Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
4. marraskuuta 2008
Julkumetsä
Arvelin ja ajattelin pitää Turussa vielä kulttuurihistorian lyhyen luentosarjan etenkin aiheista, joista kulttuuri- ja oppihistoria eivät kerro paljon. Uusi, erinomaisen hyvä ”Suomalaisen arjen historia I-IV” selvittää tehdastyötä ja tehdasyhteisöjä, mutta sivuuttaa ”ulkotyöläiset” melkein maininnalla.
Meillä oli sotien jälkeen lähes puoli miljoonaa miestä metsätöissä ja kohta melkein sama määrä – osittain samat miehet – rakennustöissä.
Tämä hyvin nopeasti muuttunut kulttuuri on vähän selvityksen varassa, ja sen yhteydet korkeaan kulttuuriin on enimmäkseen unohdettu. Esimerkiksi Paavo Haavikko oli sekä isän että äidin puolelta muurarien uusmaalaista sukua, ja talonomistajan poika. Kaupunkitalon omistaminen oli iso juttu. Psykoanalyysin rinnalla tämä tosiasia on hyvä tietää runsaita talo- ja rakennus-kielikuvia ymmärtäessä. Ja toinen käsillä tekemisen kuolematon kuvaaja on Hyry, diplomi-insinööri, mutta silti. Niin, ja Rintala.
Kirvesmies Lauri Viidan runot ovat hiukan liiankin tuttuja. Erikoinen ihminen hän oli. Päätalo tietää samoilla Tampereen työmailla samaan aikaan olleena ja myöntämänsä mukaan kauhistuttavasti Viitaa kadehtineena, että betonimyllärit lausuivat ”Betonimylläriä” ulkomuistista.
Oli varmasti ensimmäinen ja viimeinen kerta Suomen runoudessa.
Julku – monin paikoin ”tötsi” - on tukipuu eli pönkkä, jolla betonivalu tuetaan alta. Niitä on paljon. Seuraavan kerroksen valun jälkeen puiden keskellä pujottelee kuin metsässä.
Jäin ihastelemaan lukioajan kesääni rakennustyömaalla, sillä silloin näin betonilaudoituksen hakkaamisen, sokkelin valun ja kaiken kruununa pienen kerrostalon sivujen puhtaaksi muurauksen.
Olen kysellyt. Ei tunneta sanaa enää. Lieneekö paikalla muurattu puhtaaksi mitään enää vuosikymmeniin? Tiilivarvin saumaan työnnettiin sirkkelillä ajetut soirot, jotka kiskaistiin parin päivän kuluttua pois, ja sauma viimeisteltiin ja valkaistiin.
Luullakseni työ oli vaikeimpia mitä voi kuvitella, samaa tasoa kuin hankalin laatoitus. Ei auta sovitella, vaan on saatava kaikki kerralla kohdalle. Jos sauma lähtee vetämään vinoon, koko seinä on pilalla.
Tällä meidän työmaalla oli muurarina pitäjän kuuluisin kommunisti, valtuuston jäsen ja monien luottamustoimien haltija, joka kaiken muun lisäksi jaksoi suhtautua ystävällisesti jopa koulupoikiin. Hän oli se sama mies, joka kantoi työväenyhdistyksen vappukulkueessa ensimmäisen luokan vapaudenmitalia ja Saksan rautaristiä. Jälkimmäinen oli ansaittu Kiestingissä, jossa oli eräässä vaiheessa paljon saksalaisia ja kokonainen suomalainen rykmentti motissa.
Me apupojat saimme timpurien silmälläpidon alaisina purkaa ja potkia ja kantaa pois myös julkuja, joista Lauri Viita kirjoitti niin upean runon.
Tosin luulen, että hyvin harva lukija tietää, että runossa esiintyä ”roisto” tarkoittaa peltitynnyristä tehtyä tilapäisuunia, joilla valua lämmitettiin koksivalkealla talviaikaan, jottei se jäätyisi ja turmeltuisi.
