Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
30. elokuuta 2008
Verdana
Kirjaimet eli oikeastaan typografia ja kalligrafia ovat oudosti unohtuneet taiteiden joukosta. Ne ovat muka ammattilaisten asioita. Kiinan ja Japanin arvellaan olevan eri asioita, ja kun niissä maissa ovat ne kirjainmerkitkin niin erilaisia.
Olen suunnitellut monta runoa piirroselokuviksi, koska joskus haen kirjoittaessani sanalle vain sille ominaisia kirjainmuotoja ja värejä, liikettä ja lepatusta.
Jonkin toisen kerran kirjoittaminen tuntuu kuin pudottelisi kirjaimia – monivärisiä paperiliittimiä, sormiensa voimalla ja silmiensä tahdolla pöydältä lattialle.
Kirjapaino ei tätä tuntemistapaa hävittänyt. Ensimmäiset sata vuottaan kirjat olivat myös kuvataidetta. Olen tuijottanut minäkin Gutenbergin isoa mustaa raamattua Kongressin kirjaston edustustiloissa, alakerrassa vasemmalla, vitriinissä.
Sellaista on väitetty, että kirjapainotaito haluttiin pitää väärentämisenä – painojäljen piti muistuttaa mahdollisimman tarkoin mestarillisesti kynällä pergamentille siveltyä.
Voipi olla.
Renessanssin kirjaimet ovat silti samanarvoisia ja samanhenkisiä taideteoksia kuin aikakauden veistokset ja maalaukset. Erinäisistä syistä, joista olen auttavasti selvillä, Venetsia ja muutaman muun ohella Aldus Manutiuksen kirjapaino ja sen delfiinimerkki nousivat käsittämättömiin korkeuksiin. Claude Garamond jatkoi.
Kohopainon aikakaudella joku kehitti mainion Raamattuihin soivan kirjaimen – mahdollisimman paljon luettavaa tekstiä pienelle alalle ja ohuelle paperille. Joku toinen (John Baskerville) kehitteli kirjainmallinsa kivenhakkaajan ammattitaidollaan.
Tämä nyt näkemänne Verdana on oikeastaan Gillin ja Zapfin työn tulosta – ja groteskin eli pääteviivattoman tyypin käyttäminen tekstiin on tietokoneaikaa. Verdana on samoin kuin Arial Microsoftin perusfontti.
Tuo Zapf, josta löytyy verkosta yhtä hyvä artikkeli kuin kaikista mieleen tulevista fonteista, rakensi Palatinon, Optiman ja sitten Book Antiquan.
Jos katselette Wikipedian kautta näytteitä, j-kirjain on monimuotoisin, ja tyypin ilmeen luovat tietenkin ylä- ja alapituudet.
Mutta ongelma – ja eilen mainitsemani Bembo – liittyy painotekniikkaan. Jokseenkin kaikista suurenmoisista kirjaimista löytyy tätä nykyä digitoidut versiot, mutta ei se ole sama. Minulle kirja on vielä silloin kun sen parhain on kohopainon tuote, jossa tuntuu ja näkyy sulan metallin suudelma.
Nykyisin käytetty painotekniikka ei tee samaa tunnetta.
Luulen että Suomesta ovat kaikki todella hyvät käsin tekstaajat joko kuolleet tai eläkkeellä. Kun aloittelin alalla, kirjoihin tehtiin vielä kansia kirjaimia myöten käsityönä, mutta tiettävästi enää ei.
Pellon seinistä puuttuvat
puut, tuvat;
muuttuvat, kun
tuulet suuttuvat,
työntävät tänne valosta
sylin täyden
yön toisesta talosta.
Vitsi, kun kerkesin äsken tuonne öylösen puolelle uhota kirjaimista. Joka tapauksessa kalligrafia on hieno taide, johon ensimmäisiä kosketuksia sain tutkaillessani kirkon seinillä olevia virsinumerotauluja. Viitoset ja kakkoset, peltiset, joita suntio ripusteli, houkuttelivat kotona piirtämään kaarevia numeroita ja kirjaimia.
