5. helmikuuta 2008

Salaliitto

En ollut uhrannut ajatusta sille, että Popular Mechanics ilmestyy edelleen. Se kai oli Tekniikan Maailman malli. Arvattavasti tuo amerikkalainen lehti, jota enoni hankkivat jostain kirkonkyläämme 1950-luvun alussa, sisältäisi kauhutarinan 1900-luvun virheistä. Se alkoi ilmestyä 1902.

Tee se itse –aate kuoli joskus, muutamia vuosikymmeniä sitten. Aatteen sisältö oli sellainen, että on jotenkin arvokasta korjata ja tehdä itse sen sijaan että ostaisi uutta.

Päädyin tuon lehden sivuille katsellessani artikkelia, jossa torjuttiin USA:n 9-11 –onnettomuuteen liittyvät salaliittoteoriat, jotka yleensä lähtevät siitä, että tapaus oli Bushin ja maan ilmavoimien juoni.

Voiko ihmistä saada uskomaan sellaista, mitä hän ei halua uskoa?

Tuossa 9-11 –tapauksessa sadat tuhannet ihmiset eivät usko silminnäkijöiden kertomuksia, valokuvia ja videoita. Pentagoniin osui ohjus, ei lentokone. Sekään ei auta, että fyysikot selittävät, miksi seinään syöksyvä lentokone ei tee betoniin rungon kokoista reikää. Mekaanisesti tapahtuma on huomattavan samanlainen kuin singon osuma. Projektiili on osumahetkellä miltei nestemäinen. Mallittaminen on mahdollista, mutta erittäin vaikeaa. Se on kyllä nyt tehty.

Vaikenemisen salaliitto?

Miten hiljaa Vihreät ovat olleet Kemijärven tapahtumien aikana!

Pitkin vuotta on kerrottu, miten hyvin puu menee kaupaksi ja miten hyvän hinnan siitä saa.

Miksi kukaan ei kerro minulle, joka haluaisin tietää, onko suomalainen puu nyt niin kallista, että tehtaita on viisaampi lopettaa?

Miksi kukaan ei kerro, mikä osa mittavalla metsien suojelulla on tämän tilanteen syntymiseen?

Minä en tiedä. Ehkä neljä tuhatta tai neljäkymmentä tuhatta työpaikkaa on halpa hinta metsien varjeltumisesta. Voi olla. En tiedä.

Mutta kun sitä puuta pitäisi kuulemma polttaakin muodossa tai toisessa asuntojen lämmittämiseksi.

Eräs vaikenemisen salaliitto on poliittinen – maanviljely / vesien tila. Asia on kovin arka. Kaikki mikä pannaan maahan, päätyy vesiin.

Älköön kukaan ottako tätä kauhean vakavasti. Minulla on harhoja. Välillä täytyy katsoa lehdestä, katsonko parhaillani televisiosta A-studiota vai Ketonen & Myllyrinnettä.

K & M maksaa kaksi euroa vuorokausi tietokoneella katsottuna.

Löydä sinäkin sisäinen lapsesi! (Vedä lärvit jo aamupäivällä.)

30 kommenttia:

  1. Mutta kun sitä puuta pitäisi kuulemma polttaakin muodossa tai toisessa asuntojen lämmittämiseksi.

    Ja edelleenkö puhutaan puunpoltosta? Odotetaan 2 vuotta niin EUY Oy kieltää puunpolton pientaloalueilla.
    Ei ole vitsi. Olen tosissani.

    Lainauksia:
    "Puunpoltosta vapautuvat pienhiukkaset koostuvatkin pääasiassa hiilestä sekä kaasuista tiivistyneistä ärsyttävistä ja syöpävaarallisista hiilivedyistä..."

    "Suomessa kaukokulkeuman osuus on suuri, ja hajautetun puunpolton merkitys pienhiukkasten lähteenä on korostumassa. Pienhiukkasia syntyy kahdella eri tavalla ..."

    "Suomessa on noin 3,7 miljoonaa puun pienpolttolaitetta, ..."

