska minä pidän häntä suuressa arvossa ja hän pitää minua hanttapulina.

Takala ahdistelee valtiokonttoria, jonka muotokuvan olen liittänyt tähän juttuun, ja lietsoo korkeakoulussa kapinaa kelvottomia tietokoneohjelmia vastaan.

Tulilinjalla ovat valtion huolellisesti kilpailuttamat Travel, jolla tehdään matkalaskut, ja Halli, joka on työajan kohdentamisjärjestelmä. Hän sanoo, että ohjelmat ovat kelvottomia ja että niiden käytettävyys on siinä määrin surkea, että molempia vältellään yleisesti.

Itse olen vältellyt näitä ohjelmia lähes päätoimisesti jo pitkään. Minua tosin vaivaa jonkin verran myös se, että pelkkä pääsy korkeakoulun infraan on erittäin ison kiven takana. Salasanoja vaihdellaan silloin tällöin ja aina välillä täytyy käydä kirjallisesti vakuuttamassa, ettei voisi kuvitellakaan sortuvansa säädösten vastaiseen menettelyyn yliopiston verkkoa käyttäessään. Onneksi on nuorempia työtovereita, jotka ovat osoittautuneet alttiiksi painostamiselle.

Puhe on Teknillisestä korkeakoulusta, jonka vuokraamien kattojen alla vietän aikaa sekä silloin että tällöin. Tietokoneohjelmien ongelma on kuitenkin aivan sama Lappeenrannassa, jossa tosin mittakaavaeron ansiosta saa helpommin apua esimerkiksi heittäytymällä lattialle selälleen ja alkamalla kiljua.

Matkalaskun tekeminen tällä pakollisella ohjelmalla kestää nykyisin kauemman kuin matka. Työajan seurannassa on Takalan osoittamat ongelmat ja muutamia kymmeniä lisää – professorin työaika on 1600 tuntia vuodessa. Tuon tuntimäärän käytön seuraaminen lienee hallinnon ihmisille aika laiha lohtu, koska on aihetta epäillä, etteivät ilmoitukset kaikin osin ole aivan rehellisiä.

”Heräsin yöllä kello kolme ja tunsin murhetta opiskelijan väitöskirjan lähdeluettelon johdosta.” ”Hukkasin auton avaimen saatuani tieteellisen oivalluksen.” ”Olin kusta kenkääni kun…”

Noiden ja monien vastaavien ohjelmien kelvottomuuden syy ei ole XML. Kyllä Tekesin ja Akatemian ja eräiden muiden vastaavien elinten raporttipaperit ovat kiitettävän mutkikkaita, mutta niistä selviää.

Kilpailuttamisvelvollisuus on tuottanut paljon aivan uudenlaisia, ennennäkemättömiä ongelmia. Tähän asiaan näyttää sisältyvän lisäksi annos psykologiaa.

Valitettavan harva ihminen on rehellisesti valmis väittämään, että vika on laitteessa tai ohjelmistossa eikä omassa taitamattomuudessa. Lempiesimerkkini kelvottomasta käyttöliittymästä on henkilöauto. Miksi ohjauspyörää, kytkintä, jarrua ja kaasua ei ole korvattu joystickillä tai otettu ainakin oppia lentokoneen ohjaamosta?

Mielessäni ei ole ihan sellainen joystick kuin konsoleissa – en tunne konsoleita enkä tietokonepelejä. Nähdäkseni Canonin johdolla kameran valmistajat ovat kehittäneet päteviä ratkaisuja, joista minun mieleeni on valikoiden käyttö neljään suuntaan liikkuvalla nastalla, jota voi myös painaa. Joissakin kameroissa erään kohdan voi ohjelmoida mielensä mukaiseksi – esimerkiksi valkotasapaino tai ”herkkyys” (ISO-luku).

Kyllä sitä osataan, jos halutaan ja paneudutaan käyttäjän asemaan.

Kun tuo psykologinen este on paha, tarvitaan tietotekniikan professori haukkumaan ohjelmaa. Muuten valtio tietysti vastaisi, että ohjelma on ihan hyvä mutta käyttäjä harvinaisen tyhmä. Kysymyksessä olevan alan tutkijalle sellaista on vähän vaikea mennä väittämään.

Hesarin jutun mukaan valtiokonttori on kuitenkin päättänyt vain ”ottaa huomioon” huomautukset.

Vanhana virkamiehenä tiedän ihan tarkasti, mitä se huomioon ottaminen merkitsee todellisuudessa.

Me tuomioistuinjuristit käytimme hienoa lausekaavaa:”… minkä vuoksi lähetän oheiset asiakirjat tiedoksi ja sellaisia toimenpiteitä varten, joihin asia antaa kenties aihetta.” ./. J.K.