VastaaPoistaKoulu- ja opiskeluaikana tekstaushommia tuli tehtyä käsivaralla, ja miten hienoja ovatkaan vanhat kirjankannet ennen tietokoneaikaa, Tulenkantajat ja vaikka Riksinsarjat ja Zane Greyt. Musiikkiohjelmissa tietokoneilla on nykyään "humanized"- mahdollisuus, joka tarkoittaa soittamista, jossa kaikki rytmi ja sävelkorkeus ei mene ihan vimpan päälle. Voisi ajatella, että tietokonekalligrafiassakin olisi mahdollista soveltaa samaa ajatusta.
itkuiset päiväsi? olen miettinyt monesti, että minkälainen on miehen kuukautiskirto tai joku muu.
VastaaPoistaja anteeksi jos menin henkilökohtaisuuksiin.
yritän vain olla ihminen, ja minulla on itkuiset päiväni menossa.
asia sinänsä on todella mielenkiintoinen ja herättää kysymyksiä joihin en löydä vastauksia.
Fonteista juu.
VastaaPoistaVoi olla, että hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla ilmaiset mutta uudessa MS Office Word 2007 on muutama uusi fontti ja valintatoimintoa käyttämällä saa vaihdettua koko tekstin fontin lennosta nuoli alaspäin - tai ylöspäinnäppäimellä. Toisin oli 2003 versiossa. Eri fonttien katseleminen on jollain hassulla tavalla mukavaa. Teksti elää fontteja vaihtamalla ja siitä tulee jotenkin plastisen näköistä.
Eipä kulu rahaa viinaan ja villeihin seuralaisiin. Joskus vielä ostan kävelysauvat ja sitten panen elämän risaiseksi.
Fontin valinta voi meillä helposti höpsäytettävillä vaikuttaa tekstiin.
Päiväkirjamerkintöjä on mukava kirjoittaa kaunokirjoitusfonteilla. Vivaldi on omiaan Iines Ankkamaiseen "rakas päiväkirja" -tekstiin. Toisaalta antaisin mitä vaan jos negatiivisen sisäisen monologin saisi muutettua pussycat-fontilla kirjoitetuksi tekstiksi. Sitä olisi varmaan vähemmän ankara itselleen.
Condensed-fontit ovat hyviä muistiinpanoihin - tiivis fontti, tiivis ajatus (terve sielu jne.). Boldeilla on taas tehokasta tehdä muista tehdä -listat.
Oikeat asianajotoimistot lähettävät maksa tai tulee pataa -kirjelmät garamondilla kirjoitettuna. Se lisää arvokuutta muttei kätke nyrkkirautaa.
Times new roman luo turvallisuutta kuten Tenavien Epun riepu. Ilmankos kirjoitan sillä kaikki viralliset tekstit. En koskaan myöskään astu katulaattojen reunoille.
Kiitoksia ihastuttavasta päivän tekstistä. Kun mainitset päätteettömien krjasinten olevan tietokoneaikaa, niin tekeekö se kaltaisistani kirjoittajista, jotka ihastelevat vanhan nnäköisiä antiikvoja, kuten Times ja Palatino, auttamattoman vanhanaikaisia? Tai vain kirjapainoaikakauden kasvatteja?
VastaaPoistaItse kirjoitan paljon koneella, mutta myös käsin.
VastaaPoistaNormaalit virkakirjeet kirjoitan koneella ja tavalliselle paperille, tai jos vasiten haluan etäännyttää.
Sellaiset vähän arvokkaammat, mutta ei ylen henkilökohtaiset tulosta sitten paremmalle paperille joka ei ole aivan valkoista, vaan hieman savun katkeraa.
Henkilökohtaiset kirjeet kirjoitan sitten mieluusti käsin, vähemmän tärkeät kalligrafiahuopakynällä, enemmän tärkeät sitten joko terällä tai peräti siveltimellä.
Siveltimellä kirjoitettu kirje vaatii tilaa ja aikaa. Tilaa menee ainakin kolminkertainen määrä ja aikaa viisinkertainen, mutta se ei ole olleellista.
