Sisäpiiri

TJ Groupin tuomiosta uutisissa kerrottu oli ainakin televisiossa hiukan puutteellista. Siksi tässä tärkeä lisätieto.

Arvopaperimarkkinoita koskevat rangaistussäännökset siirrettiin rikoslakiin 1999 ja silloin rangaistuksia kovennettiin merkittävästi.

Korkein oikeus (KKO) ilmoittaa ratkaisunsa alussa, että näistä asioista on kaiken kaikkiaan vähän oikeuskäytäntöä ja nuo vähätkin ratkaisut on tehty vanhan, lievemmän lain aikana.

TJ:n asiaan on tekoajan johdosta sovellettava uutta lakia.

Koska uudesta laista ei ole ohjaavaa oikeuskäytäntöä, KKO kääri hihansa Kustu Möllerin puheenjohdolla ja myös talousrikoksissa oman tuntemukseni ja muistini mukaan kokeneen ja taitavan esittelijäneuvos Timo Vuojolahden esittelystä.

Kovaan ehdottomaan eli kiinteään rangaistukseen selvitetään päätöksessä. Kuka tahansa löytää sen nopeasti hakukoneella (www.kko.fi), ja teksti on ymmärrettävästi eli hyvin laadittu. Sille ei kuitenkaan mahda mitään, että tuomioistuimen ratkaisusta ei saa novellia.

Vaikka en todellakaan ole KKO:n puolivirallinen vastaan- enkä puolestapuhuja, toimin nyt kuitenkin tässä tulkkina.

Ensinnäkin korkeimmassa oikeudessa oli kysymys oikeastaan rangaistuksen mittaamisesta ja siihen liittyen korvauksista ja muista seuraamuksista.

Hovioikeuden tuomitsemat henkilöt eivät vaatineet syytteen hylkäämistä eivätkä vakuuttaneet viattomuuttaan. Alioikeudessa he olivat vaatineet syytteen hylkäämistä. Alioikeushan tuomitsi heidät vain tiedottamisen virheellisyydestä osakeannin yhteydessä.

Siis tuomioistuimet eivät olleet niin hirveän eri mieltä kuin uutisissa sanottiin. Hovioikeus ja KKO ottivat samalla tavalla kantaa samaan kysymykseen, mutta KKO toimi perustuslaillisen tehtävänsä mukaisesti oikeuskäytännön viitoittajana eli menemälle uusille urille juuri rangaistuksen mittaamisessa.

Kun hovioikeuksia on useita, yhden hovioikeuden sooloilu on ongelmallinen tilanne. Tunnen sen tilanteen erittäin hyvin, kokemuksesta. Olin niissä hommissa, tuomarina, 90-luvun.

Tuomion yhteenvedosta ei näy suoraan, että jutussa tuomitut olivat laadituttaneet väärän ja tosiasioita vastaamattoman tilinpäätöksen. Tässä asiassa ei siis ollut kysymys vain tulevaisuudennäkymien katteettomasta paisuttelusta, vaan karkeasti väärillä tilinpäätösluvuilla pelaamisesta.

Kirjanpitorikos olisi jo sinänsä paha juttu – siitä mennään äkkiä linnaan. Tässä tilanteessa uhreja oli paljon muitakin kuin tavanomaiset verottaja ja velkojat – osakkeiden merkitsijät.

Menettely oli siis sellaista, jolta ei voi suojautua. Ihminen, joka maksaa rahaa esimerkiksi ”nigerialaiskirjeestä” on itsekin hölmö ja saa – myös – syyttää itseään, kun ei paremmin katsonut eteensä. Tilinpäätöstietojen julkisuus tarkoittaa, että niihin on voitava luottaa.

Ja nyt ne olivat vääriä ja tuomioistuimet arvioivat, että tuomitut olivat toimineet tahallisesti.

Tuomitut olivat pelanneet 260 miljoonan euron summalla ja väärentämällä tilitiedot vaikuttaneet oleellisesti hintaan. Ja sitten he olivat näin kohotettua hintaa hyväkseen käyttäen tehneet kauppoja ja käärineet itselleen erittäin suuria summia.

Menettely rinnastuu pankin kassaholviin murtautumiseen mutta on sitäkin vahingollisempi, koska tällainen vahingoittaa luottamusta arvopaperimarkkinoihin.

Näillä perusteilla tekijöille luettiin pankkirosvon tuomio.

KKO torjui ajatuksen rangaistuksen alentamisesta pitkän vireilläoloajan ja tapauksen jo aiheuttaman kärsimyksen johdosta ja heitti toiseen vaakakuppiin erikoisen suunnitelmallisuuden, johon heillä oli sisäpiiriläisinä mahdollisuus.

Lopputulosta, kiinteää rangaistusta, en ihmettele enkä missään tapauksessa moiti. Tiedossani ei ole sellaisia humanitaarisia näkökohtia, jotka vaikuttaisivat asiaan. Amerikkalaisten rakastama juoni ”herrasmies raivoavien murhamiesten keskellä” ei ole suomalaista todellisuutta. Eikä sitäkään tarvitse murehtia, että tekijät pääsisivät muka liian vähällä. Vankila on paha paikka. Olen ollut, en kuitenkaan vankina.