Tästä se sitten aina luiskahti takaisin, Sisyfos.
Meillä on nyt suuri heimo, josta pieni osa keskustelee ja enimmät lukevat ja miettivät mitä miettinevätkään.
Aamulla joku henkilö sanoi televisiossa, että on solmittava satunnaisia sukupuolisuhteita ja harjoiteltava pitämään avomielistä blogia.
Se neuvo oli osoitettu henkilöille, jotka himoitsevat pintajulkisuutta.
Tämä ei ole edes pohjajulkisuutta, mutta välillä minua askarruttaa teidän, lukijoiden, kokemuspohjan ja muistojen ero. Näen selvästi että ikäjakautumaa on.
Siksi en mitenkään välitä kätkeä koulumestarimaisia äänenpainoja. Juuri sitä minä olen, koulumestari. Minulla on paperit ja palkka. Mutta todellisuudessa en ole kovin kiinnostunut mielipiteistäni enkä liioin voi läheskään aina yhtyä siihen, mitä sanon.
Sen vuoksi on pakko kirjoittaa lyhyitä kertauksia lähimenneisyydestä.
Paasikivi. Ja Kekkonen.
Te ette tiedä, miten kaukaa me olemme tulleet. Jos joutuisin jäsentämään Suomen historian kahdeksi päälohkoksi, ne olisivat 10 000 e.Kr.s. - 1972 ja 1973 - nykyhetki.
Tuo edellinen eli ensimmäinen jakso oli sisällöllisesti johdonmukainen ja käsitettävä kertomus. Tämä jälkimmäinen on jotain sellaista, jota ei voi verrata mihinkään. Paavo Haavikko kirjoitti viisikymmentä vuotta, että maailmanloppu tulee ja se tulee ensi viikon tiistaina, iltapäivällä. Kun hän oli niin hyvä kirjoittaja, kukaan ei pannut pahakseen, että tämä ja muut hänen ennustuksensa osoittautuivat löpinäksi.
Mutta ehkä maailmanloppu tuli, jonain tiistaina, esimerkiksi 1973. Emme ole vain vielä huomanneet sitä.
Ainakin loppui world as we knew it, maailma sellaisena kuin me wanhan maailman ihmiset olimme siihen tutustuneet.
Ja Kekkonen on kaljupäisyytensä vuoksi sopiva rajamerkki. Kun Neuvostoliitto oli viimein antanut luvan, EEC-sopimus hyväksyttiin eduskunnassa 16.11.1973 ja samassa paketissa suojalait. Jom Kippur -sodan ensimmäinen öljykriisi oli alkanut kuukautta aikaisemmin. Ydinreaktorit ja hiili polttoaineena tulivat äkkiä muotiin. Suomen ja Neuvostoliiton kauppasuhteet joutuviat aivan uuteen vaiheeseen. Kansainvälinen rahajärjestelmä meni käytännössä uusiksi, ja jos joku näkee Lähi-Idän sodat taisteluksi öljystä, hän ei ole varmaan väärässä.
Siten taloudellinen integraatio lähti vauhtiin integroituna syösykierteenä. Ajatus oli tiettävästi ollut aivan toinen.
Sitä oli edeltänyt Kekkosen runnoma tulopolitiikka eli eduskunnan vallan siirtäminen ay-liikkeelle ja työnantajajärjestöille (Liinamaa I), liittyminen Eftaan ja tavallaan myös liittyminen OECD:hen.
Mutta vielä Juri Derjabin jaksoi muistuttaa, että Suomi on puolueeton yya-sopimuksen johdosta.
Tämän lausee logiikka ei ole avautunut minulle koskaan, koska se näyttää sisältävän ylittämättömän paradoksin. Voiko jokin maa olla puolueeton toisen maan kanssa tekemänsä sopimuksen johdosta? Jos sopii toisen kanssa puolueettomuudesta, se ei ole puolueetonta.
