Tansseja ja lauluja

Musorgski oli eri mieltä ja sanoi, että taide on tapa olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa, ja kaatoi taas lasillisen.

Sellainenkin väite on esitetty, että Repinin kuuluisassa Musorgskin muotokuvassa, jossa neron katse ikään kuin tunkeutuu olevaisen tuolle puolen, neuvokas taiteilija oli itse asiassa sijoittanut viinapullon oman vasemman olkapäänsä taakse. Siitä tuo katse.

Sama ja tiettävästi vielä todenperäinen tulkinta tunnetaan Otavassa olevasta Sillanpään 30-luvun muotokuvasta, jossa kuvattavan asento on erittäin luonteva ja rento ja vasen käsi roikkuu hauskasti nojatuolin käsinojan yli kohti lattiaa. Taiteilija nimittäin jätti kaljakorin pois kuvasta. Kun tämän taidehistoriallisen analyysin on kuullut, maalaus saa lisäannoksen uskottavuutta.

Kuoleman lauluja ja tansseja on Musorgskin tunnettu laulusarja.

Olen muutaman kerran kuullut liedejä luonnossa ja tiedän siitä, että niitä ei oikeastaan voi levyttää eikä kuvata. Pianisti ja laulaja saavat aikaan rajallisessa tilassa ja pienen, vapaaehtoisen yleisön joukossa jonkinlaisen transsin. Kuulija on musiikin sisällä.

Kyllä minä silti kuuntelen lauluja levyltä ja olen erikoisen hyvilläni Kirkkonummen kirjastosta, jonka laajasta valikoimasta olen ripannut suurimman osan itselleni. Fischer-Dieskaun ja Gerald Mooren Schubertin koko laulutuotanto – parisenkymmentä CD-levyä – ei ole mikään pikku juttu. Ehkä kumpikaan ei päässyt enää koskaan aivan samaan kuin näissä 1960-luvun äänityksissä.

Näinä päivinä olen penkonut vanhoja tiedostoja ja papereita ja miettinyt nyt minäkin vuorostani, mihin nämä vuodet menivät.

Oli näetsen aiheellista selvittää, milloin ja millä hinnalla pääsisi eläkkeelle. Nykyisin voi aivan hyvin jatkaa valikoivasti töitten tekemistä eläkkeeltä käsin. Eläkettä ei vain enää kerry enempää. Tämä saattaisi tarkoittaa, että erilaiset, toinen toistaan saatanallisemmat kupongit, lomakkeet, kuulustelupöytäkirjat ja vastaavat voisi hyvällä omallatunnolla jättää nuoremmille ja keskittyä kivoihin asioihin, kuten opinnäytteiden ohjaamiseen ja projekteihin.

Valtiokonttori löysi virkaurastani erään ongelmakohdan, ja varmistaakseni, että muistan oikein, hyödyin ensimmäisen kerran elämässäni DRM-tiedoista.

Aloin käyttää digitaalikameraa vuonna 2000. Niinpä näen suoraan valokuvan tiedoista, että HIITin avajaiset olivat 5.11.2001 ja että rehtorit ottivat tuhdisti kakkua.

Tietotekniikka on sellainen ala, että melkein kaikki sen uranuurtajat ja suuret nimet ovat nuorempia kuin minä. Laitoksellamme on ollut eilen ja tänään SAB eli tieteellisen neuvottelukunnan käynti. Siihen kuuluu merkkihenkilöitä eri puolilta maailmaa. He ovat kaikki minua nuorempia, paitsi ehkä tämä kiinalainen. Xinhuan tyypeistä on vaikea sanoa.

Mutta nähtävästi laitoksemme vaikuttaa haitallisesti. Sama joukko, joka katselee seitsemän vuoden takaisista valokuvista ylioppilaan asemassa, on enimmäkseen edelleen maisemassa.

Tätä eivät yliopistojen ja niiden laitosten arvostelijat aina muista. Kuten instituutiot myös instituutit ovat kuolemattomia.

Minulle on osoitettu henkilö, jolla on sama homma kuin Sir Isaac Newtonilla aikoinaan, ja olen tuntenut tyypin, jonka muuan edeltäjä hänen yliopistovirassaan oli Sir Francis Drake, paremmin tunnettu rosvoiluistaan.

Piratismista – ymmärrätte etten esittele enkä käsittele hovioikeuden uutta DVD-oikeustapausta. Oppilaat ehtivät joka paikkaan. Ei ole sopivaa vallankaan tuoreeltaan ruotia ratkaisua, josta on ollut vääntämässä turhan tuttuja ihmisiä.