20. joulukuuta 2007

Pääministerin sukupuolielämä

Kiertokysely tahtoo tietää, onko pääministeri Vanhasen seksuaalisten saavutusten selostaminen sellainen asia, joka kannattaa viedä tuomioistuimeen. Vastauksina on esitetty eri suuntaisia mielipiteitä. Asiassa on huomautettu aikaisemmin, että asian ajaminen edellyttää käytännössä lisää paljastuksia.

En tunne herra pääministeriä. Se on paha puute.

Siksi menee arvaamiseksi. Hän saattaa olla suunnilleen sitä miltä näyttääkin. En olisi taipuvainen uskomaan tätä. Hänen virkansa on vaikea ja hän näyttää selviytyvän siitä hyvin.

Hänen virkansa on todella vaikea. En tiedä, onnistuisivatko esimerkiksi Halonen, Niinistö tai Tuomioja siinä. Luultavasti eivät onnistuisi. Hallituksen johtaminen on joukkueurheilua.

Lehtiin kirjoittava kansa ajattelee toisin kuin blogiani lukeva kansa. Jostain syystä ”suuri yleisö” pitää asianaan sättiä poliitikkoja ja pitää silmällä heidän valtion varoin hankkimiaan autoja ja avustajia sen sijaan että seuraisivat , mitä he tekevät.

Riitta Uosukainen sanoi kerran, että jos eduskunnalle hankittaisin tilan tarpeeseen S-marketista tyhjiä pahvilaatikkoja, joissa voi yöpyä taivasalla, osa äänestäjistä olisi sitä mieltä, että sanomalehtiin kääriytymälläkin tarkenisi, ainakin näin lämpimänä talvena.

En äänestä enkä politikoi, koska kannatan kaikkia puolueita, tai melkein. Pidän puolueita tarpeellisina ja suren niiden nykyistä rappiota.

Niinpä väitän, että maalaisliitto vai mikä sen puolueen nimi on, on tuottanut joukon hurjan tason neuvottelijoita ja toteuttajia, etenkin sellaisia kuin MTK:n johtajat, jotka pitivät koko kansaa tahtoonsa taivutettuna vuosikymmeniä, ja pitävät ehkä edelleen. Heikki Haavisto ja aikoinaan Veikko Ihamuotila olivat kovaa tekoa.

Joten päättelen, että ellei pääministeri Vanhanen tiedä, mitä hän tekee, hänelle kyllä kerrotaan, mitä hänen pitäisi tehdä.

Aviolliset seikat ja naisjutut voivat hyvin olla osa taitavaa imagon rakentamista. Maassa on kaksi tai ehkä kolme voimaryhmittymää, jotka todella osaavat kouluttaa poliitikkoja.

Seuratkaapa, olkaa niin hyvät, tästä eteenpäin. Synti, johon maalaisliittolainen ja myös demari ensimmäisenä kaatuu kuin Saksan armeija Belgiaan, on ylimielisyys. Öykkärimäisyys ja mellastaminen (Lipponen) ei ole haitta, mutta ylimielisyys on kuolemaksi. Siihen kaatui Jäätteenmäki. Se on fiksujen ihmisen tauti.

Vanhanen ei ole ylimielinen, kuten ei Holkerikaan todellisuudessa ollut.

Noin vuodesta 1990 brittiläisten iltapäivälehtien ja amerikkalaisten ultrauskonnollisten ajatusmaailmat ovat löytäneet toisensa. Amerikkalaiset hankkiutuivat eroon ihan hyvin pärjäilleestä Clintonista jonkin naisjutun takia, vaikka oli jo aavistettavissa, että seuraaja suistaa maan vuosisadan turmiollisimpaan sotaan (Irak).

Äänestävän yleisön tulisi muistaa, että elämä ei ole jalkapalloa. Ykkösmiehen vaihtaminen kesken kaiken on hirvittävä riski.

Britit onnistuivat. Gordon Brown taitaa olla todella taitava henkilö. Hän osaa kiinnittää julkisen huomion sivuseikkoihin eli ”skandaaleihin”, joilla ei ole mitään merkitystä. Erittäin kokeneena, hyvin koulutettuna ja taitavana hän saa toimia rauhassa, vaikka hänen ongelmistaan pienimpiä on lähes-sokeus nuoruuden rugbyottelujen jälkeen.

