Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Onkohan tuossa lautasella aitoa kermaa, vai jotain kasvisliemikuutiosta tehtyä kasvispohjaista esanssikermaa? Kaipa tuon joku Ahon tyyliin suomentaa. Katajainen kansa koivun valossa valokuviaan napsii.
Kiitos, tuli jälleen mieleen Ahon lastuista muutama. Meillä päin nuo muhevat marjat kyllä ovat 'vadelmia'. Sanoihin 'vattu' ja 'vaarain' en halua ryhtyä!
Vaikken J. J. Marjasen tunnistamaa (ks. edelliset kommentit) kirjallista viittausta tunnistanutkaan, muistan, että Topeliuksella on satu vattumadosta. Siinä tytöt lähtevät vadelmia poimimaan ja eksyvät suureen metsään. Nälissään he huokailevat, että ollapa nyt kahvia ja tuoretta kahvileipää - ja kas, äkkiä siihen eteen ilmestyykin se, mitä toivottu on. Kaiken takana on Vattukuningas, joka palkitsee tytöt siitä, etteivät nämä tappaneet yhtä vattumatoa. Mato oli nimittäin oikeasti Vattukuningas.
Ihmeellinen tuo yksi valkoinen tuoli noiden mustien puiden keskellä. Siihenkö eksyneet istuvat katsomaan, kun aurinko laskee?
Katselin kuviasi uutisten aikaan. Muistelin Lasse Heikkilän runoa taivaallisesta perustuslaista, joka-aamuisesta nautinnon itsestäänselvyydestä. Siinä ei ehkä ollut vattuja eikä vettä rantaa rakkaampaa vaan lapsi, mutta luulen, että Topelius ja Aho sen ymmärtäisivät.
Täytyy olla mursunnahkainen mahalaukku jos tuollaisen kuvan esittämän vatukka-annoksen on onnistunut syömään ilman ilmavaivojen seuraamusta. Mutta hyviltä vatukat minunkin suussa maistuvat.
Oi niitä aikoja kun kodeissa valmistettiin viinimarjamehuja. Mustaa ja punaista sekä näiden sekoituksia. Sitten vielä sienin keruu ja ryöpsäytys päälle. Oli se aikaa tuo kun syötiin luonnon antimia ja kotipiirissä kerääjiä riitti.
Jeps, niin että "Topelius - Aho".
VastaaPoistaMikä ettei.
Ei mennyt reissu hukkaan näemmä.
VastaaPoistaRauha maassa ja vattupuskassa.
VastaaPoistaPeriaatteessa olen samaa mieltä, mutta en kenties ilmaisisi sitä näin karkeasti
VastaaPoistaHyvä, että metsissämme kasvaa vielä useita puulajeja. Lipputankojakin harvakseltaan.
VastaaPoistaMinä kun tulkitsin, että alemmassa kuvassa on Georgian lippu.
VastaaPoistaFine!
VastaaPoistaJukka is back!
Pari kurjaa viikkoa vailla blogia. Vieroitusoireita, pahanlaatuisia ilmennyt. Nyt helpottaa. Welcome!
Veikko-setä
Löytyi syötävää ja paikka missä syödä. Mitäpä sitä muuta kaipaisi?
VastaaPoistaOnkohan tuossa lautasella aitoa kermaa, vai jotain kasvisliemikuutiosta tehtyä kasvispohjaista esanssikermaa?
VastaaPoistaKaipa tuon joku Ahon tyyliin suomentaa.
Katajainen kansa koivun valossa valokuviaan napsii.
Topeliuksen ymmärrän, mutta... Jospa "Vatukka-Ahon ajattelija"?
VastaaPoistaKiitos, tuli jälleen mieleen Ahon lastuista muutama. Meillä päin nuo muhevat marjat kyllä ovat 'vadelmia'. Sanoihin 'vattu' ja 'vaarain' en halua ryhtyä!
VastaaPoistaVaikken J. J. Marjasen tunnistamaa (ks. edelliset kommentit) kirjallista viittausta tunnistanutkaan, muistan, että Topeliuksella on satu vattumadosta. Siinä tytöt lähtevät vadelmia poimimaan ja eksyvät suureen metsään. Nälissään he huokailevat, että ollapa nyt kahvia ja tuoretta kahvileipää - ja kas, äkkiä siihen eteen ilmestyykin se, mitä toivottu on. Kaiken takana on Vattukuningas, joka palkitsee tytöt siitä, etteivät nämä tappaneet yhtä vattumatoa. Mato oli nimittäin oikeasti Vattukuningas.
VastaaPoistaIhmeellinen tuo yksi valkoinen tuoli noiden mustien puiden keskellä. Siihenkö eksyneet istuvat katsomaan, kun aurinko laskee?
Mukavaa kun palasit.
Katselin kuviasi uutisten aikaan. Muistelin Lasse Heikkilän runoa taivaallisesta perustuslaista, joka-aamuisesta nautinnon itsestäänselvyydestä. Siinä ei ehkä ollut vattuja eikä vettä rantaa rakkaampaa vaan lapsi, mutta luulen, että Topelius ja Aho sen ymmärtäisivät.
VastaaPoistaAd Omnia: Se on Montaignen tuoli - tapa jolla vakuutan itseni kliinistä katsetta vastaan.
VastaaPoistaKatsoja on poissa, koska hän haluaa olla osa kuvaa.
Tyhjiä tuoleja on kaksi!
VastaaPoistaPekka S-to.
Täytyy olla mursunnahkainen mahalaukku jos tuollaisen kuvan esittämän vatukka-annoksen on onnistunut syömään ilman ilmavaivojen seuraamusta.
VastaaPoistaMutta hyviltä vatukat minunkin suussa maistuvat.
Oi niitä aikoja kun kodeissa valmistettiin viinimarjamehuja. Mustaa ja punaista sekä näiden sekoituksia. Sitten vielä sienin keruu ja ryöpsäytys päälle. Oli se aikaa tuo kun syötiin luonnon antimia ja kotipiirissä kerääjiä
riitti.
ad Jarmo,
VastaaPoistaEi katajainen vaan katainen kansa