Toinen tulkinta II

Petämmekö itseämme eräillä historian tulkinnoilla?

Kuuluisa riitelyn aihe on sijaintimme Hitlerin kelkassa kesäkuusta 1941. Vallitseva mielipide, jonka olen usein allekirjoittanut, on että samassa kelkkailujoukkueessa oltiin, mutta eipä ollut valinnan varaa ja että määräsimme kuitenkin itse asioistamme ja armeijastamme. Rinne oli tosin jyrkkä.

Olen alkanut empiä.

Arvoisa lukija ennakoi ehkä kuulevansa nyt seuraavassa virkkeessä, että Suomi oli tietoisesti ja omasta valinnastaan Saksan liittolainen ja siten ansaitsi kaikki ne vastoinkäymiset, joita siitä seurasi.

Arvoisa lukija arvaa väärin.

Miksi emme tulkitsisi tilannetta niin, että Saksa miehitti Suomen 1940-1941 ja huolehti siitä, että poliittinen johto ja armeija olivat myötämielisiä käsinukkeja, jollaisia sanotaan usein qvislingeiksi norjalaisen alan yrittäjän mukaan.

Ajatukseni on se, että Saksalla oli Pohjois-Suomessa 200 000 miestä ja Pohjois-Norjassa hyvä lentokenttä. Suomen kenttäarmeija oli suurimmillaan runsaat 400 000, ja vaikka Suomella oli selvä ilmaherruus Neuvostoliittoon nähden, lentokoneistamme ei voinut puhua edes samana päivänä Luftwaffen rinnalla.

Tavallisesti sanotaan, että saksalaiset eivät päässeet Muurmannille ja että saksalaisten ja suomalaisten yhteinen hyökkäys Kiestingin kautta kohti Louhen asemaa epäonnistui tuotettuaan sitä ennen erittäin suuria tappioita.

Eikö se, että Saksa ei päässyt tuolla miesmäärällä Louheen, osoita lähinnä, ettei heillä ollut sinne erityistä hinkua? Samana syksynä sama Saksa kiersi Pripetin suot ja eteni taistellen Moskovan pohjoispuolelle. Sillä oli käytettävissään jopa maahanlaskuarmeija, joka valtasi Kreetan.

Armeijaryhmä Pohjoinen oli jopa Saksan armeijassa erittäin suuri osasto. Hitlerin tavoitteena oli Moskova ja myöhemmin järjettömästi myös Kaukasia. Hyökkäyssuunnitelmaa on katsottava Mustan meren suunnasta, ei Jäämeren.

Saksan sotilaiden mielessä Suomi oli ollut astinlauta ja alusmaa jo 1918, jolloin aika pieni osasto valloitti maan eteläosan ja piti sitä yli puoli vuotta hallinnassaan. Silloin tarkoitus oli antaa Leninille ja Trotsikille muistutus kuolevaisuudesta, ja hyvin se tehosi.

Muurmannin rata oli jatkosodan aikana suomalaisten hallussa monin kohdin Lotinanpellon kohdalta Poventsan pohjoispuolelle, mutta sillä ei ollut merkitystä, koska Vienanmeren etelärantaa kulki rautatie Arkangeliin.

Rautatien katkaiseminen ylempää tai Murmanskin valloittaminen olisi siirtänyt liittoutuneiden sotatarvikekuljetukset Arkangeliin.

Hitlerin tarkoitus oli pakottaa Iso-Britannia irti sodasta, ja lähellä se oli. Britit eivät ole erityisemmin esitelleet sotakabinetin rauhanpohdintoja toukokuussa 1940. Päätös Neuvostoliittoon hyökkäämisestä ilmoitettiin kenraalikunnalla 31.7.1940. Koska suunnittelijat olivat varmoja Neuvostoliiton luhistumisesta, satelliittivaltioiden vyöhykettä suunniteltiin. Yksi niistä olisi ollut Suomi. Kesän 1941 hyökkäyksessä suomalaisilla oli sitomistehtävä. Saksalaisia joukkoja oli alkanut tulla maahan jo melkein vuotta aikaisemmin.

Eikö sitä pitäisi sanoa miehitykseksi, siitä huolimatta, että asiaa tervehdittiin täällä enimmäkseen ilolla?

Viimeistään Ranskan valloituksen jälkeen kenraalikuntamme ihaili Saksaa, Ryti arvosti Hitleriä ja Mannerheim ja Tanner ymmärsivät, missä voima asui.

Siinä oli sitten miettimistä, kun maasota ratkesi varhain, niin kuin oli arvioitu, mutta päinvastoin kuin oli arvioitu. Ratkaisu ei ollut Stalingrad 1942, vaan Moskova 1941.

Metsässä ajeli jokin, mitä oli mahdoton uskoa todeksi, T 34 eli Sotka. Niitä alkoi olla silloin ja niillä voitettiin aikanaan myös Kurskin panssaritaistelu.

Suoraruiskutusdiesel muuten koneena. Monilevykytkin oli heikko kohta ja näkyvyys tornista huononlainen.