Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
30. syyskuuta 2008
Liikaa ulkomaalaisia
Aamutelevisiossa Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas sanoi, että Suomessa on liikaa ulkomaalaisia. Kysyttäessä hän ei tiennyt, paljonko näitä ulkomaalaisia on, mutta liikaa joka tapauksessa.
En usko että tämä henkilö tai moni muukaan on kiinnostunut asiasta. Silti: Suomessa asui viime vuonna 132 600 ulkomaalaista, joista 30 000 oli venäläisiä (entisistä IVY-maista).
Jos tämä ponteva henkilö ei ajatellut vieraitten valtojen suurlähettiläitä, heidän autonkuljettajiaan ja sellaisia, pakolaisia meillä on runsaat 10 000.
Kiintiöpakolaisia, jotka kukaties aiheuttavat erityistä raivoa, tulee vuodessa alle tuhat.
Ruotsissa muuten asuu pysyvästi yli 200 000 Suomessa syntynyttä.
Yhdysvaltoihin muutti ennen vuotta 1914 280 000 suomalaista.
Maahanmuuttoon hyvin kielteisesti suhtautuvat puolueet (FPÖ ja BZÖ) saivat Itävallassa noin kolmanneksen äänistä ja kuuluvat vedonneet erikoisesti nuoriin äänestäjiin.
On mielenkiintoista nähdä, yrittävätkö Perussuomalaiset tehdä saman seuraavissa eduskuntavaaleissa. Timo Soini tuntuu olevan puoluejohtajista ellei älykkäin niin nopeasanaisin ja puheissaan mainio muotoilija.
Sivusta katsoen voisi olettaa, että ainakin kiusaus on suuri. Kuinkahan suuri osa suomalaisista käsittää isänmaallisuuden ulkomaalaisten vastustamiseksi? Luullakseni noin kolmannes.
Aivan esimerkin vuoksi: mitä olisi tapahtunut, jos jommallakummalla kouluampujalla tai kauppakeskuksen räjäyttäjällä olisi ollut pigmenttiongelmia?
Katselen ja kuuntelen joskus junassa yleensä Tuomarilassa tai Espoossa pois jääviä koululaisia, joiden puhe todistaa, että he ovat syntyneet Suomessa.
Kieltämättä he ovat erinäköisiä kuin jotkut kaverinsa. Sellaista ei yleensä ole Suomessa suosittu. Jos tahtoo välttämättä olla erinäköinen, niin olisi syytä huolehtia siitä, että on ainakin vaarattoman näköinen – esimerkiksi vanha ja lihava ja harmaapartainen.
Jäin miettimään tätä fundamentalismia taas kerran, kun televisiossa joku Suomessa asuva venäläinen sanoi, ettei hän koskaan katso muita kuin venäläisiä uutisia, koska muut valehtelevat.
Sääli ettei ihmisiltä voi kysyä: muuttaisitko mielesi, jos sinun todistettaisiin olevan väärässä. Tai ehkä se ei ole sääli. He kai vastaisivat, ettei heidän voi todistaa olevan väärässä, koska he ovat oikeassa.
Tätä lukiessanne tiedätte, että USA:n roskapankkioperaatio kaatui kongressissa.
”Nahkurin orsilla tavataan” on kansansadusta, ketun repliikki sudelle. Se tarkoittaa, että seuraavan kerran kun meidät nähdään, turkkimme riippuvat kuivumassa ja lihat on kuopattu.
Minä olen pitkään suunnitellut ulkomaalaiseksi alkamista ja pariin kertaan olen jo käynyt katsomassa uutta asuinsijaa, mutta aina on tullut sellaista, joka on pitänyt täällä.
VastaaPoistaNiin kaunan kuin Berluconi on vallassa, pysynen poissa Italiasta.
Minä olen miettinyt niin että Suomessa on liikaa suomalaisikin. Pitäisi tehdä ohjelma väen vähentämiseksi.
K:
VastaaPoista"Suomessa asuva venäläinen sanoi, ettei hän koskaan katso muita kuin venäläisiä uutisia, koska muut valehtelevat."
?
Juu.
Niin, ihminen suojelee kai itseään niskaansa kaadettavilta likasangoilta, hänellä on oikeus siihen ... ja tuskin tarvitsee nyt esim. Suomen ulkoministeri Stubbin kommenttia tähän linkittää, kommenttia, jossa hän totesi läntisestä töllöstä poiketen Venäjän television uutisoinnin Georgiasta vastanneen lähinnä omaa objektiivista havaintotodellisuuttaan paikanpäällä.
Tervetuloa pakomaalaisille. Lapsenlapsianne täällä tarvitaan. Kiitos kun tulette. Vaikka meillä tuo yhteisöllinen demokratia toimii ja vaikka noin kolmannes on demokraattisesti ja yhteisöllisesti väärää mieltä, eli teitä vastaan.
VastaaPoistaSellaista se on tämä, hesarin mukaan laitaoikeiston, demokratia.
Nyt kun ilmastohörhojen asiat on kevyiksi punnittu ja vaaitettu, alkoivat metaanipäästöt meristä purkautumaan. Voi vittu tätä huolten määrää näin kunnallisvaalien edellä.
Roskapankin osasin arvata kunnolla ja eilen tuli tehtyä loistavat tilit, mutta tänä aamuna vielä suuremman tilit odottamassa.
Loistavat ajat edessä sille, joka osaa ajan hyödyntää.
Tulisipa kunnon lama.
Itsekkäissä asioiden tarpeissa jokainen ihminen haluaa olla tietoisesti väärässä.
Toisessa maailmansodassa onnistuttiin suurella tuskalla luomaan Euroopan historian etnisesti puhtaimmat kansallisvaltiot. Tämän nationalismin riemuvoiton ansiosta on saatu nauttia ennätyspitkästä rauhasta Euroopassa (no, mitä nyt Balkanin monikulttuurisissa ihanneyhteiskunnissa on sodittu). Tämä ei valitettavasti poliitikoille kelpaa, vaan on haluttu maahanmuutolla luoda etnisiä konflikteja, joiden vuoksi tullaan vuorenvarmasti sotimaan tulevaisuudessa. Surullista.
VastaaPoistaUlkomaalaisten määrään vaikuttanee myös kansalaisuuden saaneiden määrä - ei aivan vähäinen sekään. On sitten itse kunkin selkäydinmäärittelyistä kiinni, kumpaan tokkaan kansalaisuuden saaneet etnot lasketaan. Perussuomalaishaastatellun valinta lienee helppo arvata.
VastaaPoistaKohtalaisen tuoreen hesarin uutisen mukaan Keski-Euroopan sosdemit ovat kriisissä. Tekijöitä on monta, mutta merkittävimmäksi suosion hiipumisen syyksi luetaan "..vapaamielinen suhtautuminen maahanmuuttoon. Oikeistopopulistiset puolueet ovat syöneet sosiaalidemokraattien kannatusta useassa Euroopan maassa ottamalla maahanmuuton aiheuttamat ongelmat vaaliteemaksi."
Ei tarvita kummoista profeettaa ennustamaan, että maahanmuuttajien sekä maahanmuuttajaistaustaisten uuskansalaisten määrän lisääntyessä myöskin kritiikkipuolueiden kannattajamäärät nousevat samassa tahdissa. Ehkäpä nopeamminkin, ken tietää. Sillä niinkuin vanha sananlasku sanoo, mikään vieras ei ole suomalaiselle inhimillistä.
Suomi on pienen maahamuuttajaväestönsä johdosta edelleen näkyvä poikkeus EU-perheessä.
VastaaPoistaSveitsissä vierasperäisten osuus lienee jo lähempänä 30%, Ruotsissakin tavoitellaan ca. 20%.
Meillä nuo luvut lähentelisivät Viron tasoa.
Paljosta kohkaamisesta huolimatta siellä missä maahanmuuttajia on eniten töissä, esim. pääkaupunkiseudun raksoilla, yhteistyö sujuu varsin mallikkaasti.
Eihän kansainvälisyys enää ole eliitin etuoikeus, päinvastoin kun ns. mielipidettä muodostava osa mediasta sen meillä yhä näkee.
Eilen HS:ssa julkaistiin parikin kiintoisaa tulevaisuusvisiota, täälläkin mukana olevan (?) Juha Haatajan lisäksi Jussi T.Kosken lukemisenarvoinen yliö.
Tämän päivän rohkaisuna käynee Esko Valtaojan kolumnin loppukpl Turun Sanomissa:
Niin, mitä kouluissa pitäisi opettaa? Ainakin sitä, että kaikista takapakeista huolimatta ihmiskunnan historia on ollut huimaa nousua, että Oy Ihmiskunta Ab on todellinen menestysfirma, jonka osakkeenomistajia me kaikki olemme, ja jonka yhä paremmaksi kehittämiseen me kaikki voimme osallistua.
Varsinkin erilaisten tragedioiden jälkeen on välttämätöntä muistuttaa, että maailmassa on keskimäärin yhä vähemmän väkivaltaa ja sotaa, yhä vähemmän sairautta, nälkää ja köyhyyttä. Kertoa nuorille, että vaikka ongelmia riittää, emme ole menossa tuomiopäivän profeettojen julistamaa väistämätöntä tuhoa kohti. Opettaa, että maailma on paikka jota kannattaa rakastaa, ja ihminen ainutlaatuinen elämänmuoto, sekin rakastamisen arvoinen. Pelastaa nuoret tylsyyden ja tietämättömyyden aikaansaamalta toivottomuudelta, joka pahimmillaan johtaa tuhoon.
On vähän vaikea nyt miettiä sijoitustaan. Johdannaisilla tekisi ehkä hyvin, mutta onkohan ne asettajat pystyssä enää maturiteetin aikoihin. Jos asiakaspuolella tehdään rahaa hyvin, asettajapuoli yleensä huojuu...
