Voiko nimen varastaa?

Tekijänoikeuden yhteydessä olen selittänyt usein, ettei pidä puhua varastamisesta, jos tarkoitetaan aineettomia ilmiöitä, kuten teoksia.

Sama koskee tietysti nimeä.

Martti Talvelasta nyt ilmestynyt uusi kirja, Pentti Savolaisen kirjoittama, sisältää Talvelan nimeä koskevan tarinan, jota en ollut kuullut.

Täytyy soittaa isälle. Jokseenkin varmasti hän tuntee asian, koska hoiti Talvelan lakiasioita vuosikymmeniä.

Asian laita on näet se, että Talvelan Kurkijoelta tai Hiitolasta kotoisin ollut isä oli sukunimeltään Tirri.

Terveisiä, Henry Tirri!

(Henry on maan johtavia tietojenkäsittelytieteen nimiä ja on viime ajat taas puuhastellut Stanfordin lähistöllä, mutta olemme olleet työtovereita niin - lähemmäs kymmenen vuotta.)

Martti Talvelan isä joutui luultavasti leskenä uudelleen avioituessaan vaihtamaan nimeä. Olisiko uusi mielitietty nähnyt siinä jotain vikaa? Kukapa sen tietää. Joka tapauksessa Tirri on perityypillinen karjalaisnimi. Mielestäni sen kuulee heti. Ja Tirrit kuuluvat rakentaneet maata ja maakuntaa Laatokan rannoilla ainakin 1600-luvusta (sivumennen sanoen mm. Kemppisten korvalla).

Uuden nimen valinta johtui siitä, että aliupseeri-isä ihaili yli kaiken jääkäri Paavo Talvelaa - sitä samaa, joka tunnetaan Talvi- ja Jatkosodan kovana kenraalina. Jotkut pitävät häntä nerokkaana. Minä pidän häntä puolihulluna. Joka tapauksessa hän oli epätavallinen henkilö ja tunnettu kovista otteistaan paitsi vihollista myös virkaveljiä ja alaisia kohtaan.

Sitäkin on arveltu, että siirto rintamalta Saksaan päämajan edustajaksi ei olisi johtunut saksalaismielisyydestä vaan siitä, että päämajassa kovin moni oli kyllästynyt Talvelan jatkuvaan rähinään.

Loppusotaan hän palasi ja suoriutui lopulta upeasti - riitauduttuaan heti kättelyssä mm. kenraali Blickin kanssa.

Joka tapauksessa tuleva kenraali oli suostunut laulaja Martti Talvelan isän pyyntöön, koska tämä oli vakuutellut, että hän on leskimies niin ettei tämä sivuhaara jatku.

Hän siis kumminkin avioitui ja sai lähes kymmenen lasta.

Varatuomari Martti Talvela - jonka epäillen tavanneeni joskus - oli Suomen Sokerin tirehtööri ja kävi kai aika pitkään sissisotaa kaimaansa vastaan ja pisteli lehteenkin ilmoituksia, että hän on se oikea Martti Talvela, eikä mikään "laulelija". Jossain yhteydessä hän oli myös tähdentänyt, että hän on se kuuluisa Martti Talvela, kun taas tämä kaksimetrinen basso on tuntematon tunkeilija.

Molemmat ovat kuolleet. Hitusen ihmettelen varatuomari Talvelaa, koska vuoteen 1985 asti voimassa olleen lain mukaan sukunimen "suojaaminen" oli oikeudellisesti vain toive eli tahdonilmaus. Talvelat olivat olleet mm. Toreniuksia ja suomennuttuaan suojanneet nimensä, jota itse en osaa pitää erikoisen merkillisenä. Toisin sanoen Talveloilla ei ollut nokan koputtamista sen jälkeen kun toiset Talvelat oli merkitty väestörekisteriin.

Nykyisin laki on toinen. Toisten nimen ottamiseen ei anneta lupaa, ja nimilautakunta tutkii muutoshakemukset tarkoin. Lähempiä tietoja saa nimilaista.

Ehkäpä poika käytti isänsä keinoja - uhkailua ja karjumista.

Oopperalaulaja Martti Talvelaan ne keinot eivät tehonneet. Sen verran tunsin itsekin miestä. Karjumisessa häntä nyt tietysti oli aivan turha haastaa. Ja tuskin hän miestäkään pelkäsi oltuaan nuoruusvuosinaan nyrkkeilyssä nuorten raskaan sarjan mestari.

Kirja on mainio ajatus joulunpyhiksi. Tottakai sen on nuoruusvuosista asti tunteneen kaverin kirjoittama, mutta Savolainen on itse ollut musiikkielämän johtotehtävissä puoli vuosisataa ja pystyy tukeutumaan mm. laajaan kirjeenvaihtoon Talvelan kanssa.

Ja musiikkia ajatellen eräin kohdin on kai lupa olla eri mieltäkin. Vaikka intervallien tarkkuus ei mielestäni ole ensinkään niin tärkeää kuin takavuosina valehdeltiin, niin olen kyllä itsekin kuullut Martin vetävän niin raskaasti pieleen kuin vain voi.

Mutta hänellä oli se valtava esittämisen eli tulkinnan kyky ja kirjasta käy ilmi suupuheena jo kauan sitten kuulemani. Hän oli valtava, melkein fanaattinen uurastaja. Joskus hän taisi valitellakin, miten toiset oppivat sanat ja sävelet niin helposti ja hän joutuu hakkaamaan kaiken päähänsä työllä ja tuskalla.

Mutta riemuin yhdyn siihen arvioon, että Talvelan Boris Godunovin kuolinkohtaus Savonlinnan oopperajuhlilla oli milloinkaan unohtumaton sekä laulamisen, näyttelemisen että puhtaan noituuden kannalta.

(Lisään suluissa että olen rakastanut vuosikymmeniä Talvelan virsilevyjä aivan siihen katsomatta, että myös niissä on kaikenlaista rosoa. Ainakin ensimmäisellä levyllä Talvelaa säestää nyt puheena olevan kirjan kirjoittaja, urkuri Pentti Savolainen.)