29. tammikuuta 2008

Salainen asiamies

Joku teistä varmaan tietää enemmän.

Salakirjoitus eli kryptaus eli steganografia on siinä mielessä lähellä, että se on ollut eri vaiheissa naapurihuoneessa. Vaikka matemaattinen oivalluskykyni ei riitä, olen tietenkin lukenut Kahnin ison kirjan (Codebreakers –uusi painos), Singhin ja kaikenlaista muuta.

Naapurihuone tarkoittaa kollegoja, jotka tietenkään eivät puhu tämän alan töistään, mutta luulisin tuntevani muutamia henkilöitä, jotka ovat erittäin eteviä näissä asioissa.

Enigmaan liittyvä kirjallisuus tuli tutuksi jo ennen kun asiasta alettiin julkaista harhaanjohtavia ja viihteellisiä teoksia (ja näytelmä).

Erikoista, ettei osoitettavissa taida olla luotettavaa kirjaa, joka olisi laadittu pohjoismaiden näkökulmasta. En näet oikein tiedä, mitä ajatella Wilhelm Agrellista. Ihan kivoja kirjoja, etenkin Konsten att gissa rätt, mutta salakirjoituksen ja sotilastiedustelun historia opettaa varovaisuuteen.

Agrell on kirjoittanut myös romaaneja, joista Helsingforsstationen on suomennettu joitakin vuosia sitten.

Vai tiesittekö te kaikki, että Yhdysvaltain neuvostovakoilun pelko sodan aikana ja noitavainojen aikaan 50-luvun lopulla ei ollut perusteetonta?

Katsokaa vaikka hakusanalla Venona Googlesta. On siellä niin paljon KGB:n, GRU:n ja muiden arvovaltaisten laitosten sanomaliikennettä, on siellä Philby, Fuchs ja kumppanit, ettei asiassa ole epäilemistä.

Suomen radiotiedustelusta on kirjoitettu ja luulen saaneeni käsiini jokseenkin kaiken siitä julkaistun.

Silti kummastelen, että Arne Beurlingin ihmeellinen elämä ei kuulu yleissivistykseen.

Beurling oli siis Upsalan matemaatikko ja siirtyi Princetoniin ja sieltä edelleen yhtenä maailman matematiikan huipuista. Kuten itse asiassa aika monet kaltaisensa hän taisi henkilönä olla myös hiukan hullu.

Hän siis avasi Saksan telex- eli kaukokirjoitinkoodin 1940-1941. Sitä on sanottu Enigman avaamista vaikeammaksi tehtäväksi, ja hän teki sen yksin, ilman konetta. Hän kyllä suunnitteli L.M.Ericssonille koneen, jolla viestiliikenne purettiin vaivattomasti.

Hänkin pääsi kiinni samalla tavalla kuin Enigman viestien avaajat – viestien virheiden ja toistojen avulla.

Mahdollisesti tosi tarina Enigmasta ja Bletchley Parkista kertoo, että muuan ylipainoinen henkilö arvasi kokeilla viesteihin, joita saapui eri puolilta Eurooppaa, saksan lausetta ”Nichts zu melden”, ja heti tärppäsi. Nimenomaan saksalainen aliupseeri ilmoittaa salakirjoituksella, ettei ole mitään ilmoitettavaa.

Ruotsalaisia auttoi "Soda Hall-ilmiö". Pojat hihkuivat aikoinaan Berkeleyssä tietotekniikan rakennusta. Kaikki tiesivät sen nimen, koska Soda Hall oli jonkin varhaisen unixilla tehdyn templaten osoitteena, se kun on tietotekniikan rakennus.

Saksalaiset kunnon sotilaat olivat melkein kaikki salakirjoituskoneita käyttöön ottaessaan ottaneet "mielivaltaisen" salasanan käyttöohjeesta, joten "yksilöllinen" ja vaikeasti arvattava salasana oli melkein kaikilla Sonnenschein eli auringonpaiste. Joku nyt kuitenkin oli vaihtanut auringon kuuksi.

Ruotsi pystyi siis seuraamaan Tanskan ja Norjan valloitusta suunnittelusta toteutukseen, ja samoin hyökkäystä Ranskaan ja Neuvostoliittoon.

Sen jälkeen tuli odottamaton este. Suomesta vihjattiin saksalaisille, että teillä on vetskari auki.