VastaaPoistaKun ulkomaalaisten määrää Suomessa arvioidaan, tarkasteluajanjaksoa voisi vähän laajentaa.
VastaaPoistaViime vuosisadan alussa maassamme asui paljon mielenkiintoisia ulkomaalaisia ihmisiä, jotka rikastuttivat etenkin Viipurin, Helsingin ja Turun elämää. Tuolloin heidän osuutensa väestöstä oli niin korkea, että sama suhteellinen osuus on saavutettu vasta 2000-luvulla uuden maahanmuuton seurauksena.
Tämä puoli asiasta usein unohdetaan ja vaietaa.
Vuosina 1945 - 1975 tämä maa on ollut eristäytynyt ja kummallinen kolkka maailmassa.
Helppo on yhtyä Tuntemattoman Rahikaiseen sanoihin ja todeta, että ulkomaalaisia tuntuu olevan, mutta eivät tunnu meitä kaipaavan. Mitäpä mekään heistä.
Vaikeammalta tuntuu huomata se, että joskus asiat ovat jossain suhteessa olleet muuta kuin arkiajattelussa uskomme.
Eilen oppilas X joutui vastaamaan luokkatoverin kysymykseen, miksi turkkilaiset AINA perustavat Suomeen pizzerian. X ei ole itse Turkissa käynytkään, sukulaisiaan vain on vähän sieltä suunnin eikä yksikään tietääkseni pizza-alalla.
VastaaPoistaKauhajoen jälkeen opettajille on tehty ilmoituksia epäilyttävistä henkilöistä, jotka ovat kalpeita ja istuvat yksin välitunneilla. Heistä on tullut äkkiä pelottavia. Siksi he istuvat yhä varmemmin yksin jatkossakin. Ehkä heille pitäisi käydä sanomassa, että älkää olko noin kalpeita. Tai kasvattakaa edes harmaa parta.
Pelottavia vieraita on aina liikaa. Jos täällä ei olisi yhtään maahanmuuttajaa, vieraita löytyisi kyllä kotimaisesta aineksestakin kammoksua. Mutta että vieraankammosta tehdään politiikkaa ja puhutaan rahasta, isänmaasta ja turvallisuudesta - halleluja vaan.
No miten paljon niitä ulkomaalaisia pitäisi Suomessa olla, jotta kunnallisvaaliehdokkaalla olisi oikeus sanoa, että hänen mielestään niitä on liikaa? Ja miten täydellisen tieteellisesti, moraalisesti ja eettisesti kunnallisvaaliehdokkaan tulisi pystyä perustelemaan mielipiteensä, jotta sillä olisi demokratiassa merkitystä?
VastaaPoistaNäissä kommenteissakin on jo perusteltu, että koska jossakin muissa maissa ulkomaalaisia on paljon enemmän, jopa 30%, niin eihän niitä mitenkään eikä milloinkaan voi Suomessa olla liikaa, vaikka niitä olisi kuinka paljon.
Vai onko kyse sittenkin siitä, että Suomessa on nykyään liian vähän tietynlaisia ulkomaalaisia (kuten herrat Fazer, Koff ja Finlayson) ja liikaa toisenlaisia ulkomaalaisia (kuten toistuvasti vakaviin rikoksiin syyllistyviä tai pysyvästi tulonsiirtojen varassa eläviä).
Olen muuten nähnyt sellaisenkin luvun, että Suomessa olisi noin 200 000 ulkomaalaistaista ihmistä, kun kansalaisuuden saaneet lasketaan mukaan.
Melko pieniähän nuo luvut vielä toistaiseksi ovat. Siitä huolimatta olen ainakin itse hyvin huolestunut Maahanmuuttoministeriön suunnitelmasta nostaa maahanmuuttajien määrä Suomessa nelinkertaiseksi lähivuosina. Tavoitteena siis on, että Suomessa olisi 15 vuoden sisällä vähintään 10% ulkomaalaisia. Laskutavasta riippuen tuollaiset 500 000 - 800 000 ihmistä. Suurin osa uusista tulijoista tulisi tietenkin kehitysmaista. Mistäpä muualta kukaan Suomeen tulisi.
Suomessa ollaan siis nopeutetulla aikataululla toistamassa muiden Euroopan maiden tekemiä virheitä. Tämä tulee väistämättä vaikuttamaan murentavasti Suomen yhteiskuntarauhaan ja -rakenteeseen.
Missä vaiheessa tätä kehitystä ihan tavallisella ihmisellä on oikeus sanoa, että hänen mielestään se on väärin?
Tillmanille: Ei pahalla, mutta tuo "ulkomaalaiset rikastuttavat elämäämme" on täsmälleen sitä silmät ummistavaa kaikki-on-hyvin-pöpinää jota on viime päiviin asti tullut joka ikisestä julkisesta tuutista.
VastaaPoistaMutta kun kaikki ei ole hyvin. Lähiön asukki ei koe asioita samalla tavalla kuin virkasuvaitseva työministeriön täti tahi setä. Jos tuntuu pahalta ja ahdistaa, niin sitten tulee tarve muuttaa asioita. Jos ne, joihin on ennen luottanut, näyttävät vaihtaneen suurimman avuntarpeen tarvitsijan viitan suomalaiselta epäonnistujalta maahanmuuttajin hartioille, niin onkos tuo suurikaan ihmen, jos alkaa kääntyä katse muiden puolueiden suuntaan.
Heikki Rönkkö puolestaan totesi, että: "siellä missä maahanmuuttajia on eniten töissä, esim. pääkaupunkiseudun raksoilla, yhteistyö sujuu varsin mallikkaasti."
Näin varmasti onkin, mutta kansantalouden kannalta on valitettavasti niin, että sitä mainittua mallikkaasti sujuvaa yhteistyötä ei tehdä riittävän paljon. Liian harva tulija päätyy töihin asti. Ja mikä pahempaa, sivuston hyvän isännän mainitsemista erityistä raivoa aiheuttavista kiintiöpakolaisista hyvin harva päätyy töihin asti. Ja kuten moneen kertaan muualla todettu, maahanmuutosta ei ole huoltosuhdevinouman oikaisijaksi.
Kun näin on, rikastuttava vaikutus jää fiilistasolle. Kaikille se ei riitä.
Asiaa voisi kysyä Lappalaisilta, mutta ei nyt kysytä kun tulisi liian suuret korvaukset Valtion maksettavaksi. Kokonaan ei tuo alkuperäiskansa vielä ole kadonnut, mutta eivätköhän hiljakseen sulaudu meihin ulkomaalaisiin (aikaa se tosin tuntuu vievän).
VastaaPoistaKiinnostava ilmiö (eri maissa, myös Suomessa) on jo tulleiden ja asemansa vakiinnuttaneiden ulkomaalaisten ulkomaalaisvastaisuus ja pelko saavutetun statuksen romahtamisesta. Enkä puhu nyt suomalaisista, kuten yllä.
Nuorten (vaiko sijoittajien?) luottamusta pitäisi tukea vaikka antamalla reilusti luottoa ilman vakuuksia tai takaisinperimistä jostakin roskapankista, johon Valtio voi sitten vapaasti kaataa rahaa.
Usein tuntuu että omakin pankki on aina roskapankki, vaikka sitä vaihtaisikin. Ainakin vie rahaa roskasesti. Oma tili on niinkuin puu, että saldo kasvaa tilipäivänä niinkuin lehdet ja kun vähän alkaa näyttää kauniin väriseltä, laskut tuo syksyn ja rahat varisee ja tyhjäksi jää. No kevättä odotellessa...
Ja aivan totta. Johdannaisilla voi kääriä tuohta tai sitten ei, ja voi ne myös tuhota pääoman ja oman pään jos sattuu ja joutuu korvaushoitoon. Ainoa joka aina tienaa, on johdannaisten välittäjä... puhuttiinko nyt pörssistä vai huumeista?
Palaan vielä tuohon sen verran, että kyseessähän on laajempikin ongelma.
VastaaPoistaJos eettisesti väärin muodostettujen mielipiteiden ääneen lausuminen tai edes ajattelu sallitaan, sehän johtaa kauheuksiin kuten Itävallan historiakin on meille osoittanut.
Kaikki tietävät, että mielipide "Suomessa on liikaa ulkomaalaisia" on eettisesti väärin muodostettu, koska Suomessa ei ikinä voi olla liikaa ulkomaalaisia, vaikka niitä olisi kuinka paljon. Pahimmillaan tuollaiset mielipiteet voivat johtaa siihen, että ihmiset äänestävät ihan väärin, kuten nyt Itävallassa on tapahtunut.
Toivottavasti Itävallan tapauksessa EU ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin, jotta väärä äänestystulos saadaan korjattua. Väärin äänestäneitä on myös syytä rangaista. Koska osa väärin äänestäneistä saattaa olla rikoksen uusijoita (Itävallassahan on jo kerran ennenkin äänestetty väärin), heitä tulee rangaista erityisen ankarasti.
Suomella on paljon oppimista muiden maiden esimerkistä. Sähköiseen äänestykseen siirryttäessä Suomessa äänestysjärjestelmä tulee laatia sellaiseksi, että äänestyskone korjaa väärät äänet automaattisesti oikeiksi ja lähettää väärin äänestäneelle rangaistusvaatimuksen.
Kun mainostetaan kummiksi ryhtymistä jollekin Kenialaiselle lapselle, niin eikö ihan mielenkiintoista ja kannustavaa kummitoimintaa olisi, että jaettaisiin käytetyt tietokoneet maahanmuuttajille.
VastaaPoistaSiinä pakomaalaisten lasten suut vääntyvät suureen iloon ja hymyyn kun pääsevät koneella leikkimään ja vanhemmat pitämään yhteyttä sukulaisiinsa.
Toisaalta, kenellä on aikaa pakomaalaisille koska vanhemmilla ei ole aikaa edes omille lapsilleen... mutta hyvä olisi purkaa syyllisyyttä itsestään lahjoittamalla muille.