”Paatunut tuska on tuntoni selkein,
vainajahan minä lienen jo melkein.
Elämäntehtävä ainoa mulla
lie rutikuivaksi riu’uksi tulla.
Roistojen ruokana tuhkaksi palaa,
hiilenä hormista henkeni valaa
pilvien parveen ja tuulien kulkuun –
takaisin santaan ja mäntyyn ja julkuun.”
Pikkusormi 50 asteen kulmassa:
VastaaPoistaItä-Suomessa ne olivat tylttejä.
Valu oli syytä tehdä "oikein". Isäni kertoi naapurifirman kerran pihistelleen tai tunaroineen lämmityksessä. Pakkasella valetut parvekkeet putosivat kun tyltit poistettiin.
Itse rakennuksella sekä ammattitaidottomana, että "ammattitaitoisena" työskennelleenä: upea kirjoitus. Monet rakennustyömaat pyörivät kahdessa vuorossa, esim. Päätalon tuotannossa tämäkin tulee esiin. Työ oli valtavan raskasta ja äijät kovia. Isojen tehtaidenkin montut kaivettiin käsin (tietämättömille tiedoksi, että lapiota käytetään nykyäänkin, kaikkea ei kaiveta koneilla).
VastaaPoistaVanha sementtisäkki painoi 50 kg (nykyiset normaalisti 40 kg). Eräs entinen painija otti niitä neljä selkäänsä saneeraustyömaalla ja kysyi:
"Mihis kerrokseen lähretään?"
Kyllä minä olen ollut mukana seinääkin puhtaaksi muuraamassa.
VastaaPoistaItseasiassa ei letkan kaartuvuus pystysuunnassa ole se vaara, vaan pullistuma, joka voi syntyä jos ei ole tarkka.
Mutta jos pohja on hyvä, vaikkapa sitten valu, niin ei seinäpinnan muuraaminen kovin vaikeaa ole, jos sitä verrataan vapaasti seisovaan tiilimuuriin, hyvä aita on vaikeampi muurata kuin talon kuori.
Ja sitten se, joka oli minulle kovimman opin takana, yksi piti purkaa, vaikka mestarin vierelle omaani ladoin: uunimuuri. Se pitää olla suora joka sivulta, siinä pitää olla palotila, kurkku, sivukammiot, hormi, oikeat mittasuhteet näitten välillä, jotta uuni toimisi, lämpö jakaantuisi ja kiertäisi oikein ja kaiken tämän pitää vielä toimia niin, että se pitää kuumat kaasut sisällä ja vetää vielä silloinkin, kun laastit on kuivuneet.
Kyllä vieläkin, liki 30 vuoden jälkeen, uunin varmaan latoisin, mutta saattaisi olla, etten itse sen vierellä nukkuisi ;)
Tampereella osasivat, epäilemättä.
VastaaPoistaSiis tätähän toki tuli jo nuorna kesuri-myllynpyörittäjänä kerrattua:
”Olin ammattimies:
ainein kolmiyhteisin
loihdin lujan betonin;
soran, veden, sementin
sekoitin –
niihin kuului hikikin.
Olin messiasmies:
minä kaadoin nostokauhaan!
Olin varjo Suuren Myllärin,
joka syvään, syvään rauhaan
Suuren Aution
valaa takaisin
betonimyllärin –
pienen, pienen kohtalon
sementtikeuhkoin
ja hattureuhkoin.”
Samaistuu.
Sitten tää, kun mennään keskelle, taas kuvaa jo IMO ainakin jossain mitassa poikkeavaa tietoisuuden tilaa - jakaa mieltä tavalla joka ei vastanne ihan tavan maanantaiaamun mandoliinitutinaa:
"Kaleidoskooppi ihmispään jo rupeaakin pyörimään ja ääni häipyy räminään. Muuttunut on kallon käytös: mielikuvat havahtuvat, onkaloista reikäin, saumain ...Jokin ääni selittää: `Tämä on se sairas pää, jossa hulluus sikiää. Liekö syytä muotin vuodon, seoksen vai valun muodon...´ "
Tapani Kansalla tuosta vahva tulkinta, ymmärrettävästi, Heikki Sarmannon säveliin.
