Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
29. syyskuuta 2008
Elämänohje
(Kuva viipyy eilisessä ja kuvaa kiinteistöjen hintoja Los Angelesissa.)
Vaimoni katsoi Bergmanin hyvän elokuvan televisiosta, minä en.
Huonoina hetkinäni epäilen, ettei tämä sittenkään liity kirjallisuuteen ja taiteeseen, vaan kysymys on puhtaasti mielenvikaisuudesta.
Olen toistellut, että varon merkittäviä teoksia, koska pelkään, että en sitten pääse irti niistä. On, meinaan, kokemusta, nääs.
Tarkistin iGooglesta, joka on huomattavan miellyttävä kotisivu, kun siihen on kerännyt järkevän määrän vitkuttimia (widgets). English Definition kertoi, että toisin kuin luulin, en muistanutkaan väärin.
(Hovioikeudenneuvos C.K. oli aina oikeassa, paitsi eräänä perjantaina 1973, jolloin hän oli luullut erehtyneensä.)
”Perseveraatio” on siis ihan oikea sana ja siispä sitä varmaan käytettiin Lehtovaaran Sielutieteessä, joka hämmästytti minua lukiolaisena (what is this shit…?).
Määritelmän mukaan jokin asia, kuten lause, laulu, kuva, puikahtelee jatkuvasti mieleen ja saattaa jäädä pyörimään luuppina, kunnes asianomainen toimitetaan hyvin varustettuun hullujenhuoneeseen saamaan sähköshokkeja.
Eräässä kohdassa Internetiä annettiin hyviä ohjeita. Ilahduin Notepad++ -editorista, joka on juuri niin nopea ja näppärä kuin väitetään ja lisäksi ilmainen. Hämmästyttävästi siinä on mukana jopa suomen kieli. Ilahduin Universal Viewerista, jolla voi vilkaista sekä kuvia blogiinsa että pdfiä vaivautumatta avaamaan tiedostoa oikeasti.
Eniten ihastuin amerikkalaiseen elämänohjeeseen, joka on todella hyvä. Meditaatio. Esimerkiksi 15 minuuttia esimerkiksi kävellessä ajatuksia, joille on annettava vapaa valta. Ei saa ruveta miettimään. Ei saa ruveta muistelemaan. Ei saa hätäillä unohtamiaan asioita.
Minulla on sisään rakennettuna päässäni tällainen plug-in tai add-on. Osaan ruveta näkemään unta yleensä kahdessa minuutissa. Televisiokeskustelussa, paneelissa porukassa, Finlandia-talon korokkeella tai vastaavissa varaan käteen kynän tai metallisen piippurassin. Kun unennäkö alkaa kunnolla onnistua, kapine putoaa kädestä, ja siihen helähdykseen yleensä herää.
Piilotajunnassa kastautuminen on verraton liikuntamuoto.
Eräässä toisessa kirjoituksessa neuvottiin soveliasta taustamusiikkia. Kirjoittaja ei vaikuttanut täysin asiantuntevalta, koska hän ehdotti Mozartia tai Bachia. Musiikki on kukaties vaarattomampi keino aivojen nollaamiseen kuin usein suositeltu alkoholi.
Mozartilla ja Bachilla on aika paljon vaarallisia teoksia – esimerkiksi Sinfonia Concertante tai Toccata, adagio ja fuuga. Oma suositukseni olisi Mozartilta pienille kokoonpanoille sävellettyjä divertimentoja ja serenadeja ja Bachilta esimerkiksi erittäin vähän tunnettuja triosonaatteja.
Viola da gamban hiukan narskuvaan ääneen kannattaa totutella. Jordi Savall (”Kaikki elämän aamut”) on sopiva nimi hakuruutuun.
Ei pidä unohtaa sitäkään, että raivopäisille kuninkaille soitettiin luuttua. Jopa iTunesin verkkokauppa tarjoaa palkkasoturinakin toimineen kapteeni Tobias Humen sävellyksiä, joista asettuu ankarampikin raivo.
äh, kun nocturnet, ja siis mieluiten yön rauhassa:
VastaaPoistaJohn Field, Chopin, Eric Satie ...
Paljon on tarinaa mielenvikaisuudesta. Pulpahtelee tohtorin teksteistä melko usein. Jos leventää normaalin haarukkaa hiukan, näkee viallisia vähemmän ja todellisuutta enemmän.