    Kai sitä nyt EU-järjellä varustettu älyllnen ihminen ymmärtää puunpolton olevan vaarallisempaa kuin tupakointi.

    Miksi se seiskatalo tippui niin oudosti 9/11?

    Lainaus: "Suomalaisten ympäristöpäästöjen pienhiukkaset aiheuttavat vuosittain muutaman sadan ihmisen ennenaikaisen kuoleman. Tämä käy ilmi Suomen ympäristökeskuksen, Ilmatieteen laitoksen ja Kansanterveyslaitoksen hiukkasten aiheuttamia terveysriskejä koskevan tutkimuksen tuloksista.

    Ennakkotiedot tutkimuksesta julkistettiin tänään. Pienhiukkaset ja ilmassa hiukkasiksi muuttuvat kaasut tappavat sen mukaan useita satoja ihmisiä joka vuosi. Pahimmat pienhiukkasten päästölähteet Suomessa ovat Tekesin FINE-teknologiaohjelman puitteissa tehdyn tutkimuksen mukaan puiden pienpoltto ja liikenne..."

    "Mutta kun sitä puuta pitäisi kuulemma polttaakin muodossa tai toisessa asuntojen lämmittämiseksi.

    VastaaPoista
  2. Noin minäkin olen ajatellut...En vain uskalla sanoa sitä 'virallisesti'...et sano sinäkään...

    Eskatologiaa - muutenhan kaikki on jo skat....

    VastaaPoista
  3. Kolme asiaa.

    1. Hallinto tarvitsi sodan syyn. Sota ei ollut ennen hyökkäystä mahdollinen; 9/11 käänsi hetkessä koko USA:n mielipiteen jatkuvan joukkojen ulkomailla pitämisen puolelle.

    Jos uskomme herkästi omien räjäyttelevän kerrostaloja Venäjällä saadakseen tuen Tshetshenialle, loppuuko sama logiikka kun mennään toiseen supervaltaan?

    2. Seurasimme akkani joka on toimittaja, kanssa suoraa uutislähetystä tuona iltapäivänä kello viisi kuusi suomen aikaa. Lento 93:sta kertoi uutistoimittaja, että "hävittäjät seuraavat sitä". Seuraavissa jutuissa ei tätä enää mainittu. Hain asian esiin seuraavina päivinä netistä: eräs iso koillisen lehti kertoi artikkelissaan puhelusta, joka käytiin 93:n vessaan menneen miehen puhelimesta ja jossa hän kertoi hävittäjän seuraavan heitä. Muutamia päiviä myöhemmin sivu oli kadonnut, enkä ehtinyt tallentaa sitä koneelleni. Vielä kun muistaisin lehden nimenkin.

    3. Mielenkiintoiset kaupat eri yhtiöiden osakkeilla, erityisesti Unitedin "put optionseilla" ovat jääneet kokonaan tuon teknisen selvittelyn ulkopuolelle. Itse tekniseen selvittelyyn minulla ei ole vastaan sanomista.

    Suhtautuisin tähänkin asiaan kuin etsivät Hammettin kirjoissa. Kysyisin, mitkä ovat todennäköisyyksiä ja mistä syystä.

    VastaaPoista
  4. Lisäys:

    4. http://globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=7802

    Ehkä näitäkin pitää lukea ja ottaa analyysissään huomioon.

    "In a speech at the National Press Club, Mr. Springmann said, “I used to be in charge of the visa section at the CIA's Consulate in Jeddah. ... There for a year and a half I issued visas to terrorists recruited by the CIA and its asset Osama Bin Laden. ... Fifteen of the nineteen people who allegedly flew airplanes into buildings in the United States got their visas from the same CIA Consulate at Jeddah.”

    VastaaPoista
  5. On suurta typeryyttä ns suojella metsiä siten, ettei niissä saa suorittaa hakkuita. Jo lainkin mukaan metsä on hakkuun jälkeen saatettava uuteen kasvuun joko istuttamalla tai kylvämällä.

