Eilisen johdosta kysyttiin, että entä taiteilijanimet sitten.
Aiheellinen kysymys.
Tekijänoikeudessa isyysoikeus sivuutetaan vähällä tai keskitytään selvittämään, että teosta ei saa vääristellä.
Laki kumminkin määrää, että vain tekijällä on oikeus päättää, millä tekijän nimellä kirja julkaistaan tai jätetäänkö nimi pois.
Tätä nhykyä lähdesuoja ulottuu myös kirjoihin. Jos tekijä käyttää salanimeä tai on nimetön, kustantaja voi vaieta aika pitkälle asiasta ja jättää kirjailijan paljastamatta.
Tämä oikeus koskee sekä oikeaa nimeä että nimimerkkiä.
Kysymys herätti vaikean ongelman - millaisia muita sääntöjä on noudatettava taiteilijanimiä käytettäessä.
Tästä asiasta sattuu olemaan uusi oikeustpaus, KKO 2005:92
"Taiteilija K oli tehnyt levy-yhtiö A:n kanssa taiteilijasopimuksen, jonka mukaan yhtiöllä oli oikeus käyttää K:n esitysten äänitteissä taiteilijan ni-meä tai taiteilijanimeä. Sittemmin K oli tullut tunnetuksi uudella taiteilija-nimellä, jota ei ollut mainittu K:n ja A:n välisessä sopimuksessa. Levy-yhtiö B, jolle A:n oikeudet olivat siirtyneet, käytti vanhoista alkuperäisnauhoi-tuksista valmistamissaan äänitteissä K:n uutta taiteilijanimeä. Menettelyn katsottiin loukkaavan taiteilijasopimusta ja taiteilijan tekijänoikeuslain 3 §:n 1 momentista ilmenevää niin sanottua isyysoikeutta."
Puhe oli Eija-Riitta tai Eija Kantolasta.
Se on selvä, että jos taitelija on varustanut teoksensa tai esityksensä nimellä Fredi tai Hector, kukaan muu ei saa sitä tehdä. Siitä asiasta ei ole säännöstä, mutta mielestäni myös muodot Freddy ja Hektor olisivat selvästi lainvastaisia ja Matti Siitonen ja Heikki Harma voisivat ryhtyä peräämään oikeuksiaan.
Tuomioistuimessa on pohdittu maalauksen signeeraamista. Enpä ota kantaa näin blogissa. Periaate on että toinen ei saa signeerata, vaikka taiteilija olisi kuollut. Toisaalta - jos sen tekee perillinen tai leski, niin kenelläpä olisi oikeutta puuttua asiaan, niin kauan kuin signeerataan oikeasti vainaan tekemiä tauluja.
Vakiintuneen käsityksen mukaan taideväärännös ei muuten ole väärennys, vaan petos. En ole pohtinut asiaa 2000-luvulla muuttuneiden säännösten mukaan, mutta tiedä, että asiaa on tuumittu.
Joissakin maissa näyttelijät käyttävät tai käyttivät lyhyitä taiteilijanimiä (Arletty, Fernandel). En osaa sanoa, mihin lakiin kantani perustuu, mutta uskon, että heillä on täysi oikeus kieltää muita jäljittelemästä näitä nimi.
Etenkin Amerikassa hyvin suosittu tapa muuttaa näyttelijän nimi seksikkäämmäksi on maan lakien mukaan pitävä ja taitelijanimeen muodostuu erillinen oikeus niin että jokin Marilyn Monroen tai John Waynen nimen kasteessa saanut ei voi esittää vaatimuksia taiteilijanimen käyttäjälle.
Sitäkään en tiedä, tapahtuuko jotain, jos kasteessa nimen saanut käy kanteella saman nimen taiteilijanimekseen omaksuneen kimppuun.