Jos kilpailtaisiin nykyrunouden tuntemuksesta, niin olisivatko katkelmat yhtä synkkiä kuin Viidan "minä mato matkamies maan"?
VastaaPoistaSattumoisin Discovery HD- kanavalla pyörii parhaillaan Extreme Engineering-sarjassa kuvaus parisataa metriä korkean, Madridin korkeimman, talon rakentamisesta.
Se näyttää kuinka arkkitehtoonisesti poikkeuksellisen takennuksen, joka kiertyy ylöspäin vähän kuin jengalle, runko ´tehdään betonista paikallavaluna.
Puiset "julkut" on Suomessakin ajat sitten korvattu Ramirentiltä vuokrattavilla teräksisillä "tyltyillä" ja "tönäreillä".
Mutta lähes kaikki rakennetaan nykyisin valmiiksi suunnitelluista elementeistä, vähän kuin legopalikoita päällekkäin kasaamalla.
Totean vain, että turkulainen isäni oli muurari. Seurasin pienenä työtä läheltäkin, en voinut arvata, miten vaikeaa (ja arvostettua) se oli. Muurari oli arvostettu työmies, valkeissa työvaatteissa. Seinien puhtaaksimuurausta näin itse viimeksi varmaan 70-luvulla. Tuolloin isänikin siirtyi hiljalleen vain takkamuurariksi eli suunnitteli ja muurasi takkoja varakkaille. Töitä riitti, yllättäen. Eikä yksikään takka ollut täysin samanlainen, kaikki olivat uniikkeja! Arvostan.
VastaaPoistaAd Omnia: noin vuonna 1980 rakennutimme varaavan takan. Sen muurannut uuniseppä arveli, että hänen taustansa oli tavallisin: oma isä oli mestaroinut Pietarissa, jossa kaakelit tulivat kuulemma Ruotsista ja Suomesta ja muurarit eli uunisepät Suomesta.
VastaaPoistaAmmattitaito kuului retkahtaneen 1970-luvulla sukupuuton partaalle, mutta tämä henkilö kertoi, että juuri silloin Espoon ammattikoulut olivat tarttuneet asiaan ja palkanneet vanhoja mestareita opettamaan.
Tiettävästi tulevaisuus on taattu ja 1950- ja 1960-luvun kummallisista avotakoista on päästy - nehän eivät esim. lämmittäneet lainkaan.
Oravissa kävin 1984 viinapullon kanssa tahtomassa erästä Esukkaa nostamaan hormeja. Tuli - ja tuli hyvät. Mutta puhemiehenä oli käväissyt paikallinen timpuri, joka oli tiennyt, että kyllä tälle Helsingin herralla voisi tiiliä asentaakin.
Ensi sytytykset jäivät mieleen. Heti veti!
Kemppinen kirjoitti: "Päätalo tietää samoilla Tampereen työmailla samaan aikaan olleena ja myöntämänsä mukaan kauhistuttavasti Viitaa kadehtineena, että betonimyllärit lausuivat ”Betonimylläriä” ulkomuistista."
VastaaPoistaViita sai työmailla arvostuksen runoilijana, mutta kirvesmiehenä arvostus jäi saamatta. Eikä runoilemistakaan ymmärretty vielä silloin, kun Viita sai runoilemiskohtauksia työmaalla.
Katkelma elämäkerrasta viime vuodelta:
"Minulle tuli mieleen Alhoniemen Ransun kertoma tapaus Tammelan perhetalojen rakennustyömaalta heti sodan jälkeen. Ne olivat ne samat talot, joissa Ellekin perheineen asui. Ransu oli työmaalla sähkärinä, ja timpuroimassa siellä oli monien muiden ohella muuan Lauri Viita.