Mistä johtunee, että turkkilaiset, vietnamilaiset ja muut vastaavat saavat työpaikan ja yrityksen pystyyn niin nopeassa tahdissa, mutta somaliklaanit eivät saa mitään aikaan. Tässä olisi tarkistamisen varaa...
"Suomessa asui viime vuonna 132 600 ulkomaalaista"
VastaaPoistaEi niitä ulkomaalaisia varmaan paljon enemmän tule olemaan, jos heille entistä helpommin aletaan antamaan tai annetaan Suomen kansalaisuuksia.
Ritva Viljanen: "Meillä on maahanmuuttajataustaisia henkilöitä vähiten länsieurooppalaisista maista, mutta näyttää, että me hyvin nopeassa tahdissa, noin viidentoista vuoden sisällä jo noustaa eurooppalaiseen keskiarvoon. 2,5 prosentista noin kymmeneen prosenttiin."
Mari Vaattoranta: "Pääkaupunkiseudulle muuttaa seuraavan 15 vuoden aikana 100 000 ulkomaalaista. Se mikä Ruotsissa tapahtui 50-100 vuoden kuluessa tapahtuu meillä raivoisan nopeasti."
Maahanmuuttajien määrästä
Ulkomailla syntyneitä vuonna 2007 oli 202 528. Tähän lukuun, kun lisätään vaikka perheiden lapset, joissa kumpikin vanhempi on ulkomailla syntynyt, niin ulkomaalaistaustaisten määrä on varmasti yli 210 000.
Maahanmuuttajien hedelmällisyys on korkea
Huoltosuhde on erityisen huono Afrikasta ja Lähi-idästä tulleilla suuren lapsimäärän myötä.
Esimerkiksi Somaliassa syntyneitä vuonna 2007 oli 5 802, mutta Somalin kieltä puhuvia 9 810.
Lisätietoa
"Kiintiöpakolaisia, jotka kukaties aiheuttavat erityistä raivoa, tulee vuodessa alle tuhat."
Jos katsotaan vaikka rikostilastoja, niin huomataan ainakin yksi hyvä syy, miksi he aiheuttavat raivoa.
Toinen raivoa aiheuttava asia on se, että olisi järkevämpää auttaa kymmeniä kertoja suurempaa määrä ihmisiä lähellä omaa kulttuuria ja kotimaata. Esimerkiksi Keniassa tai Jordaniassa.
Ei ole järkevää tuoda vuosittain 750 elintasopakolaista rasittamaan Suomen ekologista jalanjälkeä, huoltosuhdetta, syrjäytymään, masentumaan (kylmä ilmasto ja vaativa nykyaikainen yksilöllinen yhteiskunta) ja rikoksia tekemään.
Joissakin tapauksissa voidaan ajatella Suomen syyllistyvän etniseen puhdistukseen kun ihmisiä siirretään toiselta puolelta maailmaa tänne.
Kiintiöpakolaisuus on hölmöläisten hommaa?
"Yhdysvaltoihin muutti ennen vuotta 1914 280 000 suomalaista."
Myös maahanmuuttoa Suomeen tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä.
"Minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan. Jopa jotkut parhaista
VastaaPoistaystävistäni ovat ulkomaalaisia. Ne ulkomaalaiset eivät vain asu täällä..."
- Senilix kylän vanhus
En kyllä ymmärrä, miksi kaikki ulkomaalaiset niputetaan tuohon yhteen ja samaan tilastotolpaan. Historiasta tiedämme hyvin, kuinka skottilainen suku nimeltä Ramsay sopeutui hyvin tähän juroon suomalais-ugrilaiseen rahvaaseen. Kuka nyt voisi unohtaa Henrik Ramsayta, joka toimi ruotsalaisen kansanpuolueen keskushallituksen jäsenenä vuosina 1917–1935, joista vuosina 1922–1935 hän oli puolueen varapuheenjohtaja.
VastaaPoistaTodistaminen, siis vääräksi, on aivaan turhaa, mikäli kysymys on suomalaisen huipputehtaan tuotannosta, jonka kanslerit tänään vartiovat Senaatintorin päätyjä. Aikaisemmin luulin, että todennäköisyys saada seuraavalla nopanheitolla kuutonen on yksi kuudesosa, mutta taidan olla väärässä.
”Voimme laskea kuutosen saamisen todennäköisyyden, mutta emme sitä, mikä on todennäköisyys saada seuraavalla heitolla kuutonen. Ks. Niiniluoto 1975 s. 60 ja 1983 s. 56-57. (Lähde: Jonkan väitöskirja, s.18, alaviite 17). ”
Kun on vanha ja tyhmä, niin muisti pätkii. Luulin, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.
VastaaPoistaVoisi myös kuvitella, että kunnalliseen opetustoimeen kuuluu opetuksen järjestäminen vain näillä kielillä. Espoossa taitaa olla sitten näitä kansalliskieliä useampi. ”Vierasmaalaiset muuttajat ovat koko pääkaupunkiseudun “haaste”, jos tätä fraasia kehtaa käyttää. Esimerkiksi - Espoon kouluissa annetaan Kokkosen kertoman mukaan opetusta 35 kielellä” http://blogit.hs.fi/perassahiihtaja/?p=10
Opetuksen antamien liki kolmella tusinalla kielellä on Espoolle yhtä halpaa kuin saippua?
Ulkomaalaisuus ei ole mitenkään merkityksetön asia. Sekään ei varmasti ole merkityksetön asia, että lähitulevaisuudessa pääkaupunkiseudun (en muista ennusteen vuosilukua 2025?) neljäsosa puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia.
VastaaPoistaKeskimääräinen ulkomaalainen on monella mittarilla keskimääräistä suomalaista huonompi: Siis köyhempi, kouluttamattomampi ja kielitaidottomampi. Pitääkö tämä paikkansa sitten niiden ulkomaalaisten suhteen, joita Suomeen on tulossa, riippuu, että miten niitä valitaan.
Turvapaikanhakijat, pakolaiset ja heidän perheensä yhdistämisen kautta tulleet ovat oletettavasti ainakin ensimmäiset vuodet hankalaa porukkaa, autettavia. Ja tuntuvat pidemmälläkin aikavälillä olevan kohtuullisen syrjäytyvää porukkaa.
Ulkomaalaisia kohtaan ollaan epäluuloisempia, kuin kotimaalaisia kohtaan. Kotimaalaisuus on syy olla luottavaisempi, pelkkä ulkomaalaisuus ei vielä. Kirjoittajakin korostaa sitä että erinäköiset ihmiset kuulostavat kotimaalaisilta, vaikka perimä on muualta. Halutaan merkkejä siitä, että tausta ja arvot ovat samat.
Maahanmuuton koetaan olevan uhka taloudelle, kansallis-altruismille, turvallisuudelle, rotupuhtaudelle tai pariutumismahdollisuuksille. Sopisi varmaan keskustella siitä, miksi näistä ollaan huolissaan, ja miksi huolet ovat turhia, vääriä tai naurettavia. Siis miksi uhkaa ei ole tai se mitä se uhkaa ei ole puolustettavan arvoista.
Perimä ja kulttuuri ovat ihmisille rakkaita asioita. Jos maahanmuuttoa markkinoidaan sillä, että virkistetään suomalaisten ummehtunutta kulttuuria ja perimää, niin se ei varmaan kenenkään ennakkoluuloja hälvennä.
Kemppinenkin menee halpaan verratessaan nykyisiä "elintasopakolaisia" Ruotsiin ja Amerikkaan lähteneisiin suomalaisiin.
VastaaPoistaKun menin Ruotsiin 70-luvun alussa, en saanut Ruotsin valtiolta äyriäkään avustusta. Töihin oli heti mentävä, förskotilla elettävä ja vielä verotkin maksettava.
Eikä isoisänikään jäänyt maleksimaan ykköset päällä New Yorkin rautatieasemalle amerikan kelan ja sossun rahoilla sata vuotta sitten. Calumetin kuparikaivoksille Michiganiin hänen oli mentävä ja lekan varteen tartuttava.
Hädässä olevia on tietysti autettava, mutta ymmärrän hyvin, että kansaa rassaa kun se huomaa päättäjien tekevän typeryyksiä ja puhuvan paskaa.
Rehellisyys ja avoimuus on paras lääke rasismia ja populismia vastaan. Valehtelu, peittely ja sievistely kopsahtaa demokratian nilkkaan.
Suomessa on noin miljoona ulkomaalaista, kun lasketaan mukaan savolaiset. Eli Suomessa on noin 800 000 ulkomaalaiasta liikaa. Tästä syystä meidän tulisi aloittaa Venäjän ja Ruotsin kanssa neuvottelut Pähkinäsaaressa sovittujen rajojen kunnioittamisesta ja tämän tulisi olla ulkopolitiikan keskeinen tavoite.
VastaaPoistaHuh, tulipas arka paikka!
VastaaPoistaSuomessa syntyneenä, sieltä kaks kertaa jo poismuuttaneena, totean etten enää ikinä takasin.
Jopa se on käsittämätöntä, että tataarit, joita Suomessa on ollut jo Venäjän vallan ajasta, lasketaan ulkomaalaisiks, ihmetyttää.
Sukunimestäni olen kuullut, että se on "mustalais"nimi, koska se ei oo sellanen Lehtinen tai jokin muu -nen.
Nyt yleistän raskaasti, mut joka kerta, kun oon Suomessa, olen tosiaan suomeapuhuva ulkomaalainen.
Jopa ruotsinsuomalaisten keskuudessa, jos joskus niitä nyt tapaan, oon kummajainen, kun en osallistu siihen Ruotsin-nälvimiseen. Ihmettelen usein, et mitä hittoo ne täällä oikein asuu, mikseivät lähe Suomeen.
Musta Suomelle tekee vaan hyvää ne "ulkomaalaiset".
