Syyttäjän sormi

Huomasin esittäneeni jonkin mielipiteen kilpailevassa julkaisussa (Helsingin Sanomat). Tietysti kun kysyttiin.

Viranomaiset haluavat tiukentaa internetin valvontaa rasismin ehkäisemiseksi. Valtakunnansyyttäjä kertoo, että tarkoitus on selventää nykytilannetta, ja professori Kemppinen myöntää rajatapaukset epäselviksi, mutta ei pidä lainsäädännön tarkistamista tarpeellisena.

Perusteluna Kemppinen esittää, tapansa mukaan epäselvästi, että kun kerran ruvetaan rankaisemaan tai kieltämään, se ei lopu koskaan, ja viittaa käsittämättömästi kuolemanrangaistukseen.

Kun sormi osoittaa kuuta, hupsu katsoo sormea.

Asia tuli uutiseksi ikävään aikaan, koska totuutta hiukan pyöristäen voisi sanoa merkittävän venäläisen poliitikon syyttäneen virolaisia ”rasismista” muutamia päiviä sitten, ja taas suhteet jäähtyivät.

Väitehän oli, että virolaisten tulisi panna suu säkkiä myöten, koska he itse eivät kohtele siivosti kansallista vähemmistöä eli vain venäjää puhuvia asukkaita.

Minulle on yhä epäselvempää, mitä sanan ”rasismi” oikein tarkoittaa. Luulin ennen, että kysymys olisi vihamielisyydestä ihmisryhmään kuulumisen vuoksi eli siis sellaisen syyn takia, johon kohde ei voi itse mitenkään vaikuttaa.

Sana on kuitenkin levinnyt ja osoittanut käyttökelpoisuutensa. Nykyisinhän on jo ikärasismiakin.

Olisikohan puhe kuitenkin syrjinnästä, joka on mielestäni ymmärrettävämpi käsite?

Jos joku ei todellakaan pidä saksalaisista, hän on rasisti. Jos joku kieltäytyy myymästä kauppatorilla saksalaiselle silakoita, hän syyllistyy syrjintään.

Puhuakseni omasta puolestani erään amerikkalaiset hermostuttavat minua välillä. Niinpä minulla taitaa olla rasistisia asenteita amerikkalaisia kohtaan. Kun taas kirjoitan venäläisistä, kuten pari päivää sitten, kirjoitan mielestäni venäläisistä poliitikoista tai liikemiehistä samaan sävyyn kuin voisin kirjoittaan Ranskan Szarkosystä, jossa mielestäni henkilöityy ranskalaisuuden monia voimille käypiä piirteitä.

Sähköinen media on antanut aikaisempaa verrattomasti useammille mahdollisuuden soittaa suutaan ja esittää huonosti harkittuja mielipiteitä. Tämä tietysti hermostuttaa entisiä auktoriteetteja ja on nopeasti johtanut siihen, että jopa Ruotsi on selvällä äänten enemmistöllä luopunut sananvapaudesta antamalla sotilasviranomaisille oikeuden harkintansa mukaan seurata viestintää.

Olen kirjoittanut tässä blogissa useita kymmeniä kertoja, ettei se ole oikeastaan sananvapauden rajoittamista, että ihmisen nimittelemisestä voi saada sakot. Tämä on vanha perinne ja sakkojen takana on laki ja tuomioistuin.

Kriittinen kynnys on ennakkotarkastus ja toisaalta harkintavallan antaminen jollekin muulle kuin tuomioistuimelle (jonka piiriin on tässä yhteydessä luettava syyttäjät ja poliisit).

Muistattehan? Tästä on puhuttu. Onko Itävallassa voimassa oleva laki järkevä, kun juutalaisten kansanmurhan julkinen väittäminen valheeksi on rangaistava teko.

Minä en haluaisi Suomeen sellaistakaan lakia, koska pelkään, että seuraavaksi määrättäisiin rangaistavaksi maapallon luuleminen litteäksi.