Runon Betonimylläri ensimmäinen versio syntyi sillä työmaalla. Se ihan ensimmäinen käsikirjoitus on kirjoitettu laudanpätkiin. Ransu kertoi, että hän oli näkemässä Viidan saamaa kohtausta. Saha ja kirves olivat yhtäkkiä lentäneet nurkkaan, kun Viita otti timpurinkynän käteen ja rupesi käsille sattuneisiin lautoihin kirjoittamaan Betonimylläriä. Kun hän tuli kahvitunnille, hän siirsi tekstiä paperille.
Rakennustyömaa tornein, kojuin,
telinein, tapulein, letkoin, rojuin,
ympäri eloton korttelimuuri:
tehdaskaupunki suuri.
Olin betonimylläri sementtikeuhkoin
ja hattureuhkoin,
nenässä kuivunut kuona
ja paidassa hiki.
Lankulla lojuin.
Aamiaismuona
liukeni hiljaa vatsaan.
Hahmo poliisipatsaan
himmeni portin luona,
jossakin kärysi piki.
Näin se valmis runo alkoi.
Viita oli kirvesmies ja kirvesmiehen poika, mutta kovin häävin timpurin maineessa hän ei työmaalla ollut. Muut kirvesmiehet eivät huolineet Viitaa edes urakkasakkiinsa. Alhoniemen Ransu kuitenkin jutteli Viidan kanssa ja sai vastaavalta mestarilta moitteet, että mitä vittua sinä hänen kanssaan puhelet, sehän on ihan hullu. Kunhan hän nyt leikkii timpuria täällä.
Ei Viidan laudanpätkille kirjailemia säkeitäkään osattu pitää minkäänlaisessa arvossa. Miehet heittelivät laudat roistoon, isoon nuotioon, jossa rakennusjätettä poltettiin. Siellä paloi tuhkaksi Betonimyllärin aivan ensimmäinen käsikirjoitus.
Viita oli Ransulle sanonut, että kun päähän tulee kirjoittamisen paine ja pakko, hän ei voi sille mitään. Eivät ihmiset sitä ymmärrä, mutta siinä vain käy juuri näin. Kirjoittaminen sulkee koko muun maailman ympäriltään.
Tänä päivänä siitä fiksusta rakennusmestarista ei kukaan puhu mitään, mutta hullusta Viidasta puhutaan vähän enemmän."
(NIKRU - Telinetaiturin muistelmat, 2007)
Taisinpa taannoin täällä mainitakin, että Julku oli nuoruuteni mieliruno.
VastaaPoistaJuuri tuo "paatunut tuska on tuntoni selkein" kuvaa pateettisuudessaan mainiosti nuoren palavasieluisen nuorukaisen ihanaa angstia.
Mielirunoni siitä tuli, kun omin korvin kuulin ja omin silmin näin Sinisalon sen esittävän. Minulle kävi samalla tavalla kuin Mustapäälle Tynnin runojen edessä.
Minä järkytyin.
BETONILAUDOITUS:
VastaaPoistaVielakin ihmettelen sita Aetsan voimalaitoksen laudoitus ja muuraustyota. Mista ihmeesta Jukka Kemppisen isoisa Martti Nurmi
sai tai oli saanut sen ammattitaidon naihin laudoitusurakoihin?? Sama koskee
muurareita. Voimalaitostyomaalle tuli jätkiä koko Satakunnasta ja Hämeesta, eika niista ollut ammattimiehia kuin osa.
Kaikille oli toita. Monta paikkakunnan sukua on tullut seudulle 'Konskan' [Skånska] voimalaitostyon aikaan.
/Turo S.
Se on aina ollut susi, sanoi nouhooja nyt kesällä Lohilahdella, ei auttanut paperin polttaminen sivuhormissa tms. -leipäuuni oli vaan kaunis katsella. Pakkohan siitä oli pois muuttaa, miten vauvan kanssa savussa!