37 kommenttia:

  1. Tassu tuskin pitää ketään hanttapulina.
    Tosin olen pateettisen huonolla menestyksellä yrittänyt houkutella häntä paheiden pariin, joten kenties hän on tehnyt parannuksen ja se sitten on noussut päätän?

    Mutta kiinnitin huomion samaan kirjoitukseen. Ansiokas kirjoitus.

    Kuten kameli on komitean suunnittelema hevonen, on vyötiäinen valtion kilpailuttama elefantti.

    Voisin kertoa jotakin, mutta kun en voi kertoa, kun on nimi paperissa.

    Nyt on harkinta päällä, vieläkö pidän tänä keväänä yhden luennon TKK:lla, kun maksavat huonosti ja sitäkin saa odottaa neljä kuukautta.

    VastaaPoista
  2. Kilpailuttaminen kannattaa. Mmoni kulkija on päässyt siten jaloilleen.

    VastaaPoista
  3. Ei sitä tartte tietää salasanoja että pääsee kiinni tietojärjestelmään. Sen kun vaan arvaa ja ottaa adminin oikeudet ja ryhtyy hoitamaan asiaansa kuten muutkin järkevästi tietohallinnassa hoitavat viranpuolesta muiden asioita. Tartte aina vaikeasti asioitaan hoitaa.

    VastaaPoista
  4. Ohjelmistojen ostamiselle on kolme mallia: projektitoimitus, tuntilaskutus ja tuote.

    Projektitoimituksessa toimittajan kate tulee jatkotöistä. On tärkeää pitää huolta siitä, että tilaus on riittävän epäselvä että rima vaatimukset täyttävälle ohjelmistolle on matalalla. Ohjelmisto kannattaa tehdä mahdollisimman laaduttomasti, koska tällöin uusiin toimintoihin eli virheiden paikkailuun käytetään enemmän asiakkaan aikaa. Kun ohjelmisto on tehty huonosti, asiakas ei voi livetä toiselle toimittajalle yhtä helposti.

    Tuntilaskutuksella toimittajan kate tulee halvan työvoiman ja kalliin tuntilaskutuksen välisestä erotuksesta. Tärkeää on saada mahdollisimman paljon tunteja. Mitä enemmän, sitä parempi. Jotkut konsulttiyritykset olivat joskus kuuluisia siitä, että kauppatieteilijöistä tehdään koodareita kahden viikon koulutuksella. Tuntilaskutus juoksi kun montakymmentä ihmistä teki täysin tuottamatonta työtä.

    Sitten on tämä "paras vaihtoehto", eli tuotteet joihin tässäkin viitataan. Ohjelmistoja on yrityspuolella kahta sorttia. Jos tuotteen hinta ei alita suoraan alimman tason pomon ostorajaa (esim. 1k euroa), se joudutaan viemään hankintaprosessin läpi. Se vaatii useamman kymppitonnin kokoisen myynnin ollakseen kannattavaa kun mukaan lasketaan kaikki siihen kuuluva suhdetoiminta. Ohjelmistoja jonka hinta olisi 1-50k välillä ei oikeastaan ole olemassa. Noissa kalliimmissa tuotteissa tuotteen laadulla tuntuisi olevan aika vähän merkitystä.

    Oikeita ohjelmistoyrityksiä on Suomessa aika vähän. On toki paljon firmoja mallia "isä, poika ja pakettiauto". Sitten on nämä pari isoa, jotka ottavat kaikki isot projektit. Kaikissa valtion tulevaisuusvisioissa hehkutetaan kuinka ohjelmistoliiketoiminta on Suomen tulevaisuutta. Silloin kun olisi oikeasti saumaa edistää alaa muuallakin kuin juhlapuheissa, päättäjät ovat hiljaa. Kun markkinat vapautettaisiin, voitaisiin samalla edistää käyttäjien asiaa ja säästää veronmaksajan euroja.

    Poikkeuksellisesti näin nimimerkillä, näissä kuvioissa maa on pieni.

    VastaaPoista
  5. Nykyään käytetään yleisesti mm. "lähetämme oheiset asiakirjat sekä kopion päätöksestä asianomaiselle virkamiehelle mahdollista jatkokäsittelyä varten...". Hmmm, mahdollista siis!
    Valtion ja kunnan kilpailuttaminen on aina tuottanut tulokseksi muka-edullisen ohjelman, joka on niin kehno, että sitä joudutaan korjaamaan ja päivittämään jatkuvasti (ja tästä tietysti laskutetaan erikseen) eli kilpailutus EI kannata.
    Ja ei yliopistot mitään, mutta terveyspuolella löytyy sellaisia ohjelmia, että asiantuntijakin nauroi itsensä kipeäksi ,D

    VastaaPoista
  6. Jaska sanoi sen verran hyvin, että lainaan sen blogiini

    VastaaPoista
  7. Ennen oli omat henkilöt matkalaskujen hoitoon. Nyt työt on pääosin siirretty matkustajille itselleen. Varsinainen ongelma on organisatorinen, ei tietotekninen sinänsä. Oletusarvot eivät byrokratiassa ole ongelmattomia.