    Metsä on uudistuva luonnonvara. Luonnonsuojelutilaan jätetty metsä on ahdistava paikka pystyyn kuolleine puineen päivineen.


    Kemiallisessa metsäteollisuudessa on ilmeisesti liikaa kapasiteettia. Tehtaita on liikaa. Jostain pitää vähentää, jotta markkinat tervehtyisivät.

    VastaaPoista
  6. Ad Fontes:
    http://www.popularmechanics.com/technology/military_law/1227842.html?page=7
    http://tiny.cc/EFU5S

    VastaaPoista
  7. Debunking the 9/11 Myths: Special Report
    http://tinyurl.com/2n2ndc

    VastaaPoista
  8. Ad Kemppinen & fontes:

    Luin kyllä koko selvityksen. Tekniikka on aina mielenkiintoista eikä noilla lähtökohdilla noihin selvityksiin olekaan mitään sanomista. Myönnän olevani kieroutunut salaliittojen haeskentelija aina Anckarströmiin asti tai kauemmaksikin.

    VastaaPoista
  9. Salaliitto on kuvaus sellaisesta järjestelystä, jossa kaikki teot ovat hierarkisesti samassa tasossa.
    Salaliitto on sellainen, jossa jotkut kykenevät tekemään päätöksiä tai muutoksia ikäänkuin salassa ja siksi se on ajateltu salaliitto.

    Totuushan ei ole niin, että tieto olisi pannukakun muotoinen massa, jota jotkut ovat syöneet enemmän ja sen takia nämä hyvin syöneet ovat vain niinkuin parempia hallitsemaan tietoa. Tämä on harha.

    Tieto on hierarkista ihan lähtökohtaisesti, niin faktojen kuin kielenkin osalta. Amerikkalainen Quine erottaa fakta-totuudet ja kieli-totuudet. Niin on siis kaksi eri domainia, jonka avulla miettiä ns. totuutta: mitä tehdään ja mitä sanotaan. Näiden avulla voidaan hilata asioita minkälaisiin kuvakulmiin tahansa ja näinollen se ryhmä, joka ei välttämättä ole lukenut juuri mitään kykenee tämän tiedon varalla ja oppimisella pyörittämään ainoastaan korkeamman tason tietoa ja nokkelimmat metodit tehdä yhtä ja sanoa toista.

    Kun tämän osaa voi muuttaa vaikkapa Islantiin ja sanoa onkivansa kaloja ja laskuttavansa saman minkä öljykuninkaat. Joku laskee, ettei riitä kaloja valtamerissäkään, mistä saisi noin paljon rahaa. Kansa ei mieti, heillä on täysi työ vain olla kateellisia. Miksi tuo pystyy onkimaan ja me emme, on yleensä ainoa ja ensimmäinen miete? Miksi tuo saa rahaa ja me emme? Kateus sokeistaa ja laskutikku laskee joitain päiväkorkoja tai sijoitusriskejä mutta unohtaa perusasiat: ei ole edes kaloja - mistä siis raha ja mikä on myynnin taustalla oleva ns. arvo joka pitäisi lisääntyä ihmiskunnalle?

    Koska tarinat ovat ne, joita kansa kuuntelee niin se on rahantekemiselle riittävää. Tarinankertojille elämä on helppoa.

    En sano, etteikö olisi oikeita osaajia välissä ja seassa, se on luonnollista että on. Mutta junailun punainen lanka, tiedon karuselli ja sopimusten karuselli tehdään mittavien historiallisten pyöritysmekanismien avulla, joita ei voi johdatella koska nekin muuttuvat sillä lailla, että juridisesti ovat aina uusien tarinoiden suojaamina. Lakien osalta voidaan työntää jotain jonkin aikaa sivulle mutta ihmisen tahtotila (kuten sadismi) elää niittenkin alla ja taustalla koko ajan.

