Sananvapaus ja tekijänoikeus

Kiitos kommenteista.

Jos sanoisin vielä neljännen kerran, että tekstiviestin tekijänoikeussuoja riippuu tekstiviestistä.

Useassa kommentissa väitetään, että tekstiviestiin ei ole tekijänoikeutta. Se on väärin väitetty. Samoin väitetään, että viesti on saajan ”omaisuutta”. Se ei pidä paikkaansa. Ajatelkaa nyt – joku lähettää pyytämättä minulle kirjoituksensa. Sitä tapahtuu jatkuvasti. Miten siitä nyt minun omaisuuttani tulisi?

Kun katselin tekstareitani, useimmat niistä eivät ole teoksia. ”*Tuletko syömään?” – ”Tuotko kaupasta kahvia, leivän ja kotimaisen kurkun.” Eivät myöskään lähettämäni ole. ”Tulen Lappeenrannasta klo 20.00.” Joukossa on muutama selvästi teoskynnyksen ylittävä.

Sisältö ei tee teosta. ”Eroan tasavallan presidentin virasta perjantaina” ei olisi suojattu teos, vaikka se olisi jymyuutinen.

Tekstiviesteistä on jankutettava, koska sellainenkin näkyvä on, että sähköposti tukehtuu ja tulevaisuus on erilaisten suoraviestien, etenkin Instant Messengerin eli mesen. Viestien määrä on suunnaton, ja nekin ovat kai enimmäkseen toisarvoisia, mutta niitä käyttäen voi lähettää laajoja tekstejä samanaikaisesti esimerkiksi 50 vastaanottajalle. Se voi olla jo julkaisemista.

Kanervan ja tanssijattaren tapauksessa voi olla kysymys Kanervan ja tanssijattaren sananvapaudesta – ei Hymy-lehden.

Ennakollinen estäminen eli sensuuri on varmaan tärkein näkökohta tässä. Eräästä eilisestä kommentista kävi ilmi ymmärrettävä väärinkäsitys. Perustuslain sensuurikielto ei ole ehdoton.

Jos olen kirjoittanut lehteen artikkelin ja lähettänyt sen sinne, voin mennä ennen julkaisemista sanomaan, että koneet seis. En salli tekstini julkaisemista. Voi mennä tuomioistuimeen ja vaatia kieltoa, uhkasakkoa ja takavarikkoa.

Perustuslaki mainitsee ennalta estämisen, mutta esimerkissä minä estän oman ilmaisuni eli tekstini käyttämisen, ja minä olen se, jonka turvaksi sananvapaus on tuossa tapauksessa olemassa.

Tekijänoikeuslaki vahvistaa tämän. Eräissä maissa, kuten Saksassa, tekijälle on nimenomaiselle säännöksellä taattu perääntymisoikeus.

Laajentaen voi kai sanoa, että sananvapaus ei saa kääntyä sanojan omaksi vahingoksi.

Kieltoni ja perääntymiseni voi olla sopimusrikkomus suhteessani lehden kustantajaan eli voin joutua korvaamaan kustantajalle aiheutuneen vahingon.

Tällaisia tapauksia on ollut. Tyypillisesti ne liittyvät uskonnollisen tai poliittisen vakaumuksen muuttumiseen.

Mutta asia on pohjaltaan yksinkertainen. Ei siihen tarvita perustuslakia eikä sensuurikieltoa, jos kirjapainosta sanotaan, että kirjaa ei paineta ennen kuin maksat edellisen kirjasi laskut.

Kirjapaino estää ennakolta minua ilmaisemasta itseäni – mutta tämä ei ole sananvapausasia. Se muuten on tekijänoikeusasia, jos kirjapaino kieltäytyy palauttamasta käsikirjoitustani, ellen maksa vanhoja laskujani. Käsikirjoitukseeni minulla on ehdoton oikeus.

Tämäkin on tullut esiin silloin tällöin – kustantaja hukkaa käsikirjoituksen, joka osoittautuu ainoaksi kappaleeksi. Paha juttu. Käsikirjoitus on palautettava, vaikkei sitä olisi aiottukaan julkaista. – Tämä sääntö on nyt toivottavasti muuttunut, koska kopiointi on niin helppoa ja halpaa, mutta silti en haluaisi olla kustantajan asemassa, jos joku hupsu todella osoittaa kadottaneensa (kelvottoman) käsikirjoituksensa ainoan kappaleen. On syytä panna kirjoituskilpailuihin ja erilaisiin ”apinalaatikkoihin” teksti ”käsikirjoituksia ei palauteta” tai jopa ”emme ota vastaan käsikirjoituksen ainoaa kappaletta”.

Suomessa lehdillä eli oikeushenkilöillä ei ole sananvapautta. Perustuslain perusoikeudet koskevat ihmisiä, eivät yhtiöitä. Asia ei yleensä tule ajankohtaiseksi, koska lehdessä jutulla on kirjoittaja, jolla on sananvapautensa.

Kun kommenteissa kysytään tekijänoikeuden ja sananvapauden yhteentörmäyksistä, vastaan sanomalla, ettei sananvapaus oikeuta esimerkiksi plagioimaan. Jos julkaisen plagiaatin ja puolustan itseäni vetoamalla sananvapauteen, niin tyhmää väitettä viitsitään tuskin edes erikseen hylätä tuomioistuimen päätöksessä.

Panetteleminen ja valehteleminen on sallittua.

Joku entinen kollega sanoo, että Kemppinen oli huono hovioikeudenneuvos ja kollegana sellainen, ettei häntä olisi uskaltanut lähettää kiskalle ostamaan iltapäivälehteä.

Ikävä juttu Kemppiselle – mutta ei mahda mitään. Asianomainen sanoo, että tuo on hänen käsityksensä. Kysymys ei ole kunnian loukkaamisesta. Ei laki voi koskea kaikkea asioita.

Ministerijulkisuudessa on kuohahdeltu väitetystä valehtelemisesta.

En ymmärrä.

Ministerikin saa valehdella, ja joskus hänen täytyy.

Toimittaja kysyy ministeriltä: onko valmisteilla verolain muutos. Ministeri valehtelee: ei ole. Oikein! Tietyissä asioissa totuuden kertominen aiheuttaisi epäoikeudenmukaisuutta eli avaisi oven keinottelulle.

Paljon parjattu kiertely on tietenkin parempi ratkaisu, mutta joskus se ei onnistu.

Toimittaja haluaa tietää, onko suuryhtiö ostamassa toista yhtiötä. Yhtiön edustajan on rangaistuksen uhalla salattava tuollaiset sisäpiirintiedot.

Viestin salassapidosta en puhuisi tänään etteivät menisi kaikki asiat samaan keittoon. – Toisen tekstiviestiä ei saa avata, ei edes puolison tai lapsen. Kanervan tapauksessa tekstit oli kai toimitettu avattuina Hymy-lehteen.

Vanha luentoesimerkkini: kirjesalaisuuskin koski kirjekuorta, ei kirjettä. Toisen viestiä ei saa avata, mutta jos jättää kirjeen lojumaan tai tekstarin näkyviin puhelimeen, mikään ei estä toisia lukemasta sitä.