    Käyttäjien taustat ja oppimistyylit ovat erilaisia. Ei ylipäätänsä ole olemassa mitään IDEAALISTA käyttöliittymää.

    Suomalaisen ohjelmistobisneksen ongelma on ideoiden puute. Liiaan monet tekevät samoja asioita vajavaisin resurssein ja asiakannoin, jolloin tuotteet jäävät keskeneräisiksi.

    VastaaPoista
  8. Olen aina nauttinut korkeimpien oikeuksien kaavasta --, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia tältä osin uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä. Se viittaa mukavasti siihen, että alempi tuomioistuin on luistellut jossain tyhmyyden ja virkavirheen välimaastossa.

    Olen samaa mieltä Travel-ohjelman huonoudesta. Suurempi ongelma on kuitenkin tuntiseurannan epärehellisyys. Aiemmassa yliopistossani tuntiseuranta väärennettiin järjestelmällisesti. Työntekijät saivat ohjeet, mille projekteille "tehdyt tunnit" kirjattiin. Näillä numeroilla ei ollut juuri mitään yhteyttä todellisuuteen. Tunteja tuli enemmän kuin oli lupa kirjata, ja aivan eri hankkeille. Pari vakivirassa ollutta työntekijää kieltäytyi farssista, kun eivät saaneet kirjallista määräystä, mutta me määräaikaiset emme voineet kuin totella. (Onneksi olen nyt yksityisellä, valmiina tohtorina, ja saan kirjata tuntini rehellisesti.)

    VastaaPoista
  9. Yleisradion satunnaisena työntekijänä olen kuullut ainoastaan kuiskauksia Travelista, tuosta myyttisestä järjestelmästä, jolle pitää ajoittain uhrata sekä aikaa että hermot.

    Liekö siinä tehostamisen paikka?

    VastaaPoista
  10. Voin blogin kirjoittajaa lohduttaa sillä, että ammattikorkeakoulun INTRA:an pääsee yhtä huonosti, ellei sitten huonommin. Näyttäisi jopa siltä, että INTRA-järjestelmän tarkoitus on toimia työtätekevän väestön ja keskushallinnon välisenä palomuurina.

    Matkalaskuohjelmaa vaihtamallakaan tuskin suurta helpotusta tuskaan saa, sillä ainakin meidän POPULUS- järjestelmässämme kaikki kirjoittajan mainitsemat ongelmat esiintyvät ynnä sitten sellainen viehättävä seikka, että kun matkasuunnitelman hyväksyjä on hyväksynyt suunnitelman, matkalle lähtijän on otettava hyväksymisestä valokopio ja skannattava se sille toimistosihteerille, jolle joskus tulevaisuudessa, matkan jälkeen se matkalasku lähetetään tarkistusta varten. Tietokone ei osaa tätä tehdä. Tai ei halua. Tai organisaatio sitten edelleen tarvitsee omat nöyryytys kicksinsä

    Uskoisin, että järjestelyn perimmäinen tavoite on virkamatkustelun vähentäminen taikka sen tyystin lopettaminen.

    VastaaPoista
  11. Voi voi... kyllä Moaiden kivinen jumala Pääsiäissaarella loukkaantuu, kun vertaat tätä jaloa pitkäkorvaa byrokraattiin.

    Byrokratian jumalahan on aivan erimuotoinen. Se on... mistähän pirusta keksisin tarpeeksi tarpeettoman ja typerän tavaran sitä kuvaamaan...

    Nyt valkeni: byrokratian jumala on vaahtomuovinen varpaanlevitin.

    VastaaPoista
  12. Niin milloinkahan asianomainen ministeriö ja sen erikoisosato kilpailuttaa valtion varoilla tapahtuvat (ei suoritettevat!)hautaukset?
    Travelille voi vaan toivottaa hyvää matkaa.- Hyvä, kun esille otit tämänkin asian.

    Suuressa Peljästyksessä

    VastaaPoista
  13. Petja Jäppinen: Kiitos.

    Lauri Grohn: Varmasti ideoitakin puuttuu.

    Mutta epäilen pääpiruiksi Tekesiä ja Sitraa. Yritys voi kumartaa vain yhtä Jumalaa. Jos kumartaa rahoittajalle, pyllistää asiakkaalle.

    Israelissa ohjelmistoliiketoimintaa on onnistuttu starttaamaan. Siellä aloittelevilta ohjelmistoyrityksiltä on poistettu liikevaihtovero.