Tapasin eräällä Tampereenreissullani iranilaisen kioskinpitäjän ja hän ihmetteli, kun olin iloinen, positiivinen ja jopa puhuin hänen kanssaan.
Ja minä ihmettelin kaikenmuuassa, et kaveri oli oppinu suomee niin lyhyessä ajassa.
Että miten päteviä ulkomaalaisia saisi tulla? Tässä nykyisen talouskriisin keskeisiä henkilöitä: listan lähetti Jouko Jokisalo
VastaaPoistaRichard Fuld, Lehman Brothersin johtaja, vuosiansio 41 milj. dollaria; tappiot: 8,6 mrd. dollaria (28.000 työntekijää)
James E. Cayne, Bear Stearnsin johtoja, vuosiansio 68 miljoonaa dollaria; tappiot 68 milj. dollaria (14.000 työntekijää,joista vähintään puolet menettävät työpaikkansa)
Stanley O'Neal, Merrill Lynchin johtaja, 161 milj. dollarin "kultainen kädenpudistus", tappiot 52 mrd. dollaria
John J. Maeck,. Morgan Stanleyn johtaja, vuosiansio 40 miljoonaa dollaria, tappiot 11 mrd. dollaria
Robert Willumstand, AIG:n johtaja, vuosiansio miljoona dollaria + optiot, tappiot 80 mrd. dollaria.
Kaiketi se vähän riippuu siitäkin, että kuka muuttaa, tai siis on se maahanmuuttaja. Kiinan keisari vai Ivan Ivanovits, vai Jack McCoy.
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=Pm7KjPVAVLc
Kulttuuri - usein se amerikkalaiseksi haukuttu - hyökyy tänne ilman sen erikoisempia lupia maahanmuuttoa valvovilta viranomaisilta, tai muilta täällä asuvilta. Asuvat kotonamme ja aika monihan siitä ihan pitää, vai miten?
Kun Heikki Rönkkö otti puheeksi tuon Sveitsin, niin minäkin vähän aiheesta sanon jotakin, eli että, en ole noita Sveitsin taseita ja muita seuraillut sen kummemmin enää, kun en ole jaksanut. Olen kyllä siellä käynyt ja kerrankin ihan kiipeilemällä sinne mennyt - ja muistan, että se rajavalvoja mikä lie oikein juoksi perässä ja halusi katsoa reppuuni. Mutta ennen siellä oli sellainen systeemi, että 11 kuukautta maassa ja 3 kuukautta muualla, jos halusi siellä olla hommissa nääs. Siitä oli se etu työnantajalle, joka siis oli sellainen sveitsiläinen, että ne liksat ei päässeet koskaan nousemaan liikaa. Ja aika mulkvisteja ne oli sillä lailla sopivasti, jos kaunisti sanon, ne sveitsiläiset, vaikka ei siellä niitä lyhyitä mustia viiksiä nenän alla juuri näkynytkään silloin kun viimeksi olin.
Mieleen tulee, että se Sveitsin-pankki olisi pitänyt räjäyttää vege maisemaa pilaamasta jo kauan sitten.
Mulkut siis. Eikun keinottelijat siis.
Nyt kun ajattelee, niin kyllä se Max Engmannin Raja-kirja pysyy lukemisen arvoisena opuksena vielä pitkään.
Kerrassaan.
USA:ssa ehti olla sitä Afrikasta tullutta siirtolaisväestöä töissä aika kauan, ennen kuin ne saivat sen äänioikeuden ja vähän muitakin oikeuksia. Että helppoa se siirtolaisen elämä ei kai ole ollut oikein missään. Ei ainakaan Ranskassa. Mutta se, että minareetit kohoavat onkin sitten jo vähän mutkikkaampi juttu.
Venäläisyyttä en lähtisi tulkitsemaan. Totisia uutisia, jospa se sanoikin jotakin sellaista.
Että esimerkiksi tällainen vanhempi uutinen, että eikö se mennyt niin, että se oli se Leonid Eitingon, joka sen Trotskin murhan junaili. Trotskihan tapettiin - vai pitääkö olla murhattiin - iskemällä häntä jäähakulla päähän. Leonid Eitingon oli siihen hommaan kouluttanut sen Ramon Mercaderin ja sen mutsin Caridad Mercaderin takapuolta se Leonid taas oli päässyt koputtelemaan jollakin jäähakkua pehmeämmällä. Ja se Leonid ja Caridad nuolivat toisiaan siellä autossa housut polvissa ja hame korvissa, sillä aikaa kun se Ramon kävi niittaamassa sen Trotskin. Myöhemminhän se Eitingon pääsi Stalinin passittamana työleirille 12-vuodeksi. Selvisi vielä hengissäkin. Että uutista kerrakseen. Ja piruko siitä selvää ottaa.
Että miten se menikään, että eikö se Trotskin jatkuva vallankumous tarkoittanutkin oikeastaan pysyvästi kiinnostavaa elämää. Että mitä se taas sitten on jos joku venäläinen katselee uutisia jossa kerrotaan vaan totuuksia?
Kemppinen olet jo varmaan tietoinen Yhdysvalloissa asuvien arabien pärjäämisestä.
VastaaPoistaEli tulevat toimeen paremmin kuin väestö USA:ssa keskimääriin. Kolme neljäsosaa maan arabeista on kristittyjä, mutta muslimiarabitkin ylittävät keskiarvon.
Euroopassa taas tilanne on päinvastoin. Eli arabeilla menee huonosti.
Mistä moinen ero? Hakeutuvatko kyvykkäät arabit USA:han, missä saa menestyä ja Eurooppaan hakeutuvat kouluttautumattomat ja konservatiiviset öyhöttäjät? Vai olisiko "kotouttamisessa" jotain vialla.
Minusta työlupa pitäisi myöntää heti oleskeluluvan yhteydessä, rikoksiin syyllistyneet karkoittaa rutiinitoimenpiteenä ja muutenkin maahanmuuttajat pitäisi nähdä vastuullisina toimijoina, eikä vasemmistolaisen paapojan vinkuleluna.
Olen sitä mieltä, että maahanmuutossa kansallinen itsekkyys on paikallaan.
Tulijat pitää valita pisteyttämällä. Kanadan malliin.
Kumma juttu tuo ulkomaalaisista puhuminen. Syyllistetään maahan tulleita siitä, että heitä syrjitään esimerkiksi työelämässä. Tarjoillaan ihmeellisiä ennakkoluuloja faktoina, ja jos joku koettaa korjata, niin jätetään huomiotta tai aletaan nimitellä. Esimerkiksi Suomi24-keskustelupalstan Rasismi-osio on ihmeellinen opastus suomalaiseen sielunmaailmaan tai ainakin sen pimeämpään puoleen. Siellä mm, väitetään säännöllisin välein, että somalit syyllistyvät Suomessa joukkoraiskauksiin, joita tapahtuu "kymmeniätuhansia vuodessa". Miten ehtivätkin.
VastaaPoistaEipä ihme, että heillä on vaikeuksia työn saannissa, kun Suomi pelkää mustaa miestä. Sitten käytetään tätä hyväksi ja kerotana, että ne ovat laiskoja ja työtä pelkääviä ja hankkiutuviat tänne vain Suomen ihmeellisten sosiaalietujen perässä. (Muuten, minulla kävi teellä isosiskojensa saattajana tuskallisen ujo 11-vuotias poika, joka koetti kovasti olla perheen mies. Myöhemmin he muuttivat Hakunilaan. Poika oli matkalla kouluun, kun vastaan tuli humalainen suomalaismies. Pojan toinen jalka on pysyvästi toista lyhyempi nyt - perusteellsisti murskaantunut reisiluu ei korjaannu helposti edes lapsella. Toinen tuntemani perheenisä lähti ostamaan maitotölkkiä kioskilta Tampereella. Tuli puukko rintaan. Perhe jäi ilman maitoa ja isää.)
Kyse ei ole ihmisistä.
VastaaPoistaKun olin Ruotsissa eräässä suuressa teollisuuslaitoksessa töissä takavuosina, siellä samassa hallissa oli muutaman päivän ihan oikeissa töissä eräs Suomen romaanikin.
Tätä ihmettä tultiin katsomaan kaukaa. Enkä ole kyllä itsekään vastaavaan myöhemmin törmännyt.
Kyse ei ole siis ihmisistä. Kyse on kulttuurista.
500 vuotta on näköjään liian lyhyt aika sopeutua.
"pigmenttiongelmia"
VastaaPoistaKauan virallisesti monikulttuurisessa maassa asuneena koen tuon ilmauksen rasistiseksi. Tumman ihmisen iho on todellisuudessa paljon vähemmän ongelmallinen kuin esimerkiksi minun ihoni, joka ei kestä auringonpaistetta.
Aloituksen vuoksi palasin vanhoihin muistiinpanoihini, ja aivan oikein; tammikuussa 1994 olin kirjoittanut nuoremman miehen itsevarmuudella:
VastaaPoista"Maailma on siirtymässä fasismin aikaan. Reaalisosialismin luhistuttua alkoi markkinatalous, selväkielellä yhä kapitalismi, osoittaa arvopulan oireita. Kovakätistä johtajaa kaivataan vielä, eikä vähiten Venäjällä."
No, ei aivan huonosti 14 vuotta sitten? Lienee joku kovakäsi löytynytkin, ja joukko fanittajia. Ettäkö vain idässä? Kyllä. Kaikki paikat ovat idässä, jos tarkoitukseen sopivalta suunnalta niitä katsoo.
Allun Pihtaajalle:
VastaaPoistaEsimerkiksi Somaliassa syntyneitä vuonna 2007 oli 5 802, mutta Somalin kieltä puhuvia 9 810.
Nämä somalialaiset somalit ihmettelevät usein kuinka kenialaiset somalinkieltä puhuvat oikein ovat päässeet tänne Suomeen pakolaisstatuksella. Murteesta sen huomaa.
Toisekseen Siad Barren sosialisti-murhaajat ovat maassamme suurin joukoin.
