Bailout

Koska olemme ihmisiä, olemme järkyttyneitä, ja koska olemme ihmisiä, meidän on helpompi nähdä ihmisasiat kuin rakenteet ja voimat.

Tapahtumassa on muutakin kuin väkivaltarikoksia.

Keskeinen osa teollisuuttamme näyttää olevan hyvin vaikeissa vaivoissa. Muutkin kuin minä, joka olen kirjoittanut asiasta ja tiedän siitä virkani takia jotain, alkavat puhua, että ainakaan metsäteollisuuden syöksyn pohja ei ole vielä näkyvissä. Yksi syistä on tutkimus- ja kehitystoiminnan kankeus.

Tämä on valitettavasti pientä siihen verrattuna, että Yhdysvallat ei näytä selviytyvän talouskriisistään, koska siellä on vaalit tulossa, ja eräät poliittiset ryhmät harjoittavat kiristystä, jota voi hyvin verrata Hitlerin ja Stalinin menettelytapoihin.

Markkinat on saatava toimimaan ja pankkijärjestelmä on pelastettava. Tämä ei ole uskonkappale, vaan tosiasia. Pankkeja ei voi ruokkia soppakeittiöissä. Jos tämän viikon tilanne jatkuu, ensimmäiset ruoskaniskut saavat selkäänsä kuluttajat eli tavalliset ihmiset. Seuraavat iskut saavat pienyrittäjät.

Palauttaisin mieleen, että nyt myös Wall Street Journal ja Financial Times puhuvat samanlaisia kauheita kuin olen itse puhunut Wahlroosista ja Fortumin johtajista. Nämä kotimaiset mestarit eivät ole vielä epäonnistuneet – toisin kuin metsäteollisuuden kollegansa.

Kokonaisuuden kannalta ei ole taloudellisesti tärkeää, riisutaanko heiltä ruokottomat palkka- ja kannustetulot. Mutta siis myös amerikkalaisia finanssipiirejä alkaa nyt hävettää, että myös yrityksensä ja ties kuinka monien tuhansien ihmisten elämän pilanneet johtajat poistuvat paikalta kultasäkit kilisten palkanlisineen.

Subprime-luottoja sanotaan nyt lehdissä ongelmajätteeksi (toxic waste). Moni suursijoittajat, esimerkiksi Warren Buffet, nimitti jo pari vuotta sitten liian mutkikkaita johdannaisia ”joukkotuhoaseiksi”.

Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että ihmiset ovat menettämäisillään uskonsa markkinoihin eli siis markkinatalouteen. Suuripalkkaisimmat ja ahneimmat asiantuntijat ovat nyt munanneet niin monta kertaa, että eri tahoilla epäillään järjestelmää vialliseksi.

Järjestelmä ei varmaankaan ole hyvä, mutta sille ei ole vaihtoehtoa. Subprime-ongelma syntyi osittain siksi, että poliittiset päättäjät halusivat poliittisista syistä säädellä asuntomarkkinoita luomalla todellisuudessa vakuudettomia lainoja.

Ajatus oli hiukan sama kuin meidän pääministeri Vanhasemme – kaupunkeja kaikille. Kuka ne asunnot maksaa? Yhdysvalloissa pidetään väkisin kiinni omistusasunnoista, joita on runsaasti yli puolet asuntokannasta. Suomalaisessa politiikassa ”omakotitalo” sisältää vähintään vahvan vihjauksen omistusasunnosta – joka siis on rahoitettava asuntolainalla ja jolle tuskin on muuta vakuutta kuin itse asunto ja vanhempien takaus.

Kyllä tässä jos missä yritetään kiinnittää yleisön huomio sivuasiaan, jotta temppu saataisiin tehdyksi ja – vaalit pidetyksi.

En sanoisi sitä edes markkinataloudeksi, saati kapitalismiksi, että asunnosta on maksettava. Jos ostaa yli varojensa, joutuu kärsimään. Ja jos valtio sosialidemokratisoi asuntokantaa, milläs sitten eletään?

Joskus kuvittelen, että ”Laulu tuhannesta yksiöistä”, joka minulla on levyllä, on mainko esimerkki taiteen vaikutuksesta ihmiseen. Tuon laulun soidessa sijoittaminen vuokrattaviin asuntoihin lähti laskemaan romahtaen.

En ole unohtanut, eikä minun olisi sen takia helppo valehdella. Asuin erään sympaattisen tehtailijan omistamassa vuokra-asunnossa Kalliossa kunnes nousin etuoikeutettuun luokkaan 70-luvun alussa ja aloin maksella asuntolainaa, joka tietenkin onnistui negatiivisten korkojen aikana (efektiivinen luottokorko vähemmän kuin inflaatio).