Teosten ja tavaroiden nimet

(Kuvassa ei lainkaan tuntematon henkilö ja yliopiston kirjaston vanhempi kirjaluettelo.)

Tekijänoikeuslain mukaan teoksen nimi voi olla suojattu joko teoksena tai sekaantumisvaaran välttämiseksi.

Kirjallista tai taiteellista teosta ei ole lupa saattaa yleisön saataviin käyttäen sellaista teoksen nimeä (…), että teos (…)helposti voidaan sekoittaa aikaisemmin julkistettuun teokseen tai sen tekijään. (Tekijänoikeuslaki 51 §)

Alan kirjallisuuden mukaan teoksen nimi voi olla suojattu teoksena. Neito kulkee vetten päällä voi olla minun esimerkkini, jonka esittää myös Haarmann (s. 255). Kivimäen esimerkki (s. 169) on Vieras mies tuli taloon.

Tekijänoikeusneuvoston on ottanut asiaan kantaa muutaman kerran.

Yleensä teoksen nimi ei ole suojattu teoksena.

Tekijänoikeuslain erikoissääntöä – yllä – sovelletaan tunnusmerkkioikeuden tapaan (Koktvedgaard-Levin). Haarmann varoo tässäkin kannanottoa mutta maininnalle annettu paino näyttäisi viittaavan siihen, että tuo tunnusmerkkioikeudellinen tulkinta ei ole hänelle vastenmielinen.

Tunnusmerkkioikeus on tavaramerkki, toiminimi ja malli. Lisäksi käsitteen alaan kuuluu ehkä erittäin vaikea alue, jonka yleisnimitys on tuotejäljittely. Kaupallisen tuotteen, joka tarkoittaa tässä tavaraa tai palvelua, jäljittely on joskus kielletty. Useimmiten rangaistusta tai vahingonkorvausta ei kuitenkaan voi tuomita, vaan tuomioistuimen keino on uhkasakko.

Markkinointirikos ja kilpailumenettelyrikos ovat vähän eri asioita. Niistä on määräykset rikoslaissa (30:1 ja 2).

Tunnusmerkin suojan saa myös rekisteröimättä eli vakiinnuttamalla, kunhan merkki on erottamiskykyinen ja se ei ole sekoitettavissa toisiin merkkeihin.

Eräät teosten nimet ovat selvästi tavaramerkkejä – esimerkiksi ”Iso tietosanakirja”.

Tunnusmerkki ei saa suojaa, jos se on geneerinen eli ilmaisee vain laatua tai vastaavaa. ”Englantilais-suomalainen sanakirja” ei voi olla suojattu nimi eli markkinoilla saa olla useita tuon nimisiä opuksia.

Kaunokirjallisuudessa teoksen nimi ”Runoja” on varmasti vapaa, samoin ”Valitut runot”. Panin Catullus-suomennokseni nimeksi ”Kaikki runous”. Osa arvostelijoista luuli, että nimi oli ”koko runous” tai ”kootut runot”, ja motkotti. Tuo nimi oli tunnetun mallin mukainen ellipsi (Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö) jonka ajatus on, että lukija täydentää sen mielessään lauseeksi.

Steinbeckin romaanin nimi on Eedenistä itään. Lukijan ei tarvitse tietää, että Kain karkotettiin (1. Moos. 4:16) paratiisista itään. Hemingway käytti hänkin raamattua, Ja aurinko nousee on Saarnaajasta, ellipsi joka kutsuu virkkeen loppua ”eikä ole mitään uutta auringon alla”.

Kun nimi jää vaille suojaa, teos yksilöidään teoksen ja kirjoittajan nimellä: Pentti Saarikoski, Runoja.

Kun kirjallisuudessa, musiikissa ja taiteissa tekijän nimi esitetään aina teoksen nimen yhteydessä, tuo edellä mainittu tunnusmerkkioikeudellinen tulkinta on tarpeeton. Sääntö teoksen nimen suojasta on myös jokseenkin turha, koska lain sekoitettavuussääntö riittää käytännössä. En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi keksinyt vaatia lisää rahaa romaanin nimen käyttämisestä näytelmän yhteydessä, luovutettuaan näyttämöoikeudet.