Kuka uskaltaa vaatia selvityksiä miksi ja kuinka maahamme on päästetty Barren aikaisia sosialisteja, jotka ovat syyllistyneet joukkomurhiin, kidutuksiin, raiskauksiin... no, ei kukaan uskalla...
Maalaisiahan tässä ollaan kaikki.
VastaaPoistaValtiossa on kyse jollekin alueelle sijoittuneen porukan itsemääräämisoikeudesta. Se kai on porukkaan kuuluville tärkeää, olivatpa lähtöjään mistä tahansa. Ei somaliväestö ole tekemässä tästä maasta Somalian osavaltiota. Tapoja tuovat ja halunsa vaikuttaa asioihin ympärillään. Eihän siinä mitään. Vähiin käymme, jos haluamme säilyttää vain pullollisen puhtaaksi viljeltyjä suomalaisia. Takaisiko se vakaat olot?
Kun poika oli päiväkodissa, siellä oli mustalainen töistä ja vielä sen jälkeen 15-vuotta.
VastaaPoistaMinun asiaani oikeudessa ajanut lakimies oli mustalainen.
Minun entinen esimieheni oli mustalainen.
Asukasyhdistyksessä, jossa aikaisemmin olin varapuheenjohtaja, on nyt puheenjohtajana mustalainen.
Homojen ja ulkomaisten siirtolaisten liberaali Kalifornia on maailman 9. rikkain valtio ja Nobelien hautomo.
VastaaPoistaSuomi on pieni ja USAa köyhempi ja sodan jälkeen Nobeleita 0 kun iloisempi Afrikka on saanut ainakin 9 Nobelia.
Osasyynä voi olla se että täältä on puuttunut suvaitsevaisuus ja ihmisten iloinen moninaisuus.
Isänmaallisuus voi tukahduttaa.
Minua etoneet aina pompöösit sisäänlämpiävät kulttuuritaidekirjat ja kulttuuri-tvkin joskus..
Ymmärtääkseni kaikki ihmiset ovat maahanmuuttajia muualla kuin Itä-Afrikassa.
VastaaPoistaIhmisten vaeltaminen ja erilaisten identiteettien rakentuminen on jatkunut niin kauan, kuin ihmisiä on ollut.
Emme esim. enää tiedä, minkä kielen tai kulttuurin saamen kieli on täällä aikanaan syrjäyttänyt tieltään.
Selvää on vain se, että koko ihmiskunnan historiassa tai esihistoriassa ei ole yhtään mitään, mitä voisi kutsua sanalla "alkuperäinen".
Antropologiahan on toisaalta saanut selville, että koko ihmiskunta on häkellyttävän läheistä sukua keskenään. Puhuminen esimerkiksi ihmisroduista on siksi vailla mitään perusteita.
Keski-Afrikasta tunnetaan gorillapopulaatioita, jotka asuvat lähellä toisiaan, mutta ovat keskenään kaukaisempaa sukua kuin ketkään ihmiset missään ovat.
Australian aboriginaalit, Helsingin somalit ja savolaiset ovat kaikki keskenään serkuksia.
Se on varmasti ollut jännittävää aikaa, kun ihmisiä oli vielä useita eri lajeja. Jotkuthan ovat pohtineet, ovatko eri kulttuurien tarinat peikoista ja menninkäisistä ehkä peräisin muinaisista kohtaamisista neandertalilaisten kanssa.
Tapsa, vai oli siellä suomalainen romaani töissä; oliko ihan tuntematon sotilas, vai mikä? Viisisataa vuotta ei riitä monelle meidän valkolaissuvuistakaan armaan isänmaamme äidinkasvojen alla paistatteluun.
VastaaPoistaSuomalaisesta romanikulttuurista voi löytää halutessaan monia puolia, hyviäkin.
"pigmenttiongelmia"
VastaaPoistaJep, määkin reagoin tohon sanaan, mut unohdin kertoo miks.
Mullon pigmenttiongemia tai -ongelma ja se on todellinen ongelma tai siis voin elää sen kanssa. Siis mullon Vitiligo ts. pigmentti häviää iholtani.
http://sv.wikipedia.org/wiki/Vitiligo
Siis, se mitä K. tarkotti pigmenttiongelmana, ei ole ongelma tälle kyseessäolevalle henkilölle! Eihän?
Linkistä löytyy Tampereen sosialistisen toimittajakoulun yhteenveto vuoden 2007 mediatapahtumista. On Jokelaa ja uutisoinnin ongelmista Venäjästä jne.
VastaaPoistaEdelleenkin sydämensivistys ja äly on näiltä kirjoittavilta toimittajaoppilailla hukassa.
tampub.uta.fi/tiedotusoppi/1797-6014.pdf
Turkkilainen, kuule,
VastaaPoistaminä olen mainitsemasi lähiön asukki. Lapseni käyvät koulua, jossa opetetaan yhdeksää eri äidinkieltä ja kuutta uskontoa. Minusta ei tunnu pahalta eikä minua ahdista vaan olen iloinen siitä, että lapseni saavat kasvaa ihan toisenlaiseen maailmaan kuin oma sukupolveni. He eivät ajattele olevansa "suvaitsevaisia", kun ovat maahanmuuttajaystäviensä kanssa. On se rikkaus, vaikket ilmauksesta pidäkään.
Minusta maahanmuuttotaustaisten ihmisten työllistymis- ja rikosprosentteja kannattaisi tarkastella vasta monen vuosikymmenen päästä muutosta, jos tarkastella pitää. Silloin voisi jo saada lievää aavistusta siitä, millä lailla uuteen ympäristöön on sopeuduttu.
Se mitä mediaa seuraat määrittää sen miten ajattelet... Olisiko näin?
VastaaPoistaNo joka tapauksessa, puolitoista vuotta sitten lopetin Hesarin tilaamisen. Aina välillä kun ko. lehteä selailen huomaan railon lehden tarjoaman maailmankuvan ja omani välillä, eikä tuo railo ole katoamaan päin, päinvastoin.
Toinen asia sitten on, tarjoavatko muut lähteet sen uskottavampaa totuutta.
Joskus aiemmin unohdin laittaa A. Stubb-kuvan tänne linkkinä, joten tässä mediapelle:
VastaaPoistaAlex hoitaa!
Siis "vain" 30 000 venäläistä asuu Suomessa. Tähän lukuun luultavasti sisältyvät vain Suomessa pysyvästi asuvat venäläiset? Kesäasukkaita lienee mm. Kemppisenkin hyvin tuntemalla Lappeenrannan seudulla lisää.
VastaaPoistaVenäläiset saavat hankkia Suomesta kiinteistöjä vapaasti, eikä sinä mitään. Mutta miksiköhän suomalaiset eivät voi vastavuoroisesti hankkia vapaasti maata Venäjän puolelta? Eivät edes ne evakot tai heidän jälkeläisensä, jotka joutuivat luovuttamaan maansa jatkosodan seurauksena Neuvostoliitolle. He eivät siis voi lunastaa takaisin omia maitaan.
Ehkäpä advokaatti Silvennoinen vielä onnistuu Viipurissa käynnistämässään oikeusjutussa, jossa vaaditaan omistusoikeuden vahvistamista erään kaupungissa sijaitsevan tontin alun perin omistaneelle suomalaismiehelle. No, tämä oli tietysti tsoukkia.
Minun yksittäinen tarinani ainoasta tuntemastani oikeaa työtä tekevästä romanista on ihan yhtä tosi kuin muidenkin päinvastaiset tarinat päiväkodissa työskentelevästä romanista.
VastaaPoistaJa se on yleistys, tietysti tiedän sen.
Mutta eiväthän teille kelpaa tilastotkaan. Ainoastaan omat käsityksenne ja kokemuksenne ovat tosia.
Jospa kuitenkin tyrkyttäisin tätä tännekin, vaikka meneekin ohi keskustelusta ja on aika pitkä ja vieraalla kielelläkin....
VastaaPoista(Financial Times)
Willem Buiter; Professor of European Political Economy, London School of Economics and Political Science; former chief economist of the EBRD, former external member of the MPC; adviser to international organisations, governments, central banks and private financial institutions.
September 29, 2008
.............What is likely to happen next? With a bit of luck, the House will be frightened by its own audacity and will reverse itself. If a substantively similar bill (or a better bill that addresses not just the problem of valuing toxic assets and getting them off the banks’ books, but also the problem of recapitalising the US banking sector) is passed in the next day or so, the damage can remain limited. If the markets fear that the nays have thrown their toys out of the pram for the long term, the following scenario is quite likely:
The US stock market tanks. Bank shares collapse, as do the valuations of all highly leveraged financial institutions. Weaker versions of this occur in Europe, in Japan and in the emerging markets.
CDS spreads for banks explode, as will those of all highly leveraged financial institutions. Credits spreads generally take on loan-shark proportions, even for reputable borrowers. Again the rest of the world will experience a slightly milder version of this.
No US bank will lend to any other US bank or any other highly leveraged institution. The same will happen elsewhere. Remaining sources of external finance for banks, other than the facilities created by the central banks and the Treasuries, will dry up.
Banks and other highly leveraged institutions will try to unload assets at fire-sale prices in illiquid markets. Even assets not viewed as toxic before will become unsaleable at any price.
The interaction of a growing lack of funding liquidity and increasing market illiquidity will destroy the banks’ business models.
Banks will stop providing credit to households and to non-financial enterprises.
Banks will collapse, both through balance sheet insolvency and through liquidity insolvency. No bank will be safe, not even the household names for whom the crisis has thus far brought more opportunities than disasters.
Other highly leveraged financial institutions collapse on a large scale.
Households and non-financial businesses revert to financial autarky, among wide-spread defaults and insolvencies.
Consumer demand and investment demand collapse. Unemployment shoots up.
The government suspends all trading in financial stocks until further notice.