Blair kaatui siihen että hän alkoi näytellä Blairia. Todellisuudessa hän oli Mr. Beaniä näyttelevän Rowan Atkinsonin luokkatoveri ja siis kilpailija.

Vastaan siis että pääministerin ja poliitikkojen on ajettava mahdollisimman kovaa linjaa suhteessa tiedostusvälineisiin ja yksityisyytensä suojaan.

Viis naimareissuista – ketä ne kiinnostaisivat? Kuten jo Maupassant tai Flaubert sanoi, toimitus on sottainen, ilo lyhytaikainen ja asento naurettava.

Poliittisen toimijan halvaannuttaminen ja pahimmassa tapauksessa altistaminen kiristykselle tämän alueen asioilla on paljon vakavampi asia.

Olkoon Bill Clinton varoittava esimerkki. Olin käymässä Amerikassa, kun juttu oli kuumimmillaan. Kotiin palattua hankin äidiltäni ja anopiltani asiantuntijalausunnon. Heidän kantani oli sama kuin minun: tuskin kiinnostavaa valtiollisten tehtävien rinnalla.

Miten asiassa käy ja meneekö se todella oikeuteen, sitä en ryhdy arvailemaan.

= = =
Päivän vihje: ositn nuorelle henkilölle Kampintorin aktikvariaatin lahjakortin. Ei niin persoonaton kuin akateemisen.

Etuhuoneen hyllyssä silmämääräisesti arvioiden 100 - 200 nidettä todella korkeaa kirjallisuutta, ja takahuoneessa tavanomaisesti kiinnostavaa tietokirjallisuutta.

Suren joskus, että antikvariaatin käyttämine on oppimisenvarainen asia. 90 prosenttia potentiaalisista asiakkaista ei tule koskaan menneeksi. Ja nyt kun verkossakin on hyvä vanhojen kirjojen myynti - joka ei tietenkään vedä mitenkään vertoja divarissa maleksimiselle.

Helsingissä on ainakin seitsemän tutustumisen arvoista alan liikettä ja muissakin kaupungeissa useita.
= = =

Kuvassa pääministeri. (lähde Wikipedia).

20 kommenttia:

  1. Sanomalehtipaperin käyttäminen yöpymistarkoitukseen olisi kyllä kansantaloudellisesti ajatellen ylimitoitettu toimi ja kelvon kierrätysmateriaalin väärin käyttämistä.
    Voisi olettaa, että jokaisella kansanedustajatason ihmisellä on kunnollinen talvipalttoo, johon yöksi kietoutua. Onkohan Uosukainen irtaantunut kansasta?

    VastaaPoista
  2. Amerikkalaiset hankkiutuivat eroon ihan hyvin pärjäilleestä Clintonista jonkin naisjutun takia, vaikka oli jo aavistettavissa, että seuraaja suistaa maan vuosisadan turmiollisimpaan sotaan (Irak).

    No nyt meidän viisas poika erehtyi! Eivät amerikkalaiset Clintonista eroon hankkiutuneet, vaan vastaan tuli kahden kauden raja. Hänellä oli toisen virkakautensa lopussa korkein virkakauden päätössuosioprosentti kaikista toisen maailmansodan jälkeisistä presidenteistä (65%).

    VastaaPoista
  3. On ihan turha pilkata Bill Clinto-
    nia sen Monica-tapauksen vuoksi.
    Päinvastoin!
    Kaikkein parhaat jenkki-mimmit
    ovat juutalaisia.Kuten Monica.

    Terveiset vaan Laurenille/ Harvard
    Square,Mass. ja Elisa.H./L.A. .
    sanoi LH/Dijon,Bourgogne

    VastaaPoista
  4. "Amerikkalaiset hankkiutuivat eroon ihan hyvin pärjäilleestä Clintonista jonkin naisjutun takia, vaikka oli jo aavistettavissa, että seuraaja suistaa maan vuosisadan turmiollisimpaan sotaan (Irak)".