VastaaPoistaVälirauhan aikaan Käkisalmessa äitikin oli ollut rakennustöissä koputtelemassa laasteja irti tiileistä ja täysi kottikärrillinen oli työnnettävä muurarien ulottuville. Isä yhtenä heistä. Sitten mestari oli sanonut että rouva jos ei enää jatkaisi. Oli vatsa näet jo kovin pönköllä esikoisesta. Siihen aikaan Suomeen oli tuotu valaan rasvaa oliko laardia. Joka tapauksessa yhdessä perheessä sitä syötiin ja kehtasivat - äiti kertoi - muurarit puhallella ja tuhhuutella nokkaansa joka kerta tämä nainen lähestyi kärryineen. Haju oli erikoinen.
Sedän käsi oli ihan suora vain viimeiset sorminivelet taipui - tiilet olivat sen sellaiseksi muovanneet.
Monesti huomannut et esim. oman suvun selviämistrategioista ei mitään tiedä, koska ne eivät ole kirjallisuutta - jotakin kuitenkin osattu ajatella tiukassa paikassa. Mitä? Haluaisin eteen päin, mutta koska en tiedä missä suunnassa se on - siitäkin on ns. sosiaalisessa kunnianhimon puutteessa.
Lähes kymmenen vuotta sitten tytöille: Siinä miehessä on samanlaisia hyviä piirteitä kuin teidän isässä. Suut meni onnellisen ujosti hymyyn. Kokeminen on kokemista, ei oikeaa tai väärää - sen se opetti. Enää ei tarvitse tiilejä siisteiksi koputella.
Innovoinnista puheenollen.
VastaaPoistaKahvilakeskustelussa esiinnoussut hissien elinkaari uusine innovaatioineen; Teknisesti loistavan hissin suunnittelu ei ole se juttu vaan sen soveltaminen muuttuviin tarpeisiin.
Kuinkahan 50-60-luvuilla polttopuuta lämmönlähteenä käytettävien uunien kehitys lämmönlähteena ja ekologisesti järkevänä vaihtoehtona loppui kuin seinään. Sähkön ja öljyn lobbaus ensisijaisena energialähteenä ei liene koko totuus. (Vertaa esim. Norja).
Näköalattomuus maatalousklusterin elinvoimasta ja vaihtoehtoisuudesta teollistumisen 'hypestä' taisi sulkea eseammankin polun nyky-yhteiskunnan vaihtoehdoille.
Mahtaa olla kuva Säynätsalon kunnantalon portaista?
VastaaPoistaTunsin muurarismiehen jonka porukalle Alvar Aalto kirjoitti diplomit ko. talon valtuustosalin tiiliseinän teosta. Oli miehillä silmää ja kättä!
pekka s-to.
Kemppisen muurarista tuli mieleeni, että Isoisäni isä oli rakennustöissä useilla rakennuksilla Pietarissa ja Puolassa.
VastaaPoistaKiinnostukseni kohta onkin, että onko noista suomalaisten porukoiden rakennustöistä olemassa kirjoja ensinkään, vaiko vain hieno tieto kansakunnan muistissa kuten tällä muurarilla?
Itse tiedän jotain vain suvussani kulkevien tarinoiden kautta, joita ei ainakaan kirjoissa ole. Parhaat ehkä monien eri kulttuurien kohtaamisista, omituisista tavoista ja sattumuksista.
Uskomattoman kansainvälistä hommaa, kun matka-ajat olivat toista kuin tänään ja mihinkään ei siksi kannattanut lähteä ihan lyhyeksi toviksi.