    Jos näitten alullepanijoiden ihmisten viha on pohjaton, tieto laaja ja kyvyt esiintyä uskottavasti niin he lyövät harhoja ystävällisten puurtajien silmiin ja elämä johdetaan todella aika suppean ihmisjoukon kautta vaikka ei voida sanoa salaliitosta mutta hyvin johdetusta massasta. Näköalapaikat ovat vallattu, se yleensä riittää.

    Massan kannalta tätä ei edes ymmärretä koska ei eroteta edes retoriikkaa sanoista, sanat merkityksistä ja merkitykset tarkoituksista. Kaikki on tulkinnanvaraista ja näinollen sokea äänestää ystävänsä lailla sitä vahvimman näköistä ja sen takia vahva saikin paikkansa koska eliitti tajusi miten kansa tulee ajattelemaan. Laitettiin oikea syötti oikeaan paikkaan ja rekrytoitiin oikeat miehet eli ne, jotka eivät näe eivätkä sen takia ikinä paljasta mitään.

    Lapsenmieltä täältäkin.

    VastaaPoista
  10. Ohessa video testistä, jossa F4 hävittäjä murskautuu betoniseinään. Ei jää juuri mitään. Testi liittyy ydinvoimaloiden turvarakenteisiin.

    VastaaPoista
  11. Vaikeneminen on politiikan tekemistä sekin. Vauras Ahvenanmaa saa enemmän tulonsiirtoja valtiolta per capita kuin köyhä Lappi kemijärvineen.

    Vois joskus keskustella siitäkin mitä vaikuttaa alueelliseen tulonjakoon se tosiaasia, että valtion viroista, varsinkin parhaiten palkatuista, suurin osa on alueellistettu Helsingin seudulle ja erityisesti Stadingradiin.

    VastaaPoista
  12. Millä lämpiää eduskuntatalo? Kaukolämmöllä, joka tuotetaan kivihiilellä Helsingissä. Hyvin kelpaa myös ns. vihreille.

    On kivempi moittia Lapin metsien hakkuista kivihiililämmöstä käsin.

    VastaaPoista
  13. Minä en usko, että Yhdysvallat teki 911-iskun, mutta saattoi antaa sen tapahtua.

    Yhdysvaltain valta, enkä tarkoita hallitusta, saattoi arvioida suuren terrori-iskun (vaikea sana lukihäiriöiselle) edut haittoja suuremmaksi.

    Iskun tekemiseen hallituksen kautta tarvitaan suuri salaliitto. Tiedustelun tietojen ja yhteenvetojen pimittmiseen paljon vähemmän väkeä.

    VastaaPoista
  14. ps. Myllyrinteen toimisto on tuossa saman käytävän varrella, toinen kolmas ovi pohjoiseen.

    VastaaPoista
  15. Tee se itse -aate näyttäisi kyllä tekevän jonkinlaista paluuta. Todisteeksi suosittelen lämpimästi amerikkalaista Make-lehteä (http://www.makezine.com/). Paperiversiota löytyy aina silloin tällöin Sanomatalon Dataclub-kirjakaupasta.

    VastaaPoista
  16. Mitä metsän hakkuuseen tulee, niin kyllä minä saataisin kieltää metsän hakkuun alle 1000 hehtaarin palstoille, jotka eivät ole olleet saman perheen omistuksessa vuodesta 1700.

    VastaaPoista
  17. Puut ovat pelottavia. Siksi ne pitää eliminoida heti myös tontilta, jonne pystytetään koti. Sitten voi talon jälkeen istuttaa risuja, jotka ovat hallinnassa (paikka/koko).
    Luonto on pelottava, sitä pelottavampi mitä kauempana siitä elää. Koskematon metsä voi olla kauhun paikka, etenkin, jos kuvittelee itse hallitsevansa asiansa/elämäänsä. Kaikki tuki joka tapauksessa Kemijärvelle!

    VastaaPoista
  18. "Tee se itse –aate kuoli joskus, muutamia vuosikymmeniä sitten. Aatteen sisältö oli sellainen, että on jotenkin arvokasta korjata ja tehdä itse sen sijaan että ostaisi uutta."