Käsialanihan on kamala, enkä käytä mitään oppikirjan mukaista tekstausta, kaunokirjoituksesta puhumattakaan, mutta sekään ei ole olleellista.
Paperin valitsen henkilön, tilanteen ja sisällön mukaan, niin että kaikkein juhlavimpiin käytän Firenzestä ostettua paperia, jossa on monivärinen, osin kullattu koristelu ja arkisemmassa päässä hieman karkeapintainen harmaa.
Erityisiin haukkumakirjeisiin on valittu punainen paperi, jossa punaisella pohjalla on heikko tummempi raita. Siniseen kallellaan olevan musteen ja oikean terän kanssa tämä paperi luo kontrastin, joka tekee tekstistä erityisen ikävän luettavan ja saattaa ärsyttää erityisesti ihmisiä, joilla on hajataittoa tai taipumusta migreeniin.
Aihepiiri palautti mieleeni hetken, kun olin joitakin vuosia sitten Kiasman vessassa ja tajusin, että minulla on kalligrafiahuopakynä taskussani.
Rullasin riittävän pitkän pätkän vessapaperia rullasta ulos ja kirjoitin.
APUA - MINUA PIDETÄÄN ja pitkä väli IDIOOTTINA ja rullasin paperin takaisin telineeseen.
Tuollaista en muista nähneeni: että puuttuminen hajoaa puiksi ja tuviksi. Ja jotenkin kätketymmin muuttuminen on muita tupia ja suuttuminen suita ja tupia. Siinä sitä lepatusta nyt on.
VastaaPoistaEi runosta tämän enempää, vaikka oikeastaan juuri siitä mielelläni kirjoittaisin, mutta tulisi pitkää ja upottavaa enkä ehtisi koskaan kaupunkiin.
Minäkin, Kariav, rakastin suntion ripustelemia numeroita. Ja Häjy, tuo runoisa pieni puheenvuorosi on niin outo ja hämmentävä, että kannatan sitä kaksin käsin.
Elokuvassa typografia on saanut myös mainion ilmauksensa Eino Ruutsalon työssä ABC 123. Se on kollaasi, jonka ainekset saatiin, kun ohjaaja leikkeli palasiksi typografian käsikirjan. Mahtava elokuva.
VastaaPoista- Miksi Poltetussa oranssissa kuvataan psykiatri niin... (koppavana tms.)
VastaaPoista- Minulla oli perhe ja liuta muita potilaita.
(Jäi terävästi mieleen, kun lehtijuttua varten haastateltiin Parlandia muinoin)
Olenko kuullut kenenkään nauravan niin hykerrellen kuin Eeva Liisa Manner nauroi lukiessaan Oscar Parlandin potilaskuvauksia Tampereen taidemuseossa 1970-luvun alussa olleessa Nikkiän sairaalan näyttelyssä. En ole. ja kuitenkin on kyse vain silmänräpäyksistä, mutta! kohtaamisen seinien sisällä.
Ns. tavallisen käyttäjän fonttitaito yltää monasti vain pelkkiin kokeiluihin eri tekstityylien vaikutuksesta esitettävän asian tunnetilaan: keittiöasioissa käytetään sarjakuvien tekstitykseen tehtyjä fontteja, vakavaan tekstiin pannaan Timesiä.
VastaaPoistaToki kirjasimella on tämäkin puolensa, mutta periaatteessa niissä on vain jako kahteen: päätteellistä painettuun, päätteetöntä opasteisiin. Tämä elektroninen media on sitten kolmas asia: taustavalaistuihin tauluihin päätteetöntä.
Vakavammin ottaen:
Painettu ja kirjoitettu teksti on aina puhutun tekstin kuvallinen esitys. Tämä pitää pitää mielessä niin välimerkkien, lausepituuksien kuin typografiankin osalta. Hyvä typografia on taustalla oleva seikka; sen ei pidä tuoda itseään esiin. Hyvä typografia on kuin oikeat vaatteet kyseiseen tilaisuuteen.
