Heiveröinen kirjoitus

Teoreetikot ovat kieltäneet kielensä ruvelle perustelujen kirjoittamisen kokeilumielessä. Tein niin tuomarina kielloista huolimatta ja olen jatkanut samaa blogeissa.

Ajatus on tämä: vaikeassa jutussa esittelijä kokeilee, onnistuuko hän perustelemaan lopputuloksen, josta hän ei ole varma. Joskus esittelijä kokeilee myös päinvastaista lopputulosta. Versio I hylkää syytteen ja versio II hyväksyy sen.

Tällainen on tiettävästi joka suhteessa väärin, koska lopputulos olisi johdettava tosiasioista ja näkyviin kirjoitetuista arvioista väitteiden uskottavuudesta.

Kuitenkin se tehdään usein juuri toisin.

Tämä nyt tunnustamani tekniikka on kirjallinen, romaanin keino. Kaikki se on totta, minkä onnistuu kirjoittamaan uskottavasti, myös valhe ja erehdys.

Tänään aamulla viisaat miehet keskustelivat radiossa menneisyyden asioista. En ole varma, sanoiko kukaan asiaa näin, mutta jäin miettimään – jospa toinen maailmansota, joka alkoi 1939, päättyikin 1968?

Prahan kevät panssarivaunuineen – jutun kuva on se Koudelkan kuuluisa kuva Prahasta ja panssarivaunuista – olisi ollut vanhan ajan loppu.

Yhdysvaltain viimeinen ”pitkä kuuma kesä” oli 1967. Seuraavana vuonna Martin Luther King ammuttiin ja suuret mellakat taukosivat jostain syystä 90-luvulle asti.

Vuosi 1968 oli tietysti Pariisin opiskelijamellakoiden vuosi, ja siitä alkoivat Euroopan nuorisoliikkeet punaisine prikaateineen. Baader – Meinhofin ensimmäiseksi vuodeksi mainitaan usein 1971, mutta sen Frankfurtin tavaratalon Vietnamin sodan vastustajat olivat polttaneet jo 1969.

Radion keskustelijoiden vertaus vuoteen 1848 tuntui niin kovin ontuvalta ja matkojen takaa haetulta. Tuo Euroopan vallankumousvuosi teki lopun Pyhän allianssin eli Venäjän, Preussin ja Itävallan johdonmukaisesta taantumuspolitiikasta.

Sellainen ajatus houkuttelee, että vaikka Saksa ja Japani kukistuivat, maailmansota jatkui välittömästi niin sanottuna kylmänä sotana. Sitä käytiin muun muassa Suomen eduskunnassa, jossa oli vankan moskovamielinen ryhmä.

Mutta vuoden 1968 tapahtumat lienevät olleet Neuvostoliitolle hyvin vastenmielisiä, ja vaikka vallankumousta saarnattiin kommunismin nimissä, sitä ei saarnattu Neuvostoliiton nimissä. Ja tässä asiassa Suomi oli poikkeus.

Mielestäni ja muistaakseni 1968 ei vapautettu työläisiä eikä kaadettu kapitalismia, vaan silloin alkoi virrata keskiolut, ja seksi tuli muotiin.

Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa oli jatkuvan kylmän sotatilan vuoksi vallassa auktoriteettiyhteiskunta. Liikehdintä ei ollut isäkapinaa, vaan kapinaa isoisiä vastaan. Isät olivat enimmäkseen olleet sodassa nuorina miehinä ja oppineet siellä toimimaan isoisien ja muiden everstien ohjauksen mukaan. Näin aika oli joutunut sijoiltaan, kun asenteet eivät vastanneet enää asioita.

Vietnamin sodassa hämmästyttää näin monen vuosikymmenen jälkeen sen valtava kansainvälinen merkitys. Kovin monet eurooppalaiset kylmän sodan sotilaat, kuten valtaosa suomalaisista, sai kuulla, että myös Yhdysvallat voi toimia väärin ja vilpillisesti.

Oli se isku.

Mutta merkittävä oli seurauskin. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat liittoutuivat keskenään, ja liittoa kesti, kunnes Neuvostoliitto luhistui skleroosiinsa.

Tarkoitan tällä, että keskinäistä kilpailu ja kovia vastakohtaisuuksia pelottavampi ajatus oli molemmille yleinen hulina eli kansalaisyhteiskunnan syntyminen.

Vallanpitäjien onneksi 1970-luvun kolme öljykriisiä jarruttivat ratkaisevasti tasa-arvoistumista ja sananvapauden levittämistä.

Tilanne rakennettiin samaksi, joka on syntynyt nyt uudelleen polttoaine- ja elintarvikekriisinä.

Esivallan suuri ongelma on edelleen omat kansalaiset.

Mutta ei huolta. Kyllä turvan tukkiminen näyttää jälleen onnistuvan ja olemme kaikki siirtymässä käskykulttuuriin ja käskytalouteen ( © Putin).