Seitsemänkymmentäluvun lopulla hirvittävä seniiliys iski Suomen ja Neuvostoliiton johtaviin poliitikkoihin, ikään katsomatta. Neuvostoliitto kaatui pysähtyneisyyteensä, Suomi ei. DDR-suhteet olivat kevyttä kamaa verrattuna Ei-EEC:lle liikkeeseen, jonka näkyviä nimiä olivat muun muassa Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen ja vähemmän näkyvä Tarja Halonen.
Tässä välissä lienee pakko tunnustaa, että kun muutimme Kirkkkonummelle ja eräs naapuri - stallari - kiinnitti ajoneuvoilla ajo kielletty -liikennemerkkiin tarran EI EEC, minulla ei ollut mitään sitä vastaan. Olin hämärästi sitä mieltä, että ihanteet ovat idässä ja tämä EEC oli jollain epämääräisellä tavalla paha asia.
Vähän niin kuin NATO nyt. Kaikki sitä vastustavat tai puoltavat, mutta kukaan ei kerro, mikä se sellainen NATO on ja mitä se tekee ja mitä se ei tee. Puolustaisiko se Suomea? Kai se on tärkeä asia, koska herra toveri Putin näyttää ponnistelevan parhaansa mukaan, jotta me siihen liittyisimme.
Meillähän on sellainen äidinmaito ja isänperintö, että kun naapuri pyytää tai käskee jotain, teemme juuri päinvastoin. Tämä koskee nähdäkseni sekä kesämökkinaapuria, kerrostalonaapuria että suurta itäistä naapuria.
Kasinotalous ja pankkikriisi oli nykyistä, epälineaarista maailmaa, ja vastaavaa tulee tapahtumaan vähän väliä. Peräkamarin pojat Posiolla jo lyövät keppanapullosta vetoja, kumman kansantalous romahtaa ensin, Yhdysvaltain vai Kiinan. Venäjältä ei tule huonoja tietoja, mikä on todella huolestuttavaa.
Ja epälineaarisessa maailmassa julkisuus eli media on muuttunut niin, että telakalla rakennetaan maailman suurinta laivaa, jotta Niinistö voisi vetää Kataisen sen kölin alitse.
On se niin väärin. Paasikivi ja Kekkkonen saivat syöttää kansalaisille millaista puppua halusivat, ja sitä pidettiin aivan luonnollisina. Nyt jos joku vähän riehaantuu vaalilupauksissa, seuraukset näyttävät hirmuisilta.
Tällaista tulee mieleen kun lukee lehtiä istuessaan suuruksella. Tai nauttiessaan murkinaa. Näistä oivallisista sanoista ks. lähemmin Paasikiven päiväkirjat.
Tuleekohan Porkkalaan kaasuputken valvomo?
VastaaPoistaYYA-sopimus oli sotilasliittosopimus Neuvostoliiton kanssa. Sehän todetaan jo sopimuksen ensimmäisessä artiklassa.
VastaaPoistaDerjabin sanoi Suomea puolueettomaksi? Ei varmaankaan. Suomen virallinen ulkopoliittinen linja oli yya-sopimukseen perustuva aktiivinen ja rauhantahtoinen.
VastaaPoistaAd Jukka,
VastaaPoistaJos sopii toisen kanssa puolueettomuudesta, se ei ole puolueetonta.
Tämä pitää paikkaansa, mikäli ajatellaan puolueettomuutta mielentilana. Jos ajatellaan juristin tavoin, puolueettomuus on hyvin tarkkaan määritelty tila kahden vieraan maan välisessä sodassa. Siihen sisältyy mm. se, että molempien maiden sotilaat internoidaan, kun he sattuvat eksymään omalle alueelle, vieraille sotalaivoille sallitaan rauhanomainen kauttakulku aluemeren kautta (pintakulussa) ja jos molempien sotaakäyvien valtojen aluksia on satamassa yhtäaikaa, niille annetaan lähtölupa 24 tunnin väliajoin, jotta edellä kulkeva alus pääsee karkuun.