    TSI kyllä makasi kuolinvuoteella, mutta elää juuri nyt valtaisaa paluuta: roinaa saa kaupasta rahalla, mutta aika on vähän tiukemmassa. Kaikki aikaavievä onkin siis uutta luksusta, paljon enemmän kuin joku hinnalla erottautuva. Niinpä nuoriso "tuunaa", "häkkää" ja lukee Make:a http://www.makezine.com/

    Lehden blogi on täynnä erilaisia projekteja: http://blog.makezine.com/

    VastaaPoista
  19. "K & M maksaa kaksi euroa vuorokausi tietokoneella katsottuna."

    ... ja kaikki merkittävät suomalaiset TV-kanavat saa tietokoneelle kahden viikon katsontapuskurilla alle 10€/kk. http://www.tvkaista.fi. TV:n tulevaisuus on siinä. Toimii erinomaisesti niin Suomessa kuin ulkomailla. Toivottavasti ymmärtämättömät puupäät eivät tapa palvelua.

    VastaaPoista
  20. http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=20770&lan=fi

    En usko, että nuo Kemijärven ympäriltä suojellut metsäpahaset (vajaat 10 pinnaa metsäalueesta, 5 pinnaa _kasvullisesta_ metsäalueesta) voidaan laittaa tehtaan sulkemisen syntipukiksi.

    Eiköhän tuota olisi käytetty ensimmäisenä leimakirveenä, mikäli siihen olisi todellisia argumentteja.

    Enemmän kannattaisi olla huolissaan siitä, että Jyväskylään roudataan Saksasta asti paperia, koska Suomesta ei löydy Harry Pottereiden painamiseen ympäristösertifikoitua materiaalia. Mikäli tämä tendenssi jatkuu niin kohta saadaan tosissaan kaupata Suomalaista paperia ulkomaille (eli Eurooppaan, muilla mantereille on muut tehtaat lähempänä).

    VastaaPoista
  21. Niin tosiaan se building no7 (...ja no6 etc.?) meni vähän hassusti alas, eikö?

    VastaaPoista
  22. " Eräs vaikenemisen salaliitto on poliittinen – maanviljely / vesien tila. Asia on kovin arka. Kaikki mikä pannaan maahan, päätyy vesiin."

    Törmäsin aikoinani lehtiartikkeliin, jossa käsiteltiin maatalouden ja erityisesti karjatalouden vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Karjan suolistokaasujen ja lannan osuus kasvihuonekaasujen päästöhaittojen aiheuttajana Espanjassa on 5,75 % ja maatalouden kokonaisosuus siellä on 18 %. Liikenteen vastaava haittavaikutus Euroopassa on 21 %. En tiedä ovatko kotoiset lehmämme pidätyskykyisempiä kuin etelän vastaavat, mutta voisin kuvitella vähän samansuuntaisen tilanteen olevan myös täällä.

    Em. laskelmat perustuivat mm. siihen, että haittavaikutuksiltaan 1 kg typpioksideja vastaa 296 kg hiilidioksidia. Arvioin, että jos ilotulitan taas seuraavana uutena vuotena kilon verran rakettiruutia taivaalle, niin suurin piirtein sama haittavaikutus ilmastoon on sillä, että pidätellen köröttelen pieniruokaisella ropposellani neljä kertaa Helsingin seudulta Ivaloon ja takaisin.

    Parempi etten mainitse ollenkaan ympäristörasituksesta, mitä Lapisssa vanhan ammusmateriaalin hävittäminen aiheuttaa.

    VastaaPoista
  23. Askarteluhenki elää:
    http://mlab.taik.fi/paja/
    http://www.mobilepythonbook.org/

    VastaaPoista
  24. "Välillä täytyy katsoa lehdestä, katsonko parhaillani televisiosta A-studiota vai Ketonen & Myllyrinnettä."

    Tuo nyt on vain hienompi tapa sanoa, että legendaarista huumorilehti Pahkasikaa ei enää tarvita. Samat jutut voi lukea nykyisin sanomalehdistä.