Asiasta on kirjoitettu kirja, Beatrice Warden "The Crystal Goblet". Siinä typografiaa verrataan kristallilasiin, joka on itsessään kaunis mutta tarkoitettu tuomaan esiin viini parhaimmalla mahdollisella tavalla. Lisäksi hyvästä lasista pitää olla helppo juoda.
Typografian pikku hienoudet, kuten rivivälin säätö, kirjasinvälin säätö ja sanavälin säädöt ovat tietokoneiden perustyökaluissa (Word) joko mahdottomia tai hyvin piilotettuja. Word esimerkiksi on mekaanisen kirjoituskoneen digitaalinen vastine.
Tavallisen journalistinkin typografiamaailmaa kuvaa hyvin perjantain 29.8. Kauppalehden palstantäyttäjän kirjoitus käyntikorteista. Siinä hän pitää ylevimpänä käytettävänä fonttina Silian Railia, koska se mainitaan ääneen American Psychossa.
Sen nimistä fonttia ei ole. Käytetty kirjasin on Garamondin Classico.
Lisää typografiasta Jorma Hinkan sivuilta: http://www.gr2.fi/g2sivut/sanoja_etusivu.html
Mieliaihe! Aikoinaan perehdyin TeX-ohjelmistoon matemaattisten tekstien taittamisessa, ja siinäpä onkin alue jossa riittää vaikeusastetta.
VastaaPoistaAikoinaan Knuth rakensi TeX-järjestelmän koska oli huolissaan matemaattisia tekstejä latovien ammattilaisten katoamisesta ja typografian romahtamisesta. Nykyäänkään ei TeXille löydy vastinetta jos halutaan kunnollista matemaattisen tekstin typografiaa - joka on paljon muutakin kuin fontin valintaa.
Mutta kun fonteista puhutaan, Lucida Bright yhteensopivine matematiikkafontteineen on oma suosikkini, tosin yhdistelmä vaatii kunnon resoluution tulostimen ja laadukkaan paperin päästäkseen oikeuksiinsa.
Maininta käsintekstaajista muistutti mieleen erikoisen persoonan. Olof Eriksson kirjoitti sen edelleenkin parhaan suomenkielisen tekstausoppaan ja hyvän kansantajuisen kirjan typografiasta (Graafisen tyylin perusteet), ja suunnitteli hirmuisen määrän kunnanvaakunoita. Hän osasi tarinoiden mukaan tekstata litteällä siveltimellä n. 30 cm korkeaa antikvatekstiä käsivaralta niin, ettei sitä tarvinnut jälkeenpäin korjailla. Hänen vaikutuksensa näkyi mielestäni Stockmannin ulkoisessa ilmeessä pitkään hänen jälkeensä(esim. ikkunasomistuksissa oli aika myöhään vielä tyylikkäitä käsin tehtyjä tekstejä)
VastaaPoistaKetkä syövät mieluummin umpeloosia kuin niitä toisia?
VastaaPoistaAina ei ole ylellisyyttä fontin (käytän tätä sanaa, jota softat käyttävät, koska kyse on kirjoittamisesta niiden avulla) valintaan, sillä joillakin yhteisöillä ym. on hyvinkin pikkutarkat säännöt (esimerkiksi nimellä brand policy) tällaisistakin seikoista. Toisen kommentoijan mainitsemat asianajotoimistot olivat muutamat Suomessa jopa edelläkulkijoita, vielä vähän aikaa sitten tunnisti esimerkiksi Hannes Snellmanilla tai Roschierilla tehdyt asiakirjat helposti jo asetteluista, nyt sama temppu vaatii astetta enemmän eli fraasien tunnistusta. Jäljittelmiä tosin on liikkeellä.
VastaaPoistaKun useimmin sovellettavakseni tuleva brand policy vaihtoi Times New Roman 12 p:n Arial 11 p:hen, masensi kun teksti alkoi näyttää perin arkiselta. Kalvoissa sen sieti, muistioissa oli kestämistä.