    Siinä on vain se ongelma, että kun avun määrästä "päättää" ostava asiakas, silloin ei enää tarvita yliasiamiehen vakansseja eikä visionäärejä päättämään kuuluuko peliteollisuus tietoyhteiskuntastrategian keihäänkärkiin vai ei.

    VastaaPoista
  14. "ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä"

    Niin ja joskus ilmaus myös omasta ns. tyhmyydestä, mukavuudenhalusta ja suoranaisesta rintamakarkuruudesta.

    Ilmoituksetta

    VastaaPoista
  15. Jaska: "Mutta epäilen pääpiruiksi Tekesiä ja Sitraa. Yritys voi kumartaa vain yhtä Jumalaa. Jos kumartaa rahoittajalle, pyllistää asiakkaalle."

    Kyllä ongelma on tässä sataan suuntaan kumartamisessa (oheinen tyypillistä useimmille ohjelmistoyrityksille, tässä yrityksessä 40 henkeä):

    http://www.documenta.fi/documenta/wwwfi.nsf

    On sitten toinen asia, ettei aloitteleva yritys voi oikeastaan tehdä rationaalisesti busineplania, jota Tekes vaatii. VC:t eivät juuri tuosta syystä lähde mukaan start-uppeihin, VC:t tietävät.

    Ja kolmas asia on, ettei käsitteellisesti uudesta tuotteeta voi tehdä markkinatutkimusta ennenkuin on jotain konkreettista valmiina.

    VastaaPoista
  16. Olet oikeassa että kieli ja suhtautuminen on erilainen kun on ns. systeemikieli ja elämänkieli (Habermas). Minä otin nikkinä HomoGarruluksen osoittaakseni näitten kielten eroja. Sain sitten RR:n muuttamaan diskurssia, jos katsot ennen ja nyt. Ennen hän eli systeemikielessä eli formaalisesti ja nyt hän elää jos vielä aikoo olla blogistanissa niin hän käyttää vapaata ja vähän hulvatontakin tunnekieltään millä hän ilmaisee myös omat tunteensa, eikä vain kirjailijoiden. Se on eri asia psyykkisesti: itsesäätelyn osalta.

    Niin minä luen teitä kaikkia ja vastaan tunnekielellä. Se ei suinkaan ole ainoa kieleni. Minä käytän formaalia tarvittaessa (tosin olen ollut oikeasti poissa tolaltani niin monen ja päällekkäisen hyökkäyksen johdosta), että vaivuin niin syvään pelkoon ja ehkä depressioonkin, etten saanut sanottua mitään, en kohdistettua enää mitään mihinkään ja kaikki pyynnöt avusta ruvettiin tulkitsemaan hullun horinaksi tai sairaan ihmisen näyttö omasta sairaudesta. Olen siis lähettänyt 1400 avointa kirjettä ja kirjoittanut blogissa ja osoittanut, että olen älykäs ja myös itsetiedostava. Mutta eipäs se niin vaan myönnetä, koska kulttuuri on päättänyt lynkata, niin se lynkkaa. Kuten Topeliuksen palkinnon saanut toimittaja Bruun sanoo tänään Hbl:ssä, että häntäkin surettaa kun hän kirjoittaa hyvän tarinan jostain ihmisestä ahdingossa niin se ihminen jää silti siihen ahdinkoon. Yhteiskunta ei auta, yhteiskunta rakentaa ns. auttamisesta puhuvia instansseja.

    Vain jos on sairas, eli saavat luokitella varmasti sairaaksi sillä se on silloin pelinappula jota ei tarvitse pitää vakavasti enää uhkana pelissä - niin saa apua. Saa apua kuolla ilman tuskia voisi sanoa, sillä oikeaa apua elämän elämiseen ei saa. Se on nähtävissä myös vanhustenhoidossa. Minun sukulaiseni kuoli turhaan sillä hän ei mielestäni alun perin kuulunut sairaalaan mutta tilanne oli vaikea ja sukulaiset piti kaikkia muita vaihtoehtoja huonoina niin sinne hän joutui ja hiljeni, pysähtyi ja kuoli. Motivaatio kuoli ensin, vähän kuten ovat tappamassa minunkin motivaation kun en saanut aitoa tukea/kannustusta mistään ja sitten kun vetoaa niihin raukkamaisiin tekoihin mitä heittivät ns. luukulta toiselle ja ihmiseltä toiselle niin sitten käydään millimetripaperin kanssa lävitse, oliko se oikein.

