Raivotessani kaunokirjallisuuden puolesta olen jättänyt jatkuvasti runouden aika vähälle. Se voi johtua siitä, etten oikein tiedä, mikä painetun runouden merkitys on näillä vuosikymmenillä.
Sellainen ajatus, että lyriikka olisi joidenkin harvojen viatonta mutta merkityksetöntä hienostelua, on sangen ymmärrettävä mutta virheellinen.
Runo on kautta aikojen laulettu. Luettava runo hirtti 1800-luvulla jotenkin kiinni. Samoihin aikoihin runomuotoinen näytelmä taantui.
Nyt hyvin merkittäviä lyyrisen tekstin käyttäjiä nimitetään lauluntekijöiksi tai muusikoiksi. Runonäytelmä elää ja voi hyvin musikaalina ja show’na.
Jos puhuisin varovasti vain itsestäni, kyllä jokin Hector kuvaa aikoja ja tuntoja jokseenkin samalla tavalla ja tasolla kuin Saarikoski. Jo monta vuosikymmentä sitten parhaat iskelmätekstien tekijät kilpailivat tasaväkisesti Leinon, Larin-Kyöstin ja Mannisen kanssa (Punertaa oksat pihlajan…).
Tuomari Nurmio näyttäisi olevan erittäin merkittävä taiteilija. Ainakin omia asioitani löydän Juicen ja Eppu Normaalin teksteistä, ja kyllä sellaistakin sattuu, että aivan uusi laulelma-iskelmä osuu kerralla maaliin.
Lyriikka joutui viimeistään toisen maailmansodan jälkeen uutuuksien, ihmeellisyyksien ja yleisen esoteerisyyden syömäksi. Laulelma sitä vastoin eli, laajeni ja voi hyvin ja alkoi tuottaa sellaisiakin suuruksia kuin Beatles ja Bob Dylan.
Parikin kommentoijaa on kirjoittanut ainakin Haavikon yhteydessä ”venkoilusta”. Ymmärrän oikein hyvin, mitä tällä tarkoitetaan. Runouden niin sanottu modernismi ajautui ilmaisuun, josta oli kohtalaisellakin kokemuksella vaikea löytää päätä ja pasmalankaa.
Koska olen itse korkean snobismin edustaja, olen päätynyt hyvin myöhään kuuntelemaan merkittävien lauluntekijöitten eli siis runoilijoiden tekstejä. Minua on suuresti haitannut kulttuurinen takapajuisuuteni eli osattomuus ns. rytmimusiikista. Tulin aikuiseksi liian varhain.
Ymmärsin vain jazzin ja bluesin alueelta, että esimerkiksi ”All of me” on kaupallisesta alkuperästään huolimatta tai sen takia aivan suurenmoinen runo.
All of me,
Why not take all of me?
Cant you see,
I’m no good without you.
Take my lips,
I want to loose them.
Take my arms,
Ill never use them.
Your goodbye left me with eyes that cry.
How can I go on, dear, without you?
You took the part that once was my heart,
So why not take all of me?
Alussa oli sana, hän otti sitä keskeltä kiinni.
VastaaPoistaKuunelkaapa Perry Comoa, ei se siitä parane.
http://www.youtube.com/watch?v=9SzQyWy_7uE
Kuulkaahan Kemppinen,
VastaaPoistalukekaa muutakin runoutta kuin haavikkoa.
Kannattaa lukea esim. Tittamari Marttisen Käärmesormus, josta on nyt tehty erinomainen ooppera. Se selventää teillekin monta asiaa.
Teki mieleni väittää, että ns. taiderunous on ajautunut umpikujaan, ansarikukkaseksi, tai ainakin hämärille harhapoluille - ja mielitekoni vakuudeksi otin hyllystäni summassa runokirjan, avasin sen satunnaisesta kohdasta, ja näin siellä sanotaan:
VastaaPoista"Jos teistä tuntuu siltä.
Jos teistä tuntuu siltä. Voitte asettaa merkin nolla-ykköselle.
Pelata kahta ensimmäistä riviä. Nollariviä ja ykkösriviä. Asettaa mieluummin pisteen.
Se on runoutta. Kauden välimerkeillä.
Jos teistä tuntuu siltä. Kaikkihan ovat kokeilleet. Minä asennan itseeni aukon.
Jos teistä tuntuu siltä. Voitte ampua itsenne hissiin ja odottaa automaattipuhetta.