Luulen että sääntö olisi sama kuin Suomessa. Jos meillä joku - näyttelijä tai muusikko - ottaisi taitelijanimen Ville Valo tai Anssi Kela, ei siitä päätä silitettäisi. Jos taiteilijanimeksi tulisi Veikko Virtanen, ongelmia ei ilmenisi. Kun nimi on todella tavallinen, sillä on suojaa vähän, jos lainkaan.
Olen joutunut tekemisiin sellaistenkin tilanteiden kanssa, että romaanihenkilöstä on käytetty oikean henkilön nimeä, ja tämä on sitten suuttunut. Kai sen voi jo kertoakin, kun siitä on niin kauan - Matti Yrjänä Joensuun aloittaessa tuotantoaan jostain ilmestyi hänen sankarilleen Harjunpäälle täyskaima, joka taisi jopa olla poliisi.
Ei seuraamuksia.
Nimioikeus ei pure ja kukaties kysymykseen tuleva kilpailuoikeus ei tehoa liioin.
Silti - ainakin kunnianloukkaussäännösten vuoksi - on viisasta olla panematta uuden romaaninsa henkilölle nimeä, joka viittaa kovin suorasti johonkin tunnistettavaan ihmiseen.
Asia on niin vaikea, että toivon, ettei kukaan kysy nyt krediiteistä. Nimi on nimittäin ilmoitettava teoksen yhteydessä alalla noudatettavan hyvän tavan mukaisesti, ja tästä on ollut eri aikoina paljonkin suukopua.
Sääntöä tulkitaan niin, että mainoksissa ja arkkitehtuurissa tekijät eivät saa nimeään julki millän ilveellä - ja se on oikein. Elokuvissa ja valokuvateoksissa nimet on koottava listaksi esimerkiksi teoksen loppuun.
Asia saattaa tulla ajankohtaiseksi. Blogit eivät ole elinkeinotoimintaa niin että tavaramerkkilain analoginen tulkinta ei ole oikein luontevaa. Tekijänoikeuslan isyysoikeuden johdosta näyttää kuitenkin selvältä, että blogi-nimimerkki on suojattu, koska sitä toistetaan teoksen yhteydessä.
Jos haluatte ja jos itse haluan, voi selvittää toisella kertaa teosten nimien suojaa. Se ratkeaa aivan eri sääntöjen mukaan ja sekin aiheuttaa käytännössä joskus kärhämää.
Mutta toiste.
Arvelen pitäväni hiukan kirjoittamistaukoa joulunaikaan, sillä kun taannoin rippasin tämän oman blogini, kävi ilmi, että tekstiä on on niin paljon, ettei sellaista voi puolustella millään järkisyillä.
Teosten nimistä.
VastaaPoistaKirjoitin tarinan "Bragalonen Kreivi" eräänä sunnuntai aamuna, kun luin lahjaksi saamaani kirjaa "Yhdeksäs portti". Olin aamiaisella ja toisella aukeamalla, kun siinä mainittiin "Bragalonen Varakreivi" ja päässä kävi, "entäs se virassa oleva". Nousin, kävin kirjoittamassa tarinan, ja palasin takaisin syömään aamiaista.
Ad Omnia:
VastaaPoistaAivan uusi ennakkopäätös 2007:81 ratkaisee erimielisyyden - taideväärennyksessä signeeraus on rangaistava väärennyksenä.
Eri hovioikeudet olivat tulkinneet tätä kysymystä eri tavoin.
Lainkohdat ovat rikoslaki 33:4 ja 6
Mielenkiintoista. Tekisi mieli kyllä epäillä, ettei nimen Freddy käyttöön ole Fredillä mitään sanomista, onhan näitä Freddy-, Freddie- ja Fred-nimisiä taiteilijoita runsaasti muitakin, etupäässä tietenkin ulkomailla.
VastaaPoistaHIM taisi jotain pulittaa oikeuksistaan nimeen Amerikassa, koska siellä oli samanniminen ja vähäpätöinen aivan eri tyylilajin edustaja.
"Arvelen pitäväni hiukan kirjoittamistaukoa joulunaikaan, sillä kun taannoin rippasin tämän oman blogini, kävi ilmi, että tekstiä on on niin paljon, ettei sellaista voi puolustella millään järkisyillä."