    Ei tietenkään ollut ns. asiakkaan eli kansalaisen kannalta. Ei saa tehdä sellaisia temppuja vaikka yksittäinen temppu tai luukkuunohjaaminen on jotenkin yksittäin mukamas selitettävissä. Jonkun olisi pitänyt tajuta mitä kokonaisuus vie tai tuo tullessaan ja miten hävytöntä on mollata aikuista, joka on tullut nimenomaan huonon uskottavuuden takia hakemaan parempaa. Haetaan pieniä sävyeroja tai mitä vaan; ja ihmisellä, jolla on systeemi puolellaan löytää aina syyt miksi sai jättää, miksi sai olla kohtaamatta, miksi sai simputtaa ja miksi ylipäänsä ei tarvinnut auttaa sanan oikeassa merkityksessä.

    Koska elämämme on rakennettu siten, että uskottavuus on laitettu vastakkain halun kanssa. Uskottavuus vastaan hyvä tahto on siis tuomioistuinten perimmäinen syy: uskooko ihmiseen vs aikooko käyttää hyvää tahtoa ihmiseen.

    Joskus kumpikaan ei voita. Kuten minua: koska olen nainen ja mieskin (oma mies) saa enemmän pisteitä siitä, että jättää vaimon koska kulttuuri suosii uusia vaimoja vanhan tilalle: näin sotaisat ja raadolliset miehet saavat jatkaa raadollista maailmaa ja sen rakentamista ilman, että aito nainen pääsee sanomaan miten asiat oikeastaan ovat. Nuori vaimo ei sano vastaan; nuori vaimo asettuu siihen yhteiskuntaan mitä hänelle annetaan; välittämättä siitä, ettei hänellä ole ehkä tahtoa eikä kykyjä taikka motivaation osaakaan esim. auttaa ihmisiä yli pahan kriisin.
    Uusi vaimo haluaa edustaa: olla kaunis ja niin miehellä on entistä enemmän energiaa ryhtyä tekemään sitä mistä yhteiskunnassa maksetaan: sodasta. Sotimisesta, joka verhotaan kaikenlaisiin teennäisiin vuorovaikutus- ym. rituaaleihin.

    Tavoitteena on tällä hetkellä tappaminen ja yksittäiset ihmiset eivät merkitse siinä pelissä mitään. On kertakaikkiaan ollut kannattavampaa tappaa eikä kasvattaa. Ja niin kauan kun syntyvyys on korkeammalla heille riittää aina se, että tyypit ovat vaihdettavissa; kunhan show jatkuu.

    Mutta ihmisyys (ei ihmiset vaan ihmisyys) muuttaa näin muotoaan yhä sadistisemmaksi puheista huolimatta.

    VastaaPoista
  17. Kirjoitin viime syksynä Systeemityö-lehden numeroon 3/08 artikkelin innovaation ja massatuotannon ristiriidasta, jossa käytin esimerkkinä Travel-järjestelmää, jota Tassukin aika tiukasti kritisoi. Perusajatuksena se, että käyttäjien tarpeisiin sovitetun ohjelmiston tekeminen on oikeasti vaikeaa ja aikaa vievää, siis kallistakin. Ja että toimittajan usein kannattaakin toimittaa hankala järjestelmä, jotta voi sitten myydä koulutusta. Helppokäyttöinen järjestelmä ei tarvitse koulutusta. Sytyke-lehdet

    VastaaPoista
  18. Pääsiäissaarellahan reviteltiin moai-patsailla statuskilpailussa, joka loppui vasta kun koko saaren puusto oli käytetty rakentamisessa. En tiedä liittyykö status kuinka paljon julkishallinnon it-hankkeisiin. Ehkä it-hankkeita kuvaamaan sopisi paremmin Iisakin kirkko.

    VastaaPoista
  19. Vaikeimmillaan nämä systeemit ovat, kun käydään kahden rintaman sotaa, eli epäkelpo ajan- ja matkanseurantasysteemi on sekä hallinnollista sisäistä seurantaa että asiakkaiden laskutusta varten. Eräänkin tällaisen suuren organisaation systeemi on alunperin teollinen prosessiseurantajärjestelmä, jossa paria sataa vakiokoodia seuraa päätoimiset byrokraatit. Kun se kalliista räätälöidään - tai jotta Petja ei loukkaannu: taitamattomasti leikellään ja parsitaan tuhansien vaihtuvien projektien seurantaan satojen kiireisten asiantuntijoiden itse syötettäväksi, on idiotismi kukassa. Aitoa ajanseurantaa haittaa esimerkiksi se, että itse systeemin syövereissä vietetylle alalle ollut koodi poistettiin... Voi siis sanoa, että asiat on jätetty epäasianmukaiseen menettelyyn, mihin ei tuomiokaavaa taida ollakaan.