VastaaPoistaTaustamusiikki - finns det - does it exist? - minä vain kysyn, vaikka asiahan ei tietysti minulle kuulu (viimeisen viivan jälkeen siteerattuna hra. Pätkä, alias M. Niemi).
VastaaPoistaLuuttu ja kampa, narskuvia siivous- ja puhdistusvälineitä kumpainenkin, ja tietysti kaulin Justiinan kädessä tehostamassa poikain työnhankintaa ynnä muuta tarpeellista.
No, huilistina olisin ehdottamassa Bachin vaarallisen tilalle ranskalaisen Francis P:n sonaattia. Häveliäänä ihmisenä en nyt tässä aamuyön tunnelmassa muista, onko F. Poulenc vai Poulanc, vai jotain muuta sinnepäin. Piece (sivistyneempi muoto sanasta biisi) on jokatapauksessa parasta, mitä huilulle on sävelletty. Mozartin Wolfgangin mielestä huilu oli niin falski pilli, että sille ei viitsinyt vääntää kuin kaksi konserttoa, kuusi sonaattia ja jotain muuta sekalaista.
Perse-veraatio iskee lähes päivittäin, kuinka olisi esimerkiksi Evert Taube/Palle ja Kalle Schewen... "Kas Suursaaren helmassa herttaista on..."
Kuuntelin itsekin Bachin Triosonaatteja vuosikausia unimusiikkina. Suosittelen niitä myös.
VastaaPoistaJotenkin asiaan liittyen.
VastaaPoistaNäin viime yönä unta, että olin vaimoni kanssa sellaisessa loistohotellissa, jossa oli jokin minun koulutukseeni liittyvä kokous.
Heräsin välillä, mutta nukahdin kohta ja palasin hotellin aulaan.
Siinä sitten iski se, etten tiennyt hotellihuoneeni numeroa. Sitten muistin, ettei vaimoni ollut herännyt, joten hänen täytyi olla siinä vanhassa huoneessa ja näin ongelma ratkesi.
Minulla päässä soiva musiikki vaihtuu perin helposti, etenkin keskustellessa, kun toinen sanoo iskusanan.
Yksi virke saattaa sisältää useita iskusanoja ja musiikki saattaa vaihtua Helismaasta Tsaikovskiin ja Bachin kautta Merikantoon muutamassa hetkessä.
Tai sitten jokin teema, vaikkapa pätkä tiernapoikia pyörähtää läpi erilaisina versioina, jos mitään häiriötä ei tule.
Onko se sillä hyvä, että jättää katsomatta. Sellaista olen nähnyt miten taide-elämys nostaa kierroksia ja eikä palautuminen ole hidasta tai yksinkertaista. Onko todella itse noin vaan mahdollista välttää raiteille joutuminen. Nähnyt siis vanhassa elämässä - kaipasiko joku rakkaudesta puhumista - ja mistä pitäisi aloittaa, siitä miten isä iski haarukan piikit linttaan ja todellisuuden kovuus näkyi pöydän pinnassa. Ja suvantopaikat ja ilmiselvä aurinko. Ja sitten astuu siihen samaan ... ja kolmannessa polvessa. Jos nyt sanoisin kaunista - uskoisiko kukaan.
VastaaPoistaMiten ennen blogitusta - joku nikkaroi liiterissä, joku virkkasi pitsiä. Toru Takemitsu oli tapaus kirjaston hyllystä eka kertaa löytyneenä - Itinerant ja huilu siinä on.
En pysty minkäänlaista länsimaista musiikkia kuuntelemaan rentoutumistarkoituksessa. Musiikki enemmänkin aktivoi ja kiihdyttää, oli sitten kyseessä vaikka kuinka hiljainen tai hidas musiikki.
VastaaPoistaIntialainen sitarmusiikki on taas ihan eri juttu. Siitä en saa mistään päästä kiinni, joten sitä en osaa analysoida.
No, nyt päästettiin telkkariin Jörn Donner valitsemaan sunnuntaialkuillan leffoja Teemaan.
VastaaPoistaKuules Kemppinen, vaimosi valitsi oikein! Sinä vain selailit hilavitkuttimia, kun hän katsoi jokaisen ihmisen sielun syvyyteen asettunutta sirkuselämää.