VastaaPoistaHyvää joulua ja kiitos, että jaksat kirjoittaa. Hesari jää joskus lukematta muttei Kemppinen koskaan.
Jos tekstin paljoutta ei voi puolustaa järkisyillä, jää puolustuksen käyttöön silti runsaasti muita syitä.
VastaaPoistaJärkisyyt ovat nykyisin yliarvostettuja!
"Arvelen pitäväni hiukan kirjoittamistaukoa joulunaikaan, sillä kun taannoin rippasin tämän oman blogini, kävi ilmi, että tekstiä on on niin paljon, ettei sellaista voi puolustella millään järkisyillä."
VastaaPoistaEntäs me säännölliset lukijat? Hullujako tässä ollaan?
Tuli lähinnä eilisestä päreestä mieleeni, että Merikantojakin tuli sukunimien vaihto-operaatiossa aika monta.
VastaaPoistaHullujapa hyvinkin. Olisi oivallista, jos voisi rekisteröidä signeerauksen tai nimen tavaramerkkinä taiteeseen. Toiset eivät sitten saisi myydä virvoitusjuomaa (maalauksia) coca colan (Akseli Gallen-Kallelan) nimissä. Vaan ei. Laiskuus ja irrationaalisuus on vallalla immateriaalioikeuksissa(kin).
VastaaPoistaPetjanhan saattais kantsia ottaa vaikka taiteilijanimi Pekka Jaakkola suunnatessaan armottoman ansiokkaan sanataiteilunsa jäykkäniskaisemman asiakaskunnan suuntaan. Bragalonen varakreivi ei kaikkiin pure. Segmentoi yleisö ja laadi tuotemerkit niskan jäykkyyden mukaan.... hupsista vaan. Äärimmäisen hyvä tyyppi olet meikäläisen mielestä, mutta osa yleisöstäsi voisi ostaa paremmin palveluja vaikka Pekka Jaakkolan alta... no jaa. Tämä on vain yksi pikkusieluinen mielipide.
VastaaPoistaKemppinen kirjoitti: "Jos haluatte ja jos itse haluan, voi selvittää toisella kertaa teosten nimien suojaa. Se ratkeaa aivan eri sääntöjen mukaan ja sekin aiheuttaa käytännössä joskus kärhämää."
VastaaPoistaHaluaisin kyllä lukea tästäkin.
Kemppinen kirjoitti: "Arvelen pitäväni hiukan kirjoittamistaukoa joulunaikaan, sillä kun taannoin rippasin tämän oman blogini, kävi ilmi, että tekstiä on on niin paljon, ettei sellaista voi puolustella millään järkisyillä.
Kiitos jokaisesta blogi-tekstistä! Tällaisen blogin kirjoittamista lienee muutoinkin hankala perustella järkisyin, mutta lukemisen osalta tilanne on päinvastoin. Mitä taas meidän muutamien pakonomaiseen kommentointiin tulee - - en kommentoi.
Varapygmi kirjoitti: "HIM taisi jotain pulittaa oikeuksistaan nimeen Amerikassa, koska siellä oli samanniminen ja vähäpätöinen aivan eri tyylilajin edustaja."
Bless him.
Lupasit kommentoida joskus teosten nimien suojaa. Kiinnostavaa olisi kuulla minkälainen suoja noille syntyy. "Neito kulkee vetten päällä" lienee se oppikirjaesimerkki, mutta missä ne rajat kulkee?
VastaaPoistaEppu Normaali Oy on käynyt n. vuosi sitten oikeutta Akun Tehdas Oy-nimistä firmaa vastaan. Eppu Normaali-yhtyeellä kun oli nuoruudessaan tuonkin niminen biisi (säv. san. Syrjä). EN Oy sattui Tampereen käräjäoikeudessa voittamaankin tuon jutun aika omituisilla perusteilla. Hoviin kai menossa.