    VastaaPoista
  20. Olen n.28 vuoden työurasta ollut vasta viimeiset neljä vuotta valtionhallinnossa ja loput eri yksityisillä työnantajilla + vähän yrittäjänä.
    Siinä missä yksityisellä puolella lähdetään uudistuksissa alhaalta ylöspäin eli tuottavan työn tekijän hommien helpottamisesta tuottavuuden tai säästöjen lisäämiseksi, yleisellä puolella tehdään päinvastoin: yläpäässä tehdään "uudistus" joka yleensä tarkoittaa töiden siirtoa ylhäältä alaspäin tai byrokratian lisäämistä. Suorittavalla tasolla se sitten vaikeuttaa varsinaisten tehtävien hoitamista saati niiden lisäämistä. Vastustusta selitellään sitten yleisellä muutosvastarinnalla.
    Se verkkotunnistus jupakka taitaa olla vain jäävuorenhuippu julkishallinnon dorkailuista ohjelmistoviidakossa.

    VastaaPoista
  21. Mulle uskotteli työpaikan atk-velho aikoinaan, että ohjelma voi olla tosi hyvä, vaikkei se toimisikaan. Vähän niin kuin Juice, joka oli pitkätukkainen, vaikka olikin kalju.

    VastaaPoista
  22. Semmareiden oodi hallintoalamaiselle rämpimässä kafkamaisen matkalaskutuksen/työaikaseurannan suossa (ohjelmistotoimittaja Stasi Programming Group?):

    Hanttanpulialiallallei
    rai riitiä rallallei
    Hanttanpulialiallallei
    rai riitiä rallallei

    ...

    Hälläpä vällii sillä ja tällää
    nälkä kun kurnii on millä mällää
    Hälläpä vällii sillä ja tällää
    nälkä kun kurnii on millä mällää

    VastaaPoista
  23. Ansiokas artikkeli.

    Tosin, auton ohjaamiseen ratti + polkimet -yhdistelmä on ehdottomasti paras. Myös tietokonepeleissä tämä on huomattu, ja ajosimulaattoreita ajetaan pääsääntöisesti vain ratilla.

    Näppäimistöllä tai muulla "päälle/pois" -tyyppisellä ohjainlaitteella, kuten kameran suuntanuolet, on todella haastavaa ohjata autoa, varsinkin kun tuntuma puuttuu täysin. Joka realistisia ajosimulaatioita on pelannut, ymmärtää tämän.

    Perinteinen joystick taas jotakuinkin menettelisi, mutta tähän pitäisi saada voimapalaute jotenkin järkevästi. Lisäksi ratin liikerata voi olla useita kierroksia, mutta joystickin ilmeisistä syistä vain muutama kymmenen astetta, joten tarkkuus kärsii. Selkeä vaikeus joystickissa on myös se, että samalla ohjainlaitteella pitää ohjata paitsi suunta, myös kaasu ja jarru. Kaksiulotteinen liike (ratin kääntö) muuttuukin kolmiulotteiseksi liikkeeksi, joka on varmasti selkeästi haastavampaa. Tätäkin olen autopeleissä kokeillut, mutta samana päivänä on turha verrata rattiin.


    Kielipoliisi älähtää Petjalle:

    "Tosin olen pateettisen huonolla menestyksellä yrittänyt ..."

    Mitäköhän tarkoittaa, jos joku yrittää tehdä jotain mahtipontisen huonolla menestyksellä?

    VastaaPoista
  24. Tarkoittaako Tapsa P isojen varpaiden väliä?
    Kysyy Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  25. Ehkä surullisempaa on vielä se, että jopa Travelleristakin huonompaan voi vaihtaa. Nimim. sekin on sitten koettu

    VastaaPoista
  26. Tämän rähinän todella toivoisi tuottavan tulosta.

    Jukkam tuolla kirjoittikin siitä, että valitettavan usein nämä uudistukset lähtevät valtion, kunnan jne. hommissa yläpäästä, ja kun yksi ostaa, toinen käyttää ja homma maksetaan "budjetista", sen tietää, että huonoja ohjelmia myyneiden firmojen helpdeskiä ei edes paljon kiinnosta oikeiden käyttäjien oikeat ongelmat. Ja siellä helpdeskissä on vastailemassakin se firman alipalkatuin henkilö, joka ei ole mitään väärää tehnyt - yrittääpä vain paikkailla niitä virheitä, mitä ohjelman tekovaiheessa on jäänyt.

    Mutta kun valittamaan ruvettiin, vielä tämä: kunnan atk-osasto voi (tai velvoitetaan) aina vähän väliä kilpailuttaa esimerkiksi sähköpostiohjelman - ja siitä tulee yleensä yksittäiselle käyttäjällä monen tunnin operaatio, kun pitää siirrellä viestejä, kansioita, kalentereita jne. ja opetella uuden - heh - paremman ohjelman käyttö. NÄitä järjettömän monia työtunteja ei kaiketi kukaan laske tai edes yritä arvioida.