    VastaaPoista
  25. Metsiensuojelustako puhutaan?
    Keille näitä suojellaan ja miksi?

    Jo pelkästään Lappiin suuntautuva raju matkailu ja turismi osoittavat ettei monikaan nauti etelä-suomalaisesta metsäisestä, jävisestä maisemasta ja upeasta luonnosta.

    Mistä syystä ihmiset haluavat matkustaa Lappiin, joka lähinnä muistuttaa autiota ja puutonta ydinsodan jälkeistä erämaata?

    HS myös kertoi itse keksimäänsä uutista, että WHO:n mukaan Lapissa tapetaan suhteellisesti enemmän ihmisiä kun Afrikassa. Hmmmmm....

    Itse ehdottaisin että Lappeenranta-Tampere-Jyväskylä alue hakattaisiin puuttomaksi ja järvet että pohjavedet myytäisiin Venäjän läpi kulkevan putkiston kautta arabeille.
    Näin saisimme etelän ihmiset viettämään lomansa etelässä ja turismi kasvaisi alueella laajamittaiseksi, samalla kun alueen talous hyppäisi korkeuksiin

    VastaaPoista
  26. ”-- haluaisin tietää, onko suomalainen puu nyt niin kallista, että tehtaita on viisaampi lopettaa?”
    Pienmetsänomistajana uskon asian olevan juuri näin. Männistön tukki- ja pilaripuut ovat satavuotiaita, komeita ja uudistamistarpeessa mutta eivät myynnissä. Paikallisella metsänhoitoyhdistyksellä olisi heti puille hyvin maksava ostaja. Käsityksemme harvennushakkuusta ovat kuitenkin erilaiset. Metsänhoitoyhdistyksen suunnitelmassa hehtaarille jätetään 4 – 5 siemenpuuta, ja operaation jälkeen metsänpohja revitään auki, ”laikutetaan” ja sitten valvotusti huolehditaan tulevasta puupellosta. Suomen metsiä ei halua suojella Stora Enso, vaan yhä kasvava joukko ”kaupunkilaisomistajia”, joilla on epäekonominen suhde metsään. Puu on meidän metsissämme kiven alla.

    VastaaPoista
  27. Ad Aioovai:

    Minulla ei Kirkkonummella puhelinja kestä 2 Mb enempää ja se taas pätkii toivottomasti televisiokuvaa. On kokeiltu. Elisa tarjoaa 10 megaa, mutta se on jo periaatteessa huijausta. Kokeilin, ja koko linja alkoi pätkiä ja kun mittailin, todellinen nopeus oli toiseen suuntaan parhaimmillaan 6 ja toiseen 2...

    VastaaPoista
  28. Löydä sinäkin sisäinen lapsesi! (Vedä lärvit jo aamupäivällä.)

    Joko olet kokeillut?
    Tuolla tavalla voi myös tehdä hitaan mutta aina niin vaikuttavan hävitystempun maksalleen. Saa kirurgikin sitten sitä hämmästellä. Ja hyvällä tuurilla jättää haiman paikalleen.

    VastaaPoista
  29. Suosittelen, että Kemppinen tutustuu ns. "salaliittoteorioihin" niiden alkuperäisessä esittämiskontekstissa, eikä vain niiden "virallisiin" kumoamisiin. On hyvin helppoa kumota aivan mitä tahansa kunhan saa itse valita mitä kumoaa ja mitä argumentteja kohti hyökkää (Argumentaation oppikirjoissa tätä menettelytapaa kutsutaan olkiukkojen rakentamiseksi).

    Vaikka kuinka tutustuin Popular Mechanicsin (WTC-)sivuihin, en löytänyt esimerkiksi selitystä siitä, miksi muista talon rakenteista riippumaton, peruskallioon tuettu talon pyramidimainen keskitukiranka romahti. (Keskiranka oli myös luotu kestämään moninkertaisesti paino, joka siihen kohdistui minkä tahansa pisteen (kuten osumakohdan) yläpuolelta.) Kovin pitkälle emme pääse pannukakkumallien avulla.

