Konsepti, formaatti

Konseptiohjelmassa Venla palkittiin ohjelmakonsepteja. Viihdyttävää. Olin kyllä aika pahasti pihalla.

Tekijänoikeuden opetuksessa on nykyisin syytä sanoa, että ohjelmakonsepteihin eli formaatteihin ei ole tekijänoikeutta. On syytä jatkaa, että niistä maksetaan ja maksetaan paljon, täsmälleen samalla tavalla kuin valmiina ostetuista ohjelmista eli suojatuista teoksista.

Vielä voi mainita, että ellei maksa, vaan rupeaa tekemään jotain maanjussia omin nokin, saa katua. Kauppojen syntyminen alkaa jatkossa kiikastaa. Hyvin pahantahtoinen ihminen voisi pysyä kytkykaupan ja kiristämisen välimuodosta.

Juuri viihteessä ja etenkin televisiossa on erittäin paljon rahaa tekijänoikeuden tavoin käyttäytyvässä kamassa, jota tekijänoikeus ei koske.

Rajuin esimerkki on urheilu. Televisiointioikeuksista maksetaan vaikka mitä. Kisoihin ei ole yksinoikeutta, ei edes lyhytkasvuisella herra B. Ecclestonella Formula ykkösiin, vaikka onkin Englannin kolmanneksi rikkain mies.

”Ota tai jätä” sai Venla-palkinnon, varmaan ansiosta. Muistan 50-vuotiaana kuolleen Tauno Rautiaisen, joka muuten saattoi olla ilmavoimien miehiä, kuten Jaakko Jahnukainenkin. Hän toi tietokilpailut radioon ja käynnisti ne. Muistan hyvin erikoisuuden – hän oli aika häijy. Se oli siihen aikaan erikoista, kun esiintyjät yleensä kätkivät mahdollisen luontaisen ilkeytensä asiallisuuden tai makeuden alle. (Te varmaan muistatte seuraajat Timo T. Kaukosen tai peräti Jyrki Otilan.)

En tiedä vastausta tähän kysymykseen: miksi nämä muinaiset tietokilpailut tuntuvat ”oikeammilta” kuin melkein kaikki nykyiset?

Aku Ankassa (Barks) vilahtaa USA:n television kuuluisa tietokilpailuskandaali, joka tuhosi ”formaatin” pitkiksi ajoiksi. Eräässä jaksossa veljenpojat (joilla on Pelle Pelottoman keksimä laulava kissa), eivät yllättäen selviydy kysymyksestä. Eräässä toisessa jaksossa Roope pääsee kisailemaan, mutta yrittää verotussyistä hävitä. Molemmissa kysymykset on rukattu vastaajalle varmoiksi.

En tiedä vastausta tähänkään kysymykseen: miksei ei puhuta konsepti-elokuvista ja konsepti-kirjoista? Miksi siis korkeahkon taiteen puolella korostetaan omaperäisyyttä, vaikka sellaiseen ei ole mitään aihetta. Konseptin kehittäjä ja soveltaja ovat suuruuksia ja aito omaperäisyys johtaa köyhyyteen ja lääkehoitoon.

Nerokkaimmat korkeakirjailijat (esimerkiksi Paul Auster ja mielestäni myös W.G. Sebald) käyttävät hienosti konsepteja mystery (dekkari), action ja lukuisia muita, kuten vakavahenkisen elämäkertatutkimuksen konsepti. Auster julkaisi taannoin ”tutkielman” mykkäfilmin klassikosta, jota ei ole koskaan ollut olemassa. Jo Bellow ja Doctorow olivat tavattoman hyviä tässä konsepteissa seilaamisessa – mutta Suomessa siihen ei ole päästy. Meillä romaani (Tuuri – vapaussota) luetaan historiantutkimuksena ja historia (Ylikangas) romaanina.

Jos olisi pakko yrittää kirjoittaa hyvin nopeasti kasaan sievoinen summa rahaa, kirjoittaisin väärennetyn elämäkerta-tutkimuksen esimerkiksi Mika Waltarista eli sekoittaisin faktoihin pötyä.

Kari Aronpuro julkaisi yli 40 vuotta sitten runon nimellä ”Tarzanologian” kurssivaatimukset. – Pitäisi päivittää ne. Muistaakseni saksankielinen perusteos oli nimeltään ”Kun ensimmäinen huuto kajahti”.

Hm. Awareness of Gendrer Prejudice of Chimpanzees in Edgar Rice Burroughs’ Early Work…

Kyllä tuolla otsikolla saisi ainakin apurahan. – Koska se on konsepti.

Esko Kivikoskesta olisi täytynyt tehdä Helsingin Yliopiston kunniatohtori. Hän taisi olla Keskon varastolla töissä. Herra X:stä (Antero Manninen) tuli kunniatohtori, mutta ei varmaan siksi, että hän oli tietokilpailujen uranuurtaja ja sankari radiossa. Oli muuten jyry mies; ei hänen poikansa Ohto M. kyllä hänkään sijoittuisi hymypoikakilpailussa, vaikka on viisas mies.

Herrat Manninen ja Kivikoski muuten istuivat samanaikaisesti Viisasten kerhon jäseninä.

Yksi kerhon jäsenistä oli Helsingin raastuvanoikeuden oikeusneuvosmies Helge Rontu, todella viisas mies ja jokseenkin varmasti ainoa selkeä pitkän linjan vasemmistolainen koko tuomioistuinlaitoksessa sangen pitkään eli 1960-luvun lopun suureen muutokseen. Hänellä oli vähän surullinen lähtö virkakunnasta, ehkä usko, että moni muistaa enää hänen nimeään.

Ehkä viisaita ja kerhoja ei enää ole.

Se on sääli. Google ei ole tehnyt millään muotoa tarpeettomaksi triviaaliksi väitettyä tietoa.

Triviaali (suomeksi ”joutava”) tieto on kukaties tärkeämpää kuin kouluissa hankittu faktatieto. Faktat löytyvät tietokannoista nopeammin, ajanmukaisempina ja täsmällisempinä kuin muistista. Trivia (ja siihen liittyvä ilo ja innostus) tekevät ihmisestä ihmisen.

Mieleni lämpenee, kun näen kaljakapakassa leikittävän tietokilpailua. En osallistu. En myöskään pärjäisi.