Järjestelmän muutos toteutettiin sen verran huolimattomasti, että ennen pitkää ruotsalaiset lukivat taas Beurlingin johdolla salakirjoitusta, mutta lähteiden mukaan se lysti olisi loppunut 1943.

Tätä en usko. En usko että se loppui koskaan.

Ja se on tämän lyhyen tarinan tarkoitus.

Joissakin tapauksissa päättäjillä on käytettävissään sellaista ehkä dramaattistakin tietoa, joka pysyy historiantutkijoiltakin salaisena 25 tai 50 vuotta tai ikuisesti.

On henkilöitä ja tahoja, jotka pitävät varmana, että Stalin oli hyökkäämässä Saksaan elokuussa 1941 eli liian myöhään. Se näyttää todelta, että Stalinilla oli hyvin yksityiskohtaiset tiedot Saksan hyökkäyksestä, ryhmityksistä ja ties mistä, mutta hän ei varovaisena miehenä uskonut. Seuraukset olivat katastrofaaliset, koska Hitler oli todella voittamaisillaan sodan Moskovassa 1941.

Mutta tämä Suomen vuoto on mielenkiintoinen ja siitä on puhuttu äidinkielellämme sangen vähän. Syyttävä sormi on osoitettu mm. Tukholmassa toimineen sotilasasiamiehen suuntaan.

Mitään en takaa, mutta yksi versio on Bengt Beckmanin kirja Codebreakers:

Arne Beurling and the Swedish Crypto Program During World War II ja toinen Lars Ulfving, The Geheimschreiber Secret. Arne Beurling and the success of Swedish signals intelligence.

27 kommenttia:

  1. Salakirjoituksen kiehtovaan historiaan mahtuu paljon jännittäviä tarinoita. Steganografia ei kuitenkaan tarkalleen ole sama asia kuin kryptografia. Viestiä kryptatessa viesin olemassaolo tiedetään ja salakielinen viesti altistuu hyvinkin raivokkaille purkuyrityksille. Näin ollen kryptauksessa pyritään mahdollisimman vaikeaan purettavuuteen.

    Steganorgafiassa taas pääpaino on salaisen viestin piilottamisessa johonkin mahdollisimman viattoman oloiseen, kuten syntymäpäiväonnitteluun, sanomalehden väliin tai lehtijuttuun, hatun vuoriin tai maalauksen yksityiskohtiin. Toki sekin kannattaa varmuuden vuoksi vielä kryptata. Parhaassa tapauksessa salakuuntelija ei saa tietää viestiä koskaan olleenkaan.

    VastaaPoista
  2. Miksei vastaanottajan sähköpostiosoitetta käytetä julkisena avaimena ja generoida sen ja ison alkuluvun kanssa lähettäjälle salaista avainta. Ehkä en ymmärrä tästä mitään...

    VastaaPoista
  3. Kryptografia on menetelmä ja periaate, jonka avulla informaatiota voidaan salata. Se on siis salaamista. Huippumaita Israel, Suomi, Yhdysvallat. Tässä järjetyksessä. Suomessa kannattaa vielä lisätä Suomen Turku. Siellä on koulutettu alalle monen maan asiantuntijat.

    Kryptoanalyysi selvittää näitä salattuja informaatioita - kyse on siis salauksen murtamisesta.

    Näiden lisäksi kryptologia tutkii todennusta, viestin eheyttä yms.

    Steganografia tarkoittaa tiedon piilottamista. Kreikan stego tarkoittaa kattoa tai muuta suojaa. Nykyisin tärkeä toimintatapa (esimerkiksi tiedustelupalveluilla, terroristeilla yms.) on piilottaa viestejä nettiin kuva-, musiikki-, video- tai tavallisiin tekstitiedostoihin (joiden sisältö voi siis päällisin puolin olla mitä tahansa). Näin tiedot ovat helposti ja huomaamattomasti poimittavissa, kun vain tietää mistä etsiä ja miten.