- Pohtija -
Betonivalusta - etenkin betonivalusta pakkasella - on sangen vaikuttava kuvaus Marko Tapion Arktisessa hysteriassa, taisi olla kakkososan kehyskertomus. Siinä valetaan vesivoimalaitosta. Siinä vaiheessa asiat olivat työmaalla vielä niin hyvin että kertojan ei tarvinnut harkita konepistoolia varteenotettavana vaihtoehtona. Mutta Hysterian ykkösosan voimalaitostyömaata kuvannut prologi olikin nimeltään "Köyhät".
VastaaPoistaSuomalaiset uunit Venäjällä; missähän mahtoi olla, ettei vain jossain Poika Tuomisen kirjassa, että pahimman Neuvostoliiton tuhohysterian aikaan suomalaisittain muuratut uunitkin olivat spionien tuhotyötä.
Yhden Päätalon olen telkusta katsonut. Päätalon äiti piti saarnaa miehelleen, kun joku oli tötsittänyt uunin muuraamalla perustukset hirsien päälle ja kun uuni sitten vinoutui ja hirret lahoutui.
VastaaPoistaHyvin hauska kohtaus hyvin näyteltynä.
"Astelin tulisia tiiliportaita
alas kirkon palavan kalmistoihin.
Porthanian puiston portot latoivat itsensä laattoihin, ammentaen
tietoja jalanjäljistä.
Huokoiset perkeleet Finlandian seinistä näykkien askelivat Marmoritalon vieruksille. Portot nauroivat, siinäkö se kaiken tieto sinulla on?"
Tuollaisen säkinkantoennätyksen vuoksi sitten päätyi eräskin omainen sairaseläkeelle.
VastaaPoistaLupasi kantaa aina kaksi säkkiä enemmän kuin toinen.
Vaikka matka ei ollut kuin seitsemän metriä auton perseestä laiturille, niin ei ihminen kestä jos selkään laitetaan 8 kertaa oma paino.
Tuota minä en enää sanoisi brändin vaalimiseksi vaan ihan vain yllytyshulluudeksi.
Ad Anonymous: uskomaton saavutus - kuva on (luvatta lainattu) detalji Säynätsalon kunnantalosta.
VastaaPoistaAd Anonyymi (Lauri Viidasta) - Päätalon mukaan Viita heitettiin useita kertoja kopista ulos pattingille kirjoitettuine runoineen, koska niistä ei tullut loppua.
VastaaPoistaTarvittiin risikit heittäjät.
Minäkin olen siinä uskossa, että Viita oli korkeintaan ns. telinetimpuri.
Ellei joku lukijosita sitä tietäisi, Viita oli kliinisesti mielisairas useaan otteeseen, ja Kellokoskelta sekin taksi oli tulossa, jonka kyydissä hän tapasi kohtalonsa rekka-auton alta.
"...kesä jatkuu, kesä."
Kerran yritin ymmärtää, mitä "paatuminen" oli alun perin. Kovettumista kyllä, mutta millaista? Liittyikö se rakentamiseen, maanviljelyyn vai mihin? Ja miksi Raamatussa on niin paljon paatuneita? Muistaakseni en juuri valaistunut.
VastaaPoistaTaisin lukea joskus Meriluodon kirjan Viidasta. Ainakin minulla on muisto, jossa Meriluodon ääni kertoo, kuinka Viita puhui ja puhui, tuntikaudet. Sen osasin kuvitella hyvin.
Vallankin nuorempana olin kovin kiinnostunut psykolingvistiikasta ja sen liepeistä. Tahdoin ymmärtää, millaista on skitsofreenikon kieli, kuinka kielikuva muuttuu osaksi harhaa, kieli viittaa liian moneen suuntaan. Kiinnostukseni taisi lopahtaa siinä vaiheessa, kun vastaukset olivat sitä tasoa, että "skitsofreenikolla on paljon alluusioita". Se teksti saattoi olla analyysi juuri Viidan runokielestä.
Sairaan hyviä runoja
VastaaPoistanaisiis se on viisaus ja miehiis hulluus
Eipä tullutkaan, että blogisti hyväksyy, joten lie hävinnyt kommentti
VastaaPoistanaisiis se on viisaus ja miehiis hulluus
Sairaan hyviä runoja.