The government nationalises all US banks and other highly leveraged financial institutions. The shareholders get nothing up front and have to wait for an eventual re-privatisation or liquididation to find out whether they are left with anything at all. Holders of bank debt get a sizeable haircut ‘up front’ on the face value of the debt and have part of the remainder converted into equity that shares the fate of the old equity.
We have the Great Depression of the 2010s.
No niin. Keskustelussa on tähän mennessä käyty ansiokkaasti läpi kaikki vakiokliseet rotujen olemattomuudesta, Afrikan alkukodista, saamelaisten kovasta kohtalosta ja työtätekevistä mustalaisista lähtien.
VastaaPoistaTosielämässä tilanne on silti ennallaan: me olemme suomalaisia ja tämä on nyt meidän maamme. Nyt meitä uhkaa sama kohtalo kuin saamelaisia aikoinaan, eli muualta tulevat kansainvaellukset uhkaavat pyyhkäistä tieltään pienen vähemmistökansan ja -kulttuurin.
Nyt meidän on päätettävä, mihin suuntaan me haluamme Suomea kehittää. Ja niin kauan kuin meidän väitetään elävän demokratiassa, myös muilla mummoilla kuin Tarja-mummolla ja tällä etniseen rikkauteen tyytyväisellä mummolla tulisi olla oikeus sanoa oma sanansa. Sen jälkeen voitaisiin laskea äänet ja katsoa, mikä on enemmistön tahto. Mutta maahanmuuttoasioissa tällä hetkellä demokratia ei toteudu.
Asiasta kannattaisi pitää kansanäänestys nyt. Hyvissä ajoin ennen kuin Suomestakin tulee muslimienemmistöinen maa. Jos emme toimi nyt, negatiivista kehitystä on hyvin vaikea myöhemmin pysäyttää.
"Tapsa, vai oli siellä suomalainen romaani töissä; oliko ihan tuntematon sotilas, vai mikä?"
VastaaPoistaJaahas, taitaa tässä pilkka napsahtaa kysyjän otsaan.
Sillä ei kai tämä idioottimainen korrektius, jossa mustalaista ei saa sanoa mustalaiseksi - vielä mustemmista esimerkeistä puhumattakaan - ole minun vikani!?
Minun vikani on vain se, että yrittäessäni hienostella muiden mieliksi erehdyn yhdessä kirjaimessa.
(Etpä kuitenkaan uskalla heitää herjaa Petjan toistuvista kielioppivirheistä...)
Itävallan kansalaiset äänestivät väärin ja nyt on taas paikallaan lähettää ainakin ”kolmen viisaan miehen kopla” kertomaan mihin kohtaa punainen viiva pitäisi vetää. Näiden oikein viisaitten miesten sanomahan on yksinkertaisesti se, että vain sosiaalidemokratia on oikeaa demokratiaa
VastaaPoistaSuomessa maahanmuuttopolitiikkaan ei kukaan vastuullisessa asemassa oleva henkilö uskalla edes ottaa kantaa. Jos kriittisiä mielipiteitä tuo esille; saa otsaansa rasistin leiman lähes valonnopeudella.
Niinpä maahanmuuttopoliittinen keskustelu typistyy hyssyttelyksi ja vaaleanpunaisiksi, löysiksi lauseiksi ja monikulttuurisuuden kritiikittömäksi ylistämiseksi. Vaikka tosiasiat Ranskasta, Iso-Britanniasta ja Hollannista kertovat karua kieltään monikulttuurisen yhteiskunnan jännitteistä ja maahanmuuttajien lisääntyvästä syrjäytymisestä.
Pitäisi nähdä myös maahanmuuttajien määrän nousun todellinen syy; Afrikan hallitsemattoman väestönkasvun myötä Eurooppaan tulvii kouluttamatonta väkeä, jonka myötä yhteiskuntien huoltosuhde ei ainakaan parannu.
mirrkatt:
VastaaPoista"Homojen ja ulkomaisten siirtolaisten liberaali Kalifornia on maailman 9. rikkain valtio ja Nobelien hautomo."
Huono vertaus. USA:han menevä porukka omii itselleen (kyseenalaisen?) amerikkalaisen unelman; self made man-meiningin ja tekee työtä ja sopeutuu työn kautta yhteiskuntaan.
Hyvinvointivaltioihin tulleet pakolaiset nostavat tilillensä tulosiirtoja ja elävät niillä; asuvat lähiöissä ja katsovat satelliittikanavilta omankielisiä ohjelmiaan; eivät opi uuden kotimaan kieltä...
ja syrjäytyvät.
Nämä on sitten luettava Teeseinä.
Homojen ja ulkomaisten siirtolaisten liberaali Kalifornia on maailman 9. rikkain valtio ja Nobelien hautomo.
VastaaPoistaSuomi on pieni ja USAa köyhempi ja sodan jälkeen Nobeleita 0 kun iloisempi Afrikka on saanut ainakin 9 Nobelia.
Osasyynä voi olla se että täältä on puuttunut suvaitsevaisuus ja ihmisten iloinen moninaisuus.
Isänmaallisuus voi tukahduttaa.
Olet lievästi sanoen hakoteillä analyysissäsi.
Esimerkkinä sanottakoon, että 53 % Los Angelesin asukkaista on luku- ja kirjoitustaidottomia. Kenellekään näistä lähinnä meksikolaisista ei niitä noopeleita tulla myöntämään. He ovat palveluskuntaa ja halpatyövoimaa Kalifornian etupäässä valkoiselle ja aasialaiselle eliitille. Pitäisikö Suomeen mielestäsi saada samanlainen yhteiskunta?
Iloisessa Afrikassa, jossa asukkaita on liki 200-kertaisesti Suomeen verrattuna, on nobeleita myönnetty lähinnä Etelä-Afrikan valkoisille tiedemiehille apartheid-vuosina ynnä rauhanpalkintoja valkoisia vastaan tapelleille mustille. Edustaako Etelä-Afrikka afrikaanerien valtakaudella ehkä Kaliforniaakin paremmin sitä kaipailemaasi "suvaitsevaisuutta ja ihmisten iloista moninaisuutta"?
Minusta maahanmuuttotaustaisten ihmisten työllistymis- ja rikosprosentteja kannattaisi tarkastella vasta monen vuosikymmenen päästä muutosta, jos tarkastella pitää. Silloin voisi jo saada lievää aavistusta siitä, millä lailla uuteen ympäristöön on sopeuduttu.
VastaaPoistaOmituinen ajattelutapa. Tilastoista tiedämme jo nyt, että esimerkiksi kiinalaiset, virolaiset ja yleensä länsimaalaiset työllistyvät suunnilleen yhtä hyvin kuin kantaväestökin muutaman maassaolovuoden jälkeen. Samoin tiedämme, että Afrikasta ja muslimimaista tulevilla työttömyys- ja rikollisuusaste ovat päätähuimaavia.
Eikö kannattaisi suosia maahanmuuttoa niiltä alueilta, joilta tiedämme tulevan vaivattomasti Suomeen sopeutuvaa porukkaa? Samoin eikö kannattaisi rajoittaa maahanmuuttoa sieltä, mistä tulee pääasiassa lukutaidottomia vuohipaimenia, joiden jälkeläiset optimistisesti ajatellen sopeutuvat Suomessa asumiseen kuudennessa polvessa, jos oikein hyvin käy?
Sen mä vaan sanon, että olisi korkea aika nimetä puisto patsaan kera Eila Kännölle.
VastaaPoistaAd Omnia: - pari tarpeetonta tunnustusta. Isän puolelta oma suomalaisuuteni on kyseenalainen, koska isänisäni oli Venäjän, ei Suomen suuriruhtinaanmaan kansalainen. Hänen perheensä asui parinkymmenen kilometrin päässä rajalta, joka ennen 1. maailmansotaa oli aika teoreettinen.
VastaaPoistaÄidinkieli, kulttuuri, uskonto ja kaikki olivat suomi ja Karjala - esivanhammat olivat siirtyneet Ruokolahden - Lappeen alueelta, kuten 100 000 muutakin lähemmäs Pietaria 1800-luvun alussa.
Silti Jussi Kemppine joutui kasaamaan paperia päästäkseen rajavartiostoon töihin 1920-luvulla.
Toinen: - Kännön seuraaja ulkomaalaisviraston johtajana oli serkkuni (isäni serkku) Risto Veijalainen. Oltiin sen verran yksissä, että kertyi yhtä ja toista tietoa alan toiminnasta.
Asia ei ole miltään suunnalta katsoen helppo.
En ole itse kiinnostunut maanhankinnasa Karjalassa, mutta tiedän, missä kaivossa talonkirjat ovat. Tiedän sen lammen, johon isäni serkkuja hukutettiin kulakkeina. Sitä ratajaksoa ei tiedä kukaan, jolle isäni isoäiti tipautettiin matkalta Kolymaan.
Tästä huolimatta Viipuri vuoteen 1939 taisi todella olla aika monikulttuurinen ja monikansallinen kaupunki. Huhtikuun 1918 tapahtumat tosin eivät kestä tarkastelua.
No Turkkilainen kuulee. Ja toki sinua ymmärtääkin. Koet saavasi rikkautta ja olet siihen tyytyväinen. Koet ilmeisesti myös lapsiesi saavan rikkautta ja olet siihenkin tyytyväinen.
VastaaPoistaLienee kuitenkin ilmeistä, että on olemassa ihmisiä, jotka kokevan asian muulla tavalla. Linkittämäni uutinen kertoi tällaisista ihmisistä ja kertoo heidän äänestyskäyttäytymisestään. Et voi selittää heidän olemassaoloaan ja mielipiteitään pois sillä, että sinun mielestäsi asiat ovat ok.
Ja yhtä vähän voit tehdä mitään minun ajatukselleni siitä, että nykykäytäntöjen mukaan toteutettavalla maahanmuutolla ei tulla saavuttamaan niitä hyötyjä, joita sillä väitetään saavutettavan.