    Miten historiankirjat kirjoitettaisiin nykyään, jos isukki-Bush olisi aikanaan antanut joukkojensa edetä vielä pari päivää alunperäiseen maaliinsa eli tuhoamaan S. Husseinin, ja poistuneet sitten maasta.
    Viime hetken arkailu muutti alueen tapahtumat varsikin, kun poika-Bush katsoi velvollisuudekseen hoitaa isukin kesken jäänen homman loppuun.

    Oletettavasti vallitseva kaaos olisi kansallisempi eli maassa olisi vain sen verran kansainvälisiä joukkoja, kuin paikallisten öljyvarojen hallussa pitäminen edellyttäisi.

    VastaaPoista
  5. Tärkeämpi kuin nimi, on virka, joka nimen takaa paljastuu.

    Ministereitä tulee ja menee. Tärkeintä on tehdä niin kuin viranomainen käskee, on Matti Vanhanen sanonut.

    Ei Volanen- niminen henkilö Hesaria kuohuta, vaan se mitä valtiosihteeri teatteriesityksestä sanoo.

    Jokunen päivä sitten puhuttiin palstoilla tutkimuksesta jonka mukaan suomalainen ei pidä poliittisia oikeuksiaan kovinkaan tärkeinä.

    Luottamus esivaltaan on siis horjumaton.

    VastaaPoista
  6. Minun on hankala kuvitella, miten pääministerin seksuaalisten saavutusten selostaminen olisi välttämätöntä tai edes tarpeellista hänen julkisten tehtäviensä arvioinnin kannalta. Kaikki olennainen on tullut selväksi, kun Vanhasen suhde rakastajattareensa on ollut julkisuudessa. Tällöin lehdistö on voinut vapaasti pohtia, miten kyseinen suhde vaikuttaa pääministerin työsuoritukseen.

    Sen sijaan lehdistölle ei kuulu, mitä pääministeri rakastajattarensa kanssa makuuhuoneen suojissa tekee. Normaali aikuinen olettaa, että he harrastavat seksiä, eikä tunne tarvetta tietää, kuinka monta kertaa illassa osapuolet saavuttavat orgasmin vai saavuttavatko lainkaan. Käytetyt asennotkaan eivät kuulu mielestäni osaksi pääministerin työsuorituksen arviointia.

    Tokihan on selvää, että pääministerin seksuaaliterveys voi vaikuttaa vakavasti yhteiskunnan toimintaan, mikäli aihe nousee pääministerin työkykyä haittaavaksi. Jos pääministeri esimerkiksi on itsensäpaljastajana Kaivopuistossa tai käy huorissa, tämä vaikuttaa hänen työkykyynsä tuntuvasti. Sen sijaan avoin rakastajattaren pito osoittanee, että huoleen ei ole aihetta; turhaumia ei pääse syntymään. :-)

    VastaaPoista
  7. "Ja nyt kun verkossakin on hyvä vanhojen kirjojen myynti - joka ei tietenkään vedä mitenkään vertoja divarissa maleksimiselle."

    Olen samaa mieltä. Olen ruipulitoimistooni ostanut 75% alan kirjallisuudesta Kampintorin Antikvariaatista. Ehdoton suosikkini on kuitenkin Kalliossa Kalle Ervastin puoti.

    Kerran juoksin sinne viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa.

    Menin erään hyllyn luo selaamaan ostettavaa dekkaria, kun radiosta kuului "Höyry" Häyrisen tarinointia. Ajattelin, että Ervasti on ostanut radion.

    Mutta kun sieltä kuului, että "maailmassa on vielä toivoa, kun nuori mies juoksee antikvariaattiin juuri ennen sulkemista" niin tajusin, minulla ja Höyryllä on sama suosikkikauppa.

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: menee mainonnan puolelle mutta menköön, koska vastikkeita ei suoriteta puolin eikä toisin.

    Siis nuorille ja empiville: mainitsemani Kampintori on muutamien muiden ohella siitä erikoinen antikvariaatti, että omistajat ovat yleensä aina paikalla ja osaavat ammattinsa.