    VastaaPoista
  4. Fenomenologia on esitetty populistisesti talon muotona ja eri kerroksina. Tästä löytyy mm pieni ja hyvin yksinkertaisesti tehty kirja Fenomenologi (1995) Bjurwill, Christer. Noin kymmenen vuotta sitten oli myös netissä monta erilaista kuvausta rakennuksista ja eri huoneista. Nykyään nämä ovat aivojen kammiot: katsokaa mm mitä Yöpäärynä (nattpäron) symbolisoi, jota esitetään Sipoossa: eikö ole aviokammiot ja niiden sisällä tapahtuvat toiminnot. Tämä menee aivan tämän talo-ajattelun jatkeena: halutaan oppia miten puuhastellaan "aivoissa" eli samanlainen logiikka kuten Fenomenologia ja talo. Toisaalta voisi kysyä, etteikö olisi ollut hedelmällisempää opettaa lapsia pedagogisesti ja vasta toissijaisesti käyttää heitä omiin projekteihin koekaniineiksi. Kun se ei silti vastaa totuutta: aivot ovat kuten vakavat aivotutkijat sanoneet paljon mutkikkaammat kuin vain se, minkä noin päällepäin voi ajatella näkevänsä. Turha projekti minun mielestä jos siis oikeasti haluaa kasvattaa tai kouluttaa esim. äidinkielessä. Nokkeluus on siis älyn muodoista heikoin - pitkän päälle se on sitä. Äly, jossa rehellisyys kantaa rakennelman on minun nähdääkseni aina kannattavampi ja se on ollutkin (ennen) tieteen pääfunktio.

    Osattiin vielä erottaa "meaning" ja "truth": tiedettiin että meaning on tutkijan tai observoijan tulkinta asioista ja silloin niillä on insentiivinä ymmärrys kun saman asian sisältö tai fenomenologinen merkitys ihmiselle itselle joka joutuu kertomaan näitä merkityksiä, silloin se on kriittinen ajattelu eli hän pohtii omaa minuuttaan syvästi suhteessa ulkomaailmaan.
    Sillä pohdinnalla ei ole pääteasemaa mutta kun törmää rakkauden tai totuuden domainiin on jo aika vankka pohja jalkojen alla.

    Toiset tulkitsevat tätä meditaatioksi mutta minun mielestä pelkkä meditaatio ilman tietoa on tyhjän pyörittämistä ja pahimmissa tapauksissa väärien uskojen nappaamista. Logiikka ilman sisältöä on kuin keittäisi soppaa nauloista. Saa kuulostamaan hyvältä, mutta ei paljon lihota.

    Nappaa jonkun tieteen uskonnon tai uskonnon tieteen jos ei ole ottanut selvää: tiedä. Selvää ottaminen on sitä mitä Harlemissa kasvaneet osaavat paremmin kuin lasitorneissa istuvat: joutuvat kohtaamaan itseyden "systeemit" tuhat kertaa useammin. Kun kohtaa itseyden systeemit näkee tautologian mm kateuden ja sadismin kuvissa mikä peitetään puuterin alle temppeleissä. So simple. Siksi minun näkemys tämän päivän professoreista vastaa pakastevihanneksia: ovat keränneet kauniiksi kuutioiksi erilaista terveellistä mutta aromit ovat jo poissa.

    Aito kohtaaminen myös siltojen alla vastaa sitä hapanta kaalia, josta laihtuu turhat läskit, tai väkevää sipulia joka estää reuman tai flavonoidirikasta Parsakaalia jonka avulla sydän pysyy kunnossa. Nämä kun ovat poissa muodista ja kaikki haluavat kauniin näköisiä pikku primöörejä vaikka sisältäisivät pelkkää keinotekoista aromaattia.
    Kukaan ei tiedä, että jugurteissa ei enää ole pian mitään muuta luonnollista kuin mustikka. Kaikki muu tulee jo tynnyreissä jostain Brasiliasta. Sama fenomeeni menee nyt mentaaliselle puolelle: pian ei löydy mitään aitoa mistään.

    Maxwell Smart ja kenkäpuhelin on auttamatta out.





    Näin voi myös erottaa reflektion ja reflexiivinen ajattelu: toinen on immanentti ja toinen liikkuu opitun domainilla. Opittu domain ei näytä olevan yhtä vahva kuin naturalistinen tai biologinen -

    VastaaPoista
  5. Organisatio jonka sisällä tarvitaan salasanoja on sairas.

    VastaaPoista
  6. Fenomenologia on ok, muuten mutta se pitää ymmärtää suorana putkena havainnosta kaaliin. Siis ilman HHH:ta (Hegel, Husserl, Heidegger), jotka ovat pilnneet hyvän asian spekuloimalla sekundareilla argumenteilla, pälä pälä.