Jos teistä tuntuu siltä. Aukon kuulaa varten. Jos teistä tuntuu siltä.
Jos teistä tuntuu siltä. Että toistan itseäni.
Jos teistä tuntuu siltä.
Jos teistä tuntuu siltä. Se on hillitöntä."
En vielä edes tiedä, kenen runo tuo oli - katsotaanpa: Eino Santanen. Kokoelmasta Kuuntele, romantiikkaa.
No, tuntuuko teistä siltä?
Luettavien tekstien osalta myönnän kyllä rakastuvani venkoiluun. Siksi toisinaan ihmettelen, miksi lauluina maalia eli sydäntä lähimmäs osuvat usein niin yksinkertaiset tekstit, että melkein hävettää. Toki ymmärrän - koulutussnobiuttani - ääneen arvostaa toisia tekstejä.
VastaaPoistaAinakin jos on viettänyt sillä lailla tanssillisen nuoruuden kuin minä, myyvät laulut on sidottu niin tiukkaan johonkin sosiaaliseen tilanteeseen ja siihen kuuluviin tunteisiin, ettei tekstiä saa niistä irti. Joka kerran, kun kuulen Juicen "Kaksoiselämää", muistan kesältä 1986 Ruotsin-laivan yökerhon (jossa en vielä olisi edes saanut olla) ja jonkun Matsin, Erikin tai Pellen, joka haki kaipaavan nuoren ruumiini tanssimaan. Ja Hector on minulle aina säkeet "Aika paha juttu hei, sanoi herra, joka hirtettiin", jota eräs ihminen soitti uudestaan ja uudestaan, vuosia sitten.
All of me oli minulle vieras, joten etsin ja kuuntelin, peräti kolme versiota. Jotakin kiehtovaa on siinä, että noin surullisten sanojen ympärille rakentuu tuollainen svengi, flirtti melkein, ja laulaja hymyilee niin, että hampaat hohtavat, joka versiossa.
Juu, mutta kuunnelkaapa Billie Holidayn jazzia! Sitä kuunnellessa ei tule tarvetta eritellä mitään, siinä on kaikki. On vain avattava ovensa ja ikkunansa ja vielä kellarinluukutkin.
VastaaPoistaTuomari Nurmio lämmittää, kuten Paul Anka (jonka CD:n ostin muuten eilen).
Eivätkä vain nykyiset lauluntekijät vaan jo kansanlaulujen tekstittäjät olivat oivia runolleryhtyjiä.
VastaaPoistaEteläpohjalaisissa kansanlauluissa on uho- ja muiden renkutusten ohessa varsinaisia helmiä, kuten:
"Pappani maja on matala ja pieni, ei tarvitte portahia.
Niin paljon kuin mettäs on pitkiä puita,
niin mull´on sortajia.
Eikä mun pappani perintiäs ollu
varsalle vetämistä.
Eikä mull´oo tämän kylän likoille
tilin tekemistä."
Tuon runon kuvat ovat eläviä ja väkeviä vielä papan majan kauan sitten maaduttua maan putuihin, tukkimetsien muututtua nuoriksi ns. talousmetsiksi ja perintöjen kuljetusvälineiden enemmänkin polttomoottorivetoisiksi.
(Pakko palata samalla vielä kerran Yrjö Jyrinkoskeen. Joku erehtyi häntä lausujana kehumaankin. Eihän Jyrinkoski kouluissa runoja ja niiden sisäistä maailmaa ollut esiintuomassa, vaan Suurta Estraditaiteilijaa Yrjö Jyrinkoskea. Koulukiertueillaan sai tehokkaasti tuhottua suuren ikäpolven vähäisetkin idullaan olleet runoharrastukset. Paatoksellaan Jyrinkoski osoitti, että jos kerran runous on tätä, niin runous ei ole meitä varten.)
Lukija Laihialta
Mitä on runous? Vastausten mutkikkuudesta ja yleisestä tasosta voi päätellä vian olevan enemmän kysymyksessä kuin vastaajissa. Jokainenhan on ilman kysymystä tietävinään vastauksen, ja siinä vika on. Sana on ennakkoluuloilla loppuun rasitettu.
VastaaPoistaKukaan ei ilman koulutusta tai omatoimista sanakirjan lukemista tiedä mikä on proosa, mutta asia koetaan sen jälkeen aika selväksi, negaatiomääritelmä vaikuttaa ongelmattomalta.