Joskus logot edellytetään luotaviksi erikoisfonttien, ei kuvatiedostojen, avulla. Valitettavasti embedd-toiminto ei aina auta, vaan esimerkiksi kalvojen näyttäminen järjestävän seuran koneella, josta erityisfontti tietysti puuttuu, aiheuttaa logon tilalle iloisen sarjan roskaa tyyliin @*?€$. En tiedä onko fontti taidekysymys, ammattilaista niillä pelaaminen ainakin vaatisi.
Ehdin jo olla mielissäni, kun blogin kirjoittaja näytti vaihtaneen rautakaupan ilmoituksissa käytettävän groteskin antikvaan. Mutta mitä vielä.
VastaaPoistaMiksi pitää antaa periksi nykyajan vaatimuksille, jos se vie elämäämme hengettömään suuntaan. Miltäpä näyttäisi, tai tuntuisi groteskilla ladottu runo, jossa kirjoittaja kertoisi, miten hän kuuntelee kaislojen ääntä. Groteskilta.
Pidän kaikkia antikvoja kauniina, paitsi bodonia, joka on mielestäni kaavamainen ja jotenkin liian pystyssä.
Sain haltuuni kerran Vaasassa 1787 painetun pienen kirjan. "Petari Brennerin Wijmmeinen Puhe" -niminen kirjanen on ladottu fraktuuralla. Korkeintaan kaksi sivua jaksoin lukea sitä yhdellä istumalla. Tekstit, samoin kuin kaikki muukin kehittyy ajan mukana. Ikävää vain, jos mennään taaksepäin.
UR
Verdanasta tuli mieleen
VastaaPoistaSäädösvalmistelun aikana kirjoitetaan samaa asiaa HE:ssä useaan kohtaan. Toistuvia ovat muun muassa pykälänumerot, otsikot sekä vanhojen ja uusien pykälien sisällöt. Rinnakkaisteksteissä osoitetaan sitten vanhojen ja uusien erot kursiivilla KÄSIN.
Systeemistä johtuen virheetkin ovat toistuvia: on tullut vastaan jopa rinnakkaisteksti, jossa vanhana säännöksenä esitetään sellaista, mitä ei koskaan ole ollut voimassa. Ehdotettu uusi säännös on puolestaan esiintynyt yhtä useana variaationa kuin HE:ssä on ollut paikkoja sen kirjoittamniseen.
PHP tai XML taitaja voisi auttaa poloisia lainlaatijoita. Pitäisihän olla niin, että kun kirjoitat asian kerran, se menee itsekseen kaikkiin paikkoihin, missä sitä asiakirjassa tarvitaan ja pysyy yhdenmukaisena koko prosessin ajan.
Esimerkiksi 666 §. Sumliirum sumlaarum. Menisi itsekseen kerran kirjoitettuna yksityiskohtaisiin perusteluihin, uuteen lakitekstiin ja rinnakkaisteksteihin pisteellä ja ilman ja kaikissa fonttiasuissaan. Vanha ja uusi voisivat puolestaan kursivoitua rinnakkaisteksteissä itsekseen siltä osin kuin eivät vastaa toisiaan.
Finlexissä voisi olla korvat, jotka tuottaisivat johtolauseet aivan automaattisesti.
Tarvitsisi vain aloittaa laittamalla vanha säädös vasemmanpuoleiseen rinnakkaistekstisarakkeeseen ja hokkus pokkus... kun siihen oikealle puolelle jotain kirjoittaa...
Kirjain ja kuva ja sitten vielä sarjakuvaruno tuli mieleen:
VastaaPoistahttp://www.sarjakuvanteko.fi/wiki/index.php/Sarjakuvaruno
Niillä joilla on kontakteja nyky-nuorisoon, ovat varmasti huomanneet, että perinteinen Sisu-pastilleri on nuorisokielessä muuttunut Gifu-pastilliksi. Kun katselee tuon kovetetun akselirasvan sijoitusaskia, niin väärin-luku ei ole mikään ihme.
VastaaPoistaTulee sellainen vaikutelma, että kaikki miljoonveneet ja halvemmatkin ovat aina laiturissa eikä skönellä skiglata ollenkaan.
VastaaPoistaEntäpä taasen sellainen rikos ihmisyyttä vastaan kuin Comic Sans MS?
VastaaPoista