Tällaiseen puolueettomuuteen me olemme edelleen sitoutuneet, jos Venäjä joutuu sotaan. (SopS 63/1992) Jos Venäjä on sodassa kolmannen maan kanssa, me emme anna tälle maalle alueeltamme tiedustelutukikohtia tai salli sen käyttää aluettamme muuhun sotilaalliseen toimintaan. Sen sijaan olemme ystävällismielisiä venäläisiä kohtaan ja autamme heitä tavoin, jotka eivät loukkaa puolueettomuuttamme. (Esim. kenttäsairaalan lähettäminen voisi olla hyvä idea.)
Minusta tällainen tekninen puolueettomuus on järkevä lähtökohta myös tulevaisuudessa. Meidän ei pidä liittyä sotaan Venäjää vastaan, vaikka tapahtuisi mitä. Venäjä on meillä aina naapurinamme. Sen sijaan muuten geopolitiikka voi muuttua.
Jaa YYA -hengessä? Eikös se olis parempi siellä kv-vesialueella ja vain itsenäinen haara jokaiseen maahan. Voitais paineen laskiessa vaihtaa uraaniin eikä tarttis tulla tänne valvomaan putken turvallisutta.
VastaaPoistahaluavansa lisätä tähän jotain todella ratkaisevaa:
VastaaPoista”Te ette tiedä, miten kaukaa me olemme tulleet. Jos joutuisin jäsentämään Suomen historian kahdeksi päälohkoksi, ne olisivat 10 000 e.Kr.s. - 1972 ja 1973 - nykyhetki.”
Minullakin loppui 1973 entinen ja alkoi Aasian koulu - Siperiaa kauempana. Se saa minut kampeamaan todellisen jättiläispysäkin koulumestarimme kuvaamaan aikamatkailuun - mutta 1000-luvulle.
Turkkilaisen isän ja amerikkalaisen äidin poika Taner Edis, nyt fysiikan professorina USA:ssa, heräsi näkemään isiensä kulttuurin ja tieteen tuhon syyt. Noin 1000 vuotta sitten Sisyfos menetti lopullisesti otteensa "ymmärtämisen järkäleestä". Kristityille oli opetettu tuntemaan rajansa - muslimi ei sitä uskonut, ja peli oli pelattu. Olemme gnostilaisuuden vaaroista puhuneet ennenkin.
Mutta oli siinä muutakin.
http://www.salon.com/books/feature/2007/08/13/taner_edis/index_np.html
On paradoksaalista, että noina samoina vuosikymmeninä tapahtui meidän oman kulttuurimme uudelleen muovautuminen ja otettiin ensimmäinen askel uuteen aikaan. Se länsimaisen tieteen huikea taival, jonka hedelmiä tässäkin nautimme - netissä, ydinvoiman avulla - se vapaus ja demokratia, jota on lupa ja vara kritisoida, eurooppalainen hyvinvointi kaikkineen - sen siemenet kylvettiin 1000 vuotta sitten.
Yleisesti kirjoitetaan, että nousumme syy, ennen kaikkea, oli 100 vuotta myöhemmin eurooppalaisten luettaviksi käännetyt muslimien teokset.
Tästä olen eri mieltä. Koulumestarimme sanoo: ”todellisuudessa en ole kovin kiinnostunut mielipiteistäni enkä liioin voi läheskään aina yhtyä siihen, mitä sanon.”
Minä taas taistelen sen puolesta, mitä olen löytänyt. Eurooppalainen itse muuttui - alkaen erityisesti n. 1000 vuotta sitten.
Siteet Roomaan alkoivat tuolloin murtua. Myös karolinkien kultuurin oli tämän vuoksi murruttava. Euroopan opetus tuli Irlannista - Rooman ulkopuolelta. Yksi Irlannin tuliaisista oli naisen "avoin läsnäolo”.
Tuolloin, ritarien ja trubaduurien myötä, sai myös alkunsa se kehitys, jonka lopputuloksena on ainutlaatuinen, eurooppalainen, miehen ja naisen suhde - ainakin pyrkimys siihen.
