Tunnustusta teloittajille

Propagandaa tutkinut emeritusprofessori Esko Salminen ryhtyi itse tekemään propgandaa ja sai tänään heti sivun sanomalehdestä Vapaussotaa koskevan kirjansa esittelyyn tai oikeastaan markkinointiin.

Tunnustusta teloittajille?

Ihan totta!

Pois ”suomettunut totuus”!

Joko kirjoituksen laatinut toimittaja tai emeritusprofessori itse esittää paksun väitteen. Vapaussodan punaisia ymmärtävä kirjoittelu olisi muka alkanut toisen maailmansodan jälkeen ulkopoliittisista syistä eli Neuvostoliiton miellyttämiseksi.

Tämä on perätön väite. Mitään mielenkiintoista ei tapahtunut 30 vuoteen toisen maailmansodan päätyttyä. Tarvittiin romaanikirjailija Väinö Linna, joka antoi herätteen ensin historiantutkija Jaakko Paavolaiselle, ja silloin oltiin jo 1960-luvulla.

Vapaussodan yksipuolisuuksia oli alettu käytännössä oikoa jo 1940-1941 eli välirauhan aikana, mutta aika pintapuolisesti.

Linnan romaaneista syntynyt kiihkeä keskustelu osoitti, että vuoden 1918 tapahtumat olivat pitkälle tutkimatta ja tuntemattomia. Historian professorit esittivät ihmeellisiä väitteitä. Aikoinaan ilmestynyt Suomen Vapaussota –teos eli puolivirallinen historia oli aukkoinen ja monin kohdin valheellinen. Pelkästään sodan välittömästi aiheuttamat kuolemantapaukset olivat tilastoimatta. Jopa valtiorikosoikeuksien tuomiotilasto oli salainen. Tiedän sen, koska hankin sen salateitse ja se osoittautui sangen mielenkiintoiseksi. Eri vankileireillä istuneet tuomioistuimet jakelivat samasta rikoksesta jotkut kuolemanrangaistuksia ja jotkut vuoden vankeutta. Eli tilaston salaamiseen oli järkevä aihe.

Suomessa Vapaussotaan suhtauduttiin ainakin 1930-luvun lopulla samalla tavalla kuin Baltian maissa nyt neuvostomenneisyyteen. Asiasta ei haluttu puhua. Se oli tietenkin ymmärrettävää.

Kirjoitan tässä Vapaussodasta, koska luulin, ettei tuo nimitys ole enää suosiossa, kunnes tämä Viimeinen mohikaani ilmestyi nyt kirjoineen julkisuuteen.

Historiantutkija Salminen esittää toisenkin hurjan väitteen. ”Valkoisten voitto oli välttämätön edellytys Suomen itsenäisyyden säilymiselle.”

Tässä tuntuu vivahtavan ennaltamääräämisen oppi. Oliko Vapaussota tähtiin kirjoitettu, väistämätön tapahtumasarja? Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että se oli yllättävä ja punikit itsensäkin säikäyttänyt tunarointien sarja, josta muuten äänestettiin työväentalolla kahteen kertaan. Taitaa olla aika erikoista, että historiallisesta johdatuksesta joudutaan äänestämään...

Väitteen esittäjä unohtaa että Suomen itsenäisyyden välitön uhka oli Saksa, ei Venäjä. Neuvostoliittoahan ei ollut vielä olemassa. Suomalaiset valkoiset johtomiehet kauppasivat vastentahtoisesti itsenäistyneen maan Saksan alusmaaksi sodan vielä kestäessä.

Itsenäistymisen säilyminen kuulostaa kovin ihanalta. Lakko- ja valtalakikiistoissa porvarillinen oikeisto suhtautui todellisuudessa itsenäisyysjulistukseen lähinnä laimeasti.

Sopihan sitä itsenäistyä, mutta maassa ei ollut armeijaa, poliisivoimia, ulkopolitiikkaa eikä järjestettyjä valtiontuloja. Se itsenäisyys oli joulukuussa 1917, kuten nykynuoret sanovat, vaiheessa.

