31. elokuuta 2008

Kaksoisluovutus



Joskus ei kykene vaikenemaan asiasta niin ettei sanoisi jotain.
Kommenteista näin, että silmin nähden päivän aiheeseen ja mihinkään muuhunkaan aiheeseen liittymätön valokuva osattiin liittää tunteeseen; pursiseuralla oli pidetty muistotilaisuus, ja ehkäpä kuukausiksi riisuttujen mastojen tyhjänpäiväisyys ja Lauttasaaren vesitornin poikkeuksellinen kauneus lävistivät mieltä.
Ehkä tornin muoto miellyttää niin suuresti siksi että se muistuttaa niin kovin toista hyödyllistä vesisäiliötä, lakillista sientä.
En pidä vesitorneista, joiden muoto tuo mieleen saksalaisen käsikranaatin.
Miksi Eiffel-torni on sen muotoinen? Klotoidi on spiraali, jonka kaarevuus on suoraan verrannollinen kaaren pituuteen. Sanaa käytetään yleensä tienrakennuksessa, kun haetaan kaarteen aikaderivaattoja. Eiffel-tornin ääriviivassa on lujuusopillisesti äärimmäisen edullinen massan ja jäykkyyden suhde. Silmämääräisesti katsoen se on sama kuin tien kaarre, joka ei kallista matkustajaa.
Tornin aiheuttama tunne-elämys on raju. Moni kieltäytyy jyrkästi ja päättäväisesti milloinkaan nousemasta sinne; välinpitämättömäksi en ole huomannut kenenkään jääneen.
Huonon televisio-ohjelman ja hyvän kirjan ero on tuo sama. Huonon kuvasarjan dramaturgia on synkronoitu katsojan arvioituun matalaan tunnetasoon, ja lisäksi merkityskerrokset on riisuttu.
Tekstin ylivoima on sen ärsyttävyys.
Käsitin vasta taannoin, että elollisen olion yksi perustunnus on suomeksi ärtyvyys. Mikrobi liikahtaa ärryttyään esimerkiksi ympäristön happamuuden muutoksesta. Stimulation ja irritation on joskus sama asia.
Lukemisen ylivoima on mielen ärtyvyys.
Alan nyt ymmärtää, miksi Kalle Päätalon isä vihasi kirjoja ja lukemista. Päätalo kertoo senkin hyvin. Tavallisimmin nuorten lukijoiden ahdistelu ja häirintä kai johtuu epäilystä, että asianomainen laiskottelee. Omassa ahdasmielisyydessäni television edessä reporankana surffaileminen on tyhmistymistä mutta lukeminen ei koskaan.
Salaleuhka Päätalo oli myös isänsä silmissä eturivin työmies.
Kyllä se kirjojen kukistamishalu on pohjaltaan pelkoa. Teksti henkii muutosta eli se uhkaa omaa kenties hyvinkin huterasti rakennettua rauhaa. Siksi se on kiellettävä. (Eiffel-tornin ääriviiva kuljettaa katsetta eli aiheuttaa muutosta.)
Maon pienen punaisen kirjan lukijat eivät lukeneet kirjaa – kysymyksessä oli ilmiselvä rituaali, taikojen tekemistä. Luettiin ääneen toisille, toisteltiin, heristeltiin kirjaa. Kirja oli kuin teräase, jolla pakotettiin muita samaan suggestioon.
Hyvän tekstin merkitykset käyvät sisällissotaa. Otsikkoni on lainopillinen termi, josta mieleeni tulee nykyisin sellainen painiottelu, jossa molemmat painijat kiirehtivät luovuttamaan eli suomaan vastapuolelle luovutusvoiton. Näin kuuluu joskus tapahtuneen. Lainopissa se tarkoittaa kahdelle luovuttamista ja luovuttaminen tarkoittaa antamista.
Huonot kirjat eivät ole vaarallisia.
Hyvät ovat.
= = =
Kirjoittamisesta katso Arja Juujärvi, Manu propria, käsin kirjoittaminen Suomessa.
http://personal.inet.fi/koti/yeslake/ManuPropria_eBook_lyh_72dpi.pdf

15 kommenttia:

  1. No jo. Mainio tuo kirjallisuusvinkki. Olihan mukava jälleen "herätä päivän sarastaessa sydämessään siivet".

    VastaaPoista
  2. Klotoidisi olivat niin kiehtovat, että tutkin, mitä kaikkea se hakusanana tuo silmieni eteen. Niin tuli näytölle teitä ja junaratoja ja monia kauniita sanoja, kuten siniliike ja kokonaisvastus ja näkemäalue, ja äkkiä taas muistin, miksi joskus pidin matematiikasta ja fysiikasta.

    Hyvien kirjojen järkyttävyydestä puhut sillä lailla toistuvasti, ettei voi olla huomaamatta. Minusta Sinun pitäisi etsiä se Karamazovin veljekset esiin hyllystäsi ja ärtyä taas.