Toisin sanoen keskustelu teoksina suojatuista nimistä on aika turhaa.

Ei se ketään hämäisi, että levylle tarjottaisiin aitoa kiteeläistä iskelmää Bridge over troubled water, koska sekoitettavuussääntö riittää.

Tämä kirjoitus, kuten muutamat muutkin, on tarkoitettu tavallisten lukijoiden (usual suspects) lisäksi pikku avuksi tenttiin tulijoille.

Siksi selvitän vielä taustan.

Tekijänoikeus ja patentit tulivat tavaksi ja laeiksi lopultakin aika vaivattomasti niin että viimeistään vuonna 1880 asiasta alkoi olla säädöksiä kehittyneissä maissa.

Tavaramerkkioikeuden kehitys oli hitaampaa etenkin Englannissa. Perustelu oli hyvä. Tekijänoikeus ja patentti eivät ole keneltäkään pois, koska on luotu jotain (omaisuutta) lisää. Tavaramerkki ei ole mitään lisää. Sitä tarvitaan vain väärentämisen ja petoksen estämiseen eli ettei myydä pataraudasta lyötyjä veitsiä nimellä Sheffield tai Solingen.

Tavaramerkkilainsäädäntö sitten kuitenkin syntyi. Ennen maailmassa hallimerkit eli metallileimat olivat olleet jopa pakollisia. Suomessa sellainen on Högfors – sitä käytettiin jo 1700-luvulla. Posliinissa ne olivat sangen tarpeellisia ja arvokkaita (Sèvres, Meissen, myöhemmin Rosenthal, Arabia). Alkuperäleimat on myös helppo ymmärtää (Bordeaux-viiniä Margaux – molemmat ovat alueen nimiä). Erinäisiä ongelmia aiheutui alkuperää osoittavan nimityksen muuttumisesta geneeriseksi. Nykyisin edam ja emmental ovat luvallisia juuston nimityksiä missä tahansa valmistettuina mutta konjakki ja samppanja ovat sallittuja vain tiukoin ehdoin, tietyillä alueilla.

Asianajajat – etenkin pari sukulaistani – ovat ihan iloisia siitä, että lääkevalmisteiden farmakologiset nimet ovat mahdottomia käyttää apteekeissa. Lääkkeistä on näet riittänyt riitajuttuja. Euroopassa Aspirin on suojattu tavaramerkki, Yhdysvalloissa ei. ”Mysiinit” eivät ole suojattuja mutta yhdyssana (”Doximycin”) usein on.

Tavaramerkki ei saa olla harhaanjohtava. Tuotteen nimi ei saa olla ”nestesokeri” tai sisältää sanaa ”mehu”, koska sekä sokerista että mehusta on tarkat säännöt. Muistaakseni ”tekonahka” on sekin kielletty nimitys.

Teoksen nimi saa mielestäni olla harhaanjohtava. Jos panen seuraavan runokokoelmani nimeksi ”Rotanmyrkkyä” tai ”Täystuho”, en nähdäkseni riko lakia enkä hyviä tapoja.

Ja kohtuullinen valehteleminenkin on luvallista. Aikoinaan myytiin ja luvattiin lähettää huomiota herättämättä kirjaa Täydellinen avioliitto. Luvallista. Samoin olisi sallittua julkaista ”Maailman paras keittokirja”.

Tältä osin laki toimii terveen järjen mukaisesti. Kehua retostelemista ei pidetä rangaistavana eikä edes sopimattomana. Raja ylittyy vasta kun esitetään perättömiä tosiasiaväitteitä. ”Yhdeksän filmitähteä kymmenestä käyttää Lux-saippuaa” on OK. ”L-saippua parantaa ihottuman” ei ole OK.

OK?