    Suora putki on biologinen fakta, jota filosofiointi ei muuta, sorry.

    VastaaPoista
  7. Kemppiselle:
    On henkilöitä ja tahoja, jotka pitävät varmana, että Stalin oli hyökkäämässä Saksaan elokuussa 1941 eli liian myöhään.

    Mielestäni on jo nyt täysin selvää Stalnin aikoneen hyökätä heinäkuussa (jokin sunnuntai, ehkä 6. päivä) 1941, mutta Hitler ehti ensin.
    Venäjä mobilisoi jukkonsa keväällä hyökkäys- eikä puolustusasemiin. Varastot olivat sijoitetut hyökkäyksellisten lähtökohtien perusteella. Pulustuslaitteita purettiin, ja kartat näyttivät eturintamaa, ei "takarintamaa".

    Venäjä oli lisäksi paremmin varustautunut kuin Saksa. 3719 lentokonetta saksalaisten 1830 vastaan. 13.000 tankkia vs. 3680.

    Kirjallisuutta: Suvurov- Lekodol, Toisenlainen Sota, Valmisteliko Stalin hyökkäyssotaa Saksaan vastaan jne....

    Jo maaliskuun 15 päivä Stalin laati suunnitelman hyökkäyksestä Saksaa vastaan.

    Hitler oli ovelampi, kuin Stalin ja syötti tietoa vain uhkailevansa hyökkäyksella lisäetuja saadakseenja Stalin meni tähän ansaan.

    Ministeri Erkko oli suomalaisten suurin tietovuotaja lnsivalloille. Kekkonen tiesi asian. Molemmat pystyivät kiristämään toisiaan sodan jälkeen. Molemmat syyllistyivät maanpetokseen ja olisivat ansainneet kuolemantuomion.

    Pari viikkoa sitten vapautui ja julkistettiin noin 70 miljoonaa sivua tietoa saksalaisten sodanaikaisista keskistysleireistä, junakuljetuksista ja vaikka mistä vastaavasta asiaan liittyvästä. Hyötyjinä lähinnä revisionistit.

    VastaaPoista
  8. Ad Jarmom:

    Suurhyökkäyssuunnitelma Groza...

    - - -

    Eljas Erkosta on kai puuhattu elämäkertaa nyt 30 vuotta. Jostain "kumman" syystä valmista ei vain tule.

    VastaaPoista
  9. Kemppiselle:
    Eljas Erkosta on kai puuhattu elämäkertaa nyt 30 vuotta. Jostain "kumman" syystä valmista ei vain tule.

    Heikki Brotherus taisi olla myös sitä mieltä ettei stewen olisi syyllistynyt kuin hyväuskoisuuteen ja että Hallamaa olisi ollut enemmänkin syypää. Samaan,30.10, aikaan lähetystössä oli ns. "Erkko-intermezzo" menossa, jonka jälkeen Brotherus taisi viimeistään polttaa päreensä Erkon toimintaan.

    Erkon arkistot ovat jo aikaa sitten tuhottu vaarallisilta osin. Onkohan niitä edes kukaan koskaan nähnytkään kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
  10. Ad Lissu:

    (puukoista ym.) - olen minäkin saanut Hermanni Haapojan puukosta Lapuan sairaalassa. Taisi olla vanha Ylänkö silloin siirtynyt eläkkeelle ja nuori Ylänkö vielä opiskelemassa. Ja jossain vaiheessa oli vt:nä seinäjokelainen Ensti Pohjola.

    VastaaPoista
  11. hei kuule garrulus nyt on jukan laatikko ja päärynät siinä sipoolaisessa autossa, et viittis mennä häkemaan koska
    puhun tällä hetkellä kenkäni korkopuhelimessa

    VastaaPoista
  12. Asiasta aivan toiseen: Pengoin ja löysin parin vuoden takaisen blogisi (27.8.2006) Jorma Hynnisestä. Blogin ja Rauno Rasasen kommentin kirvoittamana suunnistin sunnuntaina Espoon Sellosaliin konserttiin. Hynninen esitti Winterreisin. Huh! Olen vieläkin onnellisen järkytyksen vallassa.