Ajatus siitä, että työllistymisprosentteja tarkasteltaisiin vasta vuosikymmenen kuluttua siitä, kun aiottu työntekijä on tänne saapunut, vaikuttaa lähinnä siltä, että halutaan peitellä kehnoja työllisyyslukuja. Eikö pitäisi mielummin olla niin, että jos maahanmuutto on niin hyödyllistä kuin sen väitetään olevan, niin asian saralta tulisi löytyä suuri määrä tutkimusdataa, joka kiistatta osoittaisi sen hyödyllisyyden tälle kitukasvuiselle maalle?
Dilemma: suomalaisten miesten geeniperimästä 2/3 on aasialaista alkuperää, mutta naiset ovat lähes kokonaan geeniperimältään länsieurooppalaisia. Miten tämä on mahdollista? Tulisiko UVIn ryhtyä pikaisiin karkotustoimenpiteisiin?
VastaaPoistaEurooppa on kansojen sulatto ja siellä on vapaa liikkuvuus. Jukolaan ei ole paluuta. Vai Jussi Kemppinen... no sitten blogistilla on käsitys elokuvasta Raja 1918 ja ehkä tarinoitavaakin erään JD:n kanssa vaikka radiossa kuulijoiden iloksi.
VastaaPoistaTässä yhteydessä vielä mainittakoon, että olen jättänyt Helsingin asuntolautakunnalle adressin, jossa toivotaan, etten alueellemme asutettaisi lisää suomalaisia.
VastaaPoistaTapsa, tarkoitukseni ei ollut puuttua kirjoitusvirheeseen. Kun en vielä kuusikymppisenäkään ole oppinut hymiöiden käyttöön - koskaan en ole käyttänyt, enkä toista kertaa käytä - saattoi lause tuntua ivalliselta, pilkunnussija en ole, Petjan virheistä pitäkööt muut huolen. Mustalaiskultttuurista erinäisistä syistä jotakin tietävänä olen ehkä liian herkkä näkemään rasismia sielläkin, missä sitä ei ole.
VastaaPoistaRauha maassa, Kariav, kunhan kiivailen lämpimäkseni. Enkä minäkään käytä hymiöitä, joten pilke ei aina näy.
VastaaPoistaSitä paitsi väitän mielelläni vastaan, joten nyt kun huomaan edustavanikin täällä enemmistön kantaa, taidankin kääntää kelkkani: tunnen henkilökohtaisesti kaksi somalinuorta, ja molemmat ovat kunnon kundea - toinen kävi jopa Suomen armeijan!
Joku kirjoitti näin:
"... myös muilla mummoilla kuin Tarja-mummolla ja tällä etniseen rikkauteen tyytyväisellä mummolla..."
Hetken jo säikähdin, että mummon salaisuus on paljastunut, mutta se olikin väärä hälytys...
Dilemma: suomalaisten miesten geeniperimästä 2/3 on aasialaista alkuperää, mutta naiset ovat lähes kokonaan geeniperimältään länsieurooppalaisia. Miten tämä on mahdollista? Tulisiko UVIn ryhtyä pikaisiin karkotustoimenpiteisiin?
VastaaPoistaArgumentissasi on ongelma. Minulta on nimittäin vahva epäily, että niinä tuhansina vuosina kun ugrimiehet ja euronaiset ovat viettäneet keskenään aikaa tässä maassa, kanssakäyminen on useita kertoja edennyt pinnallista tuttavuutta pidemmälle. Näin ollen perimät ovat sekoittuneet.
Onkin katsottava, että Maahanmuuttoviraston (o.s. UVI) on ryhdyttävä karkottamaan molempien sukupuolten edustajia. Kun muistetaan, että indoeurooppalaisten alkukoti on Keski-Aasiassa, karkotukset toimitettakoon sopivassa suhteessa sekä Keski-Aasiaan että jonnekin Uralin tienoille.
Toveri Turkkilainen,
VastaaPoistaminä koen sillä tavalla, ettei linkittämässäsi uutisessa puhuttu mitään lähiöiden asukkaista. Puhuttiin demaripuolueiden suosioiden romahtamisesta. Hesarin toimittaja referoi jonkun sosiologin ja jonkun yhteiskuntatieteilijän näkemyksiä, joista ei käynyt ilmi, liittyivätkö ne täsmällisesti aiheeseen. Toinen referoitava oli "demarivaikuttaja". Mikä oli toimittajan arvelua ja mikä tieteilijöiden, ei ollut selvää. (Juha Haataja: "Se mitä mediaa seuraat määrittää sen miten ajattelet... Olisiko näin?")
En pitäisi täysin ongelmattomana myöskään uutisen käsitettä "oikeistopopulistiset puolueet".
Jos uutisen perussanoma on se, että tämmöiset puolueet ovat saamassa valtaa ja demarit menettämässä ja joku jossakin epäilee sen johtuvan suhtautumisesta maahanmuuttajiin, on minusta aika reipasta tehdä tämmöinen johtopäätös:
"Lähiön asukki ei koe asioita samalla tavalla kuin virkasuvaitseva työministeriön täti tahi setä. Jos tuntuu pahalta ja ahdistaa, niin sitten tulee tarve muuttaa asioita. Jos ne, joihin on ennen luottanut, näyttävät vaihtaneen suurimman avuntarpeen tarvitsijan viitan suomalaiselta epäonnistujalta maahanmuuttajin hartioille, niin onkos tuo suurikaan ihmen, jos alkaa kääntyä katse muiden puolueiden suuntaan."
Minusta tuo usein käytetty "lähiön asukki" on jokseenkin yhtä uskottava ja osuva kuin vaikkapa "espoolainen riistäjäpaska". Karkeat ovat muuttujat, jos tuolla tavoin äänestymiskäyttäytymistä pitää kuvata.
Jos maahanmuuttajien rikos- ja työllisyysprosentteja ryhtyy tutkimaan, eikö siinä taustana jo ole semmoinen maailmankuva, että tulijoiden pitäisi olla tuottavia ja kunnollisia. Jos ovat (kiinalaiset, virolaiset, länsimaalaiset), tervetuloa vaan. Afrikkalaiset ja muslimit, hus hus! Mitä me heidän ongelmistaan. On täällä omiakin, ainakin lähiöissä. Menkööt vaikka sinne Daniil Harmsin keskuskuoppaan tai johonkin hullujen laivaan, jos niitä vielä seilailee.
"Edelleenkin sydämensivistys ja äly on näiltä kirjoittavilta toimittajaoppilailla hukassa."
VastaaPoistaJa sydämensivistystähän jarmom itse on usein osoittanut kommenteissaan.
Tervetuloa monikulttuurisuus. Mikä olisi monikulttuurisen Suomen asukkaiden yhteinen kieli?
VastaaPoistaRuotsissa asiaa on jouduttu miettimään, koska siellä on kehitys pitemmällä.
Ruotsissa onkin lailla säädetty, että Ruotsin valtiota koossapitävä kieli on Ruotsin valtion asukkaiden kielienemmistön kieli.
Ahvenanmaalla vieraskammosta on tehty hyve ja sitä markkinoidaan mallina muillekin. Eri asia?
VastaaPoistaJos maahanmuuttajien rikos- ja työllisyysprosentteja ryhtyy tutkimaan, eikö siinä taustana jo ole semmoinen maailmankuva, että tulijoiden pitäisi olla tuottavia ja kunnollisia. Jos ovat (kiinalaiset, virolaiset, länsimaalaiset), tervetuloa vaan. Afrikkalaiset ja muslimit, hus hus! Mitä me heidän ongelmistaan. On täällä omiakin, ainakin lähiöissä.
VastaaPoistaTämäkö on sitten jotenkin huono tapa ajatella? Minusta tuo kuulostaa niin itsestäänselvästi oikealta suhtautumiselta etten oikein edes tajua miten sitä vastaan voisi hyökätä.
Evästetään tässä sen verran että itse olen aatteiltani lähempänä vihervasemmistohippiä kuin kapitalistisortajaa. Omista pultsareistamme meidän on pidettävä inhimillisyyden nimissä huoli, koska heillä ei ole mitään muuta. Mutta että muidenkin maiden? Järjetöntä. Ei kuuden miljoonan asukkaan Suomi voi ottaa harteilleen kuuden miljardin ihmisen murheita. Siitä ei seuraa muuta kuin että menetämme kaiken sen hyvän mitä tänne on sukupolvien talkootyöllä rakennettu.
Jotenkin minusta on aina tuntunut - pyydän nyt jo etukäteen kauheasti anteeksi kaikilta väärää näkemystäni! - että kaikkein suvaitsevimpia ovat ne kansalaisemme, joiden palkat maksetaan verorahoista.
VastaaPoistaVoisipa sitä kommentoida vähän muutakin, mutta...
VastaaPoistaIhmettelen kovasti sitä omankin suvun (entisen rajan rajapitäjästä) piirissä esiintyvää ennakkoluuloa, että ihmiset heti entisen rajan takana olisivat niin kovin erilaisia kuin he itse (toisaalta, kuten blogin pitäjä tietää, niin välittömästi rajan takana oleville kävi erittäin, erittäin huonosti...). Inkerin suomalaismurre on itse asiassa parin entisen Suomen rajapitäjän murteen kanssa niin samanlaista, että eroja on vaikea löytää. No, tämän murteen äidinkielisiä (suomenpuoleisia) puhujia Nyky-Suomessa on myös mahdotonta enää löytää, mutta me, jotka olemme sitä lapsuudessa, tai nauhoilta, kuulleet, kuulemme samanlaisuuden tuosta noin vain. Eli suomalaisuuden (kielellisen ja kulttuurillisen, ei siis valtiollisen) kyseenalaistaminen entisen rajan eri puolin ei ole niin kovin hedelmällistä. Sen myönnän, että edes ennen ensimmäistä maailmansotaa kanssakäynti välittömästi rajan yli ei mahdollisesti ollut suurta (selittänee ennakkoluuloja), mutta auliisti myönnän myös, jot mie en siit sit mittää tiiä.