    Kun näin otsikkosi ensin enkä lainopillista terminologiaa tunne, ajattelin elimiä ja sitä kaikkea, mitä ruumiista annetaan, voidaan antaa: veriä, sydämiä, maksoja, munuaisia, verkkokalvoja. Minun istukkani annettiin syöpälapsille. Tarkoitusta en muista enää.

    Oli se sentään ylevämpi luovutus kuin se, miten kävi yhden toisen naisen istukalle. Sen nappasi aviomies talteen. Oli kuulemma erinomaisen terveellistä syötävää. Kai mies tiesi, sillä oli luontaisterveysihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista ja ymmärrettävää tämä ajatus jakaa katsomisen ja lukemisen moodit noin. Tarkennuksena termeihin ehkä se, että rinnastaisin (netti)surffauksen lukemiseen, siinä luovitaan väliin tiukasti vastusta vasten, kuten tätä blogia kommentoidessa, toisin kuin myötämäkeen löysästi ( tv-kanava)pujotellessa.

    Ärsytysteoriaan sopii, että elävien kuvien viihteeseen syvyyttä haluavat pyrkivät aina samalle lähteelle kirjallisesti - faniposti, fanikirjat, elokuvien alkuperäisteokset tai käsikirjoitusten julkaisu (jopa Suomessa on julkaistu televisiosarjoja kirjoina, esim Kotikatu, hieman perustellummin Hovimäki ja käsikirjoituksena Tervon Mogadishu Avenue, joka tosin ei saanut suurempaa suosiota televisiosarjatoteutuksen ongelmien vuoksi). James Bondiakin on jatkettu kirjasarjana Flemingin jälkeenkin. Aivomme toisinsanoen kutiavat luetulle - koomikon visuaaliselle gagille nauramme kuin aivastaisimme, luettu voi toimia aivojen erotiikkana. Laajamuotoinen runous voisi olla tantraseksiä?

    Kirjoittaminen ei useimmille rinnastu itsehiplaukseen, vaan se on rankkaa kuin eksoottisen tanssijan työ, tekstiviesteillä tai ilman.

    Yli kaiken pidän silti radion keskusteluohjelmien tai kertomakirjallisuuden luennan - elävänä kokemuksena tai äänikirjana - kuuntelemisesta. Ehkä ryhmä-ärsytys on minun fetissini.

    Pääasia kuitenkin on varmistaa saantonsa pätevyys eli hankkia saantosuojaa käsittelemällä vastaanottamaansa omassa päässä ja jakamalla sitä eteenpäin. Jos hyvin käy, saa versiolleen tekijänoikeuden, jonkinlainen lainhuuto sekin.

    VastaaPoista
  4. Korealaisen Kim Ki-dukin elokuva Viisi vuodenaikaa (2003)oli tullut perjantaina Teemalta. Näin sen Prahassa 2006 ja vaikenemalla toivoisi, että se nähtäisiin.
    ... jo kirjaintenkin tähden.

    Muuten...
    Vaikea ymmärtää miten globalisaatioksi kutsuttu ryöstökapitalismi voi edustaa demokratiaa.
    Maalaisena ihmettelin miltä suunnalta Roihuvuoren vesitorni ja laivat näkyy noin.
    Kaksi syytä tunnustaa olevansa pihalla, ja kenen pihalla?

    VastaaPoista
  5. Eiffel-tornin "aiheuttama tunne-elämys on raju. Moni kieltäytyy jyrkästi ja päättäväisesti milloinkaan nousemasta sinne"

    En ihmettele tuota. Eiffel-tornin entiset hissit (Ei kai sentään 1800-luvulta?)olivat ainakin 1970-luvun lopulla niin huonossa kunnossa, että sitä tunsi olevansa hengenvaarassa hissin noustessa natisten ja tutisten. Näytti siltä, että iäkkäät hissinkuljettajat olivat ottaneet rohkaisuryypyn.

    Luin myöhemmin jonkun artikkelinkin hissien huonosta kunnosta. Uudet hissit laitettiin 1980-luvun alussa. Miltähän tuntuu nousta niissä Eiffel-torniin?

    VastaaPoista
  6. Jukka kirjoitti:"Käsitin vasta taannoin, että elollisen olion yksi perustunnus on suomeksi ärtyvyys. Mikrobi liikahtaa ärryttyään esimerkiksi ympäristön happamuuden muutoksesta. Stimulation ja irritation on joskus sama asia."

    Näin. Meistä kipu, nälkä, vilu ym. tuntuvat pahalta, koska me olemme niiden jälkeläisiä, jotka kokivat nämä signaalit riittävän epämiellyttävinä. Ne, joille nämä signaalit eivät olleet riittävän ärsyttäviä, eivät samassa määrin jatkaneet sukuaan. Sama koskee miellyttäviä signaaleja. Ne joita ei tarpeeksi panettanut, eivät levitelleet geenejään kylliksi jne. Evoluution suodin on toiminut, ja täällä ovat ne, joita kipu sattuu ja seksi himottaa.