    Monin paikoin tiskin takana on joku "osuuskaupanhoitaja", joka ei ole koskaan kuullutkaan Tammen keltaisesta kirjastosta tai kenestäkään Hemingwaystä.

    Yleisen seurustelun lisäksi osaava antiikki-vaari ilmoittaa lonkalta, asianmukaisin toppuutteluin, asiakkaan kysymän kirjan kiertoradan ja vauhdin.

    Calvino on ollut pitkään aivan saanta saannissa.

    Waltari on yleensä jättiläispainoksista huolimatta vaikea tapaus.

    Leinosta ja Tulenkantajista on turha innostua - niitä liikkuu.

    VastaaPoista
  9. Ad Sikarisakari:

    0 - 6. Olisi pitänyt tietenkin sanoa, että hourailivat syytetoimista jne.

    VastaaPoista
  10. Kemppinen: "Noin vuodesta 1990 brittiläisten iltapäivälehtien ja amerikkalaisten ultrauskonnollisten ajatusmaailmat ovat löytäneet toisensa."

    Tämä on oleellista diskurssin osalta: tämä on syy, ettei eettinen ja epäeettinen tavoitteenasettelu erotu.
    Minä uskon, että moni suomenruotsalainen (huom: vain moni, ei suinkaan enemmistö) käyttää tätä kieltä siksi, että se on tutkitusti se kieli, joka kuulostaa samalta kuin SDP:n kannalta ns. oikeat päätelmät. Tämä on juridisesti kompa siksi; jo sanalla "määritelmä" on 10 eri määritelmää sanakirjoissa ja se, joka tietää miten semanttisuus toimii kykenee kontrolloimaan muiden sanoja/sanontoja sen kautta kääntämällä ns. omat sanonnat aina toivotun asetelman mukaan: pimeä on silloin aina välillä oikeasti pimeä ja joskus se on vain valon puutetta. He (!) jotka osaavat lukea diskursseja tietävät jo tänä päivänä pitkän harjoittelun mukaan mitkä asiat ns. "kuulostavat" oikeilta ja SDP:n suuri kouluttamaton massa on helppoa liikutella sanomalla mitä vaan.

    Sukupuolielämä ei minusta kuulu tavoitteisiin vaikka se on paljonkin persoonalle ja myös persoonallisuudelle.

    Trait-keskustelu laajenee psykologisassa, sillä persoonallisuuden taustalla on myös synnynäinen temperamentti, joka ohjaa persoonallisuutta ja sekoittaa käsitteet. Minä uskon, että Vanhasen temperamentti on ketun (luonnostaan taitava olemaan nokkela), persoonallisuus ahdistunut mm. yllämainitun verbaalipelin takia ja yksinäisyys perhe-elämässä pukee paineet seksuaaliseksi vaikka ne ovat ehkä pelkästään sosiaaliset (rakkauden ja hyväksynnän kaipuu; ei itse seksuaalinen käyttäytyminen - joka kylläkin sellaisenaan on vaikea määritellä).

    VastaaPoista
  11. Taisi olla vielä Holapan aikaa, kun löysin Kampintorin antikvariaatista Aulis Alasen elämänkerran Maalaisliiton perustajasta Santeri Alkiosta. Kappale oli vielä varustettu numerolla kolme, joten mietiskelin kenen perikunnasta se oli purjehtinut antikvariaattiin.

    Kurosen kirja on Helmet-tietokannan perusteella aika suosittu, kappaleita on 50, ja varausjono 150! Nämä kansanedustajille sirkuskyselyt ovat hauskoja, mutta kysyttiinkö edustajilta, onko kirja luettu?

    Itse luin kirjan viime viikolla (kiitos EK:n kirjastolle!), lukemisen perusteella olisin voinut vastata kyllä, jokaiseen kolmeen vaihtoehtoon, jotka sirkuskanavan gallup antoi vaihtoehdoksi yksityisyyskysymykseen.