Ehdotan, että puhuisimme vain "kirjallisuudesta". Eihän musiikkikaan tarvitse tarkempaa yläjakoa, vaikka siinä maku-, arvostus-, tyylisuunta- ja tietoerot ovat vähintään yhtä suuret. Ne sitten aina tarvittaessa asianmukaisella tavalla selvennetään, mutta mitään erityistä valmista suurta karsinaa ei tarvita. Toki "klassinen musiikki" on aika pilttuu, mutta siihen sentään jokainen osaa niputtaa sekä keskiajan että modernismin, harvan sisäinen runokuva on yhtä avara.
On muuten kiinostavaa, että joissain kielissä kuin myönnetään runon kirjava metataso määrittelemällä runous tekijän kautta (poet, poetry) eikä toisinpäin (runo/dikt, runoilija/diktare).
Osa ilosta on rytmimusiikki, jota ei voi lukea. Yhdistettynä kuvaan on enemmän kuin tuhat.
VastaaPoistaPelimannimusiikki - perhana, minäpä lähdenkin viikon päästä Kaustisille!
VastaaPoistaMutta mitäkö on runous?
Viidalle se oli "ajatuksen arka kettu", ja Hellaakoski sanoo Leinon kuulun "kalliit on laulujen lunnaat" totuuden runoudesta näin:
"...Sen aines täytyy tulesta kahmoa,
ja, sille jos aikonet antaa hahmoa,
oman kourasi muottiin se täytyy valaa.
Mitä vikiset? Nahkako palaa?"
Tämä ketju toi mieleeni hiljan mainitsemani jutun omalla blogillani.
VastaaPoistaKauan sitten. Yli 30-vuotta sitten olin serkkuni häissä.
Morsiammen sukulaiset lauloivat "sä kasvoit neito kaunoinen"
Tätini lauloivat laulun närhen munista.
Tämän
Eihän se liitto kestänyt.
Täs ny on viälä hetki Eino Leinon päivää jäliellä. "Nocturne" on tähän mennes saanu eniti ääniä "suamalaasimmaksi runoksi" www.kirjakantti.fis. Mähän täs taannoon yllytin Teitä kaikkia äänestämhän. On tua "ruislintukin" melekeen, mutta mä kannatan Kiven "Sydämeni laulua". Kyllä siinon suamalaanen melankolia kukkehimmillansa. Ei oo kaukana tua "pappani majakaa", jota laihialaanen ihannootti. - Äänestää saatta viälä 24.8. asti.
VastaaPoistaMoon ollu havaattevinani, jotta runot on tullu muathin. Runokirioja myyrhän enämpi ja nuarisokin lukoo niitä.
Kävikkö, JK, muuten, Juhulilla viikonloppuna? Olis teheny hyvää niin suruttomallen kun alatiän kulukijallenkin - kumpi ny maharat ollakkaa.
lainaus: "Se voi johtua siitä, etten oikein tiedä, mikä painetun runouden merkitys on näillä vuosikymmenillä."
VastaaPoistaihan vain tiedoksi mitä Suomen nuoriso puuhaa: www.rakkausrunot.fi
tietoa sivustosta: 18171 runoilijaa on lähettänyt jo
641433 runoa!
sielläpä olisi arkistoille materiaalia suomalaisten nuorten elämästä.
kannattaa oikeasti tutustua. sivuston muutamat ei-kaupallisesta näkökulmasta toimivat ylläpitäjät ovat tehneet uskomattoman kulttuuriteon tuolla sivustolla.
tietysti pitää huomioida, että kyse ei ole pääosin PAINETUSTA runoudesta, mutta kuitenkin....
...määrät ovat huikeita ja kyllä tuohon määrään jo osuu helmiäkin.
"Punertaa marjat pihlajan" on "Veikko Virmajoen" eli Arvo Kalliolan tekstiä. Kalliola kokeili kirjailijanakin. Olen harrastanut aika paljon iskelmätekstejä, ja jaksan ihmetellä, kuinka sellainen lahjakkuus kuin Sauvo "Saukki" Puhtila on jäänyt ainakin jossain määrin - sinänsä hyvien - Helismaan ja Vainion varjoon. Toivottavasti se ei johdu siitä, että Puhtila elää vielä, joskin julkisuudesta täysin vetäytyneenä ja sairastelevana.