Kirjallisuuden synty oli Euroopan kehityksen avaimia - etenkin kansankielisen - ja nämä alkuaskeleet otettiin 1000-luvulla. Brian Stock: literacy was the carrier of rationality.
”Around the beginning of the twelfth century the study of dialectic or logic achieved in Western Europe a pre-eminence within the fields of secular learning that it had never achieved before in the West and that it would never achieve again.”
”...there is a clear increase in their numbers, and further in mentality, in vitality, creativity, logic and capability of understanding - the real roots of renaissance.”
Medieval women helped illiterate society to become a literate. Women did contribute in many areas essential to the growth of Western intellectual tradition. ”...often as queen, were patrons of literature and commissioned writings in latin and in the vernacular...”
Verratessaan esim. Hildegard Bingeniläistä tämän aikalaisiin - ”Dronke claims that Hildegard’s uniqueness rests in the vastness of her range, noting that only Avicenna is in any way comparable.” ”There is scarcely a field to which Hildegard did not bring her individual conbtribution.”
Koulumestarini antaman tiedon mukaan myös roomalainen laki sai tällöin kilpailijakseen otteita juutalais-kristillisestä laista. ... now "roman," translated as romance. Lyric poetry transformed now to the romantic style.
Kirkko kykeni nyt ensi kertaa ohjaamaan ”koko” yhteisöä. Ovidiusta luettiin jälleen - mutta lukijan olemus ja ympäröivä yhteisö oli nyt toinen. Eroksen oli aste asteelta kuultava myös tahtoa.
Tämä herääminen tapahtui siis ennen Italian Renessanssia. vrt. Colin Morris.
"Suomi on puolueeton yya-sopimuksen johdosta"
VastaaPoistaVoisiko Derjabinin lausunto olla niinkin inhorealistinen, että ilman YYA:ta olisi Suomi seurannut Baltiaa, Unkaria ja Tsekkoslovakiaa ihan konkreettisesti.
Nyt maailman pitäisi olla toinen.
Kemppinen kirjoitti: "Mutta vielä Juri Derjabin jaksoi muistuttaa, että Suomi on puolueeton yya-sopimuksen johdosta.Tämän lausee logiikka ei ole avautunut minulle koskaan, koska se näyttää sisältävän ylittämättömän paradoksin."
VastaaPoistaKun Siegfried Güntheriksi muuntautuneena puolestakosijana nukkui Brünnhilden vieressä, oli Nothung siinä välissä. Pidättäytyikö mies coituksesta koisijana miekan johdosta vai siitä omasta tahdostaan, jolla miekan siihen asetti? Varmaan miekka auttoi, oli muiden silmissä symboli ja rauhoitti vastaanpannutta neitoa.
Tätä tulkintaa tukee Kemppisen oma teksti:
"Meillähän on sellainen äidinmaito ja isänperintö, että kun naapuri pyytää tai käskee jotain, teemme juuri päinvastoin."
NL:n mielestä Suomi-neito oli miekkaa näyttämällä rauhoitettava puolueettomaan lepoon. Eikä ollut varsin väärässä, vaikka miekka ei ollutkaan puusta vedetty vaan siitä tehty.
kumma juttu, ettei tehy ole perustanut reppufirmaa, joka möis hätäapua vähän yli lakolla tavoiteltujen hintojen tms. Tai tehystä vois tulla kokonaan reppufirma, joka myy lakkolaiset vielä kalliimmalla, eikä irtisanoutuneiden tarttis palata duuniin :)
VastaaPoistaMistä Sinä tämän kiven kuvassa löysit?!
VastaaPoistaNyt jos joku vähän riehaantuu vaalilupauksissa, seuraukset näyttävät hirmuisilta.
VastaaPoista"Vaalilupaukset" ovat lähtöisin Iltalehden vaalikoneesta jolloin kansanedustajaehdokkailta kysyttiin kannattavatko 500 euron korotusta raukkojen palkkoihin. Kaikki taisivat tuolloin kannattaa....