    Lainopiselta kannalta en ymmärrä, miten kirjan teksti voisi antaa valaistusta (Vanhasen) yksityisyyden suojan rajapiiriin. Itse veikkaan lopputuloksen seuraavaksi:
    KO hylkää syytteen
    HHO ei muutosta KO:n päätökseen
    KKO ei muutoksenhakulupaa
    EIT (2020) ei ihmisoikeusloukkausta.

    P.S. Mikäli suomalainen lainoppi ei tunne käsitettä asianosaissananvapaus, lanseeraan sen tässä.

    VastaaPoista
  12. Tätä en käsitä, ettei Kemppinen äänestä vaaleissa. Katsooko hän, ettei ehdokkaista löydy ketään Kemppisen veroista? Miksei Kemppinen voi äänestää esim. "luokalle jääneistä parasta"?

    Heikki Haavisto - tämä kaksin kerroin tuomittu rattijuoppo - antoi EU:n ja Suomen välisissä liitymisneuvotteluissa täysin periksi ja uhrasi maataloutemme muiden mukana "korkeimpien?" tavoitteiden edessä.

    Veikko Ihamuotila oli todella kova luu ja kunnioitettava persoona.

    VastaaPoista
  13. Oletko professori tullut likinäköiseksi.

    VastaaPoista
  14. Ad Toipila:

    Haaviston, joka lienee tyly mies, taito oli myydä EU-ratkaisu omilleen niin ettei tullut kapinaa.

    Toisaalta siellä oli puheenjohtajana joku kaamea kreikkalainen, joka herätti kaikissa murhanhimoa.

    Äänestämiestä - älkää tehkö niin kuin minä teen. Olen samalla poliittisella kannalla kuin kauhavalainen mummoihminen. Isäni näet kertoi löytäneensä kerran paikallisen vaalilautakunnan jäsenenä uurnasta lapun, johon oli numeron sijasta kirjoitettu "Herra teitä kaikkia siunatkoon".

    VastaaPoista
  15. - Tammen keltainen kirjasto..? Enno kyl kuullu, mut meillois kyl toi keltane lehdistö. Ihan tos lumihangen kupees, ton keltasen.

    VastaaPoista
  16. Vanhasen olisi pitänyt toimia ennen kirjan julkistamista.

    VastaaPoista
  17. Tätä keskustelua ei käytäisi, jos lainsäädäntö olisi kunnossa.
    Ensiksi maanomistajat pitäisi velvoittaa huolehtimaan siitä, etteivät kepulit kuljeksi ympäriinsä. Ja jos kepuli olisi ajautunut oman reservaatin ulkopuolelle, pitäisi kunnan eläinlääkärit velvoittaa leikkaamaan ne.

    VastaaPoista
  18. Kun runsas vuosi sitten aloitin haikuiluni, toisena (harjoittelu)kohteena oli tämä Matti, sen toisen maailmalla paljon tunnetumman jälkeen. Löytyy blogini ensimmäisestä postauksesta. Mutta panen sen tähän, sillä ihmettelen yhä miksi

    Pääministeri
    harmaampi kuin harmaus
    hurmaa yhä vain.

    VastaaPoista
  19. Olin aina toivonut, ettei kukaan käyttäisi ikinä enää elämässäni sellaista sanaa kuin Tiedonantaja.
    Se kuulosti sukupuolettomalta mutta
    ei androgyyniltä. Kuulostaa vain
    ahdistuneelta.

    VastaaPoista
  20. Homo Garrulus kirjoitti: "Olin aina toivonut, ettei kukaan käyttäisi ikinä enää elämässäni sellaista sanaa kuin Tiedonantaja.
    Se kuulosti sukupuolettomalta mutta
    ei androgyyniltä. Kuulostaa vain
    ahdistuneelta."


    Silloin tällöin kuljen Ruoholahden metroaseman ohi, siellä missä lähes vierekkäin on räjähtävää uutta (Nokian R&D) ja kulttuurin kultivoitunutta säilytystä (konservatorio), ja kävelyladulla joskus vanhempi herrasmies huudahdellen tarjoaa "Tiekkaria". Aivan oikeasti, luulin monta kertaa, että kyseessä oli läheisen HTC:n jonkin IT-pajan tietokonepainatteesta kunnes aloin tiedostaa.

    VastaaPoista