Mutta meidän perheessä kävi täysin samoin kuin teillä. Onkohan Bergmanin varhaisteoksilla jonkinmoinen sukupuolisensitiivinen vastaanottavaisuus?
Ad Ripsa:
VastaaPoistaOlisi ehkä saanut tähdentää, että tuo ohjelman jysähtäminen liittyy minulla sekä tekstiin, musiikkiin että elokuvaan.
Bergmanin parhaat tunnen aika yksityiskohtaisesti, ja useat niistä ovat edelelen pelottavia, vaikka olen nähnyt ne viisi - kymmenen kertaa. "Seitsemäs sinetti" viime talvena katsottuna tipahtaa edelleen välillä silmiin. Edes ritarin vaimon suurenmoisuus viimeisessä kohtauksessa ei poista sääliä ilvelijää ja hänen vaimoaan kohtaan.
Jostain syystä "Mansikkapaikka" ei pelota. Ehkä se on minun oma tarinani.
Olin monta päivää poissa täältä. Yöllä urakoin mm. tätä blogia kiinni, olipas paljon kommentteja. Ei niihin ole lisättävää, olen useimpien kanssa eri mieltä.
VastaaPoistaWaltarin historiallisissa romaaneissa on viittauksia "avainuniin" (siis lipuminen valveesta uneen siten, että kädestä tippuvien avainten tai muiden esineiden herätysefekti heti herättää). Tapa on tuttu ja toimiva - mutta en kyllä viimeksikään Finlandia-talon korokkeella tai muissakaan vastaavissa tilanteissa tunne vetoa siihen tai vastaaviin meditointeihin; niissä tilanteissa todella elän, olen täysin hereillä, joskin useimmiten ns. flow-tilassa. Jos uni on ilmakuoppa, ylivireys on suihkuvirtaus.
Proust kirjoitti kauniisti siitä(kin), että muiden seurassa elämme minämme pintakerroksissa, vasta yksinäisyydessä vajoamme minuuden mereen (tämä on referaatti, ei sitaatti). Mielenkiintoista ja valaisevaa, että Kemppinen on eri puusta.
Taustamusiikin käyttötilanteita on niin erilaisia - automusiikkia (Mozartin pianokonsertot), arkiaskareiden säestysmusiikkia (Bachin brandenburgilaiset), opiskelua sensorisesti vahvistavaa elämysmusiikkia (väitän etten olisi päässyt oikikseen ilman Verdin Requiemin kyllästämiä lukukertoja enkä kauppakorkeaan ilman Bachin h-mollimessua) ja niin edelleen.
Mielialan hallintaan musiikki auttaa varmimmin kun aloittaa päälläolevaa mielialaa komppaavaa mielialaa (esimerkiksi suru, riemu, ahdistus) ja jatkaa viimeistään vartin päästä tavoitteena olevalla lajilla (tyyneys, ilo, vapahdus). Omasta akustisesta kulttuuriperimästä ja sen evoluutiosta riippuu mikä musiikki kullakin tunteita tuottaa. Karheat äänet, kuten juuri gamba-perhe, vanhat huilut tai kontra-altot, ovat usein hyvin tunnevoimaisia. Olikohan Harnoncourt itse, joka kutsui sellaisten ääntä kolmiulotteiseksi.
Samuel Beckettin Endgame, Pentti Siimeksen ja Tarmo Mannin näyttelemänä vaikutti minuun hyvin paljon, vaikutus oli pysyvä. Saattaa olla, että kyseinen opus on minuun edelleen eniten vaikuttanut mikään tältä kulttuurin puolelta. Olin silloin sellaiseen sopivassa iässä. Nykyään en tule edes kunnon humalaan.
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=IbW_5_WE7hg
Mulla on iPodissa kaikki Beckettit mitä sieltä storesta saa ostettua. Tota siellä ei ole.
Kuuntelen niitä viikottain. Ja sitten olen ripannut sinne kaikki ne mitä YouTubesta löytyy.
Toki ne pitää nähdä näyteltyinä, vaikka silloinkin ne pitäs oikeastaan nähdä yksin.