VastaaPoistaSekä laulutekstien että taiderunouden hallinneista on syytä mainita nimimerkki V. Arti eli K. V. Valve (http://www.pcuf.fi/~jjm/Valve.html), jonka kielitaito lienee ollut aivan omaa luokkaansa, kuten tämä kirjailija-lehtimies-runoilija-sanoittaja-suomentaja-keksijä-säveltäjä itsekin.
Sallinette näin lomakaudella aavistuksen jälkijättöisen kommentoinnin, mutta Kemppisen erinomaisen ansiokkaat huomiot kirvoittavat minutkin lähes pakonomaiseen äänessäolemiseen.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä runouden oikeasta paikasta laulettuna esityksenä. Lyriikkaa on tietysti monenmuotoista, mutta suureen osaan rytmitys ja hengitys tuovat merkittävästi tenhoa. Onkin perusteltua tarkastella (suomenkielistä) iskelmää sen ansaitsemalla pieteetillä.
Marjasen aiheellisesti mainitsemien Saukin, Repe Helismaan ja Junnu Vainion ohella suomenkielisessä viihtessä kunnostautuivat myös Pertsa Reponen, Vexi Salmi ja Raul Reiman. Juice Leskinen sitten jatkoi heidän perintöään aivan suoraan, vaikka tietysti heijasti aikaansa toisin painotukson. Heitä voi syystä pitää suomenkielisen "kevyen musiikin" lyriikan mestareina, joiden tuotantomäärätkin jo yksin salpaavat hengen.
Panin ilolla merkille Kemppisen maininnan Tuomari Nurmion merkittävyydestä. Nuorena kollina kuuntelin mieluusti Nurmion varhaisia levyjä tuoreeltaan ja pidin sitä "vain" hyvänä musiikkina. Sittemmin opittuani elämästä edes jotakin olen löytänyt Nurmion vanhoista biiseistä sellaisia sävyjä, tasoja ja syvyyksiä, jotka vieläkin lyövät ällikällä. Nurmio on aina ollut aikaansa edellä.
Tietysti ammattimuusikot ovat tajunneet Nurmion arvon jo aikaa sitten, koska sellaisen näkeminen kuuluu heidän työhönsä. Lahjakkaiden nykymuusikoiden keikoilla saa toisinaan kuulla cover-tulkintoja, joissa Nurmion vanhat biisit heräävät henkiin uudella tavalla. Sellainen avaa kuulijan korvat valaisevaan ahaa-elämykseen ja palkitsee aina.
Toinen tällainen maallikon kenties huonosti tuntema, mutta ammattilaisten suuresti kunnioittama lauluntekijä on Dave Lindholm. Uskon, ettei Kemppinenkään pettyisi, mikäli päättäisi tutustua Daven soolotuotannon tähtihetkiin.
Jätän kommenttini hitusen jälkijunassa, mutta minulle Tuomari Nurmio on suuri lyyrikko siinä missä Saarikoskikin. Puhumattakaan siitä seikasta, että tuotannollisesti Nurmio on varhaiskypsempi kuin Saarikoski, jolla oli nuoruusvuosinaan ikävä taipumus kapsahtaa yltiötyperään sanatehtailuun, siitä antiikki-innostuksesta nyt puhumattakaan.
VastaaPoistaNurmion debyytti sen sijaan on paitsi melodisesti myös lyyrisesti vahvin kuulemani suomalainen albumiäänite ikinä. Itse asiassa Kohdusta hautaan keikkuu suosikkilevyjeni kärkikymmenikössä riippumatta siitä, onko kyse vain suomalaisista äänitteistä vai kaikista ikinä julkaistuista äänitteistä. Mainio levy, täytyy sanoa, puhumattakaan siitä hienosta seikasta, että Nurmio osoittaa levyllään amerikkalaisen juurevuuden istuvan suomalaiseen ahdinkoon niin täydellisesti.
Eikä Hectorkaan huono ole ei. Miehen kultakaudenkin levytyksissä on tiettyjä vähän rasittavia lyyrisiä ratkaisuja, mutta esimerkiksi Herra Mirandoksen klassikot eivät totta vie ole ihan syyttä klassikoita: esimerkiksi suuri suosikkini, Olen hautausmaa, onnistuu olemaan samaan aikaan jotenkin kaamean naiivi sekoitus puberteetti-intoilua ja sellaista selkeää lyyristä kypsyyttä.
Lumi teki enkelin eteiseen ei myöskään ole tippaakaan yliarvostettu. Hieno sävelmä ja väkevä sanoitus. Noussut suomalaiseen kollektiiviseen tajuntaan ihan syystäkin.