Cool

Saatte pitää hyvänänne, että toistan itseäni. Toisaalta en tiedä, mihin journalismi on menossa. Illan Prisma-ohjelman dokumentti Toban tulivuorenpurkauksesta, joka muutti ihmislajin vaiheet, oli outo. Esimerkiksi anthropology.net ja jopa Wikipedia kertovat, että vastakkaista faktaa on olemassa.

Mutta eilinen Volvo-juttu oli ajoitettu televisionkin noteeraamaan T-Fordin 100-vuotispäivään, ja kaupan päällisiksi uutisissa väitettiin äsken, että amerikkalaisten automaku muuttuu nyt. Kaupunkimaasturit jäätä myyjien käsiin ja hybridi olisi poikaa, jos sellaisen jostain saisi.

Kirjoitin tarkkaan ottaen marraskuussa 2005 tähän blogiin Thomas Frankin kirjasta The Conquest of Cool, Business culture, Counterculture and the Rise of Hip Consumerism.

Cool – bisneskulttuuri, vastakulttuuri ja hip-konsumerismi. Onpa vaikea suomentaa. Hip ei ole sama kuin hippie, mutta Frank perustelee vakuuttavasti, että vastakulttuuria oli Madison Avenuen mainostoimistojen temppu. Arvostelemalla kulutuskiihkoa saatiin 70-luvun alussa ihmiset kuluttamaan entistä enemmän. Nuoret miehet alkoivat ostaa kukkapaitoja ja otsanauhoja ja Che Guevara –julisteita, ja kauppa kävi kuin siimaa.

Tuon kirjan kaksi järeää esimerkkiä ovat kuplafolkkari ja Volvo.

Mainostoimistot onnistuivat myymään Hitlerin kääpiöauton amerikkalaisille. Totta puhuen eivät kuplaa, vaan Kleibussin. Se oli hippien tunnusauto. Jopa FFF Brothersit jyräsivät Volkkarin pikkubussilla huumekauppojaan.

Se oli uskomaton saavutus.

Tosin Kupla on sama auto kuin Porsche, ja sama suunnittelija. Ja moottori Molemmissa takana oleva ilmajäähdytetty bokseri. Tehossa nyt hitunen eroa.

Frank esittää vakuuttavan sarjan valokuvia Volvon mainoskampanjasta, jolla hyökättiin täysin avoimesti liian suuria autoja ja liian tiheää auton vaihtamista vastaan. ”Entä jos ostaisit auton, joka kestää…?”

Myös minun mielestäni tuo Volvon 70-luvun ja 80-luvun Yhdysvalloissa pyörittämä mainoskampanja oli maailmaa muuttava.

Voi olla että se muutti maailmaa myös Suomessa, koska turvallisuus ja liikenneturvallisuus olivat 70-luvun puoliväliin asti tosimiesten mielestä homojen höpöhommia – kattonopeus, turvavyöt ja kaikki sellainen turha. Eikä akkoja tarvittu rattiin!

Tätini ei olisi saanut kuorma-auton korttia, ellei taitava äidinisäni olisi vienyt insinööri V:lle kahta pulloa jaloviinaa voiteluaineeksi. Insinööri V. oli vakuuttunut naisautoilun turmiollisuudesta, mutta kolmen täplän Jallu oli vahva argumentti kauppalassa.

Mitä lahjontaan tulee, äidinisälläni siis oli autokoulu.

Eräässä toisessa parin vuoden takaisessa blogissani paljastin, että Citroen oli juutalainen auto.

André Citroën oli juutalainen ja vapaamuurari. Etenkin Louis Renault piti tätä tosiasiaa ansiokkaasti esillä.

Niinpä 30-luvun lättänä-Sitikka haluttiin assosioida Mies van der Rohdeen, Le Corbusieriin eli funkikseen ja muuhun rappiotaiteeseen. DS – ID eli Iso kissa puolestaan oli 50-luvulla osa samaa ilmiötä kuin Brigitte Bardot – ranskalaisen syntisyyden ilmentymä. Kuten tunnettua, Roland Barthes kirjoitti erään ensimmäisistä mytologia-esseistään juuri aiheesta Iso Citroen. Hän tosin ei puhunut seksistä, vaan väitti, että auton tarkoitus oli sama kuin Chartres’n katedraalin – kylvää rahvaan keskuuteen ajatusta ylimaallisesta voimasta ja sen säteilystä.

Nähdäkseni Peugeot’n suku, joka toisin kuin Citroen oli pitkään oikeasti mukana bisneksessä, käsitti kupletin juonen ja ryhtyi satsaamaan fillareihin ja pippurimyllyihin ja ties mihin. Röyhkeän seksin sijaan ostajalle tuputettiin mielikuvaa osaamisesta ja eleganssista.

Ja tosiaan se Skoda, jonka jätin eilen mainitsematta. Tsekkien tykkitehdas Skoda tuotti tavaraa tietääkseni Suomenkin rintamille, ja niinpä heidän henkilöautonsa, etenkin se piikkinokka, oli ”melkein kuin länsiauto”. Nykyinen Skoda taaas tunnetaan Pirkka-Mersuna. (Samaa nimitystä käytetään Passatista, koska maahantuoja kuuluu K-ryhmään.)

Ja Audi on latinannos saksalaisesta autonmerkistä Horch – tottele.