Se on arvailua, mitä olisi tapahtunut, jos punaiset olisivat voittaneet. Mielestäni se on turhaa arvailua, koska Saksa ei olisi suvainnut sellaista voittoa. Saksahan menestyi maailmansodassa suurenmoisen hyvin vielä kesällä ja syksyllä 1918. Leninin Neuvosto-Venäjällä oli muuta kiireempää tekemistä kuin maailmanvallankumous tai vallankumous Suomessa. Venäjän apu punaisille oli huomattavan laimeaa, ja maassamme olleet venäläiset sotajoukot pysyttelivät aika laajasti erossa taisteluista. Siitä huolimatta heitä ammuttiin etenkin Tampereella ja Viipurissa todella paljon.

Tunnustusta teloittajille?

Viipurissa ammuttiin varmuuden vuoksi myös koulupoikia, joilla sattui olemaan venäläinen sukunimi.

"Monissa tapauksissa teloitukset olivat tarkoituksenmukaista sodankäyntiä. Taistelukykyiset viholliset piti eliminoida", professori kirjoittaa. Tämä ns. turkkilainen kanta oikeuttaa esimerkiksi etniset puhdistukset.

Vitsikkyys sisältyy sanoihin ”taistelukykyiset viholliset”. Sellaisiksi eli ammuttaviksi katsottiin muun muassa selustasta tavattuja, aseettomina taisteluista syrjässä pysyneitä henkilöitä, joilla arveltiin olevan sopimattomia mielipiteitä.

Se ei ole turhaa arvailua, mihin punaiset pyrkivät. He pyrkivät sosialistiseen Suomeen eli yhteiskunnalliseen vallankumoukseen.

Kun vallankumous epäonnistuu, sitä nimitetään kapinaksi. Kun se onnistuu, sitä nimitetään isänmaan pelastamiseksi.

Emeritusprofessori Salminen – pääsikö nyt unohtumaan, että jääkäriliike oli maanpetoksellinen ja että aktivistit olivat kapinallisia?

Olen saanut ennenkin nuhteita näistä väitteistä, mutta jääkäreitä ja aktivisteja tuomittiin Suomen rikoslain mukaan rangaistuksiin noista teoista. Samaan aikaan vastaavasta hirtettiin joissakin muissa maissa, kuten Englannissa, jolla oli sodankäynnin lisäksi kapina Irlannissa.

Valkoisen Suomen eräs ryhmä kehitti nimittäin sellaisen hämmästyttävän selityksen, että kun keisari oli heidän mielestään syönyt sanansa ja rikkonut valansa, keisaria ja laillista esivaltaa ei tarvinnut sen jälkeen totella.

Suosittelisin emeritusprofessori Salmiselle Täällä Pohjantähden alla –romaanin lukemista. Se on hyvä kirja. Kun sen on lukenut, ei tule väittäneeksi, että Linna kuvaisi punakapinaa ”oikeutettuna”. Linna kuvaa punakapinaa surkeana näytelmänä, jolla oli ymmärrettäviä syitä. Linnan punakaartilaiset ovat joko henkilökohtaisen kostonhimon ajamia yksilöitä, joihin myös Koskelan perhe on ilman muuta luettava, tai opportunisteja, tai gangstereita, tai hiukan säälittäviä aatteen miehiä, kuten räätäli Halme.

Historian tutkija, joka puhuu menneisyyden tapahtuman ”oikeuttamisesta” voisi keskittyä jatkossa esimerkiksi bingoon. Ammattinsa tasalla hän ei ole.

Kaikki muut paitsi emeritusprofessori Salminen ovat oppineet puoli vuosisataa sitten, että historia etsii syitä ja että saksan verstehen (ymmärtää) ei tarkoita hyväksymistä.

Sanon varmuuden vuoksi, että olen hyvin selvillä punaisesta terrorista ja että punaisten pidempi hallinto saati ylivoima olisi ollut hirvittävä onnettomuus kaikille – myös punaisille. Olisimme aika varmasti joutuneet mukaan Venäjän sisällissotaan ja sotkeutuneet jalkoihin. Siksi valkoisten voitto oli suuri ja ilolla muistettava asia.

Totuus ei kuitenkaan kaipaa kaunistelua eikä varsinkaan vääriä kytkentöjä. Totuus on, että sekä punaiset että valkoiset syyllistyivät hirvittäviin tekoihin ja että molemmista ollaan tätä nykyä sangen hyvin selvillä.

Siksi emeritusprofessorin selvitys näyttäisi olevan melua tyhjästä.