Viipurin monikansallisuudesta. "Tämä on myytti jota yhdessä varjelemme, koska emme halua loukata emmekä tulla loukatuiksi." Monikansallisuuden nielin pitkään niinä asioina, jotka otetaan itsestäänselvyyksinä, joita, hengen laiskuuden vuoksi, ei kyseenalaisteta. Joskus kaverin luona satuin lukemaan (intohimottoman tieteellisen) kirjan Viipurista. Paha, etten muista kirjan nimeä, mutta se taitaa olla suhteellisen tunnettu. Kirjassa oli Viipurin historiasta paljon erityisesti tilastotietoa. Väestösuhteista muistan erityisen valaisevia tilastoja. Viipurin, kuten muiden suomalaisten kaupunkien, kasvu oli 1800-luvulla huima. Noin vuonna 1800 Viipurissa oli noin 2000 asukasta, 1897 23 500 asukasta, ennen sotaa 80 000.
Wikipediasta: "Vuonna 1812 Viipurin asukkaista 44% oli suomenkielisiä, 14% ruotsinkielisiä ja 12% saksalaisia ja loput 30% venäjänkielisiä.". Niinpä niin. Nykynäkökulmasta 2000 tai vähän enemmän asukkaan pikkukylän monikansallisuus on suhteellisen merkityksetöntä. Väkiluvun kasvaessa kasvoi ainoastaan suomenkielinen väestö, tietyssä merkityksettömässä määrin myös ruotsinkielinen väestö (jos muistan oikein). Muu kuin suomenkielinen väestö oli jo 1800-luvun lopussa mitättömän pieni, joskin sitä siis sentään oli (se on juuri se monikansallisuus). Wikipedian "Tunnettuja viipurilaisia" sisältää muutaman hassun ei-suomenkielisen, joka asia myöskin korreloi "monikansallisuuden" kanssa.
Muuten mainittakoon pikanttina yksityiskohtana, että venäjänkielisessä Wikipediassa (ei suomenkielisessä) Mikael Agricola mainitaan tunnettuna viipurilaisena. Ei muuten ihan tuulesta temmattu väite. Siellä muuten tunnettuina viipurilaisina on vain YKSI venäläinen, parin vuosisadan takaa (itselle ainakaan koko ihminen ei ole ollenkaan tuttu...). Nashikit tai muut eivät ilmeisesti tätä versiota ole vaivautuneet ainakaan tältä osin vääristelemään...
Tapsa:
VastaaPoista"Jotenkin minusta on aina tuntunut - pyydän nyt jo etukäteen kauheasti anteeksi kaikilta väärää näkemystäni! - että kaikkein suvaitsevimpia ovat ne kansalaisemme, joiden palkat maksetaan verorahoista."
Kuulun em. joukkoon, mutta kieltäydyn kunniasta.
Maailmankuvan pitäisi nojata realismiin ja matematiikkaan.
Ilman idealismia ja toivoa(ja rakkautta ja uskoa) elämä ei kuitenkaan olisi elämisen arvoista.
Tässäpäs dissonanssi.
Kuitenkin olen hieman pyrkinyt herättelemään maailmaa parantavia maistereita taukotuvassa; ideani on julistaa kilpailu Afrikka-videoita koskien.
Kilpailun ideana on löytää videolta Työtä tekevä musta mies niiden tuhansien urheiden arfikkalaisnaisten joukosta, jotka suurelta osin vastaavat Afrikan mantereen selviämisestä.
Naispuolisissa collegoissa olen havainnut pyrkimystä kohdistaa minuun "tylppää epäsymmetristä väkivaltaa" niin kuin eräs kiusaaja vastikään radiossa sanaili....
Tuossa YLEN Berliinin kirjeenvaihtajan raportti:
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=XNDvoa2ABNQ
Kertokaa hyvät ihmiset miten tuo muka vältetään Suomessa, jos Suomeen hurjimpien suunnitelmien mukaan oitäisi ottaa puoli miljoonaa maahanmuuttajaa kymmenen vuoden aikana. Käytännössä iso enemmistö heistä valuisi pääkaupunkiseudulle ja pariin muuhun isoon kaupunkiin.
Mistä työpaikat?
"Niin, onhan meillä se työvoimapula!!! Sehän näkyy mm. siitä, että työantajat joutuvat kilpailemaan työvoimasta hyvillä työehdoilla ja vakinaisilla työsuhteilla." Klops! Heräsin
Ei sillä, että kuvittelisin kuulevani teiltä vastauksen. Kysymys oli lähinnä retorinen.
Minulle on jo vuosia ollut selvä, että esim. Saksan ja Ranskan tie on myös meidän tie.
Se, että Petjalla on pari mukavaa mamunaapuria, niin minullakin, ei muuta asiaa miksikään.
Kun maahanmuuttajien määrässä saavutetaan tietty kriittinen massa, niin peli on menetetty.
Lääkkeeksi tullaan tarjoamaan kantaväestön valistuksen lisäämistä ja yllä olevan raportin kaltaisen uutisoinnin lopettamista.
Jossain vaiheessa jossain Euroopan maassa kantaväestön kuppi menee nurin.
Mette loihe lausumaan:
VastaaPoistaKumma juttu tuo ulkomaalaisista puhuminen. Syyllistetään maahan tulleita siitä, että heitä syrjitään esimerkiksi työelämässä. ... Eipä ihme, että heillä on vaikeuksia työn saannissa, kun Suomi pelkää mustaa miestä. Sitten käytetään tätä hyväksi ja kerotana, että ne ovat laiskoja ja työtä pelkääviä ja hankkiutuviat tänne vain Suomen ihmeellisten sosiaalietujen perässä.
Jaa että se etteivät ulkomaalaiset työllisty on sen syytä, etteivät kotimaiset työnantajat silkkaa ilkeyttään heitä palkkaa? Ihanko oikeasti olet tätä mieltä?
Eiköhän kuitenkin näiden etnopositiivisten alhainen työllisyysaste selity paljon paremmin kouluttamattomuudella, kieli- ja paikoin jopa lukutaidottomuudella, tietämättömyydellä suomalaisen työkulttuurin perusasioista sekä yleisellä epäpätevyydellä. Ei epäpätevää kukaan halua palkata, oli rotu mikä tahansa, ja Afrikan ja lähi-idän maahanmuuttajat nyt sattuvat olemaan palttiarallaa 99% epäpäteviä. Tämä ei sinänsä ole heidän oma vikansa, muualla syntyneitä ja kasvaneita kun ovat, mutta 1) ei se kyllä todellakaan ole meidänkään vikamme ja 2) se ei ole mikään peruste palkata näitä työkyvyttömiä tai tuoda heitä maahan bussilasteittain syrjäytymään. Jos jotain humanitaarista elementtiä halutaan tähän ottaa mukaan, sen pitäisi lähteä siitä että näitä henkilöitä autetaan tekemään omasta maastaan vähemmän kurja loukko
Jossain vaiheessa jossain Euroopan maassa kantaväestön kuppi menee nurin.
VastaaPoistaMinä näen ihan totisena uhkakuvana että tämä hyvää tarkoittavien hölmöjen monikulttuuriprojekti vain johtaa Euroopan samansuuntaiseen poliittiseen tilanteeseen kuin vuosisadan alkupäässä. Heiluria työnnetään niin kauas yhteen suuntaan, että kun se lopulta pääsee vapaaksi, se heilahtaa suoraan toiseen ääripäähän.
Syntyperäisille kansalaisille sekä muualla että täällä sanellaan vuosia että he ovat pahoja ja väärässä ja kaikki ongelmat johtuvat siitä etteivät he ole riittävän avomielisiä ja -kätisiä, lisääntyvän rikollisuuden ja työttömyyden lääkkeeksi tarjotaan lisää rikollisia ja työttömiä, ja hups vaan, kohta pienen rähinöinnin jälkeen joka maahan nouseekin hallitus johon verrattuna nykyinen Kokoomus on kommunistien kerho ja erilaiset lynkkausporukat siirtyvät lööpeistä arkitodellisuuteen. Seuraavassa vaiheessa näitä elämäämme rikastuttamaan tuotuja aletaan viedä autolasteittain pussit päässä tutustumaan leiritoimintaan ja piiput puskevat paksua savua kautta vanhan mantereen.
En näe tätä minään haaveena vaan kuolemanvakavana vaarana joka Suomessa on kenties vielä vältettävissä jos ymmärretään lyödä tälle hyvää tarkoittavalle mutta itsetuhoiselle epäkehitykselle heti jarrut päälle. Etelämpänä ja lännempänä välttämättä ei mikään ehdi enää auttaa.
Mummo parahin,
VastaaPoistaMedialukutaitosi on ilahduttavan hyvää. Harmillisesti on niin, etten minäkään ainakaan kohtuullisella vaivalla löytänyt toimittajan referoimia lausunnonantajia. Ainoaksi todisteeksi sosdemin kannatuksen kutistumisen syistä jää se, mitä toimittaja Ilkka Ahtiainen kantanaan kirjoitti.
Tämä on enemmän kuin ei mitään mutta vähemmän kuin paljon.
Mutta oli miten oli, olen silti taipuvaisempi uskomaan demareihin kallellaan olevan lehden toimittajan näkemyksiä demareiden kannatuksen laskun syistä kuin lähiössä asuvan monikulttuuriin kallellaan olevan bloggaajan. Sinulla kun on asiassa intressiristiriita. Koet kirjoittamasi perusteella itsesi edunsaajaksi, joten saatat olla kykenemätön nähdä monikulttuurin varjopuolia. Tätä perustelee erityisesti kommenttisi siitä, että tunnut vähättelevän vaatimusta siitä, että tulijoiden pitäisi olla tuottavia ja kunnollisia.
Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole, eihän?