    Sinänsä jännää on myös yrittää luoda vaikutelma, jonka mukaan salaliittoteoreetikot esittävät ja täysjärkiset tutkijat kumoavat (ikään kuin Popperin filosofian karikatyyrinä). Itse olen saanut kovin toisen käsityksen. Skeptikot, kuten Griffin ja Fetzer, keskittyvät lähinnä tuomaan esiin, miksi ns. virallinen tarina on epäuskottava. Tässä he ovat tehneet erittäin hyvää työtä, jopa niin hyvää, etteivät ”kumoajat” ota heidän argumenttejaan käsiteltäviksi. Niitä olisi liian vaikeaa kumota. Rehellinen tutkimus kuuluu poliisille, ei skeptikoille.

    Kannattaa myös muistaa, etteivät edes virallisen teorian tukijat ole onnistuneet mitenkään mallintamaan tapahtunutta. Heidän kysymyksensä ei WTC:n kohdalla ole: ”mitä tapahtui”, vaan: "minkälaisen prosessin välityksellä koneet aiheuttivat romahduksen." Pannukakkuteoria on järkevä ainoastaan ja vain tämän premissin puitteissa. Mikä oikeuttaa tämän premissin? Kertooko Popular Mechanics myös tämän?

    Mieleeni tulee tästä Max Weberin klassinen paperi "Wissenschaft als Beruf". Weberin mukaan länsimaiselle rationaalisuudelle tunnusomainen piirre on se, että uskomme, että mihin tahansa yliluonnolliselta ”vaikuttavaan” ilmiöön voidaan periaatteessa antaa tieteellis-sekulaari selitys. Elämme outojen ja kummallisten ilmiöiden maailmassa siinä kuin keskiajallakin, mutta uskomme, että ilmiöt periaatteessa voidaan selittää olettamatta taikavoimia (Zauberkräfte).

    Jos yhä edelleen määrittelemme salaliittoteoreetikot taikauskoisiksi hörhöiksi ja virallisen kuvan puolustajat rationaalisiksi tutkijoiksi, selittyy meille, miksi ns. viralliseen kuvaan uskotaan, vaikka sen perusteella annetut selvitykset esim. WTC:stä ovat järjettömiä. Uskomme, että periaatteessa voidaan asiaan löytää ei-yliluonnollinen selitys, joka vaan nyt satutaan samaistamaan viralliseen tarinaan. Tämä on weberiläisyyden huonoa parodiaa.

    Summa Summarum: Jukka, hyvä tuomari tutustuu molempien osapuolien väitteisiin ja tekee sitten vasta tuomion. Miksi et sinäkin toimisi samoin?

    VastaaPoista
  30. Homo garrulukselle,

    Vaikuttavaa filosofiaa! Oletko muuten koskaan kuullut filosofisesta oppisuunnasta, jota kutsutaan nominalismiksi? Tämän oppisuunnan mukaan sanoilla kuvataan asioita, mutta asioilla ei sen takia ole oleellisia samankaltaisuuksia, että niistä käytetään samoja käsitteitä. Ts. me emme tiedä mitään oleellista mistään 9/11 -teoriasta sitä kautta, että teoria luokitellaan joksikin.

    Platonilaisena käsiterealistina tunnut olettavan, että voimme ongelmattomasti puhua salaliittoteorioista asioita, joita voidaan soveltaa mihin kohteeseen tahansa, jos se määritellään salaliittoteoriaksi.

    Jos haluat puhua jotain, joka soveltuu johonkin konkreettiseen ilmiöön, kerro millä tavalla sanomasi siihen sopii. Oletko koskaan kuullut, että myös abstrakteja teorioita tulee kyetä SOVELTAMAAN, jotta niistä olisi jotain hyötyä? En nyt ala luettelemaan ajattelijoita, jotka ovat kanssani tästä samaa mieltä. Ehkä riittää, jos sanon, että ryhmään kuuluvat lähes kaikki muut paitsi homo garrulus.

    VastaaPoista