Koskapa elän yksin, kaikki on mahdollista. Jos haluaa kokonaisvaltaisen puudutuksen, niin pullo viinaa jonakin yönä, ja Krapp's Last Tape pyörimään. Pimeässä, verhot ikkunan edessä ja kännykkä pois päältä. (Kissat ymmärtävät pysyä poissa).
http://www.youtube.com/watch?v=Yx8OdItAcWM&feature=related
Olen joskus kontannut rappuun kun en ole muuten päässyt, sillä ulos pitää mennä jossain vaiheessa, jos ei muuta niin pikku kävelylle. Se palauttaa. Hetkeksi. Musiikki tietysti kuuluu siihen mukaan. Se taas vähän riippuu...
Totta se on vaarallista urheilua. Olen kokeillut sitä böndellä useammankin kerran - talvella on paras, pitää olla pimeää - Dostojevskin kanssa viime talvena. Vajaa viikko meni silloin. Lämmitin saunaa ja söin sardiineja ja ruisleipää. Satoi vettä joka päivä muistaakseni, eikä lunta ollut lainkaan. Mutta aurinkokin näkyi mikä on aika harvinaista siihen aikaan vuodesta. Osui saunan ikkunaan ja kun sauna oli lämmin, niin lähdin rantaan sitä vanhaa tietä pitkin - kelttiläisten kirkkovalkamaa kohti. Ja jossakin siellä sitten tein yöllä nuotion ja aamulla kun kävelin takaisin niin ihmettelin milloin olin saanut polveeni haavan. Se ei ollut kovin syvä, mutta pitkä ja siitä oli valunut aika paljon verta ja kun sitä katselin siinä kävellessä, niin vasta silloin huomasin, että mulla oli housut ratkenneet siitä kokonaan halki, että siksi sen haavan näin.
Mutta kyllä mä sen kestän. Sitä paitsi sellaisesta tulee riippuvaiseksi. Ja jos vaan pystyy sen muun välttämättömän hoitamaan, niin onko sillä niin väliä sitten. Ei mulle ainakaan.
http://www.youtube.com/watch?v=otjKETciw2c&feature=related
Ja katselivathan ihmiset - kuulin kerrottavan - Twin Peaksia aikanaan kimpassa viikonloppuisin putkeen ja mitä vielä. Se ei vain ole oikein mun kamaa, olen sen kyllä nähnyt. Supernatural ja 24 on paljon parempia ja niiden kanssa olen sitä kyllä harrastanut ja tulen harrastamaan. Se on siistimpää hommailua, ehkä olutta ja ehkä voileipiä. Popcornikin riittää hyvin. Niin ja Star Warsin.
Ja sitten on vaikkapa se Apocalypse Now joka vaatii omat rituaalinsa ja vaimenteensa.
Esimerkiksi.
Se on eri maailmaa. Niin kuin tämäkin;
http://www.youtube.com/watch?v=eoI9OgVxDNE
Parhaasta taustamusiikista olen jyrkästi eri mieltä kaikkien kanssa. Parasta taustamusiikkia on ehdoton äänettömyys.
VastaaPoistaSe on myös paras keino kastautua ali-, yli-, sivu- ja piilotajunnassa.
Ja parasta meditaatiota.
(Ja huom! meditaation kääntämien "mietiskelyksi", niin kiva sana kuin se onkin, on äärettömän harhaanjohtavaa.)
Meditaatiossa ei nimenomaan mietitä mitään. Meditaation tarkoitus on hiljentää mieli, joka on hyvä renki, mutta surkea isäntä.
Kuten viime päivien uutisistakin voimme todeta.
ja Talven valoa, ahhh, aivan uudenlainen maailmantuska oli syntynyt.
VastaaPoistaEpäilen, että Bergman ei itse ymmärtänyt paljoakaan elokuvistaan.
Perustan tämän mm. siihen sävyyn millä hän "välityötään" Seitsemäs sinetti käsitteli Laterna magica - muistelmateoksessaan.
Ja kärkeen hän nostaa (itseltään) jonkun teennäisesti egotrippailevan kummajaisen.
Sama jysähtäminen tapahtui tässä päässä. Samoista syistä. Ja vielä enemmän ehkä sen tajuamisen vuoksi että uutta Bergmania ei tule.
VastaaPoistaMansikkapaikka on pehmeämpi muistelmateos, ehkä, että sikäli samaa mieltä.