    Entäpäs se, kun tässä taannoin minulle ilmoitettiin, että minun sähköpostiosoitteeni muuttuu: aikaisemmasta toukomet@... tulikin tmettine@... Yhtenäistivät käytänteitä prkl. Maailmalla on ehkä sadoilla ihmisillä minun väärä osoitteeni, mutta mitäs pienistä - käytäntö kuitenkin yhtenäistyi.

    Mutta minulle, vaivaiselle yhtä keehitysprojektia harrastuksekseen vetävälle opettajille kaksi pahinta pelsepuupia ovat ehdottomasti Rondo ja Webhansa. Kun tästä projektista irti pääsen, ei koskaan enää!

    Eli hyvät professorit, älkää vaietko!

    Touko Mettinen
    (nimimerkki)

    VastaaPoista
  27. Ad Touko Mettinen - sähköopostiosoitteen vaihtamisesta - jos tuollaista pirunkuria harrastetaan, niin yksi vastakeino on pitä gmail -osoitettaa ja putkittaa sinne postia. Tunnustan nöyrästi, että oma TKK:n ja Hiitin sähköpostini päätyy Elisan tilille.

    Gmailista kuultiin muka kauheita. Ei häiritse minua. Se on mielestäni vallan mainio sähköpostiohjelma ja hyvä siitäkin, että sähköpostin tarkistaminen vieraalla koneella (matkoilla tms.) käy hyvin näppärästi.

    Putkittaminen onnistuu suoraan välilehdestä.

    Varoitus: mielestäni pelkkä gmail ei riitä, koska tuntuu hyvältä että viestit ovat myös oman tietokoneen levyllä. Siksi ne kannattaa kelta sisään Thunderbirdillä tai vastaavalla (POP - SMTP).

    VastaaPoista
  28. Älkää nyt hyvät ihmiset haukkuko ohjelmia noin. Olen aika varma, että ohjelmien huonous on harkittu juoni. Tällä lailla saadaan ihmiset kahvitauoilla ja käytäväkeskusteluissa haukkumaan jotain muuta kuin esim. esimiehiä, hallintoa ja muita ala-arvoisia toimijoita, hieman samaan henkeen kuin R. K. Milholland muotoili asian: “Typos are very important to all written form. It gives the reader something to look for so they aren’t distracted by the total lack of content in your writing.”
    (Vankkana todisteena asianosaisuudesta voin mainita, että ensikokemukseni matkanhallintaohjelma Populuksesta oli semmoinen, että kuudenkymmenen euron matkalaskun teko kesti kahdelta tohtorilta ja kahdelta sihteeriltä puolitoista tuntia... )

    VastaaPoista
  29. Mitä, eikö se patsas esittänytkään Paavo Lipposta!

    VastaaPoista
  30. Ad Anonyymi - kuvasta - kyllä minäkin säikähdin British Museumissa (pari vuotta sitten) tuota muotokuvaa ilmettynä Lipposena.

    VastaaPoista
  31. Lipposella on pienempi nenä.

    VastaaPoista
  32. @anonyyni klyyvarinkyylääjä

    Lipposella on isommat miestissit. (Pahoittelen asiattomuutta asiallisessa blogissa, mutta liha on heikko...)

    VastaaPoista
  33. 'Haastaviin' ohjelmiin liittyen avaan sanaisen arkkuni minäkin.Yli puolet elämästäni (joka on jo aika pitkä toim.huom.)olen toiminut jonkun sorttisena toimistoapulaisena, sihteerinä tai 'muutenvaan' assistenttina erilaisissa organisaatioissa ja yrityksissä.Havainnot hallinnollisista ohjelmista ovat täsmälleen samat kuin herra Tassulla. Puolet tukastani lienee lähtenyt kun olen A. ensin itse taistellut opetellakseni ohjelman käytön B. auttanut sen käytössä insinöörejä, arkkitehtejä, esimiehiä tai kolleegoja. Nykyään minut saakin erittäin helposti hiljaisen raivon partaalle Travelin kaltaiset ohjelmat,joiden kanssa saa kulumaan runsaasti aikaa (sitähän meillä kaikilla on liikaa)ja kärsivällisyyttä ja siksi mielihyvin yhdyn kapinaan. Kysytäänkö koskaan mitään siltä sankalta (nais)joukolta joka työkseen painii ohjelmien kanssa päivät pitkät toimistossa? Ottaisivat edes ne huonot kokemukset ja viat ylös, että seuraavassa ohjelmassa vältyttäisiin niiltä..En muista kuin yhden kyselyn, joka sekin tuli varmaan vahingossa minulle. Ojelma oli tosin tehty ja tuotannossa. Onnea ja menestystä kapinalle. Olen vahvasti hengessä mukana.Ilmiölle emme kumminkaan mitään voi!