    VastaaPoista
  13. Mihin muuten perustuisi käsitys suomalaisten sodanjälkeisestä erityisemmästä osaamisesta kryptografian alueella?

    Jonkin verran matematiikasta ja fysiikasta tietävänä näkökulmani saattaa olla tietysti toinen kuin muilla, mutta jonkun salausohjelman tekeminen ja onnnistunut markkinointi ei vielä minusta ole nyt mitään erityistä, koska markkinat moiselle toiminnalle ovat syntyneet lähinnä jenkkien teknologian vientirajaituksista (export controls) kolmansiin maihin.

    Koko ala on toki hieman salailun mystifioimaa, koska matemaattisesti merkittäviä lukuteoreettisia teoreemojakin on jopa salailtu, Ks. esimerkiksi Wikipediasta brittien Government Communications Headquarters'in yhteydessä sanottua.

    Suomen sodanaikainen "osaaminenkin" on vähän niin näin, siinä oli paljon tuuria, beurlingia ja japanilaisilta saatua.

    Käytäntö on tietysti hieman toinen asia kuin teoria, eli hyviä "käsityöläisiä" oppimaan olivat nämä historiankirjoissa esiintyvät radiotiedustelumme suuret hahmot.

    Hyvin harvalukuisesta merkittävien matemaattikkojen kaartistamme toki silloin oli elossa vielä pääosa. Kuitenkin sitä listaa pohtiessa on heti huomattavissa, ettemme oikeasti ole unkarilaisten verisukulaisia! :)

    Kunnioittavasti
    Mika Viljakainen

    VastaaPoista
  14. Kun talvisodan syttymisestä tulee tasavuosia kuluneeksi, HS muuttuu kovin hiljaiseksi ja päivien kulkua on ollut tapana lehdessä selostaa ilman ulkoministerin edesottamuksia.

    Luultavaa on, että ihan oikeaa ja tarkkaa elämänkertaa ei koskaan tule. Tai sitten asioita selvitetään parhain päin , kuten Kenraali Keinonen teki.

    Sillanpää sävelsi sentään hurmahenkisiä viisuja Tukholmassa. Erkonkin toimeliaisuus kummasti sitten kasvoi siellä, kunhan kotiranta oli jäänyt taakse.

    VastaaPoista
  15. Ad Anonyymi:
    Juttelin Jorma H:n kanssa muutamia päiviä sitten, ja hän valitteli, että kun tosiaan pakkaa aina vain laulattamaan.

    Jorma tulee radio-ohjlemaani 15.2. mutta ei silloin laula. Sitä vastoin kertoi levyttäneensä jostai löytyneen Sibeliuksen Kullervon pianoversion.

    VastaaPoista
  16. Sedis kirjoitti: "Huippumaita Israel, Suomi, Yhdysvallat. Tässä järjetyksessä. Suomessa kannattaa vielä lisätä Suomen Turku."

    Olenkin aika ihmetellyt, miksi turkulaiset edelleen pitävät paikkakuntaa niin tärkeänä, en tiennyt että siihen on tällaisiakin syitä. Siis steganografisesti hyvä suoritus. Mutta sediksen kommenttikaan ei paljasta itse asiaa, kryptistä.

    Frank kirjoitti: "Organisatio jonka sisällä tarvitaan salasanoja on sairas."

    Eikö salausta käytetä juuri siksi, että asia myös pysyisi organisaation sisällä? Toisaalta, kun olen ollut töissä vain salaisuuksien ja ei-julkisten asioiden keskellä, on vaikea ymmärtää mitä sairasta on esimerkiksi tuomioistuinten, juristien, tilintarkastajien tai listayhtiöiden sisäisillä salauksilla. Niitä ei pidetä lainkaan kiinalaisina, termikin on usein Ethical Walls.

    Kemppinen kirjoitti: "Juttelin Jorma H:n kanssa muutamia päiviä sitten, ja hän valitteli, että kun tosiaan pakkaa aina vain laulattamaan."

    Hynnisessä ja Krausessa meillä on kaksi iän ja kokemuksen karaisemaa syvähenkistä taiteilijaa, tosin varsin erilaiset. Näinköhän Rigoletto kesällä Savonlinnassa jää viimeiseksi Hynnisen viimeksi produktioksi oopperalavalla? Krausella oli vaikuttava gurun rooli Yle Teemallakin joulunaikaan nähdyssä Talvinen matka -dokumentissa.