Väitetty on, että monet epileptikot kokevat kohtauksensa jälkeen voivansa aiempaa paremmin, jos jotakin psyykkistä probleemaa sattui olemaan. Sähköshokki sekin. Kai siinä muisti pilkkoutuu niin, että on vaikeampi palata siihen, mihin juuttui.
VastaaPoista(Olen tuntenut ihmisen, jonka masennus oli sellainen, että hoidoksi harkittiin sähköshokkia. Muistan pelänneeni: entä jos muistista menettää jotain tärkeääkin eikä vain sitä, mikä estää elämästä, entä jos minä katoan hänestä kokonaan?)
Mutta nämä Sinun perseveraatiosi. Mieleesi jää siis lauseita, säveliä ja kuvia. Ja vain hyvistä eli merkittävistä eli vaarallisista teoksista? Rohkenen arvella, etteivät lauseet, sävelet ja kuvat sinänsä ole häiriöksi vaan niiden synnyttämät tunteet. Onhan toki puhdasta mielenvikaisuutta tuo eläytymiskyky.
Toisaalta en ihan ymmärrä, kuinka Karamazovin lukeminen (Aljosha et koskaan ollut) tai Bergmanin katsominen syöksisi Sinua yhtään syvemmälle kauhistuksiin. Jos kerran olet lukenut kauhukirjasi ja katsonut kauhuelokuvasi niin monta kertaa, että hallitset yksityiskohdatkin. Eikö silloin ole ihan sama, luetko ja katsotko taas? Eikö koko teos ole mielessäsi jo niin, että pelkkä maininta (Vaimo: "Menenpäs tästä, Jukka, katsomaan Bergmania.") riittää sen pintaan nostamiseen?
"Televisiokeskustelussa, paneelissa porukassa, Finlandia-talon korokkeella tai vastaavissa varaan käteen kynän tai metallisen piippurassin. Kun unennäkö alkaa kunnolla onnistua, kapine putoaa kädestä, ja siihen helähdykseen yleensä herää."
VastaaPoistaTämä konsti oli tapa välttyä nukahtamasta omalla kipinävuorolla, silloin lapsena kun oltiin sissikeikalla.
Puuta kaminaan ja sitten torkkumaan pieni halko kädessä. Ja ainahan siihen halon putoamiseen heräsi. Taisi olla kylläkin muotia koko harmaan alueella.
Omasta mielestäni parasta ja rauhoittavinta musiikkia on monien radioasemien uutisien taustalla kuultava tasainen ja mitäänsanomaton jumputus.
Se suorastaan räjäyttää ja avaa tajunnan ja alitajunnan uutisien eri väreille....ja nyansseille.
Tapsa P:
VastaaPoista"Se on myös paras keino kastautua ali-, yli-, sivu- ja piilotajunnassa."
Näillä nyt yleensäkin ns. new age - ja teosofia-kirjallisuudessa tarkoitetaan aina mitä sattuu, teos- ja gurukohtaisesti. mutta muuten, kyse oli kokonaan eri asiasta kuin konsentraatiota tai meditaatiota, mielestäni, kokonaan eri fenomenologisista kategorioista – puhumattakaan nyt mistään ”paras” -kilpailuista.
Vaikka kyllä tietysti ihmetyttää, että siitä &%¤#% Mozartista riittää aina stoorya.
Mansikkapaikasta jäi paljon mieleen jo ensikatsomalta, varsinkin se kysymys, miksi elämänsä tieteelle antanut muka ansaitsee arvonimen "jubeldoktor"... eikö "jubelidiot" olisi parempi?
VastaaPoistaTuo sana edustaa kyllä potentiaalista perseveraatiomateriaalia aina, kun tietokirjallisuus meinaa viedä mennessään.
"Talven valoa" on itselleni läheisin. Olen aina nähnyt sen toiveikkaana kertomuksena; jotenkin niin, että vasta tunnustettuaan, että sekä usko että rakkaus ovat kadonneet, ihminen voi löytää polun pään, jonka varrella ne voivatkin alkaa löytyä uudella tavalla.
En tiedä, onko Bergman tarkoittanut elokuvan loppua niin. Ehkä vain tungen omia kokemuksiani filmiin.