    Miksi sitten kärsimys? Ihmisen kehittynyt kognitio mahdollistaa erilaisten hahmojen tunnistamisen, jopa sellaisten joita ei ole. Esim. kun katsomme pilviä, olemme näkevinämme lampaan, Italian kartan tai J.K. Paasikiven. Tästä on käytetty nimitystä "vaatteilla ei ole keisaria". Kun koemme jotain miellyttävää tai epämiellyttävää, yhdistämme sen muistoihimme ja olemme näkevinämme erilaisia - olevia tai olemattomia - hahmoja elämässä, eli "miksi minulle aina käy näin, miksen opi koskaan varomaan?", kuten Tuomari Nurmio totesi.

    Ihminen on oikeastaan irtaantunut evoluutiosta, koska käytännössä kaikki jäävät henkiin ja voivat jatkaa sukuaan (siis ainakin länsimaissa). Siksi nämä signaalit ja niiden tulkinnat muodostavat usein enemmänkin haitallisen kuin hyödyllisen järjestelmän. Suuri osa yksilöiden ja ryhmien psyykkisistä ongelmista johtuu tästä.

    VastaaPoista
  7. Lukaisepa Steven Johnsonin kirjanen "Everything Bad is Good for you". Löytyy myös suomeksi nimellä "Kaikki huono on hyväksi". Hauska ja nopealukuinen, osin jopa perusteltuja näkemyksiä.

    VastaaPoista
  8. Nyt taisi pistää Kemppinen niin pahan, että kukaan ei ole kyennyt edes kommentoimaan tekstiä!
    Mutta on se vaan niin, että hyvää työmistä on aina arvostettu, lienee perintöä vielä meitä lähellä olevasta maatalousyhteiskunnasta. Lukemista on pidetty herraskaisena ja herraksi tekevänä ja siten se on saanut osakseen vain syrjäkatseita.

    VastaaPoista
  9. Ehkä television katselemisen aiheuttama tyhmistyminen johtuu siitä, ettei huonoa kirjaa jaksa, viitsi, voi lukea, mutta huonoa TV-ohjelmaa taas jaksaa, viitsii, voi katsoa..
    Huonoa TV-ohjelmaa ja hyvää kirjaa ei kannata edes vertailla, ovat mielestäni eri luokissa, kuten huono kirja ja hyvä TV-ohjelmakin.

    Olen joskus luettuani jonkun kirjan melkein puhissut kiukusta eikä kyse ole ollut teoksen huonoudesta.
    Kiva elämys.

    VastaaPoista
  10. Hassua, mielestäni mastojen muodostama risuaita sopii erinomaisesti taustakuvaksi kirjasintyylikeskusteluun.

    Jos tekstin pieni koko haitaa, niin pieni vihje. Tekstin saa suurennettua painamalla näppäimiä cmd(ctrl) ja +.

    VastaaPoista
  11. Mika Lako kirjoitti: "Jos tekstin pieni koko haitaa, niin pieni vihje. Tekstin saa suurennettua painamalla näppäimiä cmd(ctrl) ja +."

    Ai, hän lukee näitä vielä jollain tietokoneella. Ehkä se olisikin fiksumpaa siten, sillä erilaisten mobiililaitteiden ruuduilla ja pikkunäppäinten kliksahdellessa (sorry, iPhonen käyttäjät) vakavat asiat ottaa ehkä liian keveästi.

    VastaaPoista
  12. Eiffel-tornin juurella ei 2003 tuntunut sen kummemmalta ja liikaa maksoi hissi, mutta onhan siellä se triumfikaarikin. Ja sikako röyhtäilee kuistin tuolilla tyynyn syötyään.

    VastaaPoista
  13. Ad LeenaN:

    Kirjallisuutta - päästäkseen avoimesta ovesta on kohdattava sika.

    VastaaPoista
  14. Ad Mummo:

    Ellen erehdy, klotoidi esiintyy myös luonnossa tietyn simpukan kuoren spiraalina.

    Valitettavasti olen unohtanut, millä täsmällisellä tavalla se on sukua kultaiselle leikkaukselle.

    VastaaPoista
  15. Esikoiseni teippasi huoneensa oveen julisteen, jossa isosti lukee:
    Tervetuloa sikailemaan ja alla röhnöttää paskasorkka karsinan riu'ulla kärsä supussa. Ollut siinä 15 vuotta.
    Nyt tyttö skypetti:
    27.8.2008 16:41:47 joo se submittoitiin ylipoistolle tänne. professori jo kuittasi

    Hakemus koskee tohtoritutkijan paikkaa Zürichin yliopistossa.
    Liikuttavaa, äidistä.

    VastaaPoista