Ohutleipää

Niinpä palasin virkavapaalta ja kävin tiilenpäitä lukemassa Lappeenrannan puhtaaksi muuratussa yliopistossa.

Kauppiaat olivat kohentaneet valikoimiaan kahvilavaunussa, eikä minusta ole kieltämään, etteikö pohjoisen tyylinen rieska loimulohen kääreenä olisi ihastuttanut sekä kotoisena wrap-versiona että maultaan. Tarjolla olisi ollut myös pieni purkki hedelmäsalaattia, jollaisen perään olen nyyhkinyt monina hotelli-iltoina.

Asiallisia asioita kertyi – myös tähän blogiin. Joku hyvä ihminen oli postittanut minulle yliopistolle Valtion lentokonetehtaan historian tai historiikin. Puuttuneet tiedot Humusta ja Pyörremyrskystä täydentyivät junan penkillä, mutta siitä tuonnempana.

Kotona televisio selosti ja verkkosyötteet täydensivät, että Tieto-Finlandian ehdokasasettelu voi aiheuttaa suukopua.

En puhu nimetyistä, koska en tunne niitä, en tunne itse asiassa ainuttakaan. Tilanne ei ole edes paranemassa, koska muun muassa valikoiman ulkopuolelle jäänyt Panu Rajalan Waltarin elämäkerta on pinkassa odottamassa vuoroaan. Pidin aikoinani hänen Sillanpää-elämäkertasarjaansa todella ansiokkaana.

Olin kerran Tieto-Finlandian valinneen kolmihenkisen joukkion puheenjohtaja. Muistelisin että ensimmäisen karsinnan jälkeen oli perehdyttävä noin sataan kirjaan.

Valitseminen ei ole ongelmallista, vaikka sellaista kuulee väitettävän. Kysymys on hupsuttelusta ja kylmäverisestä markkinoinnista.

Ei ole keinoa löytää vuoden parasta kirjaa eikä edes kymmentä parasta eikä sataa. Monia ihmisiä huvittaa laatia tai lukea toisten tekemiä kanonisia listoja.

Sovimme J. Donnerin kanssa, että hän tulee radio-ohjelmaani kertomaan Ylen teemalle valitsemistaan kanonisista elokuvista. Sanon hänen valikoimaansa oivalliseksi, koska olen jokseenkin tarkoin samaa mieltä.

Kun ihminen sanoo: olet oikeassa, hän tarkoittaa olevansa samaa mieltä. Tämä on kai yhtä totta kahvilassa kuin korkeakoulussa.

Kirjankustantajat onnistuivat Finlandia-palkinnossa, mutta nähdäkseni Tieto-Finlandian voisi lopettaa. Googlella palkitut ja ehdokkaat löytyvät heti Suomen Kirjasäätiön sivuilta.

Arvioin, että palkinto on vaikuttanut myönteisesti myyntiin – mikä lienee kustantajien kiitettävä tavoite – vain muutamassa tapauksessa. Muutoin sekä palkitut että ehdolle nimetyt vaikuttavat samalta kirjojen hautausmaalta kuin tietokirjallisuus valitettavasti aika laajasti tätä nykyä.

Isoilta kustantajilta tuntuu olevan pallo hukassa ja pienet loistavat mainioille suomennosvalinnoilla.

Tilannetta on kai lupa kuvata surulliseksi.

Olisiko se kulttuurinmuutoksen syytä? Olisiko takana pahaksi päässyt ajankäyttö ja Internet?

Olen sen luulon vallassa, että hyvän ja vaativan kaunokirjallisuuden lukijoita riittää, mutta suomalaisen tietokirjallisuuden tilanne voi olla toinen, huonompi.