Mutta Raamatun kertomusta Abrahamin saamasta käskystä uhrata poikansa Iisak on joku pohtinut myös symbolisena kuvauksena siitä, kuinka ihmisen on joskus oltava valmis luopumaan jostakin kaikkein rakkaimmasta ja tärkeimmästä - voidakseen sitten saada sen salatulla tavalla takaisin.
Olisiko tällä muuten jokin yhteys siihen satujen teemaan, jossa sankari on lopulta valmis kohtaamaan kuoleman - ja hänen elämänsä avautuukin siitä?
Olen varsin mauton työntäessäni tällaisen tähän harmooniseen ja maukkaaseen päivän epistolaan puhumattakaan kommenteista.
VastaaPoistaMutta ohessa A THREAT ASSESSMENT PERSPECTIVE FBI:ltä.
...an effort to identify the next shooter by developing a "profile" of the typical school shooter... (can end up unfairly labeling many nonviolent students)
Minulla on jokin "compulsive obsessive disorder" tuollaisten lukemiseen. On moneen muuhunkin asiaan. Esimerkiksi hallitusten esitysten laatimiseen. Who cares.
Uskoin elämänohjeeseen, ettei roskapankkia jenkkilään tule. Eipä vielä tullut. Huomenna korjataan tyhmiltä rahat pois.
VastaaPoistaMutta jos ne äänestää uudelleen yhteisöllisesti...
EDIT: tarkoitin tietysti kontratenoria (engl. alto), meidän alttomme on brittienglanniksi contralto .
VastaaPoistaKommentteja seuranneena tuli mieleeni.
VastaaPoistaMissä on hiljaisuus?
Minä en yleensä kuuntele musiikkia taustalla, elokuva saattaa toki olla taustalla mutta ei musiikki.
Olen kokeillut näitä korvanappisoittimia ja todennut ne häiritseväksi. Ei ainoastaan äänen vuoksi, vaan koska ne rajoittavat ympäristön havannointia, toisaalta taas musiikki saa minut liikkumaan nopeammin kuin haluaisin.
Minä kuuntelen musiikkia viikossa noin 3-4 tuntia, ja minkä kuuntelen, sen kuuntelen.
Joskus saattaa olla jotakin siivousmusiikkina, mutta yleensä ei silloinkaan.
Pois luen tästä aamun puolituntia, jolloin radio soi, ennen kuin nousen. Mutta se pitää sitten sisällään myös uutiset.
Ainahan sitä saa suhtautua musiikkiin miten haluaa. Ja pitääkin. Mutta monesti sen on tehnyt joku ihan kuuntelemista varten.
VastaaPoistaEi ole "tausta"-kirjallisuutta, -arkkitehtuuria, -kuvaamataidetta...
Miksi sitten musiikkia. Okei, elokuvia on. Joiden kanssa voi vaikka dokata. Tai jotain.
Jussille haluaisin sanoa että laitamilla tupsutellaan.
Vote Count:
VastaaPoistaDemocrats: 141 Yea, 94 Nay
Republican: 66 Yea, 132 Nay.
Mä en ymmärrä, mitä jenkit tekevät mutta niin - ei se ole eka kerta.
VastaaPoistaYou can wake up now, the universe has ended.
VastaaPoista—Jim Stark in "Rebel Without a Cause"; eli James Dean, joka kuoli tänä samana päivänä siinä autokolarissa ja vuosi oli siis 1955.
iTunes tarjoaa myös Dylan Thomasia vaikkapa Richard Burtonin tulkitsemana.Tuli kuunneltua viikonloppuna aika intensiivisesti.
Musiikista tuli mieleen vuosi 1903 ja pieni kaupunki nimeltä Tutwiler, ja Mississippi Delta. Oli kuumaa ja kosteata ja William Christopher Handy istuskeli puisella asemalaiturilla odottamassa junaa. Matka oli kohti pohjoista. Kiire ei ollut, mutta juna oli myöhässä ja koska oli kuumaa, kosteaa ja hiostavaa, se odottaminen kävi voimille. Aika kului hitaasti. W.C. Handy oli kyllä kokenut matkustaja. Mahara's Minstrels. Canada, Mexico, Cuba ja tietysti U.S. Ja junaa ei kuulu ja sitten hän nukahtaa. Ehkä koira haukkuu jossakin kauempana, ehkä jotkut keskustelevat siinä vieressä, lapset juoksentelevat, kärpäset surisevat, mutta W.C. Handy nukkuu, tuttuja ääniä mitä niistä. Aika kuluu...