Ad Petja Jäppinen:
VastaaPoista"Älä murehdi mies,
ei apua siitä
on irvistys turha,
jos voimat ei riitä."
"Innovoinnista puheenollen.
VastaaPoistaKahvilakeskustelussa esiinnoussut hissien elinkaari uusine innovaatioineen; Teknisesti loistavan hissin suunnittelu ei ole se juttu vaan sen soveltaminen muuttuviin tarpeisiin."
Kone Oy:n merkittävin innovaatio lienee konehuoneeton hissi. Tuolla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä "muuttuvien tarpeiden kanssa."
Nimerkki "ennen kuin Telenokiassa kehittämässä maailman ensimmäisiä digitaalisia puhelinkeskuksia Kone Oy:ssä kehittämässä maailman ensimmäisiä (?) mikroprosessiohjattuja hissejä."
PS. Ai niin, noissakin tarpeet entisiä, mutta teknologia mahdollisti uudet taloudellisimmat ratkaisut...
Kyllä puhtaaksi muurattuja taloja tehdään aina n. kymmenen-viidentoista vuoden välein kun tyyliviiri on siinä asennossa. Nykyään homma on vielä vaativampaa kuin Kemppisen kuvaamassa muodossa. Ovat näet nykyinsinöörit sitä mieltä, että muurauksen pitää tulla kerralla valmiiksi, eikä jälkeen päin tehtyjä saumoja sallita. Sen lisäksi tiilen takana oleva ilmarako sen kuin kasvaa kasvamistaan.
VastaaPoistaMummolle:
VastaaPoistaPaasi -> paatua -> paatunut
(Vesi -> vettyä -> vettynyt
sysi -> syttyä -> syttynyt)
Touko Mettinen
Yksi härjillä kyntää, toisella on malka silmissä, kolmas puhuu olivipuun lehdistä.
VastaaPoistaLäntinen sanasto kielestä riippumatta kuhisee maataloustermejä 2000 vuotisen sanaston kehitystyön tuloksena.
Usein on harmittanut etten juurikaan tunne Raamattua, itse Lutherin suosittelemaa roomalaiskirjettä laajemmin.
Esim. mihin tapahtumaan liittyy patsaan tervaaminen?
Muistelen, että Lauri Viita sai surmansa rattijuopon kuljettaman auton yliajamana Mäntsälässä joulukuun loppupuolella. Taidanpa tietää tuon rattijuopon nimenkin. Presidentti Kekkonen tulistui tästä "ystävänsä" kohtalosta niin, että otti sen esiin uudenvuodenpuheessaan radiossa ja vaati rattijuopoille tuomittavien rangaistusten tuntuvaa koventamista.
VastaaPoistaJa niin tapahtuikin vähäksi aikaa, kun "riippumattomat" tuomioistuimet ryhtyivät tuomitsemaan jopa ensikertaisille rattijuopoille ehdottomia vankeusrangaistuksia. Mutta kohta taas käytäntö muuttui.
Kuvan portaat voisivat myös olla Raision tiilisestä kaupungintalosta, jonka on suunnitellut arkkitehti Arto Sipinen - Espoon Tapiolan kulttuurikeskuksenkin suunnittelija. (Työskennellyt kai
VastaaPoistajoskus Alvar Aallon toimistossa.)
Saan ihailla kyseisen virastotalon tiiliarkkitehtuuria päivittäin koiraa ulkoiluttaessani ja todeta sen olevan onnistunut kokonaisuus, ammattimiesten työtä.
Suomalainen arkkitehtuuri ja rakennustaito ovat parhaimmillaan tasokkaita. Näin toisaalta äskettäin arkkit.opiskelijapoikani opintoretkellä ottamia kuvia Hollannin ja Saksan suurten kaupunkien uudesta arkki-tehtuurista. Varsinkin Hollannissa
arkkitehdit näyttävät maallikon silmin onnistuneen hyvin viihtyi-
sien kaupunkiympäristöjen ja talojen kekseliäässä suunnitte-
lussa.
