Särökieli

Ensimmäinen vahva muistikuvani vastenmielisyydestä väärää kieltä kohtaan oli jonkun aikuisen repliikki, että oli syöty kakkoo. Mieli kiehahti kun luulin, että oli pistelty kakkaa.
Äidin vanhemmat olivat satakuntalaisia, mutta kauppiaan kuuluu virittää korvansa ja kielensä asiakkaan mieliksi. Äidinisän puheessa minua, viisivuotiasta, häiritsi vain kummallinen heikko aste kenkät.
Omanpuheenparren eli murteen keskeinen sisältö, ryhmäidentiteetin vahvistaminen, kulki rinnan kielen ilojen kanssa. Kielimestareitamme olivat paikkakunnan juopot, sillä juoppojen seuraileminen oli suosittua ja kaikin puolin luvallista pikkupoikien hommaa, ja oli siellä tyttöjäkin.
Olen lukenut kernolla korvalla itsekin ihailemieni tekstityöläisten muistelmia ja heistä kirjoitettua. Oudon usein he itsekin viittaavat siihen, että vaikka olisivat niittäneet isompana mainetta ansioituneina suupaltteina, kuunteleminen ja nimenomaan sopimattomien juttujen kuunteleminen oli tärkeä askel.
Olen muistavinani, että jopa Juice olisi viitannut tähän.
Päätalo, joka siis on todella merkittävä humoristi, selittää olleensa ujouttaan ja arkuuttaan todella ahne kuuntelija. Yleisön joukossa on vielä sellaisia, jotka pitävät Päätaloa harvaniitisenä kertojana. Sopisi katsoa, miten usein hän viittaa kielen rekistereihin – puhui leveästi merimaan miesten tapaan (Oulun seudun); - sanoin tekoselkosteni vanhan väen tavoin.
Teemaksi Päätalo nostaa ihmisen sopeutumattomuuden kielen tasolle siirrettynä Tampere-kirjoissaan, joissa vaimo ja anoppi säksättävät vaikeasti käsitettävää Turun seudun kieltään ja etenkin anoppi pyytelee, että Kalle, joka on muutoin mieluinen vävy, lakkaisi käyttämästä ilkeää murrettaan.
Meidän koulussa muuan lehtori menetti mahdollisuutensa kerrasta sanottuaan tunnilla: ”Ette käyttäisi tuota murretta, kun se on niin rumaa.”
Tuo on yksi taitava tapa sanoa, ettei ihmistä aiotakaan hyväksyä sellaisena kuin hän on.
Miksi ”Tuntemattomassa sotilaassa” on niin paljon eri murteita?
Sanokaapa huviksenne!
Miksi sieltä puuttuu Linnan oma murre, joka sitten puhkeaa loistoon ”Pohjantähdessä”? (Koskela tosin, mutta vaivoin havaittavasti.)
Vastaus: se on hyvin taitava tapa kuvata sotaa hirviönä, joka yrittää ensin murskata identiteetin ja vie sen jälkeen hengen. Miksi Vanhalalla ei ole erottuvaa murretta? Koska hän on kuuntelija ja kielellä nautiskelija. Sitähän Linna korostelee. Vanhala hihitteli sekä ontoille fraaseille että lystiltä kuulostaville sanoille (”ylen sankia priha”).
Linnan todellinen sankari, Määttä, on Kalle Päätalon heimoveli, jonka puheen erikoisuus on vähäpuheisuus.
Nostaisin kumminkin oman puhetavan säilyttäjistä esiin vielä yhden joukon, suuresti vaikuttuneena päivän sukulaisretkeilystä, johon viittaa eilisen oven korvannut merkillinen portti. Vihje: paikkakunta on Rauma.
Nimittäin vanhat naiset! Sellaiset kuin Mäkipernaan Isu. Jostain syystä muistan erikoisen elävästi tarinan, jossa hän kertoi kylän akkojen epäilleen, että hän olisi ollut pieniin päin eli kaati korkialla (esiliina pystyssä), vaikka aviomies oli ollut hengettömänä vuosikaudet – ”kun ei meirän tuvas heilu muu kuin tärpäntikkeli”.
Yleiskielinen ”tuppi heiluu” ei tietenkään tarkoita tuppea. Tärpäntikkeli puolestaan on seinäkellon heiluri. Ahkerasta työmiehestä tai kiihkeästä kauppiaasta saatettiin sanoa että ”mies on kuin tärpäntikkeli”.
Luuloni mukaan sana viittaa kukaties ruotsin kautta ranskan sanaan ”perpendiculaire”, pystysuora – heiluri on ”pendule”.
Hm. Ja mitä ovat ne hippulat, jotka vinkuvat?