Jostakin läheltä kuuluu laulua ja kitaran soittoa. Ja jokin siinä kiinnostaa niin paljon, että Handy huomaa olevansa hereillä ja enemmänkin, seisovansa sitä kuuntelemassa.
Laiturilla istuu kuluneen vaatenytyn vieressä musta mies joka soittaa kitaraa ja laulaa. Soittaa, näppäillen kitaraa tavalla jota W.C. Handy ei ole koskaan nähnyt eikä siten kuullutkaan, taskuveitsi jolla hän painaa kieliä ja ääni joka muistuttaa Hawaiian kitaraa, mutta on syvempi soinnikkaampi. Ja entä se laulu sitten ja varsinkin se ääni ja entä ne sanat. Ja ne sanat jäävät mieleen niin hyvin, etteivät koskaan lähde sieltä pois.
Yellow Dog, tarkoittiko se Yazoo Delta linea, kuten sitä kutsuttiin siellä päin vai jotakin muuta, entä mitä voi tarkoittaa " Goin' where the Southern cross the Dog." Ja miksi tuntuu, että se tarkoittaa jotakin muuta, jotakin joka on paljon enemmän.
Handy ei vielä sitä kykene käsittämään. Mutta sen hän ymmärtää, että se on käännekohta hänen elämässään, sellainen johon hän palaa aina myöhemmin uudelleen.
Niinpä hän mainitsee siitä elämänkerrassaankin. Melkeinpä vain siitä.
"The effect was unforgettable.""As a director of many respectable, conventional bands, it was not easy for me to concede that a simple slow-drag-and-repeat could be rhythm itself. Neither was I ready to believe that this was just what the public wanted."
Ja sitten myöhemmin - jossakin pohjoisessa - hän yrittää itsekin. Vaikeaa, vaikeampaa kuin olisi luullut, mutta haluaa oppia. 1912: "The Memphis Blues", "The St. Louis Blues," "Joe Turner Blues", "The Hesitating Blues,""Yellow Dog Blues," eikä amerikan musiikki koskaan enää ollut entisensä.
Eläytyminen siitähän tässä kai oli kyse, että sininen tulee siniseksi ihmisen näkemyksessä.
http://www.youtube.com/watch?v=KIktJBITN6E
http://www.youtube.com/watch?v=iQ7S2w6v2No
ad Rienzi.
VastaaPoistaJoskus marraskuussa tulee kuluneeksi 25 vuotta kun lauloin seurakuntasalissa Verdiä ja Mozartia.
Ensin verryttelyä
Una furtiva lagrima
negli occhi suoi spuntò...
quelle festose giovani
invidiar sembrò...
Che più cercando io vo?
M'ama, lo vedo.
Un solo istante i palpiti
del suo bel cor sentir!..
Co' suoi sospir confondere
per poco i miei sospir!...
Cielo, si può morir;
di più non chiedo.
Sitten mentiin rajoille
Der Hölle Rache kocht in meinem Herzen,
Tod und Verzweiflung flammet um mich her!
Fühlt nicht durch dich Sarastro Todesschmerzen,
So bist du meine Tochter nimmermehr.
Verstossen sei auf ewig,
Verlassen sei auf ewig,
Zertrümmert sei'n auf ewig
Alle Bande der Natur
Wenn nicht durch dich Sarastro wird erblassen!
Hört, Rachegötter, hört der Mutter Schwur!
Ja sitten jäähdyteltiin
Non so più cosa son, cosa faccio,
or di foco, ora sono di ghiaccio,
ogni donna cangiar di colore,
ogni donna mi fa palpitar.
Solo ai nomi d'amor, di diletto,
mi si turba, mi s'altera il petto
e a parlare mi sforza d'amore
un desio ch'io non posso spiegar.
Parlo d'amor vegliando,
parlo d'amor sognando,
all'acque, all'ombre, ai monti,
ai fiori, all'erbe, ai fonti,
all'eco, all'aria, ai venti,
che il suon de' vani accenti
portano via con sé.
E se non ho chi mi oda,
parlo d'amor con me.
Sen jälkeen meni vuosia ennen kuin olin seuravaan kerran yleisön edessä..
Tämä on aika sopivaa musiikkia myös
VastaaPoista