Kiitos, kun sanoit saavutus, etkä sattuma, Kemppinen.
VastaaPoistaPaimiossa syksyllä -29 pojat soittivat grammarilla internationaalia Parantolan hiekkamontulla. 31 vuotias arkkitehti käveli ohitse ja totesi: "Oikein pojat, siinä soi tuleva Maammelaulu!"
Kukahan?
pekka s-to.
Ad Jyrki Virolainen: - oikein muistat. Nyt vasta palautui mieleen tuon Kekkosen puheeseensa ottaman Viidan sitaatin tausta.
VastaaPoistaMainitsemasi seuraukset muistan, vaikka oli vuosi 1965. Puuhailin asianajotoimistossa ja laittelin Viidan perukirjan.
Ei kyllä totisesti ollut perinnöissä varsalle vetämistä!
Kyllä julkkuja on vieläkin, ei tästä ole isoa aikaa, kun katselin suurta työmaata, miten suuri ja lukematon määrä pystyparrua piti tulevan valukannen laudoitusta paikallaan.
VastaaPoistaSe oli niin kaunis, että pahaa teki ajatella että lopputulos on rumempi kuin työmaa.
Oravissa kävin 1984 viinapullon kanssa tahtomassa erästä Esukkaa nostamaan hormeja. Tuli - ja tuli hyvät. Mutta puhemiehenä oli käväissyt paikallinen timpuri, joka oli tiennyt, että kyllä tälle Helsingin herralla voisi tiiliä asentaakin.
VastaaPoistaEnsi sytytykset jäivät mieleen. Heti veti!
Tuo Esukka oli isukka. Kuljin saarissa isän mukana hanslankarina 70-luvulla. Valkeat haalarit vilkkuivat tellingillä, käsi ja kauha olivat yhtä. Minä kannoin tiiliä ja sain juoda samasta Airamista tauon tullen (harjakaisissa olikin sitten eri eväät) Saarten mäntyinen tuoksu on jäänyt iäksi mieleen - ne oli niitä lapsuudemn kesiä. Jos oikein muistan, myös naapurissa, P.Haavikon enisellä mökillä, on isän muuraama uuni.
Kekkosen ukaasista. Menee jo aika kauas runoudesta, ja timpureista, mutta kerrottakoon:
VastaaPoistaOlin noihin aikoihin ovimiehenä oikeudessa, ja Rautiala oli äskettäin tuominnut jo kaksi vanhaa juoppoa ehdottomiin. Ja molemmat kohta vankilassa kuolleet, vieroitusoireisiin, pumppu. Kolmas tuomiolla. Ensi ja ainoan kerran näin, kun KK itki, se rukoili ukkotuomaria, ettei antaisi. - Tämä on kuolemantuomio, mä tiärän sen, josma sinne jourun, hän sanoi. - Kyllä minä ymmärrän teidän pelkonne, mutta mitä tuomari mitään voi. Tämä on se Kekkosen ukaasi, ukko sanoi.
Tuomio, ehdoton, kuolema.
Veikko-setä
Ja entä jos vanha juoppo olisi tappanut jonkun? Eikö silloinkaan olisi kuulunut passittaa vankilaan, koska "kuolee se sinne"? Oikeiston Kekkos-kauna se ei vain hellitä, eihän?
VastaaPoistaKemppinen on loistelias esimerkki tavasta pohtia asioita tavalla, jota voisi kutsua historialliseksi materialismiksi.
VastaaPoistaVirasto suuri auloin, ovin,
VastaaPoistatyöhuoneet paperipinkoin,
pöydin, kirjoin, konein,
ruuhkat kuin muuri:
kaupunki suuri.
Onko Jarmomilla muitakin runoja?Vai oliko omasi?
VastaaPoista