    VastaaPoista
  34. Touko Mettinen: "kunnan atk-osasto voi (tai velvoitetaan) aina vähän väliä kilpailuttaa esimerkiksi sähköpostiohjelman"

    En tiedä kunnista, mutta valtiolla käskytetään. Komento käyttää tiettyjä ohjelmia tulee ylhäältä eikä viraston atk-jaos yleensä voi muuta kuin totella -- silloinkin kun tietää ohjelman vaihdon olevan huono ja maksavan huomattavasti enemmän kuin entinen hyväksi todettu ohjelma/järjestelmä.

    Ja kukahan sen vaihdoksesta aiheutuvan kitinän joutuu kiltisti nielemään?

    (Tosin useinkin käyttäjät ymmärtävät ettei päätös ole ollut atk-jaoksen)

    Touko Mettinen: "kaksi pahinta pelsepuupia ovat ehdottomasti Rondo ja Webhansa. "

    Pelsepuupi on liian mieto sana Rondoa kuvaamaan.

    VastaaPoista
  35. Edellinen anonyymi (ohjelmien hevijuuseri) pelkää, että ongelmalle emme mitään voi.

    Kyllä tämä olisi oikeasti "valtionhallinnon tehostamista" jos a) luopuisimme turhista raportoinneista ja b) parantaisimme välttämättömiä.

    Saattaa olla, että muuallakaan ei tämän parempaa tehdä, eli tässä voisi olla myös aito vientituote: järkevät ohjelmat.

    Ellet usko, että jotain on vialla, vilkaisepas palkkakuittiasi? Ymmärrätkö sen, arvon tri?

    (Sähköpostiohjelmista: ongelmahan on se, että kun on "verkostoitunut" yhdellä osoitteella, ei ole mahdollista yhtäkkiä levittää uutta osoitetta kaikille mahdollisille tahoille: kaikkihan yleensä(?) heittävät replyn, kun haluavat jotakin lähettää.)

    Touko Mettinen

    VastaaPoista
  36. Jos näitä myöhästyneitä kommenteja enää kukaan lukee, niin jatkan AMK osaston itkuvirttä. Eilen me 20 aikuisopiskelijaa istuimme ja odottelimme, josko luennoitsijamme löytäisi muistiinpanonsa levyviidakosta ja kolmen ison AMKn yhteensulautetuista järjestelmistä. Emme myöskään saaneet kuulla mitä opiskelemme seuraavat vuodet koska sitä tietoa joko ei ole, tai sen laadinnalle ei ole vielä luotu säännöstöä, eikä järjestelmään voi syöttää sisältöä. Onneksi tässä oppilaitoksessa on vain 17.000 opiskelijaa.

    Luettuani kaikki edelliset yli 30 kommenttia, olen loppujen lopuksi huojentunut ; Joudun itse laatimaan vuosittain vain yhden tuntiarvion mihin työvuoteni tulee kulumaan AMKssa. Esimieheni ottaa sen vastaan, eikä kukaan sen jälkeen seuraa mitä tapahtuu. Miten onkin tällainen onni potkaissut, että esimies ymmärtää ettei ymmärrä mitään siitä mitä osastollamme puuhataan ja pitää näppinsä erossa touhuistamme. Homma sujuu ja päätämme itse mitä teemme. Tiettyyn rajaan saakka. Matkalaskun täyttämiseen en ole koskaan saanut kulumaan varttia kauempaa. Lienee siis liian helppoa, på svenska, joten vaikenen visusti siitä missä työskentelen, ettei meille vain hankita monimutkaisempaa järjestelmää.

    Ilman Itsevaltiaita en tunnistaisi Lipposta Lipposeksi.

    Anoo Nyymi

    VastaaPoista
  37. Anonyymi nimimerkillä Anoo Nyymi kirjoitti: "Jos näitä myöhästyneitä kommenteja enää kukaan lukee, niin - -"

    Jos valitsee kommentoinnissa muun kuin täydellisen anonymiteetin, pääsee käyttämään näppärää toimintoa, jolla myöhemmät kommentit saa suoraan emailiin. Siksi vanhojenkin postausten kommentit tulevat keskustelijoille hyvin tietoon.

    "Ilman Itsevaltiaita en tunnistaisi Lipposta Lipposeksi."

    Ymmärrän mitä tässä tarkoitetaan, täytyy myöntää se Itsevaltiaiden kunniaksi, vaikken siitä sinänsä pitänytkään. Ainakin se on nykyistä "Presidentin kansliaa" kirkkaasti parempi, ilman ymäristöjen ja kostyymien viitteellistä samankaltaisuutta esikuviensa kanssa en tunnistaisi esikuvaa, vaikka tai siis koska sen verran eri TP-hallintoja olen päässyt kokemaan.

    VastaaPoista