    VastaaPoista
  17. Tärkeät asiat viestitään viestimättä. Kannaksen hyökkäysuhkaa ei sitä paitsi uskottu vaikka ihan selväkielellä varotettiin. Ei sitten ehditty käskeä reserviä tykinruuaksi.

    Pankkiyhteyteni on salattu. Terveempää olisi tietysti asua rahattomana kedolla, poimia elanto luonnosta ja piirrellä ympyröitä hietikolle. Paikan löytyessä se houkuttaisi salata. Ainakin roomalaisilta. On kuulemma terävät miekat.

    VastaaPoista
  18. Tavallisiin tiedostoihin piilottaminen onnistuu jokaiselta. Mutta kryptaus voi tulla pyytämättäkin.

    Salauksessa varmistetaan, että viesti tavoittaa vain ja ainoastaan oikean vastaanottajansa. Vähän niin kuin soitettaessa yhteen puhelinnumeroon.

    Huomasin muuten uudessa linuksasennuksessa pari kummallista ohjelmaa: wlan salausavainten purkajia. Olenkohan nyt rikollinen, kun ne ovat hallussani.

    VastaaPoista
  19. ad imma nentti:
    Haen päärynät mutta en ole enää niin notkea, että kömmin ikkunan kautta sisään.

    VastaaPoista
  20. Salauksesta pieni esimerkki.
    Kerran tarkastelin taas erään asianajotoimiston ja tilitoimiston lähettämiä ja tallennettuja sähköposteja.

    Office 95:n Wordista ja Excelistä siis kyse.
    Kun sihteeri kopioi esmes Excelistä kolme solua ja liitti ne sähköpostiin, niin ei arvannut koko Excelin työkirjan kopioituvan samalla mukaan.
    Oli siinä ihmettelemistä kun kaikki toimiston salaiset tiedot levisivät jokaiselle sähköpostin vastaanottajalle.

    Tuota, tuota. Sama juttu tietyllä tapaa vuotaa vieläkin näissä pikkutoimistoissa ja myös valtion ja kuntien toiminnoissa.
    Paljon mielenkiintoista METAtietoa löytyy vieläkin kun näitä tiedostoja lähemmin tarkastelee.
    Että se siitä salauksen tasosta.

    VastaaPoista
  21. Hyvää päivää kirvesvartta...(=virus).

    VastaaPoista
  22. ad Jarmom

    Tosi on. Luulin sen rajoittuvan vain vanhoihin versioihin, mutta näköjään officedoku kaappaa metadataa mukaansa muistakin samalla kertaa avoimena olevista.

    Ehkä uudet versiot ovat jo tässä jalostuneet. Varma tapa kertoa liikaa on päästää "jäljitä muutokset" toiminnolla varustettu asiakirja julkisuuteen.

    VastaaPoista
  23. Mielenkiintoinen aihe, siis osallistun.

    "Sen jälkeen tuli odottamaton este. Suomesta vihjattiin saksalaisille, että teillä on vetskari auki."

    Tästä en ole aiemmin kuullut. Mutta toisen tarinan kyllä. Talvisodan aikana suomalaiset pystyivät selvittämään kaiken venäjän salakielisen viestiliikenteen. Sitten välirauhan aikana joku diplomaatti (?) kehuskeli englantilaiselle virkaveljelleen tällä asialla - syystä tai toisesta. Sitten, kun Saksa hyökkäsi NL:ään, NL:stä tuli Englannin liittolainen ja Suomesta Saksan kanssa littoutuneita vastaan sotiva valtio. Tämän seurauksena Englanti ilmoitti NL:lle, että "suomalaiset muuten lukevat kaikki teidän sanomanne..." Tämän seurauksena venäläiset vaihtoivat koodaustaan ja juuri hyökkäysvaiheen -41 aikana tämä esti meitä selvittämästä vihollisen viestejä jonkin aikaa. Mikä tämän informaatiopimennyksen merkitys oli sotatoimille - siitä en muista lukeneeni. Onpahan kuitenkin hyvä esimerkki vanhasta lausumasta: "loosen lips, sinken ships".

    En muista, mistä luin tuon kertomani jutun. Sikäli en pysty nyt tarkistamaan lähteen luotettavuutta. Ehkä joku muu tuntee tapauksen jotakin kautta?

    Martti Ruudun sotapäiväkirjassa on 30.7.41 ollut silloisen ulkoministerin lausunnon johdosta kirjattuna seuraavasti: "...taustana on ollut tosiasia, että Englanti liittouduttuaan Venäjän kanssa on harjoittanut vakoilua Venäjän hyväksi." (Martti Ruutu: Me uskoimme Suomeen, Sotapäiväkirja 1941-44,ISBN 951-1-16556-9, Otava, 2000, s 46.) Ajankohtahan tuossa on ennen Englannin sodanjulistusta Suomelle. Mistä vakoilusta on ollut kyse, se ei teoksessa selviä. Liittyykö se edellä kertomaani jää myös auki. Mutta aihetodisteena vahvistaa sen vähintään loogiseksi ja sikäli mahdolliseksi. (Jos siis kelpaa aihetodisteeksi.)

    Toinen milenkiintoinen yksityiskohta Joppe Karhusen Siipien sirkuksesta (Otava, 1966, s 118). Karhunen kertoo tässä romaanityylisessä muistelmassa saksalaisten tiedesteluosaston herroista että: "... muistivat Maahallan, suomalaisen radiotiedusteluekspertin, joka oli aikaisemminkin tehnyt heille palveluksia." Sitten tarina jatkuu ja siinä kerrotaan, kuinka Maahalla "kiristi" saksalaisilta salasanoman avaamisesta radiopeilaussuuntimoita (=tutka?) Helsingin suojaksi. Jos tämä tarina on totta, niin mielenkiinoinen on erityisesti tuo kohta "aiemminkin tehnyt heille palveluksia". Lienee siis jonkinlainen näyttö meikäläisen tiedustelun osaamisesta siihen aikaan? Toisaalta tämä teos ei ole dokumentti ja voi siis olla vain hyvää juttua. Mitään vahvistusta en ole sille löytänyt.

    VastaaPoista
  24. onnellisesti järkyttynyt musiikkitarjonnasta..tosiaan pakkaa laulattamaan. sehän kuuluu kulkijalle
    wlanin sävelet
    haluat siis auton avaimet?
    pitää ensin hankkia auto
    minulla on kyllä kokemusta ikkunan kautta autoon menemisestä ja muistan missä se tapahtui
    vaikuttava kokemus.

    VastaaPoista
  25. Windows on MS:n rakentama USA:n sähköisen sodankäynnin eteentyönnetty hyökkäysasema, jolle Suomen puolustusvoimatkin on nöyrtynyt. Liekö osa viestinnällistä NATO-yhteensopivuutta, joka aloitettiin käytännössä YK:n Kosovo-operaatiossa viime vuosikymmenellä. Office taas paljastaa käytäjänsä aivoitukset myös taantuvasti. Ei siihen tarvita sankarillisia koodinmurtajia.

    Tietoturvan ensiaskel on salata koko tietokone siten ettei se edes käynnisty saati näytä tietojaan ilman salasanaa. Toinen seikka on salata kaikki henkilöiden välinen tietoliikenne ilman poikkeuksia. Niihin löytyy helpot välineet, mutta käyttö on tehty hankalaksi koska se haittaa alussamainitun seikan toteuttamista.

    Kolmantena tulevat mieleen erilaiset urkintaohjelmat, mutta syväkurkkuja, matahareja, suojelupoliiseja, teollisuusvakoojia, itsensäpaljastajia ja paparazzeja on aina keskuudessamme.

    --------------
    Huh! Taisipa mennä juoruämmien (siis M ilman seksuaalista merkitystä) jupinaksi.

    VastaaPoista
  26. Hupsille:

    Luulin sen rajoittuvan vain vanhoihin versioihin...

    Joo, mulla on vieläkin eräs Excel-työkirja muistona, jossa valtionhallinnon Sampo-pankin tilinumerot, tunnukset ja salasanat jne. Tuon jälkeenhän Sampo-pankki muutti koko kirjautumissysteemiään hirveän tappelun jälkeen, ettei pelkällä tunnuksella ja kertakäyttöisellä salasanalla pääse muuttamaan esmes yhteystietoja jne... =)

    Jos joku vieläkin Suomessa vuotaa, on se juuri valtionhallinto. Siinä eivät auta edes parhaimmatkaan salaukset.

    VastaaPoista